Tällä kaudella nähtiin Suomen Paintball-liiton sarjoissa sellainen positiivinen poikkeus, että yhden organisaation joukkueet onnistuivat voittamaan kaksi sarjatasoa samana vuonna, mitä ei ole aiemmin sattunut kuin kerran. Kyseessä olivat Porin Creditorin 2. ja 3. divisioonan joukkueet, jotka ovat vääntäneet sarjoissa ylöspäin pääasiassa kurinalaisen kumikuulatreenin avulla.

Paintball.fi haasttatteli Creditorin pelaajavalmentaja Tuure Vehkamäkeä päättyneen kauden kiemuroista.

Kimmo Kainulainen: Creditor nappasi päättyneellä kaudella voiton sekä 2. että 3. divisioonassa, onnittelut. Mitä on päällimmäisenä mielessä näin vuoden lopulla?

Tuure Vehkamäki: Kiitos! Hauskaa pidettiin ja hyvältä tuntuu vieläkin! Sananlasku ”harjoitus tekee mestarin” pitää kutinsa. Sisäkauden kumipallotreenin määrä hyvissä puitteissa sekä yhä parempi laatu ja leventynyt valmennusosaaminen nostivat molempien tiimien osaamista karkeasti sanottuna yhdellä sarjatasolla, joidenkin pelaajien jopa kahdella.

Nyt katse on jo tulevassa, harjoittelua käynnisteltiin jo lokakuun aikana ja toivomme lisää pelaajia joukkoomme! Toisena fiilisten ääripäänä oli marraskuun alun Angelin lopetusuutinen. Angel ei ollut itselle pelaajana pelkkä mutka tai yrittäjänä vain myyntiartikkeli. Firman omistajat tulivat tutuiksi ja muutama Joyn kaveri myös, mutka toimi ja palvelu pelasi aina erinomaisesti. Meininki firmalla oli mahtavaa ja ainutlaatuista, ja Angelin mutkillahan me kuitenkin treenit syksyllä 2009 aloitettiin, tällä kaudella sarjamme voitettiin ja väliin mahtui vielä kolmaskin sarjanousu. Vai… onko enkelin kohdalla kyse jostakin firman uudelleenjärjestelyistä, mene ja tiedä. On kuitenkin sanottu, että Smart Partsin ja Angelin vuosien käräjöinnin kustannukset johtivat nykytilanteeseen.

Välinevalmistajan lopettaminen on tietysti aina ikävä uutinen. Onkos tulevalle kaudelle jo mietteissä vastaavaa koko tiimin kattavaa yhteistyökumppania?

Välttämättä tarvetta mihinkään muutoksiin ei ole mutta katsotaan mitä pojat haluavat tehdä. Angel on luvannut pitää varaosien saatavuuden kunnossa ”niin kauan kuin pelaajat niitä tarvitsevat.” Lisäksi Ässän varastot Angel tuotteiden osalta ovat hyvät, ainoastaan mutkat ovat vähissä. Itse vaihdan mutkaa vasta pakotetusti eli kun pesän pohja on kulunut puhki…

Onko tiimillä yhteistyösopimuksia mutka-asian lisäksi muiden yritysten kanssa?

Pelaajamme ovat todella upeasti halunneet ja onnistuneet hankkimaan varoja useilta tutuilta yrityksiltä esimerkiksi ”paitamainoksilla.” Ollemme tiedostaneet lajimme aseman ja on sovittu, että sanotaan faktat suoraan eli kumppaniyritys ei tule saamaan parempia myyntilukuja, kyse ei ole sponsoroinnista vaan rahallisesta tukemisesta hyvän mielen saamiseksi.

Tottakai meidän harraste- ja junioritoiminnan pyörittäminen antaa parempaa mielikuvaa seurasta ja porkkanaa tosin vaatimatonta on pystytty tarjoamaan, kun oma yritykseni Ässä Paintball on luvannut alennuksen vuokrapeleistä vastineeksi ”paitamainoksesta.” Kuvio on ollut ihan reilu ja toimiva.

