Loaderi lienee paintballin epäseksikkäin varuste. Revi nyt kovinkaan paljon kiimaa irti tuotteesta, jonka ainut tehtävä on syöttää tylsäääää mutta tasaista tahtia palloa koulun suosituimmalle kaverille eli merkkaimelle. Loaderit ovat niitä sosiaalisilta taidoiltaan ja omaan maailmaansa uppoutuneita kavereita, joilta kuitenkin saattaa löytyä se yksi ja ainoa erikoiskyky jota kokonaisuus kuitenkin tarvitsee.

Paintballin alusta lähtien loadereita on tehty jos jonkinmoisia. Merkkainten nopeutuessa kasvoivat pian myös loaderien syöttövaatimukset. Heti perässä seurasivat sitten syöttöongelmien ratkaisut (antijam), silmät, paristotaloudellisuus, kuoren kestävyys ja suurimpana lataamisen nopeus (quick feed). Kapasiteettia on koitettu välillä kasvattaa erilaisilla kansilaajennuksilla. Muitakin kokeiluja on nähty, esimerkiksi alhaalta ylöspäin syöttäviä sähköisiä (Warp) ja mekaanisia (Q-loader, Mag fed). Nämä omista hyvistä puolistaan huolimatta ovat jääneet lähinnä marginaaliin ja kukkona tunkiolla on pitänyt paikkansa perinteinen alaspäin syöttävä, merkkaimen katolla istuva pyöreähköjä muotoja omaava loaderimalli.

Markkinoilla onkin nähty vuosien varrella yhtä sun toista yrittäjää erilaisilla malleillaan, ihan niin kuin kaikkien muidenkin paintball-varusteiden kanssa. Samalla tavalla loaderimarkkinoiden kärkisijoja ovat pitäneet muutamat suuremmat yritykset lippulaivamalleillaan, varsinkin DYE:n betonoitua Rotorillaan markkina-asemansa suurimpana ja kauneimpana, ennen kaikkea paristotaloudellisuutensa takia. Se missä vakavasti otettava loaderi kilpakentille tai metsäpelien fullauto maalaamiseen vaati aiemmin lähes poikkeuksetta kaksi kappaletta 9 voltin paristoja, Rotorilla päästiin kolmeen 1,5 voltin AA paristoon. Empiren Prophecy Z2 nousi kantapäille kärkkymään neljän AA:n ratkaisullaan. Molemmat mallit myös satsasivat lippaiden kuorien kestävyyteen sekä ennen kaikkea ilman työkaluja suoritettavaan pura/kokoa-optioon. Hintakin sitten pompsahti omiin sfääreihinsä, mutta suurin osa kisapelaajista oli valmis tekemään tämän sijoituksen. Laadustahan kannattaa maksaa, ainakin joskus. Tähän rakoon ja hintaluokkaaan lähti yrittämään myös Virtue omalla Spire-loaderillaan.

Aiemmin Virtue on tullut tunnetuksi paintball alalla alunperin lähinnä piirilevypäivityksistään. Sittemmin yritys kehitti oman suosituksi tulleen Virtue Crown quickfeedin ja astui mukaan myös kronomarkkinoille Virtue Clockillaan.

Quickfeedejä kun on tehty jo aiemmin, loaderit eivät siis olleet jääneet aivan vieraiksi Virtuen kehittäjille. Kuten aiemmassa sanottu, ilmiselvästi oli lähdetty haastamaan markkinajohtajia. Siispä Spire.

Pitkällisten alustusten että jorinoitten jälkeen itse asiaan, mitä tällä kertaa meille yritetään syöttää? Ylihintaista muovia ja elektroniikkaa lienee skenellä nähty, monet suuret markkinointipuheet ovat vesiperän vetäneet.

Kestävän tuntuista komposiittimuovia, ainakin alkuun osviitaksi katsotun ja alta löytyvän nettivideotestin perusteella loaderia voi ampua haulikolla reilun kymmenen metrin päästä, koko laitoksen voi upottaa veteen tai sekoittaa muutaman kananmunan loaderin sisällä sen pysähtymättä ja show vaan jatkaa kulkuaan.

