Kimmo Kainulainen

Tilastot

Uutiset: 1494
Tapahtumat: 1
Kuvat: 9088
Youtube-videot: 587
Tiedostot: 18
Ryhmät: 1

Millennium Series yhteen NXL:n kanssa

user image 21.09.2017
Kirjoittaja: Kimmo Kainulainen
Kategoria: Kilpapaintball
paintball.fi

Jenkkisarja valtaa Euroopan?

Millennium Series yhteen NXL:n kanssa

Eurosarja Millennium Seriesin viime viikonlopun kauden päätös toi sitten tavallaan lopun myös koko sarjalle, kun viime viikkoina kiihtyneet huhut sen ja jenkkisarja NXL:n yhdistymisestä saivat virallisen sinetin. Ensi vuonna vanhalla mantereella turnauksissa mennään NXL Europen nimellä ja Yhdysvalloissa jatketaan NXL:ää. Mitä tästä pidemmällä aikavälillä seuraa on kuitenkin vielä hämärän peitossa.

Sarjojen yhdistyminen tai ehkäpä paremminkin Millenniumin sulauttaminen NXL:ään lupailee sitä mitä on pitkään haluttukin, lopultakin yhtenäiset säännöt kansainvälisesti. Uusi systeemi ei kuitenkaan ole minkään kansainvälisen kattojärjestön alaisena niin kuin olisi voinut toivoa, vaan molempia sarjoja hallitsee yksi ja sama yksityinen taho. Nähtäväksi jää minkälaisen isännän ottein systeemejä lähdetään yhtenäistämään.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun jenkkisarjat yrittävät levittäytyä Euroopan puolelle, ensimmäisen kerran sitä taidettiin yrittää jo 90-luvulla alkuperäisen NPPL:n toimesta. Tällä kertaa asiaa näyttäisi kuitenkin olevan sillä lailla eri mittakaavassa, että tulostakin voi tulla.

Mitkä säännöt?


Kaikkiaan kisasääntöjen yhtenäistäminen maailman isoimpien sarjojen kohdalla on muutos hyvään suuntaan. Kysymys kuitenkin kuuluu mihin sääntöihin päädytään?

Vaikka NXL:n ja Millenniumin säännöt lähentyivät viime vuosina toisiaan, niin erojakin jäi joissain asioissa, kuten kuulamäärä, pelattavien pisteiden määrä (mercy-rule) sekä peliajat.

NXL on tänä vuonna pyörittänyt turnauksiaan hyvillä joukkuemäärillä ja World Cupista saattaa tulla suurin koskaan, joten rajoittamaton kuulamäärä ei ainakaan jenkkilän puolella Atlanttia ole mikään ongelma. Toki voidaan arvuutella onko kasvu hyvin menevän jenkkilän talouden ansiota ja olisiko tiimejä tullut vieläkin enemmän, jos olisikin pelattu rajoituksella.

Millennium-turnausten osallistujamäärien kasvulla ei ole viime aikoina päästy hehkuttelemaan, joten jenkkinäkökulmasta voisi helposti kuvitella että rajoittamaton pallomäärä on se oikea ratkaisu. Euroopassa kuularajoitukseen on kuitenkin jo totuttu ja vaikkei asiasta taida mitään faktatietoa ollakaan, niin tuntuu siltä että eurotiimeissä kustannukset jäävät suuremmissa määrin pelaajien omille hartioille yhteistyökumppaneiden sijaan, joten paluu rajoittamattomaan kuulamäärään tuntuisi lompakossa.

Palloasiassa jokin kompromissi tuntuisi todennäköiseltä, esim. nykyisen kahden bulkin sijaan kolmen tai neljän salliminen per pelaaja per piste voisi toimia, karsien kustannuksia rajoittamattomaan kuulamäärään nähden, mutta vaikuttamatta peliin niin voimakkaasti kuin kahden bulkin rajoitus.

Kenttä muuttuu?


Millennium Seriesillä oli ilmeisenä aikomuksena tuoda ensi vuoden kenttään nk. upgrade kit, mutta NXL on puolestaan kysellyt pelaajilta/joukkueilta mielipiteitä jo ennen yhdistymisen ilmoittamistakin siitä minkälaisella kentällä ensi vuonna pitäisi pelata. W:stä luopuminen, A:n tuominen takaisin tai ison keskisuojan korvaaminen nipulla pienempiä ovat kaikki olleet vaihtoehtoina. W:stä luopuminen on ollut suosittu vaihtoehto Chantillyssä pidetyn pro-joukkueiden ja NXL:n edustajien tapaamisen perusteella.

Ensi kauden alkuun on niin paljon aikaa, että isommatkin muutokset ehditään toteuttaa, joten varsin paljon mielipiteitä herättänyt W-suoja saattaa hyvinkin olla historiaa.

Muita vaikutuksia


Millennium Series ehti luoda seitsemäntoista vuoden aikana varsin erilaisen systeemin verrattuna Yhdysvaltoihin. Millenniumin ”lukittujen” eli ylimpien sarjatasojen paikoilla on ollut oma arvonsa, niitä on voitu myydä, mutta lisäksi esim. nimenvaihdoksista on veloitettu tuhansia euroja ja vuotuiset osallistumismaksut on veloitettu etukäteen. Näin on tavallaan luotu arvoa ja kannustettu/ohjattu/pakotettu sellaiseen suuntaan, jossa mukaan lähtisivät vain sellaiset tahot, jotka myös aikovat alusta saakka olla mukana pitkässä juoksussa.

Tavoitteena lienee ollut halu saada pidemmän ajan kanssa aikaan tilanne, jossa kärkiseurat voisivat olla olemassa vuosikymmeniä ja muodostua isoiksi organisaatioiksi, ottaen mallia vaikka vaikkapa eurooppalaisista isoista jalkapallon mahtiseuroista ja eurooppalaistyylisestä urheilun yhdistystoiminnasta yleensä, toivoen että lajiin alkaisi tulla rahaa joko TV:n tai nettilähetysten kautta jossain vaiheessa.

Millenniumin lukitut sarjat kuitenkin toimivat myös toiseen suuntaan, kun mukaan lähteminen on kallista ja vaatii pidempiaikaista panostusta, niin osa potentiaalisista tiimeistä jättää tulematta. Muiden kuin pro-sarjan yksittäisiinkin turnauksiin osallistumisen avaaminen luo sillä lailla tietä kasvulle.

Tämän voisi katsoa olevan aikamoinen näkemysero, Millennium on pyrkinyt hitaampaan, kontrolloituun kasvuun, kun NXL taas haluaa saada mahdollisimman paljon joukkueita jokaiseen yksittäiseen turnaukseen senkin uhalla, että eri tapahtumat kauden mittaan voivat olla hyvin eri kokoisiakin. Tämä johtaa sitten siihen että pitää olla valmis vaihtuviin määriin kenttiä ja tuomareita sekä muuta infraa tapahtumapaikalla.

NXL Europe aikoo ilmeisesti jollain aikavälillä pienentää pro-joukkueiden määrää kuuteentoista, mutta Millenniumin systeemin purkaminen ei sitten olekaan ihan niin yksinkertainen juttu, jos vapaaehtoisia poisjääviä joukkueita ei löydy. NXL Europe voi toki katsoa olevan kokonaan uusi toimija, jonka ei tarvitse noudattaa entisiä sopimuksia, mutta se ei varmasti loisi kovin hyväntahtoista ilmapiiriä sekään.

NXL Europe ei näyttäisi ainakaan alkuun olevan purkamassa kaikkea mahdollista, esimerkiksi Millennium Seriesin tapahtumien yhteydessä järjestetyt maajoukkueturnaukset näyttäisivät jatkuvan myös ensi vuonna. Turnausten järjestämispaikkoihin sen sijaan saattaa hyvinkin tulla muutoksia.

Yhtenä vaikutuksena lajin kattojärjestykseksi aiottu World Paintball Organization taitaa käytännössä jäädä merkityksettömäksi. Kun taho pitää isojen sarjojen naruja käsissään, niin kattojärjestö ei käytännössä voi tehdä paljoakaan, jos sarja ei siihen halua mukautua.

Suomessa


Yhdistymisen vaikutuksista Suomeen tullenevat vaikuttamaan ainakin käyttöön otettava suojasetti sekä säännöt, joista eniten on puhuttanut kuularajoitus, tai sen muuttaminen/poistaminen, perinteisestihän tapana on ollut seurata kansainvälisiä sääntöjä kotimaan pääsarjoissa. Peliaikoja sekä pisteiden määrää meillä on aina säädelty tarpeen mukaan, mm. yksipäiväisinä pidettävien turnausten vuoksi.

Jenkki- ja eurosarjat ovat perinteisesti käynnistyneet jo helmi-maaliskuussa, joten Suomen kesäkauden 2018 kannalta asiat ehtivät onneksi selvitä pääosin jo hyvissä ajoin. Jos käytettäviin suojiin tulee isompia muutoksia, niin se lienee kenttien tilausaikojen vuoksi suurin ongelma, joten sillä lailla meilläkin pitää olla valppaana, että päätökset tehdään heti kun se on mahdollista.

Kenttien suhteen ollaan sikäli hyvässä tilanteessa, että WPBO julkaisi tämän vuoden alussa parikymmentä erilaista valmista kenttäpohjaa joista aikamoinen osa on kokonaan käyttämättä, joten nykyiselläkin kentällä voidaan jatkaa vuosi, jos muutossetti tulisi poikkeuksellisen kalliiksi. Toki nykymaailmassa ”vanhalla” kentällä pelaaminen alkaa äkkiä tuntua tylsältä ja jos isot sarjat luopuvat W:stä, niin mikä uusi ratkaisu sitten tuleekaan, niin se voi muuttaa pelaamista aika lailla, samaan tyyliin millä W siirsi tullessaan painopistettä keskikentälle. Sekin olisi omiaan kannustamaan tekemään muutokset Suomessa saman tien.


Linkkejä:

nxleurope.jpg

  

Kimmo Kainulainen
21/09/17 10:40:08 @kimmo-kainulainen:
NXL:n presidentin Tom Colen ja Millennium pro-joukkueiden edustajien tapaaminen Chantillyssä videolla Youtubessa (alkusanat saksaksi, muutoin puhutaan englantia): https://www.youtube.com/watch?v=hyB5m4cUVRw

Tagit