Forumin käyttö @ph-paintball

PH Paintball
@ph-paintball
11/05/18 08:15:43
598 viestiä

Elektro Cup 2018 1/3 Vierumäellä



Kilpapaintball



elektro.jpg

Päijät-Hämeen Paintball ry järjestää Elektro Cup-kisasarjan, jossa on ideana on tarjota pehmeää ja edullista tutustumismahdollisuutta kisapelaamiseen, ilman että joutuisi ensimmäiseksi kasaamaan omaa joukkuetta, mutta kokeneempien pelaajien osallistumista ei kuitenkaan suljeta pois.

Elektro Cupin turnauksiin ei ilmoittauduta joukkueina vaan yksittäisinä pelaajina. Turnauksien aluksi ja päivän mittaan useamman kerran osallistujat jaetaan järjestäjän arvion perusteella kokemuksen mukaan eri ryhmiin, joista sitten arvotaan jokaisesta saman verran pelaajia joukkueisiin. Eli omaa tiimiä ei tarvitse, vaan pelatessa sitten punnitaan joukkuehenki ja yhteen pelaaminen vähemmän tuttujenkin pelaajien kanssa. Turnauksissa joukkueiden koko ja määrä voi vaihdella osallistujamäärän mukaan, pysytään todennäköisesti kuitenkin viiden ja seitsemän pelaajan välillä per joukkue.

Tuomarointi parin vakiotuomarin avulla ja lisäksi pelaajia kierrätetään kentällä tuomareina.

Elektro Cupin ensimmäinen turnaus pelataan Vierumäen Urheiluopiston kentällä sunnuntaina 27.5.2018.

  • Ennakkoilmoittautuminen paijatpb@gmail.com koko sarjaan maksettuna viimeistään 21.5.2018 hintaan 48 eur/henkilö.
  • Osallistumismaksu yhdelle kierrokselle: ennakkoilmoittautumalla spostilla paijatpb@gmail.com 20 eur/henkilö/turnaus, sisältää ilmahuollon. Ilmoittautuminen paikan päällä (jos on tilaa) 30 eur/hlö/turnaus.
  • Portti aukeaa klo 10, tule paikalle siten että olet valmiina aloittamaan pelaamisen klo 12.
  • Kierroksen max pelaajamäärä on 56.
  • Sarja on suunnattu enemmänkin omilla varusteilla pelaaville.

Varsinaiset pelisäännöt SPBL:n sääntöjä mukaillen, seuraavin muutoksin:

Pelataan yksieräisiä pelejä, jossa pelin voittaa se joukkue, jonka pelissä mukana oleva pelaaja pääsee ensimmäisenä koskettamaan vastustajan aloituspaikkaa.

Peliaika ja pelien määrä vaihtelee osallistujamäärän mukaan, päätetään aina joukkuejaon yhteydessä turnauspäivänä.

Toisen joukkueen liputettua kaikki peliin jääneet pelaajat tarkistetaan, jos löytyy osumia niin käänteinen piste vastustajalle.

Varuste-/kuularajoitukset:

Saa käyttää sekä sähköisiä että mekaanisia värikuula-aseita. Lähtö- ja tulinopeus SPBL:n malliin, eli maksimitulinopeus rampilla 10,5 kuulaa/sekunti, max lähtönopeus 300 fps:ää.

Max kuulamäärä per peli: boxi + 2 bulkkia.

Omia kuulia saa tuoda/käyttää, paikan päällä myös myynnissä rajoitetusti palloa, jos tarvitset niin mieluiten ennakkovaraa ilmoittautumisen yhteydessä.

Koska joukkueiden pelaajat vaihtuvat joka turnaukseen ei sillä lailla ole järkevää laskeskella tiimien tuloksia sarjataulukkoon yhteen eri tapahtumista, mutta kierroksilla palkitaan kolme parasta pelaajaa sekä kauden päätteeksi palkitaan yhteenlaskettujen tulosten kolme parasta pelaajaa, joille on kertynyt eniten voittoja peleistä. Jos voittoja on yhtä paljon, tie-breikkinä eliminaatiopisteet ja niidenkin mennessä tasan pelataan 1 vs 1-pelit (palkintosijojen kohdalla).

