Kimmo Kainulainen

Location:

Location: Lahti
Zipcode:
Country: FI

Stats

Blogs: 1247
images: 7539
youtube videos: 456
Files: 9
Groups: 1

NXL siirtää Espanjan turnaustaan lokakuulle 2020

user image 10.03.2020
By: Kimmo Kainulainen
Posted in: Kilpapaintball

Koronaviruksen pelko ajoi ratkaisuun

NXL siirtää Espanjan turnaustaan lokakuulle 2020

National Xball League on päätynyt isoon ratkaisuun Euroopan puolella. Huhtikuun ensimmäiselle viikonlopulle Espanjan Gandiaan suunniteltu kauden avausturnaus on päätetty siirtää lokakuulle, syynä niin viranomaisten ohjeistus. Tapahtuma olisi tuonut yhteen ihmisiä kirjaimellisesti ympäri Eurooppaa ja sen ulkopuoleltakin, joten se olisi voinut toimia koronaepidemian laajentajana. Erilaiset todennäköisesti tulevat eri maiden karanteenit ja matkustusrajoitukset olisivat tietysti myös vielä ehtineet vaikeuttaa järjestelyjä ja osallistumisia muutenkin.

Siirron tekeminen tässäkin vaiheessa aiheuttaa tietysti vaivaa kaikille osallisille, mutta verrattuna vasta vaikkapa viikkoa tai kahta ennen tapahtumaa tehtynä ovat vaikutukset huomattavasti pienemmät. Viime vuonna normaalitilanteessa kauden aloitukseen osallistui reilut sata joukkuetta, luvut olisivat todennäköisesti jääneet pienemmiksi. Maksaneita tiimejä oli tässä vaiheessa kuusikymmentä, tosin ilmoittautumisaikaakin oli vielä pari viikkoa.

Tällainen uutinen on aika hurja vastakohta juuri viime viikonloppuna upeaan finaaliin huipentuneen NXL:n Yhdysvaltain sarjan avausturnauksen jälkeen, eipä uusi kausi olisi juuri voinut Euroopan puolella heikommin alkaa. Vanhan mantereen NXL-turnauksia on suunniteltu pidettäväksi neljä, joten jos lykkäys muuttuu jossain vaiheessa peruutukseksi, niin sarja jää aika lyhykäiseksi vaikka muut tapahtumat pystyttäisiinkin järjestämään normaalisti.


NXL:n tiedote:

Important Information Concerning NXL Europe Spanish Open 2020

Spain's Ministry of Culture and Sports has informed all federations that the Government will adopt a battery of preventive measures against the extension of the coronavirus, such as the closed-door celebration of all professional and non-professional sports competitions and events, in scope State and international.

Due to the nature of our multi-team event, it is impossible for the NXL to abide by this policy (playing all sports behind closed doors with no spectators and only team players and officials present covers most sports where just two teams play at one time in one venue). Therefore, the NXL Spanish Open 2020 is forced to be postponed to 8-11 October 2020 (8 October - Registration/Practice, 9-11 October event date).

____
Links regarding the government's decision:

elpais.com/deportes/...

cadenaser.com/...

We appreciate the support and understanding our players and sponsors have shown during this challenging period.

We look forward to hosting this event in October as well as welcoming everyone to Prague 🇨🇿 for our season opener this May.

Please contact Viktoriya@nxlpaintball.com with any concerns you may have.

 

Tags