Kimmo Kainulainen

Sijainti:

Sijainti: Lahti
Postinumero:
Maa: FI

Tilastot

Uutiset: 1040
Kuvat: 3914
youtube videos: 399

Paintballin naisten maajoukkuetta kasaamaan

1.11.2017
Kirjoittaja: Kimmo Kainulainen
Kategoria: Haastattelut

Haastattelussa Johanna Lammassaari

Paintballin naisten maajoukkuetta kasaamaan

Eurokentillä järjestetyt paintballin maajoukkueturnaukset saivat tänä vuonna kivasti mielenkiintoa Suomessakin, kun miesten turnaukseen saatiin pitkästä aikaa joukkue mukaan. Tämä herätti keskustelua osallistumisesta myös muihin maajoukkueturnauksiin ja yhtenä vaihtoehtona on noussut esiin naisten maajoukkueen kasaaminen.

Johanna Lammassaari on ollut asiassa aktiivinen ja haastattelussa käydään läpi suunnitelmia:


Kimmo Kainulainen: Esitteletkö vähän itseäsi?

Johanna Lammassaari: Minä olen Johanna Lammassaari, kolmen lapsen äiti ja asun Kokkolassa. Ensi kosketus paintballiin oli vuonna 2004. Pelasimme kaveriporukalla pumpuilla metsässä nopealla radalla ja hauskaa oli. Tultiin sitten kysymään että mitäs tykkäsitte että tullaanko uudestaan pelaamaan? Sanoin että tietenkin tulen uudestaan pelaamaan.

Tästä porukasta myöhemmin kehittyi ylivieskalainen Paranoia ry ja itselläni oli kunnia olla ainoa naisjäsen sakissa, hallituksen päätöksellä "äijä" siis. Alkuun enemmän pelattiin metsässä, mutta myöhemmin kuvioihin astui kilpapaintball. Kisoissa pelasin vuonna 2006; 3-man Indoor Masters turneessa, 2. divisioonassa yhdellä kierroksella sekä Power Series-sarjassa olin oman joukkueeni kapteeni. Sen kesän jälkeen opiskelut veivät Etelä-Suomeen. Kävin pari kertaa Voodoo Legacyn treeneissä, heillä oli siihen aikaan pari naista joukkueessa ja toiveet olivat korkealla että joku päivä saataisiin naisjoukkue kasaan. Opiskelijabudjetti ei kuitenkaan riittänyt aktiiviseen treenaamiseen, joten päätin muuttaa Tampereelle miehen perässä ja myydä kamat. Lopetin keväällä 2007.

Lapsia on tässä ajassa siunaantunut kolme. Muutin perheeni kanssa takaisin Kokkolaan vuonna 2016. Samana kesänä oli Hapsusta haastattelu tällä saitilla ja minähän itkin silmät päästäni kuinka haluan takaisin kentälle. Tiesin että Ylivieskassa ollaan polkemassa painttihommia uudelleen käyntiin, joten pyysin että pääsen peleihin mukaan. Ensipelit kentällä pidettiin loppukesästä 2016. Samalla päätin liittyä Vatos Locosiin mukaan.

Sanotaan että ympäri mennään, yhteen tullaan. Asun jälleen Kokkolassa ja pelaan painttia Ylivieskassa niin kuin ennen vanhaan. Asiat joista aiemmin haaveiltiin, on tänä päivänä mahdollista. Nyt on mahdollista treenata kun minulla on maailman paras sponsori tukena (aviomies) ;) Samaten toive naisjoukkueesta on tänä päivänä totista totta, tyttöjen kanssa voidaan tehdä omaa uniikkia juttua :P

Miesten kesäinen osallistuminen maajoukkueturnaukseen Englannissa herätti mukavasti keskustelua mahdollisuudesta kerätä tiimejä myös muihin mahdollisiin maajoukkueisiin (naisten, nuorten ja yli 40-vuotiaiden). Toimiko se kipinänä vai onko naisten joukkue ollut mielessä jo pitkäänkin?

Haave maajoukkueesta tuli jo talven treenien aikana. Kun naisia alkoi ilmestymään treeneihin enemmän oli aika selvää että naisjoukkue on mahdollinen unelma toteutettavaksi. Ajattelin, että jos naiset haluavat joskus pelata naisten turnauksessa, ainoa mahdollinen paikka osallistua kilpatason naisten turnaukseen on lähteä ulkomaille World Cuppiin.