Omaa Paintball Sissoksen lainaamaa testikappaletta en viitsinyt lihamyllyn läpi ajaa, mutta jospa nyt tarkasteltaisiin vekotinta normaalia tarkemmin.

Kokonaisuus osina

Pidemmittä puheitta. Loaderi hajoaa kätevästi ilman työkaluja kolmeen osaan; käteen jää varsinaisen kuoriosan lisäksi kannen takaosa syöttöaukkoineen ja moottoriosa. Pienemmäksikin Spiren voi pilkkoa työkalujen avustuksella, kuinka tarpeellista se sitten on, jää käyttäjän arvioitavaksi.

Olennaisin

Moottoriosa koostuu pohjalevystä, sen alla olevasta patterikotelosta, piirilevystä painonappeineen ja itse moottorista.

Moottori itsessään on onnistuttu kasaamaan sangen kompaktiin tilaan, kaikki osat paristoja ja piirilevyä lukuun ottamatta ovat Drive Conen (se tornimainen hässäkkä joka siellä palloja pyörittää niin maan per..usteellisesti) sisällä.

Spiren moottoriin ei ole tehty ”pakkia” kuten monissa muissa loadereissa, eli mahdollisuutta napin kautta kytkimen avulla pyöräyttää syöttöä taaksepäin pallojumien purkamiseksi. Virtuen innovaationa on ajaa jatkuvasti moottoria eteenpäin, jolloin pehmeät syöttölavat yhdistettynä moottorin jousitukseen ”väistävät” pallon ja hakevat sille uuden paikan. Näin ollen syöttöön ei pitäisi tulla katkoksia koska moottori ei pysähdy missään vaiheessa. LED-valoon on kuitenkin kytketty nappi jota painamalla loaderi ottaa kierroksia eteenpäin jos jotain uskomatonta nyt kumminkin sattuisi tapahtumaan ja karavaanin täytyisi kulkea aina vaan eteenpäin.

Elektroniikka on suojattu lakalla kautta vastaavalla kosteusongelmien poistamiseksi. Paristoina kolme AA:ta hoitaa homman ja helppoheikki puheissa ainakin luvataan pisin mahdollinen käyttöaika, tähän luvataan 20 000 laukausta per paristosetti.

Syötöksi mainitaan maksimaaliset 30 palloa sekunnissa. G-Force-sensoria käytetään ampumisen tarkkailuun eli mitä nopeammin ammutaan, sitä nopeammin Spire syöttää. Moottori valvoo itseään antaen tietoa käytetystä väännöstä boordille jolloin loaderi voi säätää itseään antaakseen tarpeellisen voima käytetylle pallolle. Paljon luvattu!

Liikaa kytkimiä tahi muita vipstaakeja ei ole käytetty, helppo ratkaisu on yksinkertainen painonappi ON/OFF sekä kaverina LEDissä oleva nappi. LED-napin olemassaolo oli kyllä hieman salatun tuntuinen, itselle se ei testatessä heti selvinnyt ilman manuaalia.

Loaderi on myös ohjelmoittavissa On/off napin ja LED-napin kautta. Ohjelmoimaan pääsee eri väreillä ilmaistuna merkkiääniä, LEDin päälle tai pois, valmiustilaan siirtymisen viivettä, G-Force sensorin herkkyyttä ja Drive Pressurea. Tadaa.

LED-napin valo myös ilmaisee normaalimoodissa kolmella värillä loaderin tilaa; sininen (palloa loaderissa ja valmiina ollaan), punainen (missä sitä palloa viipyy, ei muuten tässä mitään tule kuule tapahtumaan) ja keltainen (et sitten muistanut taaskaan vaihtaa paristoja).

Eteenpäin

Kalikka nro kaksi moottoriosan jälkeen on kansimoduuli tai miksikä sitä nyt sanoisi. Käytännössä kyseessä on loaderin kuorien irroitettavissa oleva takaosa, johon varsinainen kansi tai speedfeed on saranoitu. Varsinaisen kannen avaus on hivenen jäykähkö, mutta toimii kelvollisesti.

Kannen vaihtaminen on Spire loaderissakin nopeaa jos hankkii toisen kansiosan. Speedfeed on tietysti normikannen tapaan omassa kansiosassaan saranoituna, jos on tarvis saada kesken pelin jotain loaderin sisään puuhaamaan.

Kansiosa lukittuu paikalleen ja irtoaa kätevästi, varsinaisessa kuoriosassa on vielä lukitus estämään tahatonta irtoamista.

Suurin ja kaunein

Mitä jää suurimpana käteen, onkin sitten varsinainen taistelulaivan runko eli kuoret, syöttökauloineen miinus kansiosa. Loaderin profiili on saatu matalaksi. Vakiokuorien (moottoriosan kanssa tietenkin) luvataan vetävän 200 palloa tai enemmän. Tosin on huomattava että kolmen pienen ruuvia avaamisella saadaan etuosakin kannesta irti alaosasta, haistanko tässä suuremman kapasiteettin kannen markkinoille pian ilmaantuvan, mene ja tiedä.

Pelissä koettua ja tuntemuksia

Kokonaisuutena loaderi poikkeaa ulkonäöllisesti jonkin verran kilpailijoistaan, särmää ja terävyyttä on totuttua enemmän. Kiinnitettynä boksi istuu mukavasti merkkaimen päälle ja tuntuu varsin luonnolliselta. Ampumisen kanssa ongelmia ei ilmennyt ainakaan testipeleissä käytetyn halvemman pallon kanssa. Boksi otti myös kiitettävästi iskua osakseen, siitä sen kummemmin närkästymättä.

Myöskään reball-ammunnat eivät tarjonneet vastoinkäymisiä, mikä on monilla vanhemmilla loadereilla ollut kompastuskivenä.

Ainoan tenkkapoon harjoituksisssa teki kuulan loppuminen, mikä vain ja ainoastaan johtui siitä että testaaja oli tottunut pelaamaan Rotorilla isomman kannen kera. Kuulien loppuminen tulkittiin jumiksi ja peliä sotki sitten kaavoihin kangistuminen että ”missä helvetissä se antijam-vipu on.” Kuulaa sisään kaadettua löytyi sitten yrityksen ja erehdyksen kautta se LED-valossa oleva Force Feed toimintokin, senkin tosin kaveri kertoi pitissä ”oisko se toi.”

Parit potentiaaliset nikottelut loaderi selvitti muitta mutkitta ja toimitti murkinaa merkkaimelle lähes saumattomasti. Speedfeedinä käytetty Crown2 otti kuulat sisään ja pitikin ne siellä sangen kelvollisesti, tosin feedi kuin feedi taitaa tänä päivänä ne muutamat pallot hukata siedettävissä määrin pysyen, joten siinä tämäkään ei tehnyt poikkeusta.

Erityisen plussan loaderi saa vaivattoman puhdistamisen mahdollistavasta rakenteesta, moduulit tipahtelevat käsiin ilman suurempaa väkivaltaa ja ainakin pelkät muoviosat voi putsata juoksevan veden alla. Vaikka elektroniikka mainittiin vedeltä suojatuksi, kehtasin korkeintaan kosteahkolla rätillä sen putsata ja tuntuu vieläkin toimivan. Koko laitoksen saa myös kuivattua nopeasti eikä vettä tunnu jäävän piiloon mihinkään.

Ostaisinko?

Kelle loaderi sitten sopii?

Kaikille jotka tarvitsevat paristotaloudellisen, kestävän ja ennen kaikkea luotettavasti syöttävän boksin ja ennen kaikkea ovat siihen valmiita sijoittamaan.

Jos omistaa jo jommankumman saman hintaluokan pääkilpailijoista, vaihtaminen tähän tuotteeseen ei ole mielestäni välttämätöntä (ellei ole pakko aina olla uusinta uutta ja se lopullinen onni yksilölle on aina siellä taivaanrannan takana), kuitenkin hinta/laatusuhde on kaikissa tuotteissa kunnossa ja Spire ei tarjoa mitään niin suurta ihmeellistä että vanha Dyen tai Empiren sotaratsu ei pärjäisi.

Kuitenkin jos olisin vasta hankkimassa parempaa boksia, silloin kallistuisin Spireen. Laatikossa saa lähes kaiken sen mitä muillakin on ja tuote on tuoreita innovaatiota pullollaan.

Hyvistä on paha parasta valita, se ongelma täytyy jokaisen kohdallaan ratkaista. Onnea matkaa itsekullekin .