Creditor 2011:
Ylärivi 3-div vasemmalta: Roope Rantalainen, Paavo Hyssänmäki, Jarno Seppä, Lasse Puhakka, Tero Evesti.
Alarivi 2-div vasemmalta: Tuure Vehkamäki (1. pelaajavalmentaja), Kim Ribacka (2. pelaajavalmentaja), Antti Laine, Matti Aalto, Rainer Tônisson.
Kuvasta puuttuvat: Leevi Jalaja (3-div), Markku Nevala (valmennuskonsultti), Mikko Jaakkola (2-div, yksi kierros), Tero Järvenpää (2-div, loukkaantunut koko kausi), Eero Jaakkola (ei pelannut, armeija).
Kuva: Creditor

Kolmosessa tuli kolme voittoa ja yksi kakkossija, joten kausi oli aikamoista hallintaa. Tähtäin taisi olla alusta saakka sarjanousussa?

Poikien tulokaskaudella sijoitus oli ollut samalla rosterilla yhdestoista. Lähtötaso jätkillä oli silloin lajin osalta ollut nolla eikä valtaosalla ollut aiempaa liikunta- tai urheilutaustaa. Tiedettiin, että tehokas kumipallotreenaus oli nostanut poikien kuntoa, taitotasoa ja itseluottamusta. Näistä lähtökohdista kauden alkuperäinen tavoite oli olla jokaisella kierroksella jatkopeleissä, mutta kyllä tavoitetta sitten tarkistettiin ylöspäin kun nähtiin missä mentiin suhteessa muihin.

Kakkosdivisioonassa alkukausi sujui samaan malliin, mutta Oulun kierroksella tuli pienoinen romahdus ja sarjavoittokin olisi voinut lipsahtaa käsistä, mitä siellä tapahtui?

Heti 3-divaritiimimme voiton jälkeen kerroin jätkille Angelin lopetusaikeista, ei ammuttu Tomahawkin palloa eikä jaloissa ollut Jalaksen suunnistusnastareita. No, moni asia oikeasti vaikutti. Juhannuksen jälkeen treeniaktiivisuudessa oli selvä notkahdus, mikä näkyi jo kolmoskierroksella kun joukkuetaktiikassa oli aukkoja. Turnaus- ja otteluvalmistautuminen ei ollut lainkaan samaa tasoa kuin aiemmin eikä kaikkien vireystilakaan ollut riittävä. Luultiin, että puolivaloilla hoidetaan sekin kierros.

Tosiasia tietenkin on, että vain urheilijataustan ja -asenteen myötä kehittyy rautainen fysiikka ja henkinen vahvuus, ja harvemmin puolivaloilla valmistautuen menestytään. Nämä tekijät ovat tässäkin lajissa kokemuksen lisäksi edellytykset korkeaan ja varmaan suoritustasoon, joka vain paranee tiukassa paikassa ja paineen alla eikä päinvastoin.

Mutta silti, hemmetin upea suoritus kaikilta, ollaan kuitenkin lähes kaikki vasta pari vuotta sitten aloitettu treenaamaan ja kukin itse töitä tekemällä eteenpäin päästy eli joka jätkä saa kyllä olla sarjavoitosta ylpeä. Kaikki pitäisi mainita, mutta eritoten pitkämatkalaisten autoilupanostuksia ei voi muuta kuin arvostaa…

Laineen Antti uhraa neljä tuntia ja Tõnissonin Rainer kaksi tuntia per treeni. Joukkueena mainitsemisen arvoista on se, että olemme alusta saakka peluuttaneet ainoastaan omia kasvatteja. Tästä on tavallaan yksi poikkeus eli URHO:sta tullut Suomen mestari Kim Ribacka, joka sattui muuttamaan Poriin ja oli heti syksystä 2010 asti kolmen aktiivisimman kumipallotreenaajan joukossa eli Kim kyllä laskettiin ”omaksi” aika nopeasti.

Ja kaikille tiedoksi… meille voi tulla pelaamaan kolmelle eri tasolle, ja varsinkin jos tavoitteet oman kehityksen ja joukkueen menestyksen suhteen ovat nousussa sekä lisäksi oma asenne ja sitoutuminen tukevat näitä tavoitteita valitun tason mukaisesti.

Creditorin 3. divisioonatiimin riemua Oulun päättäjäiskierroksella
Kuva: Creditor

Kun joukkueet siirtyvät sarjoissa ylöspäin, niin tuleeko Porista ensi vuonna uutta joukkuetta kolmoseen?