Katselin näitä naisten World Cup-pelejä Youtubesta ja itselle nousi halu kokea tämä omakohtaisesti. Koska se on henkilökohtainen tavoite päästä tuonne asti, niin luonnollisesti askel askeleelta sitä kohti tässä mennään. Sääntöjen mukaan maajoukkue koostuu saman kansallisuuden pelaajista, jotka ovat eri tiimeistä. Tämä siis koskettaa kaikkia Suomessa pelaavia naisia, meillä on mahdollisuus lähteä sinne pelaamaan kun haluamme sitä. Omassa tavoite-listassa komeilee vuosiluku 2020, silloin sinne. En pane pahakseni vaikka jo 2019 päästään sinne lähtemään. Julkista keskustelua on hyvä alkaa nyt käymään. Toivoisin että jokaisessa tiimissä, jossa naisia pelaa, otettaisiin tästä aiheesta koppia ja kannustetaan tähän tavoitteeseen. Erittäin kunnioitettavaa ja ainutlaatuista päästä edustamaan Suomea omassa lajissaan, naisena.

Seuraava vaihe olisi varmaan asiasta kiinnostuneiden pelaajien kerääminen, mistä kautta kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä?

Tämä onkin ensimmäinen kunnollinen haaste käsiteltäväksi. Pitkät välimatkat tuovat aina haastetta joukkueen rakentamiseen, aikatauluttamiseen ja yhdessä treenaamiseen. Tämän toki näkee muuallakin maailmalla, että naisjoukkueiden kasaaminen ei ole helpoimmasta päästä. Miespelaajia löytyy samoilta huudeilta paljon helpommin kuin naisia. Tässä suhteessa Vatos Locos on onnistunut olemaan oikeaan aikaan liikenteessä ja saanut kasattua joukkueellisen verran naispelaajia.

Paintballin luonne on sinällään tasa-arvoinen, junnut pelaavat aikuisten kanssa ja naiset miesten kanssa sekajoukkueina, eikä siinä mitään kummallista ole. Kun on maski päässä ja mutka kourassa, se on ihan sama mitä siellä vaatteiden alla on, olet pelaaja. Nyt kun lähdetään hakemaan joukkuetta, joka koostuu pelkistä naisista ja pelaajat ovat eri tiimeistä, on haaste melkoinen. Ennen vanhaan foorumit olivat ihan parhaita paikkoja huudella yhdellä kertaa koko Suomen painttikansalle asiansa, mutta valitettavasti nykypäivänä ei foorumeilla aktiivisesti käy juuri ketään, ei ainakaan keskustelua synny. Jotta tästä alettaisiin käydä julkista keskustelua, pitäisi sille luoda oma osoitteensa, joka on helposti löydettävissä. Minuun voi suoraan ottaa yhteyttä puhelimitse tahi sähköpostilla (johanna.lammassaari@gmail.com) asian tiimoilta.

Tarkoituksena on kiinnostuneiden kesken luoda jonkin sorttinen keskusteluryhmä esim. Whatsupiin ja Messengeriin.

spbl2017_vierumaki_2div2_015.jpg

Todennäköisesti ympäri maata kasattavan tiimin treenaaminen on tietysti aina vähän hankalammin järjestettävissä kuin paikallisseuran, kuinka näkisit että maajoukkueen treenaaminen olisi fiksuinta järjestää? Kukin pääsee toki treenaamaan oman tiimin kanssa, mutta minkä verran yhteisiä treenejä olisi hyvä saada alle ennen kisoja?

Ajatuksena maajoukkueleirit voisi olla hyvä tapa treenata ja saada tiimi kasattua ja valmennettua lyhyessä ajassa. Kokonainen viikko ohjelmineen varmasti olisi hedelmällisin tapa saada joukkue hiottua. Tähän kun lisätään vielä kotitehtävät, niin uskoisin että reseptillä saisi maajoukkueen kisakuntoon. Toinen mahdollisuus on myös viikonlopun kestävät treenit, jolloin näitä yhteisiä viikonloppuja tulisi tehdä 3-4 ennen kisoja. Vuoden 2017 naisten turnaus pidettiin jo toukokuussa, joten aika haipakkaa saa maajoukkue valmistautua, että kerkeää heti lumien sulettua treenaamaan ja kisoihin valmistautumaan.

Näin ollen, jos talvikautena halutaan kuulalla treenata, pitäisi lähteä ulkomaille treenaan, eli sinne missä on lämmin. Jos Suomesta kunnon talvitreenaamiselle löytyy puitteet, niin toki niitä tulee hyödyntää treenien järjestelyssä. Toivoisin että liitosta saadaan tälle projektille vetoapua.

Olit syyskuussa reissussa Millennium Seriesin World Cup-turnauksessa Ranskassa, jossa pelattiin nuorten maajoukkueturnaus. Miltä se vaikutti järjestelyiltään? Keskuskentällä kameroiden alla ei ainakaan sillä lailla tunnu että maajoukkueturnaukset olisivat jossain "nurkassa" järjestettäviä sivujuttuja?

