Forumin käyttö @arto-piirainen

Arto Piirainen
@arto-piirainen
01/10/13 14:30:26
352 viestiä

Metsäliiga 2014 - Keskustelua miten se voisi olla parempi kuin aikaisempi vuosi.



Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen



Jos siirryttäisiin vain liputuksesta saatuun voittoon niin siinnä on nuo omat ongelmat.

- Jos annetaan voitosta 3 pistettä niin silloin nimen omaan tiimien väliset piste erot kasvaa rajusti ja tilanne suosii oikeasti agressiivisesti pelaavia liputusta hakevia joukkueita. Samalla kun kasvaa se "hyökkäämisen" motivointi niin se puolustaminen on myös yksi taktiikoista mutta siihen ei parane jäädä sitten istumaan kun on saatu heikennettyä hyökkääjää. ( esimerkiksi voisi nostaa ISO-K ja Leksin tapa pelata eli pakittaa takakautta jollekin laidalle lopussa antamaan lisä puskua esim 3 pelaajan voimin)

- Jos annetaan voitosta vain voitosta 1 piste niin se taas kannustaa istumaan ja hakemaan ED luvulla niitä eroja koska varsinaisten pisteiden eroja ei samalla tavalla synny.

Olen Stefun kanssa samaa mieltä tuosta sijoitusten pisteytyksestä eli eron pitäisi olla enemmän kuin 1 piste jotta sijoitukset ratkaisisi enemmän. Kellään ei olisi varaa kyntää välissä. Malleja on useampia miten sen voi toteuttaa.

- Annetaan pisteet 2 pisteen eroilla. Esim voitosta 20 toinen sija 18 kolmas 16.

- Annetaan pisteet osittain progressiivisesti esim voitosta 20 kakkoselle 17 kolmoselle 15 nelosesta alas päin pisteen välein.

- Tai Mille/PSP/BSCup malli jossa jaossa on aina jokin määrä pisteitä ja ptti jaetaan joukkueiden kesken. esim 100 pistettä ja tämä jakaantuu sitten voitto /häviö suhteen mukaan.

 

Itse pitäisin ehkä tuosta 2 pisteen mallista eniten. Ihan sen takia että sillä olisi merkitystä oletko pykälän edellä vai jäljessä.

Mutta tärkeimpänä pitäisin joka tapauksena sitä että pelaajat olisivat motivoituneet hakemaan sitä liputusta ja sen tuomaa selvää etua. Voidaan taas verrata sitten vaikka pesäpalloon että siinnä pyritään saamaan se juoksu aikaiseksi eikä kolmospesälle pääsystä palkita. Piste eliminaatiolla palkitsemista voisi verrata siihen että pesäpallossa saisi ekstraa siitä että pääsee pesälle vaikka ei kotiin asti selviäisikkään :)

Tuohon nyrkkeily vertaukseen sellainen humoristinen vertaus että voittoa sielläkin haetaan ja mielellään tyrmäyksellä, koska se on varmempi tapa. Taas sielläkin on olemassa sarjat joissa ei saa tyrmätä, niin pitäskö perustaa metsäliigan alempi taso jossa ei saa liputtaa :D

Arto Piirainen
@arto-piirainen
01/10/13 09:54:42
352 viestiä

Metsäliiga 2014 - Keskustelua miten se voisi olla parempi kuin aikaisempi vuosi.



Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen



Olen kyllä Jesperin kanssa samaa mieltä tuosta että mitä enempi jengiä yhdessä paikassa sen parempi. Muutenkin lajin harrastaja hieman "piileksii" omissa nurkissaan :)

 

Kentät on sellaisia mihin järjestäjien pitäisi kiinnittää huomiota. Tänä vuonna oli ikävä tuo Jalasjärvellä ollut "mutka" kentässä samoin Paimion ulkoneva Deadbox oli oikeastaan aika turha. Muualla ei tainnut muodon puolesta olla isompia ongelmia. Ainahan rajojen ja lippuasemien merkkaaminen voisi olla parempaa mutta ihan perus OK tilanne oli tänä vuonna.

Arto Piirainen
@arto-piirainen
01/10/13 07:44:06
352 viestiä

Metsäliiga 2014 - Keskustelua miten se voisi olla parempi kuin aikaisempi vuosi.



Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen



Nyt kun kausi 2013 on vielä kaikkien muistissa niin olisi varmaan hyvä keskustella miten saataisiin kaudesta 2014 entistä parempi ja mukavampi jokaista kohtaan.

