Naisten paintballin pelaaminen Suomessa ei ole täysin poikkeuksellista, mutta sikäli harvinaista kuitenkin ettei heitä suinkaan löydy läheskään kaikkien joukkueiden tai peliporukoiden riveistä. Yhtenä positiivisen poikkeuksena on Piia Keinänen, joka on aktiivipelaajana tullut tutuksi niin kisa- kuin metsäkentilläkin ympäri Suomea. Paintball.fi haastatteli Piiaa paintballista yleensä ja naisten pelaamisesta erityisesti.

Kimmo Kainulainen: Oletko harrastanut kuinka pitkään ja miten alun perin lähdit mukaan lajin pariin?

Piia Keinänen: Ensimmäinen kerta kun pelasin tosissaan, lienee ollut toukokuun lopussa 2011 Nokialla. Parempi puoliskoni Arto Piirainen tutustutti silloin harrastukseensa, taisivat tarvita metsään liikkuvia targetteja ammuttavaksi… Taisi olla minulta hyvää piileskelyä mitään/ketään näkemättä ja ampumista sinnepäin mistä ääntä kuului. Olin kyllä kerran aikaisemmin käynyt pelaamassa työpaikan tykypäivillä metsässä mutta aivan erilaistahan se silloin vuokrapeliporukassa oli.

Ensi kosketus kilpapuoleen tuli loppukesästä 2011 Ikaalisissa sekajoukkueessa Ässä Creditoria vastaan, kun Arto ja kumppanit tarvitsivat viidennen pelaajan täyttämään joukkueen että pystyivät treenaamaan. Silloin pelkäsin täydellistä löylytystä, mutta yllätys olikin ettei niin käynyt ja kuinka "helppoa" oli subilla pelata. Nautin täysin siemauksin ja silloin taisi pelikärpänen puraista kunnolla.

Ensimmäisen turnauksen pelasin 29.1.2012 Sissos Winter Cupissa 3. divaria Steelnutsien joukkueessa. Eikä sekään riman alle mennyt . Steelnutseilta oli tarkoitus tulla ensin SPBL:n 3. divariin oma joukkue, mutta kun muutama putosi pois niin joukkue kuihtui niin pieneksi ettei se toteutunutkaan. Näytti etten pääsisi pelaamaan kaudella 2012 kilpaa, mutta sitten SWABista avautui mahdollisuus, kiitos siitä Ketulle, pelata ainakin ensimmäinen kierros. Se meni paremmin kuin osasi odottaa ja otettiin kierrokselta kirkkain mitali.

Ehkä kuitenkin kovin näytön paikka oli 10.3.2012 Baltic Sea Cupissa, 2. divarissa Led Regionin kanssa. Yht’äkkiä jouduinkin tuuraajaksi yhden pelaajan sairastuttua kuumeeseen edellisenä päivän ja oli kyllä hienoa huomata että pärjäsi kovemmassakin seurassa ihan hyvin kun sai pelata itseään paljon kokeneempien kanssa.

Tuomaripuoltakin on tullut kokeiltua. Tavallaan ensimmäinen kisakokemus oli tuomarina 2011 Nokian metsäliigan kierroksella. 2012 SPBL:n kierroksillakin on tullut tuomaroitua. Se vasta olikin paljon rankempaa ja fyysisempää kuin osasinkaan odottaa.

Ensimmäiset kilpakokemukset on siis tullut subin puolelta ja vasta Metsäliigan Nokian kierroksella tuli pelattua ensimmäinen metsäkisa.

Kauden avaus Piikkiössä 2012 hienoin tuloksin

Paintballissahan ei sinällään ole mitään sellaista fyysistä osa-aluetta joka antaisi etua miehille, mutta perinteisesti laji on erittäin miesvaltainen. Kuinka sinut on otettu pelaajapiireissä vastaan?

