Tero Kettu

Tilastot

Uutiset: 23
Tapahtumat: 6
Ryhmät: 2

Tutustumassa Paintball Bunkkeriin

user image 1.12.2011
Kirjoittaja: Tero Kettu
Kategoria:
paintball.fi

41_blogs.jpg?width=150Aprillipäivänä 2011 julkistetussa tiedotteessa annettiin ensi-infot uuden kotimaisen sisäpelipaikan tulemisesta sekä osviittaa Paintball Sissoksen Myllypuron myymälän siirtymisestä samoihin tiloihin. Silloin tuleva syksy ja ulkokauden päättyminen ei yhtäkkiä kuulostanutkaan niin pahalta asialta kuin yleensä. Pientä infoa saatiin halliprojektin etenemisestä pitkin kesää. Sitten koitti vihdoin tuo marraskuun päivä että oli aika meidänkin poppoomme lähteä moottorimarssille kohti Helsinkiä kahdeksan hengen osastollamme testaamaan Paintball Bunkkeria.

Paintballiin käytettävät hallit ovat ikävä kyllä olleet Suomessa erittäin harvassa. Syyt tietysti on aivan ymmärrettäviä, lajimme aktiiviharrastajamäärät kun ovat kuitenkin kohtuullisen pieniä sekä toimintakausi on vain noin kolmannes kalenterivuodesta. Kun aktiivit lisäksi ovat maantieteellisesti matkan päässä toisistaan, on ollut ilmeisen vaikeaa tavoittaa harrastajia pelaamaan saman katon alle tarpeeksi usein.

42_blogs.jpgPelejä voi seurata koko kentän pituudelta

Tuntuu että pelkillä harrastajilla ei yrittäjä elä, nämä kun yleensä vielä olemaan hintatietoista sakkia ja ehkä välillä liiankin hanakasti pidetään kukkaron nyörejä tiukalla. Satunnaiset polttariporukat ja muut lajia kokeilevat kaveriporukatkaan harvoin riittävät saamaan taloudellista pohjaa kuntoon hallin kulujen peittämiseksi. Saanemme siis kiittää onneamme että sopivan määrän positiivista hulluutta ja yrittäjärohkeutta omaavia yksilöitä on aina silloin tällöin ilmaantunut ja antaneet meille muille aina vaan uusia lukuja peintin kotimaisiin aikakirjoihin. Reilun 7-vuotisen aktiiviurani aikana en ole todellakaan onnistunut näkemään kaikkia Suomen paintball-halleja, mutta silti voin lämmöllä muistella niitä muutamia missä onnekseni ehdin pelaamaan. Hyvinkää, Toijala ja Tuusula ehtivät tarjota monia mieleenpainuvia pelihetkiä ja niistä tahdonkin vilpittömästi kiittää niitä kaikkia henkilöitä jotka olivat näiden hallien toiminnasta vastaavia.

Näin päijäthämäläisenä peinttaajana olen ollut siinä mielessä kohtuullisen onnellisessa asemassa että suurin osa suomalaisista harrastajista on keskittynyt Etelä-Suomen alueelle ja näin ikään halliprojektitkin ovat olleet varsin kohtuullisen matkan päässä, jopa autoillessa täältä tiettömien taipaleiden takaa. Reilu kahden tunnin reissu suuntaansa ei ole ikinä tuntunut pahalta, kun tietää näin saavansa näin annoksensa maailman parasta pallopeliä. Talvi kun se tuppaa ikävästi aina katkaisemaan ulkopelaamisen ihanuuden, varsinkin jos ei ole valmis hangessa teutaroimaan.

Tätä markkinarakoa helsinkiläinen Paintball Sissos meidän pelaajien onneksi on lähtenyt täyttämään. Taisi heti ensialkuun olla kiistaton tosiasia että Paintball Sissos on vienyt halliyrittämisen seuraavaan potenssiin Suomessa, jo pelkkä Jätkäsaaren kompleksin lähestyminen aiheuttaa väristyksiä, sen verran monumentaalinen ilmestys on koko rakennus. Vaikka tietääkin hallin ja myymälän hyödyntävän pelkästään järkäleen ylintä kerrosta, on vaikea olla pitämättä tätä Suomen peinttaajien uutena pyhäkkönä. Ylisanoja, ylisanoja, tiedän. Eikä ollut vielä edes pelattu erääkään ;).

Mutta mieleen tuli kysymys kuitenkin: onko vaikuttavista kuorista huolimatta tällä hallilla edeltäjiään pitkäikäisempi tarina? Eli otettaisiin selvää. Kun ison tilan vaativa yritys muuttaa vanhan teollisuusrakennuksen kuudenteen kerrokseen, luulisi sen luovan jo alkuunsa logistisia ongelmia. Rappuja pitkin sinne pitäisi kassia raahata? Ei onneksi. Rappujen lisäksi löytyikin jykevähkön tuntuinen tavarahissi, jolla matka yläkerroksiin taittui rivakasti.

43_blogs.jpgPaintball Sissoksen myymälää

Omat treenivuoromme olimme varanneet etukäteen jo koko talveksi suosien lauantaipäiviä, joten myymälä itsessään ei ollut auki normaalisti. Mutta onneksemme vuoronvalvojamme omasi tarpeeksi natsoja että pääsimme näin ensimmäisellä kerrallamme myös tutustumaan myymälään. Tämä kuitenkin kannattaa jokaisen vuoroa varaavan muistaa kysyä vaikka paria päivää ennen itse vuoroa, jotta ei tule ikävänä yllätyksenä. Jos oli vaikka tarkoitus jonkinlaista alan ostoksia tehdä samalla ja varsinkin jos jotain erikoisempaa pallomerkkiä haluaa saada pelattavaksi, kannattaa olla yhteydessä myymälään etukäteen. Perustarpeet täyttävä kioski palloineen kuitenkin löytyy paikalta ja ilmahuoltokin on järjestetty asianmukaisesti.

44_blogs.jpg?width=250 Varsinainen hallitila aukeaa heti myymälän ohi käveltyä. Vaikuttava ilmestys kaiken kaikkiaan, kaksinkertainen kokokentän kiertävä verkotus täydensi kuvan.

Huoltotilaa oli järjestetty runsaasti ja vaatteiden vaihtoalue oli todella siistissä kunnossa. Sangen fiksusti pallojen käsitteleminen oli kielletty ”pukukopeilla,” eli ne täytyy bulkittaa vasta verkotetulla huoltoalueella. Ihan kiva, säilyy omat kengät ja vaatteetkin puhtaana ja varmasti helpottaa pitämään paikkoja hallitummin siistinä. WC-tilatkin ovat olemassa joten ei silläkään saralla pitäisi olla valittamista.

Kuten jo edellä mainittu ilmahuoltohan toki löytyi paikanpäältä. Lisäksi oli järjestetty varsin riittävästi pittitilaa useammallekin joukkueelle, huoltoalueelta löytyi tietysti myös kronotusmahdollisuus.

Kenttä itsessään on päällystetty keinonurmimatolla eli turffilla. Kannattaa tällä alustalla pelatessa ehdottomasti panostaa suojien käyttöön, varsinkin liukuharjoituksissa. Hanskat varsinkin ovat tärkeät, tuli allekirjoittanutkin todenneeksi. Normaalisti kun slaidatessa on se nurmi mennyt rullalle käden alla, ei nahka siitä kädestä. Kantapään, tai tässä tapauksessa kämmenen kautta opittua.

Suojina pelikentällä oli virallisen Millennium-formaatin mukaiset täytettävät Sup'Air-suojat, höystettynä muutamilla hieman epävirallisemmalla ilmatäytteisellä tankilla, linnatornilla sekä ammuslaatikoilla :). Kaiken muun hyvän lisäksi kentän laidalta löytyi tulostaulu ajanotolla ja lähtopäädyt oli varustettu painonapilla toimivalla summerilla liputtamisen helpottamiseksi. Eli kenttä on painotettu suojiensa puolesta enemmän kilpapeintin harjoittamiseen, mutta omasta mielestäni varmasti vuokrapelaajaporukatkin saavat hauskuuden kentästä irti, vaikkei olisi varsinaisesti aavistustakaan suojien sielunelämästä sen kummemmin.

Hallissa on vielä erillinen reball-kuulien ampumiseen tarkoitettu harjoitusalue, mikä tosin on enemmän tarkoitettu tekniikka- ja ampumisharjoitteluun, ei varsinaiseen pelaamiseen.

Kenttä oli tasaisesti valaistu. Tosin alkuun vetämissämme ammunta ja väistämis-harjoituksissa, kirkkaankuoristakin kuulaa oli vaikea nähdä, ehkäpä valo hieman hukkuu betoniseen ympäristöönsä? Tosin saattaahan tuo silmä harjaantua nopeammin valaistukseen useamman käyntikerran jälkeen. Kuitenkin ehkä paikoittaiset lisävalot voisivat olla hyödyksi, mene ja tiedä.

Erittäin asiallisissa tiloissa vedettyjen vajaan kolmen tunnin treenien ja pelien jälkeen oli vauhtia saatua aikaan vallan kiitettävästi ja sangen tyytyväisinä, vaikkakin väsyneinä, saatoimme vielä tutustua poikkeuksellisesti auki olevaan myymäläänkin ja sen valikoima sangen laajaksi todettua. Onneksi (ainakin omalta kannaltani) ei tullut sorruttua kaikkiin niihin tuiki tarpeellisiin varusteisiin mitä silmään osui :). No ehtiihän sitä vielä!

Loppusyksyn ilta se alkoi nopeasti hämärtää kotimatkalla, mutta se ei todellakaan haitannut. Hallikokemus kun oli ollut kerta kaikkiaan plussanpuolella, ja saaliina oli yhdellä sun toisella upouusia mustelmia nyt ainakin. Vilpittömät onnentoivotukset pitää lausua uskaliaille yrittäjille näin suuresta satsauksesta lajin eteen. Helppo on sanoa että uudestaan tulee kyllä tämän talven aikana sama matka kuljettua ja useasti!


www.facebook.com/paijatpb Päijät-Hämeen Paintball Facebookissa

45_blogs.jpgNäkymä kentän myymälän puoleisesta päästä

46_blogs.jpgKentältä poistuessa ei tarvitse tapella verkkojen liepeiden kanssa, mainioista aukotuksista pääsee nopeasti verkon suojaan

47_blogs.jpgVaatekaappeja ja pelaaja-aluetta, kenttä kuvasta vasemmalle

48_blogs.jpgVuokraryhmille on oma valmistautumis-/lepoalueensa

49_blogs.jpgKumisia reball-kuulia pääsee kurittamaan omassa pisteessään

Tagit