Ilmoittautumiset, kuulavaraukset ja lisäinfoja sähköpostilla paijatpb@gmail.com

Muutokset mahdollisia.

Linkkejä:

Ajo-ohje:

Kentälle tuovan risteyksen osoite: Urheiluopistontie 334, Vierumäki (ainakin Google Maps löytää)

Vierumäki Areenan osoite: Cookentie 8, 19110 Heinola

vierumaki_ajoohje.PNG

 


elektro.jpg

    

elektro.jpg
- 1.3MB


viimeisin viesti: @ph-paintball: 11/05/18 08:20:45
PH Paintball
@ph-paintball
07/05/18 00:45:20
598 viestiä

Mekaanisia harrastepelejä Heinolassa toukokuussa 2018



Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen




ph paintball kevatpelit_011.jpg

Toukokuun seuraavat mekaaniset harrastepelit torstaina 24.5.2018 alkaen klo 18.


PELATTU: mekaaniset harrastepelit sunnuntaina 20.5.2018

PELATTU: mekaaniset harrastepelit keskiviikkona 9.5.2018


Päijät-Hämeen Paintball ry järjestää MEKAANISET HARRASTEPELIT Heinolan Hevossaaressa.

-Osallistumismaksu 5 eur (Päijät-Hämeen Paintballin jäsenmaksun maksaneille ilmainen), omat kuulat sallittu, paikanpäältä rajoitetusti myös saatavilla, tilaa mieluiten etukäteen jos tarvitset.

-Merkkaa itsesi tapahtumaan tai ilmoittaudu mukaan kommentilla jos pelaajia on useampiakin tulossa samassa seurueessa, niin pysytään kärryillä tulijoiden määrästä.

-Tarvittaessa lainavarusteet 10 eur setti ilman haalareita (jäsenille ilmainen setti). Varaa etukäteen, kiitos!

-Kuulat 10 e pussi/500 kpl. Pelit pelataan 100 kuulaa per peli rajoituksella. Varaa etukäteen jos tarvitset, kiitos!

-Pelataan metsä- ja rakennetuilla kentillä pelaajien halujen mukaan.

-Suositusikäraja ilman aikaisempaa kokemusta vähintään 12 vuotta.

-Ei sähkötoimisia merkkaimia eika loadereita

-Lähtönopeusraja 300 fps

-Piippusukkien käyttö pakollista muualla kuin pelikentällä pelien ollessa käynnissä

-Pelaamiseen soveltuvat omat vaatteet, lenkkarit, hanskat, huivi, pipo tai lakki suositeltavat. Vanha huono pyyhe tai talouspaperia osumien putsaamiseen.

-Lopetus klo 18-20 välillä miten porukka jaksaa pelata

Yleistä tietoa seurasta kotisivuilta http://www.PHpaintball.fi tai FB-sivuilta https://www.facebook.com/paijatpb/

Ajo-ohje

Heinolaan 4-tietä Lahdesta päin: 4-tieltä noustaan ylös Heinola E-rampista. Rampista oikeaan. Noin 100 metrin päästä heti vasempaan (Hevossaari-kyltti). Ajetaan Citymarketin ohi eteenpäin Hevossaarentietä yli pitkän siltakannaksen, sen jälkeen toinen risteys oikealle Puukemiankadulle. Noin 150 metriä ajettuasi vasemmalla kelta-punainen puomi. Aja puomista loiva mäki ylös ja olet perillä.