Jos siirtyvät, mutta totta kai siirtymiset ja kolmas joukkue ovat tavoitteitamme. Puhumme kolmen ja lopulta neljän Velkojan systeemistä/joukkueesta, missä jokaisella pelaajalla olisi mahdollisuus harrastaa haluamallaan tasolla ajan- ja rahankäytön sekä kunnianhimon suhteen. Eli aina löytyisi se mukavuusalue, jotta harrastusta voisi myös jatkaa kun pelaajan ja/tai seuran tilanne muuttuu. Haluamme pitää vanhoista ja nykyisistä pelaajistamme kiinni sekä saada mukaan lisää määrää, mutta myös valmista laatua eli tuota urheilijataustaista ainesta. Näin toiminta olisi pitkäjänteistä, kivijalka levenisi ja nousisimme aikanaan myös liigaan.

Mutta helpommin sanottu kuin tehty, mikään ei ole itsestään selvää ja pitkä on tie vakaaseen seuratoimintaan sekä lähinnä tai ainakin ”edustusjoukkueen” osalta urheilullisuuteen. Toistaiseksi toteutunut ”hitaasti mutta varmasti” on jatkossakin jo riittävän kova tavoite.

Onko ensi kaudelle asetettu jo millaisia tavoitteita?

Mietitään näitä vasta kevättalvella. Kuten tiedossa on, muutama perusseikka tuottaa tosi isoja haasteita tämän lajin parissa, ei pelkästään Porissa vaan ihan kaikkialla Suomessa. Kilpapaintin pelaajamäärä ja -aines, treenikulttuuri sekä sitoutuminen eivät ole sillä tasolla kuin ”valtavirtalajeissa” ja kuitenkin samaan aikaan kilpapaintball kamppailulajina edellyttäisi pelaajalta keskimäärin muita lajeja enemmän luonnetta.

Välineurheiluna, pelin luonteen ja voittamisen edellyttämän suuren kuulamäärän käytön takia kilpapaintin antama vastine rahan- ja ajankäytölle on lopulta aika vähäistä. Marginaalilajina harvaan asutussa maassa kilpapaintin harrastaminen voi vaatia kohtuuttomasti talkootyötä tai matkustamista. Siksi liian usein aloittava pelaaja ei aloitakaan tai vain 1-3 vuotta lajin parissa riittää ja liian harvoin mukaan tulee pelaajia, jotka ovat aina paikalla olevia aktiiveja ja joista kehittyy tiimien runkopelaajia sekä aikanaan tärkeitä veteraaneja seuran taustalle. Toisin sanoen pelaajia on määrällisesti ja laadullisesti aina liian vähän.

Tältä pohjalta, meillä tavoite on ensisijaisesti yrittää jatkuvasti leventää pelaajapohjaa enemmän mitä toisesta päästä poistuu ja turvata säännöllinen perustoiminta nykyajatuksella hitaasti mutta varmasti. Kaikki muu on plussaa emmekä voi lannistua tai ihmetellä, jos toiminta aaltoilee. Valmennuskuvioihin tulee pakkomuutosta, kun joudun olkapääleikkaukseen joulukuun alussa, siitä 6 viikkoa parempi käsi kantositeessä ”vangittuna,” jonka aikana en pitkämatkalaisena edes pysty ajelemaan hallille. Kokonaistoipumisaika on henkisesti koetteleva 3-6 kk, mutta vitsailtiin jo, että jos kantosideaikana vain joku mulle bulkkaa niin voin hyvin treenata vasurilla. Joka tapauksessa jonkun on noustava esiin ottamaan vastuu valmennushommista. Onneksi systeemimme on tuottanut valmennusosaamista eikä poissaoloni pitäisi olla korvaamatonta.

2. divisioonajoukkue valmistautumassa aloitukseen Oulun kierroksella
Kuva: Creditor

Kuinka paljon Creditorin pelaajille tulee harjoituskertoja?

Creditor on nyt harjoitellut 2 kautta, alkaen lokakuusta 2009. Kaudet ovat alkaneet lokakuussa ja päättyneet viimeiselle kierrokselle. Välillä on huilattu vajaat kaksi kuukautta, jatkossa ehkä kolme. Turnaukset mukaan lukien ovat treenimäärät olleet tiiminä/yksilönä keskimäärin seuraavat (tiimi / kertaa kuukaudessa / kertaa yhteensä): 2-div / 5,3 / 58 ja 3-div / 2,9 / 35 sekä aktiivisimmat pelaajat 6-7 / 70-80. Määrät ovat toki lajin keskuudessa kunnioitettavat, mutta vertailun vuoksi todettakoon, että jääkiekossa 4-5:ksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava satakuntalainen Kankaanpään Jääkarhut treenaa 3 kertaa viikossa ja 1-2 peliä päälle eli käytännössä noin 3-6 kertaa enemmän kuin Creditor.