World Cupissa maajoukkueturnaus järjestettiin ilta-aikaan, mikä oli sinällänsä prime-time netistä pelejä katsovalle yleisölle. Alkulohkot käytiin läpi yhtä aikaa kolmella kentällä, joten kaikkien pelaamista ei pystynyt perjantaina seuraamaan. Lauantaina pelit vedettiin kahdella kentällä. Mielestäni järjestelyt olivat oikein hyvät. Puitteet Chantillyssä olivat hyvät ja näin yleisöstä katsellen kaikki näytti oikein sujuvalta. Mitä nuoriin tulee, heidän tukijoukoille nostan kovasti hattua, kannustus oli kova ja usko omaan porukkaan oli vahvaa. Mahtavaa junnutyöskentelyä!

Miten näkisit maajoukkueturnauksen reissuna, riittääkö se jo yksinään kohteeksi vai kannattaako samalla suunnitella myös osallistumista ns. normaaliin turnaukseen? Joko samalla kokoonpanolla tai vaikka hakien pelipaikkaa eri joukkueista?

Reissuna pelkkä maajoukkue osallistuminenkin on jo matkakohteena riittävä. Varsinkin jos rahaa ja aikaa ajattelee, yhteen isoon peliin sitoutuminen on helpompi/halvempi rasti. Järjestelyjen suhteen on täysin mahdollista pelata divisioonapelit ja osallistua World Cupiin, siinä vain joutuu pelaajat punnita, että riittääkö molempiin rahkeet. Jos haluaa koko kauden kiertää, olisin sitä mieltä, että se onnistuisi helpoiten sekasakilla, kuin yrittää kerätä kaikista Suomen naisista koostettu divisioona joukkue. Jos taas puhutaan yhdestä kisaviikonlopusta, niin silloinhan naisjoukkueen osallistuminen 4. divisioonaan on lähes vain raha-kysymys.

Teillä on Ylivieskassa voisi kai sanoa poikkeuksellisen paljon naisia mukana kilpailutoiminnassa Suomen mittakaavassa. Kuinka asiat ovat liikkuneet tähän suuntaan, onko se ollut suunniteltua vai tapahtunut omalla painollaan?

Aloiteltiin talvitreenikausi marraskuussa 2016. Silloin mukana oli minä ja yksi toinen nainen. Treenattiin ajatuksella että nyt on tämä sekaporukka tässä ja tätä hiotaan. Vuodenvaihteen jälkeen kutsuimme porukkaa paikallisella puskaradiolla, että tulkaa tutustumaan lajiin ja meidän treeneihin, ehkä löydät itsellesi uuden harrastuksen. Jostain kumman syystä tähän kutsuun vastattiin hyvin ja kyselijät olivat pääosin naisia. En tiedä todellakaan että miksi näin on, mutta itse ainakin rakastan tätä lajia ja kait se heilläkin oli rakkautta ensi silmäyksellä. Pari naista ostivat heti ekojen treenien jälkeen omat pelivehkeet. He ovat sitten omia tuttujaan käyttäneet treeneissä testaamassa lajia, ja sitä kautta ollaan saatu aktiivista pari uutta naista tiimiin lisää. Tästä voisi äkkiä sellaisen mutun vääntää että jos haluaa saada naisia tiimiin, laittakaa kutsu puskaradioon siinä joululoman ja loppiaisen aikoihin, silloin tärppää parhaiten.

Jokaisella yhdistyksellä lienee tavoitteenaan jäsenmäärän kasvu. Meilläkin ollaan kutsuttu porukkaa mukaan treeneihin matalalla kynnyksellä, ja hyvää "saalista" on tullut. Ylivieskalainen luonne on siitä ihailtava, että kun ykalainen saa vision ja innostuksen, se menee sitä kohti vaikka läpi harmaan kiven. He eivät hirveästi jarruttele siinä vaiheessa kun veri lähtee vetämään johonkin suuntaan. Rehellistä ja reilua meininkiä. Ehkäpä siinä on salaisen reseptin ainekset, miksi Ylivieska ja alavieskalaiset naiset ovat löytäneet paintballista oman lajinsa, heitä yhdistää rohkeus tehdä juuri sitä minkä kokee omakseen.

Kiitokset haastattelusta ja toivotaan että kiinnostuneita pelaajia löytyy.

Kiitos, samaa toivon itsekkin! Ensi vuonna onkin jännä seurata NXL:n tulemista ja kuinka maajoukkueturnaukset järjestyvät :) 


Linkkejä:

arto.piirainen
13/11/17 15:37:12 @artopiirainen:
Yli 40v joukkueesta oli jo kesällä puhetta ja sitä vähän alulle pistettiin. Saa nähdä mitä millen muutokset tuo tullessaan eli pelataanko Mastersia ollenkaan tänä vuonna....

Tagit

Jaa sosiaalisissa medioissa