Heinolaan 4-tietä Mikkelistä päin: Tähtisillan jälkeen 4-tieltä noustaan Heinola E-rampista ylös. Käännytään oikealle Hevossaarentielle. Ajetaan Citymarketin ohi eteenpäin Hevossaarentietä yli pitkän siltakannaksen, sen jälkeen toinen risteys oikealle Puukemiankadulle. Noin 150 metriä ajettuasi vasemmalla kelta-punainen puomi. Aja puomista loiva mäki ylös ja olet perillä.

Pelipaikan karkea osoite: Puukemiankatu 9, Heinola. Ainakin Google Maps löytää hyvin paikalle.


ph paintball kevatpelit_011.jpg

    

ph paintball kevatpelit_011.jpg
- 1.4MB


viimeisin viesti: @ph-paintball: 21/05/18 09:37:35
PH Paintball
@ph-paintball
07/05/18 00:38:49
598 viestiä

Junnupelejä Vierumäellä toukokuussa 2018



Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen



Toukokuun toiset junnupelit sunnuntaina 13.5.2018 klo 12-13.30


viimeisin viesti: @ph-paintball: 07/05/18 00:39:49
PH Paintball
@ph-paintball
07/05/18 00:38:02
598 viestiä

Avoimia supipelejä Vierumäellä toukokuussa 2018



Kilpapaintball



Toukokuun toiset avoimet pelit sunnuntaina 13.5.2018 klo 14-17

PH Paintball
@ph-paintball
30/04/18 12:41:06
598 viestiä

Avoimia supipelejä Vierumäellä toukokuussa 2018



Kilpapaintball




vmaki2018.jpg

Seuraavat avoimet supipelit Vierumäellä keskiviikkona 30.5.2018 klo 18 alkaen.


PELATTU avoimet supipelit Vierumäellä keskiviikkona 16.5.2018 klo 18 alkaen.

PELATTU Toukokuun toiset avoimet pelit sunnuntaina 13.5.2018 klo 14-17

PELATTU Toukokuun ensimmäiset avoimet pelit keskiviikkona 2.5.2018 klo 18-21


Avoimet pelit Vierumäen kisakentällä keinonurmella klo 18-21.

Paikalle hyvä tulla esim. puolta tuntia ennen aloitusta jotta saa varusteet järjestykseen ennen aloitusta.

Pelimaksu 5 eur, sisältää paineilman.

Omilla kuulilla voi pelata ja paikanpäältäkin voi ostaa, tilaa pallot mieluiten etukäteen.

Kenttä on Scandic-hotellilta päin tullessa Vierumäki Areenan jälkeen vasemmalla.

vierumaki_ajoohje.PNG


vmaki2018.jpg

    

vmaki2018.jpg
- 112KB


viimeisin viesti: @ph-paintball: 25/05/18 12:04:11
PH Paintball
@ph-paintball
30/04/18 12:39:06
598 viestiä

Junnupelejä Vierumäellä toukokuussa 2018



Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen




phpb_treenit_vmaki_045.jpg

Seuraavat junnupelit Vierumäellä keskiviikkona 30.5.2018 klo 16.30-18.00.


PELATTU junnupelit Vierumäellä keskiviikkona 23.5.2018 klo 18-19.30.

PELATTU junnupelit Vierumäellä sunnuntaina 20.5.2018 klo 12-13.30.

PELATTU junnupelit sunnuntaina 13.5.2018 klo 12-13.30

PELATTU junnupelit Vierumäellä sunnuntaina 6.5.2018 klo 12-13.30


Junnupelejä Vierumäen Urheiluopistolla keinonurmikentällä. Pelit pelaillaan .50 kaliiperin varusteilla, eli normaalia pienemmällä värikuulalla. Vuoron kesto n. 1,5 tuntia.

- koko yksittäinen pelivuoro 15e, sisältäen varustepaketin ja kuulat.
- Päijät-Hämeen Paintballin junnujäsenille 8e
- 2 peliä 5 e, sisältäen varustepaketin ja kuulat

Maksu suoritetaan paikanpäällä, suosikaa tasarahaa kiitos ;)

Omat huonommat vaatteet pelipaidan alle, lenkkarit ja hanskat suositeltavat . Ensikertalaisilla olisi hyvä olla "oma" aikuinen mukana ensimmäisellä pelikerralla. Suositus alaikäraja on 8 vuotta, yläikä 14. Alaikäisten huoltajien on mahdollista myös päästä pelaamaan.

