Mekano Cupin 2. kierros 4.6.2017 Heinolassa

PH Paintball
@ph-paintball
3 kk sitten
42 viestiä

mekano2017_2kierros.jpg

Päijät-Hämeen Paintball ry järjestää rennossa hengessä uudenlaisen aloittelijaystävällisen mahdollisuuden tutustua kilpapelaamiseen Heinolan Hevossaaren ja Vierumäen kentillään.  Ideana on tarjota pehmeää ja edullista tutustumismahdollisuutta kisapelaamiseen erilaisilla kentillä, ilman että joutuisi ensimmäiseksi kasaamaan omaa joukkuetta.

Mekano Cupin turnauksiin ei ilmoittauduta joukkueina vaan yksittäisinä pelaajina. Turnauksien aluksi osallistujat jaetaan järjestäjän arvion perusteella kokemuksen mukaan eri ryhmiin, joista sitten arvotaan jokaisesta saman verran pelaajia joukkueisiin. Eli omaa tiimiä ei tarvitse, vaan pelatessa sitten punnitaan joukkuehenki ja yhteen pelaaminen vähemmän tuttujenkin pelaajien kanssa. Turnauksissa joukkueiden koko ja määrä voi vaihdella käytettävän kentän ja osallistujamäärän mukaan, pysytään todennäköisesti kuitenkin viiden ja kymmenen pelaajan välillä per joukkue.

Sarjan toinen turnaus pelataan Heinolan Hevossaaren Varikkokentällä (eli se konteista tehty kenttä metsäkentän vieressä) sunnuntaina 4.6.2017:


  • Osallistumismaksu: 25 eur/henkilö/turnaus, sisältää ilmahuollon.
  • Portti aukeaa klo 8, tule paikalle siten että olet valmiina aloittamaan pelaamisen klo 10.
  • 2. kierroksella max pelaajamäärä on 35, varmista paikkasi ilmoittautumalla etukäteen.

Varsinaiset pelisäännöt SPBL:n sääntöjä mukaillen, seuraavin muutoksin:

Pelataan yksieräisiä pelejä, jossa pelin voittaa se joukkue, jonka pelissä mukana oleva pelaaja pääsee ensimmäisenä koskettamaan vastustajan aloituspaikkaa.

Peliaika vaihtelee alustan ja osallistujamäärän mukaan, päätetään aina joukkuejaon yhteydessä turnauspäivänä. (Metsäkentällä ja isommilla tiimeillä pidempää aikaa ja kisakentällä sekä pienemmillä tiimeillä lyhyempää.)

Varuste-/kuularajoitukset:


Värikuula-aseen ja boxien pitää olla mekaanisia, ei pattereita. Max kuulamäärä per pelaaja per peli 120 kappaletta, eli jos mutkassa on ns. tavallinen feedneck, niin pitää käyttää Multicaliber-boxia (maksaa muutaman euron, kysele Progamesilla tai muista paintball-liikkeistä, löytyy myös muutamia lainaksi, varaa etukäteen). Tai jos käyttää magfed- tai tuubisyötteistä mutkaa, niin vastaava määrä lippaissa tai 10 kuulan tuubeissa.

Pääasiassa kaikille tulee siis käyttöön samanlainen edullinen noin 120 kuulan boxi, mutta erilaisia teknisiä ratkaisuja ei sinällään suljeta pois, eli poikkeuksina esim. Tippmannin Cycloneen voi rakentaa nk. tac-capin sadalle kuulalle ja magfed- tai tuubisyötteisillä mutkilla pelaaville lipas-/tuubimäärä tarkistutettava järjestäjällä ennen pelejä. Eli vaikkei tavallista boxia saisi mutkaan kiinni, niin kunhan mutka/boxi ovat mekaanisia ja pallorajoitusta ei ylitetä, niin mukaan pääsee.

Omia kuulia saa tuoda/käyttää, paikan päällä myös myynnissä rajoitetusti palloa, mieluiten ennakkovaraa jos tarvitset.

