Tilastot
NXL Lone Star Openin ennakko
National Xball Leaguen Yhdysvaltain sarjan kesätauko on ohi ja tällä viikolla järjestetään Lone Star Open Garlandissa Dallasin lähellä Teksasissa. Mukana on tätä kirjoittaessa noin reilut 240 ilmoittautunutta joukkuetta, eli jälleen vankka suoritus NXL:ltä, vaikka Teksasin tapahtuma tälle vuotta siirtyikin alkuvuodesta nyt syksyyn.
Pro 3V3
Mukana on jälleen ennen varsinaista turnausta pro-tiimien 3vs3-turnaus, josta taitaa tulla vakiohomma ainakin siihen saakka kunnes selviää saadaanko siitä televisiolle kelpaavaa formaattia. Se pelataan 18 joukkueen voimin kokonaisuudessaan torstaina, eli osallistujille tulee aika pitkä päivä ennen varsinaista turnausta. Normaalistihan NXL:ssä joukkueet pelaavat perjantaina ja lauantaina vain kaksi matsia kumpanakin, joten aika paljon extrapelaamista siihen nähden.
Pelit pelataan lohkojen sijaan jälleen ns. double elimination-systeemillä. Eli joukkueet jaetaan pareihin ja voittajat aina jatkoon. Ensimmäisen tappion jälkeen tiimi joutuu häviäjien kaavioon, josta toisen tappion jälkeen ulos turnauksesta. Tiimit vähenevät kierros kierrokselta ja finaaliin sitten illansuussa kaksi parasta. Juhannuksena Chicagossa pelatun ensimmäinen 3V3-turnauksen vei San Antonio X-Factor, joka kukisti finaalissa Edmonton Impactin.
Pro-sarjassa tasaista
Varsinaisessa NXL:ssä sarjataulukko on pysynyt mukavan tiukkana. Paintball FIT on kahden turnausvoiton ja yhden viitossijan avulla kärjessä 550 pistellä, mutta Red Legion vain kuudentoista pisteen päässä, joka ei ole paljon mitään kun tavallisesta kierrosvoitosta saa 200 pistettä. San Diego Dynasty on kolmantena (487 pistettä), mitä voinee pitää erinomaisena suorituksena, kun alkuvuodesta pelaajamenetysten jälkeen arveltiin että joukkue joutuisi pitämään ns. rebuild-kauden ja rakentelemaan tiimin uusiksi.
Nettilähetys
Normaaliin tyyliin NXL:stä tulee tarjolle maksullinen webcast ja lisäksi joka päivä on ollut tapana että ensimmäisiä matseja pääsee seuraamaan ilmaiseksi Youtubesta, linkit alla.
Linkkejä:
- MajorLeaguePaintball Youtube-kanava, yleensä jonkin verran matseja livenä
- maksullinen webcast
- turnauksen tiimilistat
- otteluaikataulut
- kenttälayout
- kauden 2025 sarjataulukot
- nxlpaintball.com sarjan kotisivut