Pelit käydään harrastajiemme ohjaamina ja varusteiden käyttöön sekä sääntöihin perehdytetään ennen pelejä.

HUOM! Huoltajia pyydetään lataamaan ja täyttämään alla olevasta linkistä löytyvä lupa- ja yhteystietolomake ja tuomaan se junnupeleihin:

www.phpaintball.fi/data/PHPB_junioripaintball_lupalomake.pdf

Lappu on kertaluonteinen eli yhden kerran kun on toimittanut, riittää.

Kaikki varustelainoista kertyvät varat käytetään seuramme harrastepelien, kisatoiminnan sekä juniorityömme edistämiseen.

Kenttä on Scandic-hotellilta päin tullessa Vierumäki Areenan jälkeen vasemmalla.

vierumaki_ajoohje.PNG


phpb_treenit_vmaki_045.jpg

    

phpb_treenit_vmaki_045.jpg
- 1.3MB


viimeisin viesti: @ph-paintball: 25/05/18 12:02:38
PH Paintball
@ph-paintball
16/04/18 20:12:23
598 viestiä

Mekaaniset harrastepelit Heinolassa 22.4.2018



Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen




ph paintball kevatpelit_011.jpg
Päijät-Hämeen Paintball ry järjestää MEKAANISET HARRASTEPELIT Heinolan Hevossaaressa klo 14.00-18.00 (lopetus 17-18 miten jaksetaan).

-Osallistumismaksu 5 e (Päijät-Hämeen Paintballin jäsenmaksun maksaneille ilmainen), omat kuulat sallittu, paikanpäältä rajoitetusti myös saatavilla, tilaa mieluiten etukäteen jos tarvitset.

-Tarvittaessa lainavarusteet 10 e setti ilman haalareita (jäsenille ilmainen setti). Varaa etukäteen, kiitos!

-Kuulat 10 e pussi/500 kpl. Pelit pelataan 100 kuulaa per peli rajoituksella. Varaa etukäteen jos tarvitset, kiitos!

-Pelataan metsä- ja rakennetuilla kentillä pelaajien halujen mukaan.

-Suositusikäraja ilman aikaisempaa kokemusta vähintään 12 vuotta.

-Ei sähkötoimisia merkkaimia eika loadereita

-Lähtönopeusraja 300 fps

-Piippusukkien käyttö pakollista muualla kuin pelikentällä pelien ollessa käynnissä

Ajo-ohje

Heinolaan 4-tietä Lahdesta päin: 4-tieltä noustaan ylös Heinola E-rampista. Rampista oikeaan. Noin 100 metrin päästä heti vasempaan (Hevossaari-kyltti). Ajetaan Citymarketin ohi eteenpäin Hevossaarentietä yli pitkän siltakannaksen, sen jälkeen toinen risteys oikealle Puukemiankadulle. Noin 150 metriä ajettuasi vasemmalla kelta-punainen puomi. Aja puomista mäki ylös ja olet perillä.

Heinolaan 4-tietä Mikkelistä päin: Tähtisillan jälkeen 4-tieltä noustaan Heinola E-rampista ylös. Käännytään oikealle Hevossaarentielle. Ajetaan Citymarketin ohi eteenpäin Hevossaarentietä yli pitkän siltakannaksen, sen jälkeen toinen risteys oikealle Puukemiankadulle. Noin 150 metriä ajettuasi vasemmalla kelta-punainen puomi. Aja puomista mäki ylös ja olet perillä.

