Metsäliigan Heinolan kierroksen tulosveikkailu
Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen
Palkinnot postiteltu voittajille, onnittelut vielä!
Palkinnot postiteltu voittajille, onnittelut vielä!
Kukaan ei osunut tällä kertaa ihan oikeaan, mutta Mikko Hyppäsellä ja Jonathan Dahlilla on molemmilla 1. ja 3. sijoitus oikein, eli molemmille palkinnoksi Paintball.fi:n t-paita. Voittajiin otetaan yhteyttä yv:llä/sähköpostilla.
Kiitokset kaikille osallistumisesta.
Veikkaillaanpas tulevana lauantaina pelattavan Metsäliigan Heinolan avauskierroksen tulosten kärkikolmikkoa.
Eli pistä näkyviin kolme parasta, malliin…
1. Joukkue A
2. Joukkue B
3. Joukkue C
Vastaukset näkyviin viimeistään perjantain 17.5.2013 puolella.
Palkinnoksi parhaiten tienneelle/arvanneelle Paintball.fi:n t-paita.
Jos kukaan ei arvaa kärkikolmikkoa justiinsa oikein, niin ykkösen tienneelle kolme pistettä, kakkosen tienneelle kaksi ja kolmosen tienneelle yksi piste, josta sitten lasketaan paras tietäjä. Jos useampi saa yhtä paljon pisteitä, niin palkinto kaikille näille.
Osallistuvien joukkueiden lista
Aika hyvän systeemin ovat saaneet aikaan, Mattyn paikallaolo on kyllä piste iin päällä
.
Sunnuntain castille oma linkkinsä, lisätty ensimmäiseen viestiin.
Champions Paintball Series lähettää Ranskan osakilpailustaan webcastia lauantailta ja sunnuntailta. Selostusta ranskaksi ja englanniksi, toisesta mikistä huolehtii PSP:n lähetyksien juontohommista tuttu Matty Marshall:
Jo pelattuja pelejä löytyy nauhoitteina linkeistä varsinaisen lähetysruudun alta.
HK Armyltä videota MAO:sta:
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa
Derderiltä kolmen videon setti MAO:sta:
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa
HDBrosin musiikkivideo:
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa
Raakavideota Wolfpackistä (2. div) ja Infamouksesta (1. div):
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa
Musiikkivideo PSP:n Mid-Atlantic Openista:
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa