SPBL ja muut sarjat kausi 2015

Jesper Raevaara
Jesper Raevaara
@jesper-raevaara
10 vuotta sitten
454 viestiä

Avataanpa tänne keskustelua vuoden 2015 osalta SPBL:stä ja muista mahdollisista sarjoista.

Kausi päättyi jo hetki sitten ja talvikausi on jo alkanut, joten nyt alkaisi olla hyvä aika ruveta miettimään tulevaa kautta. SPBL:n virallisesta kokouksesta ei ole vielä tietoa, pidetään kun saadaan tilinpäätös ensin kasaan kauden 2014 osalta. Iso kiitos kaikille SPBL:n kauden 2014 turnauksia (ja toki unohtamatta kaikkia muitakin tapahtumia Suomessa) järjestäneillle.

Viralliset päätökset SPBL:n ohjelmasta tehdään Vuosikokouksessa ja hallituksen kesken. Vuosikokouksessa valitaan hallitus joka sitten vuosikokouksen ohjeistuksen mukaan suunnittelee ja järjestää sarjat. Turnauspäivät saadaan varmaankin vahvistettua vasta kun ulkomaan päivät vahvistuvat.

Tässä muutamia omia mielipiteitä ja asioita mietittäväksi. Kertokaa omia mielipiteitä ja ehdotuksia, niin niitä ehtii miettimään eri näkökulmista ennen vuosikokousta.

1. Jos Liiga ja 1. divisioona pelattaisiinkin samana päivänä tuplapittisysteemillä?

- mielestäni edut suuremmat kuin haitat. Tuplapittiä on Suomessakin useissa turnauksisa jo kokeiltu ja todettu toimivaksi. Päivän pituutta saadaan näin melko helposti lyhennettyä. Peli vähän muuttuu kun taukojen pituus vaihtelee. Oma veikkaus olisi että normaalilla kentällä yhden pelatun pisteen kesto on yleensä n. 1,5-3min eli tuo tauko aika ei merkittävästi pidentyisi.

2. Challengers tms. systeemi Liigaan ja 1. divisioonaan?

- Nousevat joukkueet pääsisi paremmin pelaamaan kovia pelejä ja voittavan joukkueen pitäisi olla läpi kauden hyvä, yksi kömmähdys voisi karistaa mahdollisuudet koko sarjan voittoon.

- Liiga ja 1. div yhteen. Pelattaisi aina alempi ja ylempi sarja. Miten tippuminen tapahtuu se pitäisi määritellä. Alkusarjassa esim. yksittäinen tai vain muutama peli ylemmän sarjan joukkueita vastaan.

- Jos tiimillä kaksi joukkuetta, niin mitä väliä jos voi pelata sopupelin. Jos varaa sopupeliin, niin sitten vaan molemmat joukkueet hyviä. Kyllä tänäkin vuonna pelattiin pelejä, missä joku joukkue oli jo jatkossa ja peli ei merkannut mitään toiselle tai määritteli vain joukkueen mitä vastaan pelataan semifinaalissa.

3. 2-div ja kolmonen samana päivänä, lyhyempi päivä. Mahdollisuus ottaa yksittäiseen turnaukseen lisäjoukkueita. Aloitteleva tiimi voi tulla kokeilemaan yksittäistä turnausta.

- Järjestäjälle osa lisätiimien osallistumismaksuista, jolloin järjestäjää kiinnostaa järjestää hyvä turnaus ja myös markkinoida sitä.

Tänne myös challenger systeemi?

4. Mille vai CPS säännöt?

5. Selkeä amatöörisarja. Olisiko tämä 4. divisioona vai joku muu? Nyt esim. 3. divisioonassa pelasi tällä kaudella hyvinkin kokeneita pelajia. Tästä on ilmeisesti Artolla ja Terolla jotain ideaa ja he voivat tästä kertoa lisää kun on jotain kerrottavaa.

- Oma ehdotus: Yksi sarja + satelliittiturnauksia joita kuka tahansa voi järjestää. Käänteiset pisteet osallistujamäärästä. Yksi finaaliturnaus. Johon pääsee X-parasta jotka kisaa kauden voitosta ja lisäksi muut halukkaat, mitkä kisaa vain turnausvoitosta ei kauden voitosta.

