Kimmo Kainulainen

Tilastot

Uutiset: 1493
Tapahtumat: 1
Kuvat: 9087
Youtube-videot: 586
Tiedostot: 18
Ryhmät: 1

Elektro Cupin kausi 2018 päätökseen Vierumäellä

user image 26.08.2018
Kirjoittaja: Kimmo Kainulainen
Kategoria: Kilpapaintball
paintball.fi

Kierrosvoittoon Mikko Kurki-Suonio, kauden mestariksi Joni Laakso

Elektro Cupin kausi 2018 päätökseen Vierumäellä

Elektro Cupin kauden kolmas ja viimeinen kierros pelattiin kauniissa syyssäässä Vierumäen Urheiluopiston alueella oleva Päijät-Hämeen Paintball ry:n kentällä. Sarjassa aika vakioksi asettuneella systeemillä ehdittiin pelata siten, että kaikki osallistujat saivat kuusitoista ottelua, joista tällä kertaa vain yksi meni aikaan saakka.


Kierroksella kärkipaikan vei Mikko Kurki-Suonio (kuvassa keskellä) ja kakkoseksi Jouni Keränen (vasemmalla), molemmilla 10 voittoa joten ero löytyi eliminaatiopisteistä. Kolmanneksi sijoittui Juuso Haaman 9 voitolla.

elektro2018_3_001.jpg


Samalla sai päätöksensä myös Elektro Cupin ensimmäinen koko kausi ja kun kaikki kolmen turnauksen pisteet saatiin laskettua yhteen, nousi mestariksi Joni Laakso 31 voitolla (kuvassa keskellä), kakkoseksi Juuso Haaman (vasemmalla) 28 voitolla ja kolmanneksi Paavo Kettu 25 voitolla.

elektro2018_3_002.jpg


Sarjan päätteeksi arvottiin myös kaikkien kauden mittaan mukana olleiden (niin pelaajien kuin tuomareiden ja toimitsijoiden) kesken tavarapalkintoja Progames Paintballilta ja Paintbustersilta. Pääpalkintona ollut Progames Paintballin lahjoittaman Planet Eclipsen Etha 2:n osui Mikko Kurki-Suoniolle. Hän hienosti sarjan hengen mukaiseksi lupasi lahjoittaa sen jollekin ensi kaudella Urhoon tulevalle uudelle pelaajalle.

Kuvissa arvonnan palkintoja voittaneita (kaikki arvonnassa voittaneet eivät olleet mukana viimeisellä kierroksella, palkinnot toimitetaan):

elektro2018_3_006.jpg

elektro2018_3_003.jpg

elektro2018_3_004.jpg

elektro2018_3_005.jpg

Tagit