Todella hyvin on otettu vastaan, ei todellakaan ole mikään "mieskerho" paitsi jutut on väliin sitä tasoa että heikommalla korvat punottaa. On ollut mukavaa päästä yllättämään "pojat" sillä että kyllä "tyttökin" tähän hommaan pystyy. On ollut mukava huomata ettei ole ollut ainut nainen SPBL:n sarjoissa pelaamassa. Toivoisin todella että naiset uskaltaisivat enemmän lähteä mukaan, tämä ei todellakaan ole fyysisesti vaikeata ja mielellään nuo miehet opettaa.

On ollut mukava huomata miten treeneissäkin on otettu vastaan positiivisesti ja neuvottu eikä missään nimessä vähätelty sitä että on nainen. Iso kiitos siitä myös Takeoverin ja PPW:n pojille joiden mukana on päässyt treenaamaan omien PHPB:n treenien lisäksi. Koskaan en ole kokenut että olisi päästetty sen vähemmällä tai "säälitty" treeneissä sukupuolen takia.

Olin jo ottanut osaa 2011 Suurpeliin ihan rivipelaajana ja pitänyt sitä hienona kokemuksena. 2012 Suurpeliin tuli käsky sektorijohtajaksi, hienosti siellä porukka otti vastaan käskyä vaikka naispuoleisina niitä persauksille Hannan kanssa siellä potkittiin.

Tulihan sitä saatua myös Steelnuts Green ns. tyttöjoukkue josta kolme viidestä oli naisia Kirkkonummen Metsäliigan kierrokselle. Kyllä se siellä selvästi kuiskuttelua aiheutti, muttei miksikään heittopussiksi kuitenkaan jouduttu.

Kiva kuulla että vastaanotto on ollut positiivinen. Mitenkäs sitten "toisella puolella," eli miten lajia tuntemattomat naiset yleensä suhtautuvat kun kuulevat harrastuksestasi?

Kieltämättä monet pitävät pöhkönä ja joutuu hieman selittämään kun vapaaehtoisesti "ammuttavaksi" menee. Tuntuu että juuri kipu on sellainen kynnyskysymys ja miinus tekijä monelle naispuoleiselle. Mustelmia tietysti päivitellään.

Kuulista jää lajin luonteeseen liittyen toisinaan mustelmia jotka varmaan huomioidaan naisten keskuudessa aika eri tavalla kuin miesten, onkos se johtanut pelien jälkeen semmoisiin asuvalintoihin, ettei tarvitse selitellä jälkiä vai saako niistä vain hyvän puheenaiheen?

Kyllähän niitä päivitellään ja ihmetellään. "Onko kauheen kipee" ja "ton on pakko olla sattunut paljon" on yleinen kommentti mitä lajia tuntemattomilta tulee.

Itse en juurikaan mieti näkyykö vai ei ja se onkin aiheuttanut ihmetystä ja varmasti se herättääkin puheen aihetta varsinkin puolituttujen keskuudessa. Hyvä esimerkki on Kirkkonummen kierroksen jälkeen kun käsivarret ja jalat olivat mustelmilla tuomaroinnin ja pelaamisen jäljiltä, ei voineet päiväkodin hoitajat olla ihmettelemättä kun lapsia haettiin. Varsinkin kun Artolla oli sama juttu. Tosin on tullut todettua että infrapunasauna auttaa mustelmien poistumiseen tehokkaasti.

Olet siis kentällä niin liiton sarjassa Päijät-Hämeen Paintball ry:n SWABissa kuin Metsäliigassakin Nokian Steelnutsissa, miltä nämä lajin eri puolet vaikuttavat?

Vaikka ovatkin kaksi erilaista niin täydentävät toisiaan. Subilla kilpailun intensiivisyys, vauhti, blastaaminen, adrenaliini, vetää puoleensa. Pystyy etukäteen paljon suunnittelemaan tekemisiään, miettimään muuvit valmiiksi. Kun taasen metsän puolella joutuu rauhoittumaan kuulalimitin myötä ja se osumatarkkuus on tärkeämpää, kun ei voi vain pitää linjoja päällä. Tosin metsäpuolella tuntuu olevan paljon rennompi meininki kisoissakin, ollaan tultu pitämään hauskaa hyvällä hengellä.