6. Metsäliiga. Ehdottoman hyvä sarja. Olisi kiva saada tänne enemmänkin myös vanhan kastin pelaajia mukaan. Toivottavasti järjestäjä jaksaa järjestää myös kaudella 2015!

- jos joukkeita saadaan lisää, niin tännekin voisi miettiä Challengers systeemiä.


viimeisin viesti: @jesper-raevaara: 29/12/16 23:47:02
LagerQvist
LagerQvist
@lagerqvist
10 vuotta sitten
65 viestiä

tuo amatöörisarja on houkutteleva ja siitä pientä keskustelua ollutkin :) ja metsäliigaan ainakin uutta popoota tulossa. me ainakin :P

Arto Piirainen
Arto Piirainen
@arto-piirainen
10 vuotta sitten
355 viestiä

Hyvä keskustelun avaus Jesperiltä. Tuota Liigan ja 1.divarin yhdistämistä Champions & Challengers tyyliin…

Metsäliiga tullaan järjestämään 2015 jos vain joukkueita ja halukkaita kierroksen järjestäjiä löytyy. Ilmeisesti kaikki oli viimevuoden sääntöihin/systeemiin tyytyväisiä niin samalla linjalla lieneen hyvä mennä. 

Mitä tulee Jesperin vihjaamaan ”amatööri” sarjaan niin Novice Cupista saadun positiivisen palautteen perusteella ollaan kyllä Teron kanssa puuhaamassa jotain lähes samankaltaista 4 kierroksen sarjaa.
Tarkoituksena olisi aloittaa jo Helmikuu lopussa Sisältä ja pelata viimeinen kierros siinnä syyskuun lopussa. Tarkoituksena siis tarjota lisää pelattavaa sekä mahdollisuus tulla kokeilemaan kilpapeinttiä vaikka yhden kierroksen verran. Yritetään saadaa mahdollisimman nopeasti lisä infoa ilmoille eli kun vain saadaan kaikki detaljit lukkoon niin laitetaan infot maailmalle. 

Tarkoitus ei ole kilpailla SPBL:n kanssa vaan tarjota hieman erillainen formaatti ja lisää pelattavaa.

Tero Kettu
Tero Kettu
@tero-kettu
10 vuotta sitten
169 viestiä
Metsäliigasta kiinnostuneet joukkueet ja järjestäjäehdokkaat (uudet ja vanhat) voivat ottaa yhteyttä metsaliiga@gmail.com ja näin ilmaista mielenkiintoaan.

Jos saadaan useampi joukkue mukaan, PSP tyylistä champions/challengers systeemiä voidaan kokeilla tännekin tasoerojen kompensoimiseksi.
Rambo69
Rambo69
@rambo69
10 vuotta sitten
17 viestiä

Tupla pitti systeemi ainakin toimi tuola Novice cupissa vierunmäellä loistavasti vaikka ei ollut kuin yksi sisäänmeno mistä kaikki kulki sisälle ja ulos sekin vaikutti paljon kun pelissä tuli time eli liputtaja liputti niin muut lähti kentältä pois ja siinä vaihessa alkoi valmuaan uutta väkeä sisälle jo... eli tauko 30 sec välissä odottelua ja sekin että pitistä lähtiällä oli aikaa kikkailla siihen 10 sec asti jos sen kuuli niin ei mennä enään kentälle vaan joukkue lähtee silloin vajalla miehityksellä...

3. div oli ainakin omasta mielestä liian kova tasoista väkeä esim piikkiössä jossa oli itse pelaamassa en tunne kaikkia pelaajia mutta jotku tuntevat ja tietävät peli historian heistä...

Jesper Raevaara
Jesper Raevaara
@jesper-raevaara
10 vuotta sitten
454 viestiä

Nostetaas tätä keskustelua taas ylös.