Creditorin harjoittelumääriä

Lähes kaikki harjoittelu tapahtui Ässä Reball kumikuulahallissa kahden tunnin vuoroilla mutta kilpailukaudella harjoiteltiin Ikaalisten Kylpylässä märkäpallolla turnausleiskalla kerran yhtä kierrosta kohti, noin neljä tuntia kerrallaan. Ulkona treenimuotona oli pelkkää pelitreeniä, johon alustuksena oli aina ohjattu kentänluku ja breikkitreeni. Talvella 2009 - 2010 osallistuimme yhdellä tiimillä Latvian talvisarjaan kolmelle kierrokselle ja mukaan mahtui myös yhdet treenit Instinct Gemoss joukkueen kanssa. Keväällä 2011 osallistuimme Baltic Sea Cupin kotimaan kierrokselle.

Märkäpallolla joukkue harjoitteli vain yhden kerran juuri ennen SPBL:n kierroksia, jotta tuntuma alustaan, kentän kokoon ja kuulan lentorataan pystyttiin palauttamaan. Samalla opittiin turnausleiska ja valmennus hahmotti pelitaktiikkaa. Meille yksi kerta riitti aika hyvin, mutta toisella opittaisiin leiska tarkemmin, saataisiin yksilön suoritukseen parempi varmuus ja valmentaja hahmottaisi taktiset mahdollisuudet laajemmin.

Mutta märkäpallotreenaamisessa kyse on myös oleellisesti suuremmasta rahan- ja ajankäytöstä. Olemme tällä kokemuksella arvioineet, että märkäpallotreeniin verrattuna kumipallotreenimme ovat maksaneet 3-4 kertaa vähemmän (noin 10 - 20 e/kerta á 2h) ja tehokasta treeniaikaa saadaan samassa ajassa helposti tuplasti tai treenistä riippuen jopa enemmän. Kumipallotreenit tuntuvat ainoalta järkevältä vaihtoehdolta pitää yllä taitolajin edellyttämä vähintään viikoittainen treenimahdollisuus ja etenkin pitkässä juoksussa pitää kustannukset järkevällä tasolla jotta pelaajat eivät sen takia joudu rajoittamaan tai lopettamaan harjoittelua.

Kumikuulilla treenatessa ei ole ihan tavaton ilmiö että pelaajille muodostuu semmoinen "hipaisusta ei pidetä" fiilis, kun osumasta ei jää jälkeä. Tämä sitten tuppaa kostautumaan kun märkäpallolla pelatessa jälki jääkin ja treeneissä loistava pelaaja eliminoituukin turhan helposti "tosipaikassa." Teillä ei tämmöistä ongelmaa ainakaan tulosten valossa ole, mutta onko asiaa valmennuspuolella jouduttu miettimään?

Kyse on pelitilanteessa keskittymisestä ja turnauskokemuksen määrästä sekä kumitreeneissä kurinalaisuudesta. Keskittynyt, tiimille pelaava vastuullinen ja fiksu pelaaja ei hanki rangaistusta joukkueelleen jatkamalla peliä osuman kanssa. Meillä muutama kokematon 3-divaripelaaja saattoi ensimmäisessä turnauksessaan eliminoida itsensä kumitreenisäännön mukaan, vaikkei kuula siis hajonnutkaan. Toisaalta tämähän on tyypillinen virhe uusille pelaajille, mutta kokemuksen myötä kyseinen reaktio jää nopeasti pois.

Meidän kumitreeneissä osumaa kunnioitetaan tarkoituksella märkäpalloa enemmän, koska kaikki osumat aiheuttavat eliminaation. Kyse on tiimin kesken sovitusta kurinalaisuudesta, jonka motiivina on joukkueen kehitys. Tämä ”hipaisusääntömme” opettaa pelaamaan tiukemmin ja tarkemmin, mihin on aina syytä, ei pelkästään silloin kun vastustaja ampuu unelmaherkkää palloa.

Tämä ei suoraan liity kysymykseen, mutta osumatilanteessa ohjeistan pelaajiamme toimimaan sääntöjen puitteissa ja esimerkiksi käyttämään syndillä maksimiajan ja keinot osuman tarkastukseen sekä poistumaan fiksua reittiä jotta vastustajan tilanteenluku vaikeutuisi.

Onko Creditorilla kisatiimien lisäksi harrastepuolella minkä verran toimintaa?