Pelipaikan karkea osoite: Puukemiankatu 9, Heinola. Ainakin Google Maps löytää hyvin paikalle.


ph paintball kevatpelit_011.jpg

    

ph paintball kevatpelit_011.jpg
- 1.4MB

PH Paintball
@ph-paintball
09/04/18 13:04:13
598 viestiä

Mekaaniset harrastepelit Heinolassa 15.4.2018



Metsä-, magfed- ja harrastepelaaminen




20161106_ph_metsa_ensilumi_005.jpg


Päijät-Hämeen Paintball ry järjestää MEKAANISET HARRASTEPELIT Heinolan Hevossaaressa klo 14.00-18.00 (lopetus 16-18 miten jaksetaan).

-Pakkasraja -10 astetta

-Osallistumismaksu 5 e (Päijät-Hämeen Paintballin jäsenmaksun maksaneille ilmainen), omat kuulat sallittu, paikanpäältä rajoitetusti myös saatavilla, tilaa mieluiten etukäteen jos tarvitset.


-Tarvittaessa lainavarusteet 10 e setti ilman haalareita (jäsenille ilmainen setti). Varaa etukäteen, kiitos!

-Kuulat 10 e pussi/500 kpl. Pelit pelataan 100 kuulaa per peli rajoituksella. Varaa etukäteen jos tarvitset, kiitos!

-Pelataan metsä- ja rakennetuilla kentillä pelaajien halujen mukaan.

-Suositusikäraja ilman aikaisempaa kokemusta vähintään 12 vuotta.

-Ei sähkötoimisia merkkaimia eika loadereita

-Lähtönopeusraja 300 fps

-Piippusukkien käyttö pakollista muualla kuin pelikentällä pelien ollessa käynnissä

Ajo-ohje

Heinolaan 4-tietä Lahdesta päin: 4-tieltä noustaan ylös Heinola E-rampista. Rampista oikeaan. Noin 100 metrin päästä heti vasempaan (Hevossaari-kyltti). Ajetaan Citymarketin ohi eteenpäin Hevossaarentietä yli pitkän siltakannaksen, sen jälkeen toinen risteys oikealle Puukemiankadulle. Noin 150 metriä ajettuasi vasemmalla kelta-punainen puomi. Aja puomista mäki ylös ja olet perillä.

Heinolaan 4-tietä Mikkelistä päin: Tähtisillan jälkeen 4-tieltä noustaan Heinola E-rampista ylös. Käännytään oikealle Hevossaarentielle. Ajetaan Citymarketin ohi eteenpäin Hevossaarentietä yli pitkän siltakannaksen, sen jälkeen toinen risteys oikealle Puukemiankadulle. Noin 150 metriä ajettuasi vasemmalla kelta-punainen puomi. Aja puomista mäki ylös ja olet perillä.

Pelipaikan karkea osoite: Puukemiankatu 9, Heinola. Ainakin Google Maps löytää hyvin paikalle.




20161106_ph_metsa_ensilumi_005.jpg

    

20161106_ph_metsa_ensilumi_005.jpg
- 1.1MB

PH Paintball
@ph-paintball
04/04/18 18:17:53
598 viestiä

Peliseuraa Lahden ja Päijät-Hämeen alueella 2018



Peliseuraa




phpb_tahtilogo_tekstilla_1000_1023.pngKesäkausi 2018 lähenee, kiinnostaisiko paintballin pelaaminen?


Päijät-Hämeen Paintball ry toimii nimensä mukaisesti Päijät-Hämeen alueella järjestäen erilaisia paintballiin eli värikuulapeleihin liittyviä pelejä, treenejä ja talkoita. Yhden kauden aikana seura järjestää yleensä kymmeniä erilaisia pelitapahtumia, pääasiassa kesäkaudella (huhti-marraskuussa vähän keleistä riippuen) arki-iltaisin tai viikonloppuisin joko Heinolan Hevossaaressa tai Vierumäen Urheiluopistolla olevalla kisakentällä. Seura on mukana Suomen Paintball-liiton turnauksissa sekä muissakin kisoissa.