Mille julkisti päivämäärät: http://www.paintball.fi/forum/topics/millennium-series-2015-kisakalenteri ja Suurpelikin suunnittelee päivämääräänsä elokuulle, joten alkaisi olla aika SPBL:n osalta miettiä sopivia päiviä kasaan. Tuleva Novice liigakin on kuuleman mukaan jo päiviä suunnittelemassa. Mitä nopeammin saataisi päivämäärät kasaan sen parempi. Sitten avoimet viikonloput jäisi muille paintball-tapahtumille Suomessa ja niitä voitai alkaa myös miettimään.


Kesällä tai syksyllä joku heitti ehdotukseksi pelien muuttamisesta myös tiettyyn aikaan rajattuun. Eli pelattaisi aina esim. 5 min erä ilman tiettyä tavoitepistemäärää. Tämä mahdollistaisi aggressiivisemmat pelit ja yksittäisen pisteen merkitys ei kääntyisi niin korkeaksi jos vertaa esim. viime vuonna 2-divisioonassa pelattiin kolmeen pisteeseen.

Olisiko tuo aikataulullisesti mahdollista en osaa sanoa, kun en aikatauluja osaa laskea. Ja joku systeemi pitäisi saada selkeästi vahvempaa joukkuetta varten. Esim. maks. kolmen tai neljän pisteen erolla peli päättyisi heti.


Myös leiskoja pitäisi kehittää. Turun kierroksen tyyppiset leiskat, mitkä kannustaa vain ampumaan paljon pitäisi poistaa jos mahdollista. Kaikki leiskat joita käytetään ovat yleensä olleet jo jossain käytössä, joten niistä tiedetään miten ne toimivat. Nopea tempoisemmat kentät ovat urheilullisempia ja myös katsojille viihdyttävämpiä. Ei katsojat tykkää katsoa joka erän alussa minuuttia tai useampaa minuuttia kun pelaajat vain ampuvat ekoilta syndeiltä linjoja kiinni.

Tero Kettu
Tero Kettu
@tero-kettu
10 vuotta sitten
169 viestiä
Täysin samaa mieltä.
Arto Piirainen
Arto Piirainen
@arto-piirainen
10 vuotta sitten
355 viestiä

Novice sarjalle annettiin nimeksi Basic Paintball Series. Mille teki palveluksen kun ilmoitti päivät ajoissa niin buukattiin niiden päälle ettei vaan sattuisi SPBL sarjojen kanssa päällekkäisiä päiviä.


https://www.facebook.com/BPSeries 

Pamppu
Pamppu
@pamppu
10 vuotta sitten
89 viestiä

Lyhyt kannanotto: täydet PSP-säännöt ja PSP-layoutit, ei mitään hybridejä tai omia viritelmiä.

Monia tuntuu kiinnostavan hyökkäävät kentät ja sikäli kun itse olen tulkinnut, monet näistä hyökkäävistä kentistä ovat niitä että yksittäisten pelaajien puskut ratkaisevat pisteitä huomattavasti todennäköisemmin kuin esim. aiemmin viitattu PSP-kenttä jota pelattiin Turussa. Tuolla leiskalla peliä hallittiin tiiviillä joukkuepelillä ja mielestäni se on tavoitetila kun kysymyksessä on joukkuelaji. Urheilullisuuteen ei voi vedota jos layout ei suosi joukkuepeliä.

Ja kun nyt tarkemmin katsotaan, ei tälläkään kaudella ole ollut käytössä yhtään layouttia jossa yksittäinen pelaaja ei olisi voinut pistettä ratkaista, joskin pohjatyö oli pitkälti joukkuepelin tulosta. Myös Turun kentällä pystyi tekemään läpijuoksun ja ottamaan useamman pelaajan mukaan juoksulla jos vaan osasi lukea paikan. Suurin osa keskustapelistä tuolla layoutilla toteutettiin vailla ajatusta ja tulos oli sitten sen mukainen, eli surkea.

Jesper Raevaara
Jesper Raevaara
@jesper-raevaara
10 vuotta sitten
454 viestiä

Mä en PSP-säännöistä ole ihan 100% kärryillä, mutta eikö tuo kenttä ole vähän mille kenttää isompi? Jos on, niin tuottanee vähän haasteita useimmille kentille missä turnauksia mahdollisesti järjestettäisi?