Sarjan kilpailu henkisyydestä on ollut puhetta ja jotkut ei siitä niin hirveästi pidä. Porukka on jakautunut kahteen niin että osa haluaa kilpailla ja osa vaan höntsätä puoli tosissaan kilpailu mielessä. Puhuttu on sarjan jakamisesta kahteen olisikko siinnä mitään järkeä ?

Pisteytys herättää keskustelua siitä miten saataisiin pisteiden jakamisen avulla potkittua joukkueita liikkuvampaan peliin.

Mitä muuta säännöissä pitäisi muuttaa jotta pelaaminen olisi kaikille mielekästä ? 


viimeisin viesti: @arto-piirainen: 29/12/16 23:38:30
Arto Piirainen
@arto-piirainen
28/09/13 16:52:22
352 viestiä

Ostetaan: GEO 2



Myydään/Ostetaan/Vaihdetaan



Erään episodin seurauksena ostetaan GEO 2 

Erityisesti toimimattomat joissa ehjä Kahvan Frame kiinnostaa. 

Myös täysin ehjät kiinnostaa ja snaidisti kolmosetkin jos niiden hinta on kohdallaan. 

Jos et halua jäädä ilman mutkaa niin voin pistää vaihdossa GEO+ 

Tarjouksia saa tunkea arto.piirainen (A) gmail.com

Tai sitten vaan huudella, soitella, laitella savumerkkejä tai miten vaan tahtoo....


viimeisin viesti: @arto-piirainen: 29/12/16 23:38:29
Arto Piirainen
@arto-piirainen
08/01/14 14:13:08
352 viestiä

Mad-Croc Reptile Cup



Kilpapaintball



Eksynyt lammas saatu kotio ! Kiitos niille jotka näki vaivaa etsimisen eteen.... ei koske Mustosta....

Arto Piirainen
@arto-piirainen
09/12/13 12:14:57
352 viestiä

Mad-Croc Reptile Cup



Kilpapaintball



Onko kenenkään peli kassiin sattunut eksymään minun Rotori. Viimeinen havainto on siitä turnauksen päätyttyä meidän pöydällä. Kyseessä on musta rotori harmaa colorkit ja musta speedfeedi. Tunnistan kyllä omani merkeistä jos se vastaan tulee :) Huomasin vasta nyt sen puutumisen kun pelikamat ovat säilössä Bunkkerilla.  Pistääkää viestiä jos löytyy ja löytäjälle pieni palkkio :D

Arto Piirainen
@arto-piirainen
04/12/13 20:35:03
352 viestiä

Mad-Croc Reptile Cup



Kilpapaintball



5 Metriä voi vaikka pyöriä jos ei jaksa kävellä..... :D 

Arto Piirainen
@arto-piirainen
04/12/13 19:49:11
352 viestiä

Mad-Croc Reptile Cup



Kilpapaintball



Onko jollain niin huono kunto että ei jaksa kävellä 5 metriä pitempään ? 


Kyllähän tuo pitin ahtaus oli ihan vitusta jos rehellisiä ollaan. Luojan kiitos sieltä tarvinnut rampata pois ja takaisin. Jos siihen ois vielä ne perus pitti-hengaat niin ei sinne ois oikein pelaajia mahtunut. Luojan kiitos ettei sinne turhaa porukkaa juuri tunkenut.

Arto Piirainen
@arto-piirainen
02/12/13 11:26:31
352 viestiä

Mad-Croc Reptile Cup



Kilpapaintball



Juice haluut vaan toisen maya temppelin et on isompia takasyndejä enempi :D

 

Kyllä tuo keski A ja mini race on vaan vitusti parempi kuin karuselli ja pikku-mille....
 
Jani Leskinen sanoi:

Hienosti onnistunut turnaus, iso kiitos järjestäjille ja tuomareille!
Suosittelen vahvasti SPBL:ää lemppaamaan se megaämmän takaisin Ranskaan/Marokkoon ja pelataan lajimme parasta formaattia PSPtä, please.


Arto Piirainen
@arto-piirainen
28/11/13 15:14:43
352 viestiä

Mad-Croc Reptile Cup



Kilpapaintball



Hyvä Paulus !

Paulus Parkatti sanoi:

ROF tulee olemaan 12,5 turnauksesa.



  26