Kokisin itse että subilta on helpompi aloittaa pelaaminen ja metsästä saada sitten täydennystä taitoihin. Pakko myöntää että tykkään subipuolesta enempi.

Äänekoskella 2012

Onkos subilla tai metsäpeleissä jotain osa-aluetta jota haluaisit muuttaa?

Subin koen toimivaksi nykymuodossaan, tosin ainahan sitä mieluummin pelaisi enemmän eli lisää pelattavia pisteitä ja pelejä alempiinkin divareihin. Itse uskoisin sen kannustavan aloittavia joukkueita mukaan kun kierroksella saisi pelata enemmänkin kuin sen max 20 minuuttia.

Metsäliigan puolelta toivoisin niiden tasapelien poistuvan. Loppupäivä tuntuu menevän ns. istuskeluksi ja paljon tyydytään tasureihin, ei edes pyritä ratkaisemaan pelejä vaan tuijotetaan pistetaulua ja yritetään ED-luvulla voittoa. Tosin sen Metsäliigan "fiiliksen," joka kentän ulkopuolella on, toivoisin siirtyvän tuonne subillekin.

Höntsypeleihin ja isoihin peleihin, niin kuin Suurpeli, toivoisin vaan enemmän naisia mukaan.

Steelnutsiin on siis liittynyt useampikin naispelaaja, onkos tämä kuinka kovan houkuttelun tulosta?

Ei vielä ole tarvinnut houkutella kun muutkin ovat löytäneet Steelnutseihin ihan omin avuin. Itse asiassa yksi jo pitempään pelannut oli jo lopettamassa mutta kuitenkin jatkoi koska muitakin naisia tuli pelaamaan Steelnutsien peleihin. Ja jopa saatiin oikein Metsäliigaan asti puhuttua pelaamaan. Kovasti yritän kuitenkin puhua asian puolesta. Lisää naisia mukaan vaan kaikille osa-alueille aina kilpapuolesta perus höntsypeleihin.

Löytyykö sinulta jotain vinkkejä miehille joilla vaimon/tyttöystävän saisi helpommin lähtemään mukaan pelaaman tai jotain mitä ei ainakaan pitäisi sanoa tai tehdä? Vai olisi yleisesti parempi jos houkuttelijana olisi lajia jo harrastava nainen?

"Tää on mun harrastus” -asenne pitäisi saada pois. Eli miehet voisivat ottaa niitä omia naisiaan mukaan peleihin, tai ainakin katsomaan ensin, jos pelkää osuman sattumista tai luulee ettei pärjäisi. Esimerkiksi meillä tämä on sitä "laatuaikaa" puolisojen kesken.

Pitäisi järjestää mahdollisuus kokeilla mitä ampuminen on, sekä jotain leikkimielistä kisaa kuten meillä oli eräissä Takeoverin treeneissä, jossa eräiden pelaajien tyttöystävät ja minä pelattiin Takeoveria vastaan niin että Takeoverin pojat ampui vain ykköspalloja.

Uskoisin että muiden naisten läsnäolo tai toisen naisen houkuttelemana tuleminen alentaa kynnystä lähteä peleihin.

Onkos naisjoukkueen kasaaminen käynyt mielessä?

Kieltämättä mielessä on käynyt. Varsinkin kun Kirkkonummen metsäliiga kierroksella meillä oli Steelnuts Greenissä kolme naista ja pelitkin kulkivat hyvin. Ajatusta palloteltiin silloin kovastikin ja visiot oli päätä huimaavia. Naisjoukkueella saisi ehkä näkyvyyttä enemmän ihan lajin ulkopuolellakin.

Kiitokset haastattelusta ja toivottavasti näemme lisää naisia pelikentillä tulevaisuudessa.

Kiittää ja kumartaa. Ei muuta kuin muutkin naiset rohkeasti mukaan vaan ja minua saa tulla aina nykimään hihasta jos jokin askarruttaa.

Tiimikuvaa SWATin treeneistä heinäkuussa 2012