Peliseuraa Lahden ja Päijät-Hämeen alueella 2020

PH Paintball
PH Paintball
@ph-paintball
4 vuotta sitten
551 viestiä

Päijät-Hämeen Paintball järjestää monipuolisia harrastepelejä Heinolan Hevossaaressa metsä- ja rakennetuilla kentillään sekä kisatreenejä ja turnauksia Vierumäen Urheiluopistolla kisakentällä. Vuonna 2019 pelejä, talkoita ja muita tapahtumia tuli seuran kalenteriin päälle 100 ja lähelle taidetaan tänäkin vuonna päästä koronakeväästä huolimatta, joten tervetuloa mukaan kokeilemaan.

ph_kesakaudenavajaiset_2018_015.jpg

Kisapuolella osallistutaan Suomen Paintball-liiton sarjoihin, tänä vuonna kahden joukkueen voimin. Kisatreenejä järjestellään Vierumäellä yleensä arki-iltoina ja toisinaan viikonloppuisin.

spbl2018vmaki_yleiskuvat_007.jpg

Tapahtumista ilmoitellaan täällä kalenterissa ja seuran FB-sivun tapahtumina. Harrastepelit järjestetään pääasiassa sunnuntaisin, mutta poikkeuksiakin nähtäneen vuoden mittaan, joten kannattaa aina tsekata viimeisin tilanne ja ilmoittautua tapahtumiin.

Harrastepuolella normaalien viikkopelien lisäksi järjestellään myös muitakin erilaisia tapahtumia, mukana on ollut naisten pelejä, junnupelejä, magfediä ja 12 grammaisten kapselien pelejä.

Muutama kuva ja videoita kentistä tuolla:

phpb_tahtilogo_tekstilla_333x333.pngMukaan toimintaan?

Peleihin mukaan ovat tervetulleita kaikki lajista kiinnostuneet. Seuralla on kolmisenkymmentä jäsentä ikähaarukalla teineistä nelikymppisiin, valtaosa Päijät-Hämeestä mutta myös kauempaa ja mukaan mahtuu tietysti lisää.

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule peleihin tutustumaan toimintaan, olet sitten lajista kiinnostunut tai jo kokeneempi konkari. Seuralta löytyy varusteita joilla lajia pääsee kokeilemaan ja jos innostus iskee, niin omien varusteiden hankinnoissa tietysti neuvotaan. Muiden jäsenten varusteita pääsee näkemään ja vähän testaamaankin. Peleihin on järjestetty myös ilmahuolto, joten harrastaminen seurassa ei vaadi henkilökohtaisia investointeja siihen puoleen.

Lisätietoa seurasta kotisivuilla ja Facebookissa:

Tagit