Kimmo Kainulainen

Tilastot

Uutiset: 1494
Tapahtumat: 1
Kuvat: 9089
Youtube-videot: 587
Tiedostot: 18
Ryhmät: 1

SPBL:n joukkuemäärä kasvaa yhdellä

user image 23.06.2020
Kirjoittaja: Kimmo Kainulainen
Kategoria: Kilpapaintball
paintball.fi

Korona ei vaikuttanut kovin paljoa

SPBL:n joukkuemäärä kasvaa yhdellä

Suomen Paintball-liiton kausi alkaa tulevana lauantaina Kirkkonummella ja näin koronakevään jälkeen sikäli positiivisissa tunnelmissa, että joukkuemäärä on kasvamassa yhdellä viime vuoteen nähden. SM-liigaan tulee viime vuoden malliin kahdeksan tiimiä ja ykkösdivisioona kasvaa yhdellä seitsemään.

Kaikkia viime vuonna mukana olleita ei tällä kaudella nähdä ja nimistössä varsinkin on tullut muutoksia, mutta aika pitkälle pelaajisto taitaa olla samaa. Aiempaa useampi organisaatio on liikkeellä kahdella joukkueella ja se tietysti tietää hyvää tulevaisuudenkin kannalta, isommat seurat pysyvät paremmin pystyssä vaikeinakin aikoina.

Sikäli korona kuitenkin vaikuttaa, että tänä vuonna mennään eteenpäin vain kolmen turnauksen mittaisella kaudella, mikäli pandemiatilanne ei muutu huonompaan suuntaan.


Liiton tiedote:


Kauden 2020 ensimmäinen kierros pelataan tulevana lauantaina 27.6. ProGames Paintball kentällä Kirkkonummella.

Päivän aloittaa 1. Divisioona, kapteenien kokous klo 08:30 ja pelit alkavat klo 08:45
Divisioonajoukkueet:
Räyhä
BOS
PH Relics
Hobo Crew
Urho Purple
PH Young Guns
Polar Paintball 2

SM-liiga pelataan iltapäivällä, kapteenien kokous klo 1300 pelit pyritään aloittamaan klo 14 mennessä.
Liigajoukkueet:
Waasankadun Palloseura
Dream Team
FieldFighters
Helsinki Cyclone
Urho
Trivoga
Trivoga Silver
Polar Paintball

Jokaisella pelaajalla tulee olla maksettuna SPBL lisenssi 30€/pelaaja (maksetaan joukkueena, viestiin nimet)

 

 

Tagit