Tilastot
Aina silloin tällöin kaikkien peinttivideoiden sekaan eksyy erityisiä helmiä, joissa on pelikuvan ja nopeiden leikkausten lisäksi myös seuraamisen arvoinen tarina. Tämmöinen on lyhytdokumentti...
Haastattelussa Jani Leskinen Baltic Sea Cupin Suomen osakilpailusta
Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2011-04-05
Aiemmin pääasiassa Baltian maissa järjestetty Baltic Sea Cup järjestetään toukokuussa Suomessa ja siitä vaikuttaisi tulevan kansainvälisin peinttitapahtuma Suomessa koskaan. Paintball.fi...
Hieman lauantaina alkusarjassa kompuroinut Dynasty sai pelinsä kuntoon ja siihen malliin, että sunnuntaina joukkue otti kauden kolmannen voittonsa yhtä monessa turnauksessa NPPL:n kauden...
Vähän jo huhuiltujen tietojen mukaisesti tämän vuoden Vironpeli järjestetään ensimmäistä kertaa kolmella joukkueella pelaten, samaan tyyliin kuin Suurpelissäkin, eli kaikki joukkueet pelaavat...
Suomalainen peintti taitaa saada aikamoisen positiivisen potkun, sillä Sissos on julkistanut suunnitelmansa avata sisäpelipaikka Helsinkiin, eikä kovinkaan pieniin tiloihin. Nykyistäkin...
NPPL:n kauden avaus viikonloppuna Huntington Beachillä Kaliforniassa
Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2011-04-01
Seitsemän pelaajan joukkueita peluuttava National Professional Paintball League eli NPPL aloittaa jälleen kautensa Huntington Beachin ihan kirjaimellisesti merenrannalla järjestettävällä...
Kotimaisen kauden alku lähestyy ja niin myös aiheeseen liittyvät maksut. Suomen Paintball-liitto odottelee osallistumismaksuja joukkueilta huhtikuun 22. päivään mennessä, vähennettynä aiemmin...
Kotimaiset irtoturnaukset näyttäisivät tällä kaudella olevan tekemässä kunnolla paluuta, sillä toukokuussa Äänekosken Huiman paintball-jaosto järjestää seitsemän pelaajan turnauksen....