Koska joukkueiden pelaajat vaihtuvat joka turnaukseen ei sillä lailla ole järkevää laskeskella tiimien tuloksia sarjataulukkoon yhteen eri tapahtumista, mutta kauden päätteeksi palkitaan kolme parasta pelaajaa, joille on kertynyt eniten voittoja peleistä kaikista turnauksista.

Ilmoittautumiset, kuulavaraukset ja lisäinfoja sähköpostilla paijatpb@gmail.com

Muutokset mahdollisia.

Ajo-ohje

Heinolaan 4-tietä Lahdesta päin: 4-tieltä noustaan ylös Heinola E-rampista. Rampista oikeaan. Noin 100 metrin päästä heti vasempaan (Hevossaari-kyltti). Ajetaan Citymarketin ohi eteenpäin Hevossaarentietä yli pitkän siltakannaksen, sen jälkeen toinen risteys oikealle Puukemiankadulle. Noin 150 metriä ajettuasi vasemmalla puomi. Aja puomista mäki ylös ja olet perillä.

Heinolaan 4-tietä Mikkelistä päin: Tähtisillan jälkeen 4-tieltä noustaan Heinola E-rampista ylös. Käännytään oikealle Hevossaarentielle. Ajetaan Citymarketin ohi eteenpäin Hevossaarentietä yli pitkän siltakannaksen, sen jälkeen toinen risteys oikealle Puukemiankadulle. Noin 150 metriä ajettuasi vasemmalla puomi. Aja puomista mäki ylös ja olet perillä.

Pelipaikan karkea osoite: Puukemiankatu 9, Heinola. Ainakin Google Maps löytää hyvin paikalle.

-------------------------------------

Turnaukset järjestetään seuraavasti:

  • 6.5.2017 lauantaina Heinolan Hevossaaren metsäkentällä (mm. Metsäliigasta tuttu)
  • 4.6.2017 sunnuntaina Heinolan Hevossaaren Varikkokentällä (pääasiassa muovikonteista rakennettu konseptikenttä, hieman epätasainen nurmipohja)
  • 1.7.2017 lauantaina Vierumäen Urheiluopiston kisakentällä (keinonurmi ilmatäytteisin suojin)
mekano2017_2kierros.jpg


viimeisin viesti: @ph-paintball: 22/05/17 12:41:42
PH Paintball
@ph-paintball
3 kk sitten
42 viestiä

Sääntöjä päivitelty boxien osalta siten, että jos mutkassa on ns. tavallinen feedneck, niin pitää käyttää Multicaliber-boxia (joko omaa tai varaa etukäteen lainaksi), tulee vähemmän tarkisteltavaa kun lippaat ovat valtaosin samanlaisia.

Magfed-/Qloader-/Cyclone feed-/tuubisyötöt edelleen sallittu, "katsastettava" paikan päällä järjestäjällä.

Ilmoittautumiset, kuulavaraukset ja lisäinfoja sähköpostilla paijatpb@gmail.com

PH Paintball
@ph-paintball
3 kk sitten
42 viestiä

Kakkoskierroksen lmoittautumiset lauantaihin 3.6.2017 klo 18 mennessä.

Ilmoittautumiset, lipas-, kuula- tai vuokrakamavaraukset sekä lisäinfoja sähköpostilla paijatpb@gmail.com

PH Paintball
@ph-paintball
3 kk sitten
42 viestiä

Kiitokset kaikille osallistujille, kakkoskierroskin saatiin pelata mainiossa säässä vaikka ihan aamulla tuntuikin enemmänkin syksyltä :).

Kolmas eli Mekanon viimeinen kierros pelataan Vierumäen Urheiluopiston kentällä heinäkuun alussa, siitä tulossa lisäinfoja piakkoin.

mekano2017_2_ryhma_001.jpg

Tagit

Jaa sosiaalisissa medioissa