Porin Paintball ry käsittää kaksi puolta, joista metsäpuolta edustaa M.U.L.E. ja kilpapuolta Creditor. Pääkumppani Ässä Paintball ja seura järjestävät avoimia molempiin lajityyppeihin. Ässän metsä-/kaupunkikentillä on kymmenkunta peliä huhti-marraskuun välillä sekä Ässä Reball sisäkentällä 1,5 tunnin vuorot tiistaisin syyskuusta toukokuuhun, ensin junnukerho 10–15 -vuotiaille ja päälle yleinen vuoro ”aikuisille”. Harrastaminen on pyritty tekemään mahdollisimman kiinnostavaksi, helpoksi ja edulliseksi. Lisätietoja joukkueen Facebook sivulla, hae ”Creditor ja M.U.L.E.”. Tervetuloa mukaan porukkaan!

2. divisioonajoukkue aloituksessa Turun kierroksella

Tuommoinen 10–15 vuotiaille suunnattu junnutoiminta tuntuu puuttuvan Suomessa lähes kaikkialta muualta. Tokihan nuoremmat ovat muuallakin tervetulleita pelaamaan, mutta vanhempien seassa kentällä oleminen on todennäköisesti monelle aikamoinen kynnys harrastaa aktiivisesti. Kuinka suosittua junnutoiminta teillä on ollut? Miltä systeemi näyttää, kasvaako sieltä uusia harrastajia?

Mikään ei koettele motivaatiota enemmän kuin jatkuva häviäminen myös ilman omia onnistumisia. Ikä- ja/tai tasoryhmät ovat ehdoton elinehto kamppailulajeille. Toinen seikka on kustannus ja käytännön sujuvuus. Kumipallo on se tärkeä mahdollistaja - märkäpallolla vuoromaksut ja aikatarve karkaavat käsistä sekä treenirytmi ja tehokkuus katoavat.

Nykysysteemimme harrastepuolen junnukerho ja yleinen sekä kilpapuolen kilpakoulu ja kilpatreenit ovat täydellinen jako ja mahdollisuus harrastaa pitkässäkin juoksussa, ja vain 10-15 euron hinnalla per kerta. Junnukerhosta halukkaat voivat edetä pelaamaan aikuisten yleiselle vuorolle, jossa lisäksi kukin vuorollaan pääsee pelaamaan erän tiimimme kilpasetillä. Yleiseltä vuorolta on voinut tulla tutustumaan kilpatreenien puolelle joita tarjolla kahdesti viikossa. Tosin tehokkuussyistä joulukuusta alkaen kiinnostuneet ohjataan ensin Creditorin kilpapaintball-kouluun, jota pidetään kerran kuussa.

Tämän systeemin kautta toivomme saavamme aina silloin tällöin uusia pelaajia kilpapuolelle, enemmän kuin mitä ”vanhoja” poistuu. Mutta kyllä aiemmin mainitsemani perustekijät tekevät toiminnasta haasteellista. Avoimien vuorojen kävijämäärät vaihtelevat rajustikin. Kun 6-20 pelaajaa on joka vuorolla tavoite niin useammin ollaan oltu alle alarajan kuin ylärajan eli Porinkaan kokoinenkaan paikka, huippupuitteet ja halpuus eivät sinänsä takaa pelaajien riittävyyttä ja motivaatiota. Mielestäni lajista ja iästä riippumatta kyse on lopulta aina pelaajan omasta tahdosta… se joka tahtoo, keksii keinot - se joka ei tahdo, keksii selitykset.

Kiitokset haastattelusta ja onnea ensi vuoden koitoksiin.

Kiitokset palstatilasta itseni ja tiimin puolesta, tiivistäminen on kuulemma vahvuuteni… . Nyt haluan haastaa kaikki oppimaan arvostamaan lajin mahdollistavia tekijöitä… olemassa olevia puitteita ja paikallisia yrityksiä, liiton pyyteetöntä toimintaa, tuomareita, turnausjärjestäjiä, oman seuranne puuhamiehiä, sponsoreita, pelikavereita ja itseänne. Unohdetaan arvostelu ja syyllisten etsiminen, ja otetaan tilalle ratkaisuhakuisuus, uudet näkökulmat ja mielipiteet järkevin perusteluin. Vältetään negatiivisuutta ja tartutetaankin positiivinen energia ja asenne muihin lajin parissa. Toivottavasti jo ensi kaudella pelaajien ja tiimien lukumäärä ympäri Suomen päätyisi taas plussalle!

www.porinpaintball.fi
Creditor ja MULE Facebookissa