Ja hyvä näkökanta myös Pampulla tuosta joukkue pelistä. Saataisiko joukkueella pelattavia kenttiä mitä ei tarvitsisi "lukita"?

Arto Piirainen
Arto Piirainen
@arto-piirainen
10 vuotta sitten
355 viestiä

Olen Pampun kanssa hyvin samaa mieltä tuosta leiska asiasta. Varsinkin tuon joukkue pelin kannalta. En väittäisi että vika on leiskoissa vaan joukkueiden pelityylissä. Jos peli ei ole yhteistyön avulla agressiivisesti eteen päin suuntautuvaa ei siihen auta mikään leiska että Peli vain istuu. Tai lähtökohtaisesti pitäisi estää vastustajan pääsy niihin puolustaviin spotteihin. 

PSP kenttä on nykyään lähes saman kokoinen mille kentän kanssa se vaihtui 2013 kaudelle 150 jalkaan (45,7m) kun vielä 2012 se oli 170 jalkaa(51.8m)

PSP kenttä on 36.6x45,7 metriä (120x150jalkaa)

Mille kentta on 35.9x45metriä.

Eli PSP kenttä on selvästi leveämpi. Sen ruudukko ei ole muöskään tasainen kun ulommaiset ruudut on 10x10 jalkaa ja muut on va 10x12,5 jalkaa. Tämä näkyi jo viimevuoden leiskoissa kun ne oli kasattu mille ruudukoihin eikä pitänyt sen takia paikkaansa suhteessa PSPn ruudukkoon.

kim1
@kim1
10 vuotta sitten
59 viestiä

SPBLn rinnalle
ehdotan SPBL "limited" sarja ja vaikka openiksi:

-yhden tai kahden tai kolmen bulkin limiitti - tms.
-ei laitavalmennusta (eikä yleisökään saa osallistua peliin)!

(vähän Metsäliigan tapaan)
näin pääsisi takaisin siihen peliin mihin aikoinaan tykästyin. Peliä pelataan kentällä ja saadaan liikettä takaisin - hauskaa ja näyttävää painttia.

Arto Piirainen
Arto Piirainen
@arto-piirainen
10 vuotta sitten
355 viestiä

Tälläinen sarjahan on tulossa, mikäs sen nimi olikaan.......

kim1 sanoi:

SPBLn rinnalle
ehdotan SPBL "limited" sarja ja vaikka openiksi:

-yhden tai kahden tai kolmen bulkin limiitti - tms.
-ei laitavalmennusta (eikä yleisökään saa osallistua peliin)!

(vähän Metsäliigan tapaan)
näin pääsisi takaisin siihen peliin mihin aikoinaan tykästyin. Peliä pelataan kentällä ja saadaan liikettä takaisin - hauskaa ja näyttävää painttia.



kim1
@kim1
10 vuotta sitten
59 viestiä

...aijaa!! paras uutinen anno 2014 siinä tapauksessa!!!!! =D

Arto Piirainen
Arto Piirainen
@arto-piirainen
10 vuotta sitten
355 viestiä

Ainut ongelma on se että sulla ihan liikaa pojoja pelataksesi siinnä :D 

Oiskohan paikallaan järjestää samallainen yksi kierros ilman pisterajoja ? OpenClass.... 

kim1 sanoi:

...aijaa!! paras uutinen anno 2014 siinä tapauksessa!!!!! =D



kim1
@kim1
10 vuotta sitten
59 viestiä

'limited' OpenClass all season^^ =D

Jääskeläinen Juha-Matti
Jääskeläinen Juha-Matti
@jaaskelainen-juha-matti
10 vuotta sitten
35 viestiä

KPC 2015

Myös upeasti mennyt KPC jatkaa tulevana vuonna rennolla tutulla tyylillään erilaisilla pelialustoilla. Julkaisemme vuodenvaihteessa tulevan vuoden kuviot.


KPC Facebookissa

Tagit