Tarjolla on sekä harrastepelaamista metsäkentillä että kiinnostuneille mahdollisuus treenata kisajoukkueen mukana. Järjestämme myös viikoittain junnupelejä nuoremmille lajista kiinnostuneille.

Keväällä toiminta vauhtiin


Talvella on pelailtu harvakseltaan ulkona vähän säiden mukaan ja satunnaisesti sisällä sekä ylläpidetty kuntoa perinteisempien palloilulajien parissa seuran viikoittaisilla urheiluvuoroilla. Varsinainen toiminta aktivoituu keväisin säiden lämmetessä alkaessa, jolloin luvassa on reilusti pelimahdollisuuksia kiinnostuneille. Kauden 2018 säännölliset pelit ovat jo käynnistyneet huhtikuussa metsäkentällä ja kisakenttä vielä vähän odottelee lumien sulamista.

Harrastepuolella pelit luonnollisesti keskittyvät hauskanpitoon monipuolisten kenttien ja pelimuotojen avulla. Pääasiassa pelataan mekaanisin värikuula-asein ja rajatulla kuulamäärällä, joka on todettu hyväksi tavaksi saada uusia harrastajia mukaan toimintaan. Vuonna 2017 järjestettiin myös seuran ensimmäiset nk. magfed-pelit ja mukana onkin jo kymmenkunta jäsentä joilla on tähän soveltuvat lipassyötteiset värikuula-aseet.

Kisapuolella seuran tavoitteena on osallistua eri sarjoihin useammalla joukkueella, tapahtumien tuloslistoista tutulla "PH Paintballin" nimellä, joten pelaamaan pääsee myös lajin varsin mielenkiintoisella turnauspuolella, pelipaikat jaetaan harjoitusaktiivisuuden mukaan.

Heinolan Hevossaaressa on kolme erilaista kenttää: perinteinen metsäkenttä, "Varikoksi" kutsuttu, erilaisista kovapintaisista suojista kasattu, kohtuullisen tasaisella alustalla oleva konseptikenttä, joten kentillä pääsee tutustumaan lajin kaikkiin puoliin sekä uusin kolmas kenttä, joka on osin pelattavissa mutta kevään mittaan vielä rakenteilla.

Vierumäen Urheiluopiston alueella on käytössä ilmatäytteisistä suojista rakennettu kisakenttä, jossa pelialustana on keinonurmi ja ympärillä suojaverkot.

Muutama kuva ja videoita kentistä tuolla:

Mukaan ovat tervetulleita kaikki lajista kiinnostuneet. Seuralla on reilut parikymmentä aktiivijäsentä ikähaarukalla teineistä nelikymppisiin, valtaosa Päijät-Hämeestä mutta myös kauempaa ja mukaan mahtuu tietysti lisää.

Mukaan toimintaan?


Ota rohkeasti yhteyttä ja tule peleihin tutustumaan toimintaan, olet sitten lajista kiinnostunut tai jo kokeneempi konkari. Seuralta löytyy varusteita joilla lajia pääsee kokeilemaan ja jos innostus iskee, niin omien varusteiden hankinnoissa tietysti neuvotaan. Muiden jäsenten varusteita pääsee näkemään ja vähän testaamaankin. Peleihin on järjestetty myös ilmahuolto, joten harrastaminen seurassa ei vaadi henkilökohtaisia investointeja siihen puoleen.

Lisätietoa seurasta kotisivuilla ja Facebookissa:

PH_2018.png


phpb_tahtilogo_tekstilla_1000_1023.png

    

phpb_tahtilogo_tekstilla_1000_1023.png
- 127KB

PH Paintball
@ph-paintball
31/03/18 21:42:34
598 viestiä

Paintballia Easter Tournament-koripalloturnauksessa Lahdessa 2018



Yleinen paintball-keskustelu



Turnauksesta juttua Etelä-Suomen Sanomissa ja videolla pelaamista hyvin mukana:

=> www.ess.fi/urheilu/koripallo/art2448372

  52