Tilastot
PSP:n laajentumisaikeille Eurooppaan lisää puhtia
Maailman johtavaksi paintball-sarjaksi tituleerattu amerikkalainen Paintball Sports Promotions eli PSP näyttää olevan laajentumassa Eurooppaan affliate-sarjojensa avulla ihan tosissaan. Tämän kauden Moskovan suunnalla jenkkisäännöillä toimineen RXL-sarjan lisäksi rivistöön on liittynyt ihan virallisestikin CPS, eli italialaislähtöinen Champions Paintball Series. Lisäksi Norjan uuden NXS-sarjan ilmoitus käyttää PSP:n sääntöjä osassa tapahtumistaan lienee myös aiheuttanut vipinää.
CPS:n hommat etenevät aika vauhdilla ja kaudelle 2014 on luvassa neljä turnausta, joissa käyttöön tulevat niin PSP:n säännöt kuin kenttäkin ja joukkueiden/pelaajien rekisteröityminen hoituu jenkkiläisen APPA:n sivujen kautta. Lisäksi ylimmällä sarjatasolla nähdään ns. jäähyboxi, joka erottaa sarjaa selkeästi Millennium Seriesistä. View from the Deadbox-blogi vinkkaa että CPS jopa vaihtaisi nimensä ensi kaudelle PSP Europeksi. Kun Facebookista löytyy tälläinen vähän niin kuin vastaisen varalle jo keväällä luotu sivu, niin se kertoo että PSP taitaa olla ihan tosissaan. Jos CPS:n ylimmän sarjatason kautta aukeaa myös virallinen mahdollisuus päästä pelaamaan syksyisin PSP:n World Cupiin Floridaan, niin sen kiinnostavuus kasvaa entisestään.
Norjan NXS:n toiminta on tietysti vasta aivan alullaan, joten sen vaikutuksia päästään kunnolla arvioimaan vasta vuoden päästä. Mutta jo se että jenkkisääntöjen käyttöä tällä lailla harkitaan on kyllä pistänyt ajattelumallin aika uusiksi, vastaavaa ei muutama vuosi sitten tainnut kukaan edes unelmoida, kuin ehkä PSP:n pääkonttorissa .
Linkkejä:
- CPS:n kotisivut
- CPS:n ilmoitus PSP:n affiliate-statuksesta
- " A Tale of Two Leagues and another Cup"-kirjoitus View from the Deadbox-blogissa
Aiemmat uutiset: