• Kenttäesittely: Jämsän Paintball

    Erikoismainososio


    jpb_logo.jpgkenttaesittely_jpb_2.pngJos etsit mielenkiintoista pelipaikkaa, niin Jämsän Paintball on pyörittänyt vuokraustoimintaa ja pelikenttää jo yli kymmenen vuotta nimenomaan mielenkiintoisissa merkeissä. Nimensä mukaisesti Jämsässä toimiva kenttä kerää asiakkaita kauempaakin, sillä monipuolisten pelikenttien maine on kiirinyt kauas ja ne tarjoavat mahdollisuudet hyvin erityyppisiin pelikokemuksiin, joita ei yhdellä kertaa ehdi edes kaikkia kunnolla kokeilla. Alueella vierailee vuosittain tuhansia pelaajia, joten paikan toimivuus on huomattu asiakkaiden puolella hyvin.

    Asiakaskuntaan kuuluvat niin yritys-, opiskelija- ja koululaisryhmät kuin kaveriporukatkin sekä erityisesti polttariporukat ovat ottaneet paikan palvelut omakseen.

    Pelikentät

    kenttaesittely_jpb_1.jpgJämsässä pelikenttiin on erityisesti panostettu ja se myös näkyy. Huoltotilojen ympärillä on peräti yhdeksän erilaista pelikenttää yli kymmenen hehtaarin alueella, joita voidaan myös yhdistellä tarpeen mukaan isommiksi tai pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Näin pelit saadaan onnistumaan mielekkään kokoisella alueella niin kymmenelle kuin 200 pelaajan ryhmillekin ja alueella voi yhtä aikaa pelata useampia vuokraporukoita toisiaan häiritsemättä.

    Useamman ”normaalin” metsäkentän (Isometsä, Röllikylä, Välimetsä) lisäksi alueelta löytyy Suurpelistä monelle tuttu kaupunki, jossa on reilut parikymmentä rakennusta sekä kymmeniä autoja liikkumisen suojana. Niin ikään rakennuksista kiinnostuneille löytyy myös kaksikerroksista pelaamista tarjoava Vaja sekä sen mäki, jotka ovat olleet lukemattomien ”hyökkää ja puolusta” -pelien näyttämönä. Nopeatempoisten pelien ystäville löytyvät nurmipohjaiset Kilpakenttä sekä suojina käytetyistä neliskulmaisista kuution konteista nimensä saanut Konttikenttä sekä Lentokentän aukion kenttä.

    Kuvia kentistä täällä

    Polttariryhmät huomioitu erityisesti

    Jämsän Paintball on panostanut huomattavasti polttariporukoille suunnattuihin palveluihin. Paintball on hyvä aktiviteetti polttarisankareiden päivään joka tarjoaa yhteistä tekemistä koko porukalle kuntoon tai ikään katsomatta.

    Polttariryhmille on tarjolla erilaisia, nimenomaan asiaan kuuluvia suunniteltuja pelimuotoja, joissa huomioidaan mm. se, ettei joukkueiden tarvitse olla aina ihan samankokoisia. Päivänsankari voi saada käyttöönsä vaikkapa muista poikkeavan varustuksen. Tarvittaessa erikoisempana juttuna mm. polttaripeleihin tarjolla on myös pelaamisen lisähöysteeksi ajoneuvoja sekä mm. Suurpelistä tuttuja tehosteräjäytyksiä.

    Lähialueelta löytyy myös muita polttareihin kuulia tarpeellisia palveluita, esim. Himoksen mökkikylä tarjoaa helppoa majoitusta. 

    Lisäinfoa polttareista täällä

    kenttaesittely_jpb_3.JPGVuokravälineet ja -paketit

    Vuokra-aseina käytössä ovat Tippmannin hyväksi havaitut tuotteet, joiden luotettavuus hakee paintball-maailmassa vertaistaan. ”Polttoaineena” värikuula-aseissa on käytössä paineilma, eli varusteiden toimintaa eivät haittaa lämpötilojen muutokset alas tai ylös, kun lähtönopeudet eivät heittele niin kuin voi käydä hiilidioksidia käytettäessä.

    Vuokrauksissa tarjolla on vakiona kolmea erilaista vaihtoehtoa: peruspaketti, aktiivipaketti ja superpaketti. Paketteihin kuuluvat luonnollisesti tarpeelliset suojavarusteet sekä peliväline eli värikuula-ase ja siihen värikuulia. Eri paketeissa on mukana eri määriä värikuulia ja voi ottaa lisänä haalareita, radiopuhelimia ja savukranaatteja kunkin ryhmän mieltymysten mukaan.

    Lisäinfoa vuokrapaketeista täällä

    kenttaesittely_jpb_5.JPGHuoltotila + taukoalue

    Pelikenttien välittömässä läheisyydessä oleva, suojaverkoilla ympäröity taukoalue ja huoltorakennus sekä parkkialue tarjoavat helpon tavan tulla paikan päälle ja vähän rauhoittua pelien välissä. Pelien tauoilla voi paistaa vaikkapa makkaraa ja seurata lähimpien kenttien tapahtumia verkon läpi.

     

    Talvipelit

    kenttaesittely_jpb_4.jpgKun vuoteen mahtuu koko joukko lumisia kuukausia joka joillakin saattaa rajoittaa pelaamista, niin Jämsän Paintballilla siitä on ongelman sijaan tehty mahdollisuus. Lämmitetty huolto- ja taukorakennus tarjoaa pelien välissä paikan pitää niin kalusto kuin pelaajatkin virkeinä tunnista toiseen. Paineilmalla toimiva pelikalusto sekä erityisesti talvipelaamiseen kehitetyt värikuulat mahdollistavat pelit myös pakkasella.

    Muita tapahtumia

    Vuokrapelien lisäksi Jämsän Paintball tarjoaa myös isompia tapahtumia. Yleensä elokuussa järjestettävä Suurpeli kokoaa Jämsään satoja harrastajia eri puolilta Suomea ja naapurimaistakin. Suurpelissä pelataan muutamaan erään jaettu noin kuuden tunnin peli. Siinä pelaaminen ei lopu ensimmäiseen osumaan, vaan kentällä pääsee takaisin omassa tukikohdassa käymällä tietokonepeleistä tuttuun tyyliin pienen odotuksen jälkeen.

    Linkkejä: