Tulokset tagille: anssi mennala
Olimme lomamatkalla Yhdysvaltojen itärannikolla, ja matkan varrelle osui eräs maan suurimmista värikuulapelikentistä – Skirmish Paintball. Paikka oli jo entuudestaan tuttu, sillä muutama vuosi...
Jämsässä lauantaina elokuun 10. päivä järjestettävän Suurpelin järjestelyt etenevät ja nyt pelimuodosta on päästy selvyyteen. Suunnitelmia tekevä Anssi Mennala kertoo, että viime vuosista...
Suurpeliin valmistautuvan Jämsän Paintballin kentillä käy kuhina myös muutenkin kuin pelien suhteen, kun kentän remontti on päässyt alkuun. Anssi Mennala kertoo, että kaupungissa sijainnut vanha...
Jämsän Paintballin järjestämän vuosittaisin Suurpelin päivää on jo ehditty odotella ja nyt se on lopulta selvinnyt virallisestikin, eli pelaamaan päästään elokuun toisena lauantaina. Luvassa on...
Lauantaina elokuun 12. päivänä Jämsässä järjestettävä Suurpeli lähestyy ja pelin yksityiskohdat alkavat hahmottua. Tapahtumassa pelaajat jaetaan kolmeen joukkueeseen ja luonnollisesti joukot...
Jämsän Paintballin perustamisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta, mikä on aika pitkä pätkä tehdä mitään hommia yhtäjaksoisesti, kotimaisen paintballin onneksi Jämsän suunnalla on jaksettu
Lauantaina elokuun 1. päivänä Jämsässä järjestettävän Suurpelin ilmoittautuminen on käynnistymässä perjantaina 5.6.2020. Jämsän Paintballin Anssi Mennala kertoo, että kevään koronaongelma...
Jämsän Paintballin kentällä järjestettävän Suurpelin järjestämisajankohta on julkaistu. Tämän vuoden peli pelataan lauantaina 1.8.2020, eli tapahtuma aikaistuu hieman viime vuosien...
Tämän vuoden Suurpeli on jo neljän viikon päässä ja sen kentän muutokset Jämsän Paintballin pelialueella alkavat olla hyvällä mallilla, kertoo pelinjärjestelyistä vastaava Anssi Mennala....
Elokuun 17. päivänä Jämsässä järjestettävän Suurpelin järjestelyt pääsevät vauhtiin kesäkuussa. Jämsän Paintballin Anssi Mennala kertoo, että tällä haavaa suunnitelmat menevät niin, että...
Tämän vuoden Suurpeli Jämsässä järjestetään lauantaina 17.8.2019. Jämsän Paintballin Anssi Mennala kertoo, että ilmoittautuminen käynnistyy pelin kotisivuilla Suurpeli.fi:ssä maanantaina...
EDIT HUOM! Järjestäjän ilmoituksen (tammikuu 2019) mukaan Vironpeli 2019 jää valitettavasti pitämättä aikataulusyistä
Pienoisen...
Paintballin harrastepelaamisen tämänkin vuoden tärkein tapahtuma eli Suurpeli lähenee. Elokuun ensimmäisenä lauantaina Jämsässä järjestettävässä pelissä kohtaavat kolme joukkuetta kolmessa...
Tänä vuonna Suurpeli pelataan Jämsässä elokuun ensimmäisenä lauantaina eli 4.8.2018. Pelin ilmoittautuminen on avautunut ja samalla myös Suurpeli.fi-sivusto on saanut kokonaan uusitun...
Jämsässä lauantaina elokuun 4. päivänä järjestettävän Suurpelin ilmoittautumisen alkaminen lähenee. Pelin kotisivuja uusitaan ja kun ne ovat valmiina, alkaa myös tämän vuoden pelin...
Kevät toi Suomen peinttiharrastajille viimeisen Vironpelin ja kun siitä on selvitty, on Jämsän Paintballissa sitten siirretty huomio elokuussa järjestettävän Suurpelin kasaamiseen. Nyt on...
Haastattelussa Jämsän Paintballin Anssi Mennala
Tämän vuoden Suurpelin jälkeen on jo ehditty huhuilla ensi vuoden tapahtumaan tulevista...