Kimmo Kainulainen

Location:

Location: Lahti
Zipcode:
Country: FI

Stats

News: 1307
images: 8545
youtube videos: 491
Files: 13
Groups: 1

Suomen Paintball-liiton tuomarikoulutus toukokuun alussa

user image 12.04.2021
By: Kimmo Kainulainen
Posted in: Kilpapaintball

Verkkotapahtumalla edetään

Suomen Paintball-liiton tuomarikoulutus toukokuun alussa

Tänä vuonna Suomen Paintball-liitto valmistautuu tulevaan kisakauteen myös tuomaripuolella ja toukokuun alussa järjestetään erittäin pitkästä aikaa koulutustapahtuma. Edelliset tuomarointikurssit taisivatkin olla jossain vuosituhannen vaihteen tienoilla vielä silloin, kun tuomaroinnit järjestettiin siten että joukkueet tuomaroivat yhden turnaukset kaudessa jokainen vuorollaan.

Nykytilanteen huomioiden asiassa edetään nyt verkkotapahtuman muodossa. Koulutuksesta vastaavat liiton puheenjohtaja Jani Leskinen sekä tuomaroinnissa viime vuosina aktiivisesti mukana ollut Mikko Pappinen.

Tavoitteena on erityisesti tuoreiden toiminnan yhtenäistäminen, eli että ns. tuomarilinja pysyisi samanlaisena niin läpi turnauksen kuin myös eri puolilla kenttää. Apuna käytetään mahdollisuuksien mukaan kuvaa ja videota sekä käydään läpi sääntökirjaa.

Jani Leskinen
01/05/21 11:57:42 @jani-leskinen:

SPBL tuomarikoulutus
Sunnuntai, 2. toukokuuta · 17:00 - 19:00
Google Meetin liittymistiedot
Videopuhelun linkki: https://meet.google.com/wma-dgbr-qce
Tai soita: Numeron ‪(FI) +358 9 23132852‬ PIN-koodi: ‪972 724 154‬#


Tags