Jani Leskinen

Sijainti:

Sijainti: Espoo
Postinumero:
Maa: FI

Tilastot

Uutiset: 1
Kuvat: 4

Suomen paintball-historiaa 1986-2006 - Paintti-lehti 1/2006

29.08.2016
Kirjoittaja: Jani Leskinen
Kategoria: Paintballin historiaa

Suomen paintball-historiaa 1986-2006 - Paintti-lehti 1/2006

Kilpapaintball Suomessa 1986-2006


Paintball rantautui Suomeen nopeasti Survival Game-nimellä lajin saatua jalansijaa Amerikan ihmemaassa 80-luvun alkupuolella. Ensimmäiset aseet olivat Splatmaster-merkkisiä – muovisia, kertaladattavia ja 12 gramman kaasupatruunoilla toimivia.

Selviytymispeliä 1986-1990: Monen lähteen mukaan Ragnar Andersson on mies, jota on kiittäminen paintballin tuomisesta Suomeen ainakin laajemmassa mittakaavassa 1986. Ensimmäinen kilpatapahtuma oli 1988, silloin mukana oli muutama joukkue ja kaikki pelasivat samoilla välineillä.

[Toim. huom: Artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran Paintti-lehden numerossa 1/2006. Viittaukset nykyisiin joukkueisiin ja tapahtumiin ovat luonnollisesti tuosta ajankohdasta, mikä sotkee helposti kun mukana on joukkueita jotka ovat edelleen aktiivisia kisapuolella.

Kuvista isommat versiot klikkaamalla, paluu selaimen takaisin-nuolella.]

Survival Game-firman ympärillä toimineet perustivat kilpajoukkueen ja osallistuivat jopa Euroopan SG-turnaukseen vuosina 1988 ja -89 Hollannissa. Menestystäkin tuli joukkueen pokatessa hopeaa molemmilla kerroilla. Tapahtumasta uutisoitiin Suomen televisiossa Urheiluruutu-ohjelmassa – taatusti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran. Tämä oli siis todellista lajin pioneerityötä.

Seuraavina vuosina joukkueet kohtasivat näissä vuosittaisissa SM-kisoiksi kutsutuissa tapahtumissa. Joukkuekoko oli tuolloin 10-15 henkeä.

Survival Game ei ollut enää ainoa peluri kentällä, vaan Suomeen kotiutunut puolalainen Roman Jakiminski haistoi kiinnostavan ja hauskan liikeidean ja perusti 1988 American Game –nimisen yrityksen (nykyisin Paintball Games oy). AG toi maahan muitakin aseita kuin Splatmastereita. Pumpputoimiset PGP:t, Nelspot 007:t, Tippmann-pumput ja muut vastaavat aseet saavuttivat nopeasti suosiota kestävyyden, helpomman käytettävyyden ja paremman tulinopeuden ansiosta.

1923_blogs.jpg?width=250SM-kisat Amerikan malliin 1990-1993: Amecan Game aloitti kilpailujen järjestämisen 1990 (rinnakkain Survival Gamen Splatmaster-sarjan kanssa 1990-1992) ja vastasi SM-kisojen järjestelyistä vuosina 1990-1993. Näissä SM-kisoissa oli mukana kuudesta kahdeksaan joukkuetta ympäri Suomen. Tapahtumat kestivät kaksi päivää ja olivat erilaisten majoitusalueiden yhteydessä (mm. 1992 saaressa). Joukkuekoko oli vuosina -90 ja -91 viisitoista pelaajaa per joukkue, mikä kertoo melko hyvästä harrastajamäärästä, jos muutetaan tuo noin pariksikymmeneksi nykystandardin viiden henkilön joukkueeksi. Pelaajat olivat pääosin alle 20-vuotiaita nuoria miehiä, eli keski-iältään nuorempia kuin nykypäivänä.

Perli olivat kahden lipun pelejä isoilla, useamman sadan metrin pituisilla ja noin sadan metrin levyisillä metsäkentillä, joissa ei ollut mitään keinotekoista rakennettuna. Peliaika oli peräti 30 minuuttia, joten tapahtumat olivat melko verkkaisia.

Tuomareita oli vain kourallinen ja nämäkin lähinnä lippujen luona. Vielä vuonna 1992 oli sääntönä se, että pääosumia ei laskettu (eikä myöskään aseosumia), perusteluna että tällöin päähän ei turhaan ammuttaisi, jotta vältyttäisiin vahingoilta. Valitettavasti tämä johti lähinnä siihen että vastustaja pyrittiin sokaisemaan ampumalla maski umpeen ja sitten koukattiin parempaan kulmaan. Pelaajien suojukset olivat hyvin vaihtelevia ja usein täysin riittämättömiä. Silmäsuojat olivat pakolliset ja muut olivat valinnaisia.

Silloisten ulkomaisten paintball-lehtien kuvista tutkittiin kuin tosi ammattilaiset jättivät nenän ja suun kokonaan suojaamatta nykypäivän airsoftin tyyliin. Silti tulee muistaa, että jo 90-luvun alussa aseiden lähtönopeudet olivat samat 300 jalkaa sekunnissa kuin tänään, joskin kronotus oli hyvin satunnaista. Hiilidioksidikaasun ollessa käytössä lähtönopeudet olivat hyvinkin vaihtelevia täytöstä ja vallitsevasta säästä riippuen. Pienet loukkaantumiset ja usein räikeät mustelmat kasvoissa olivat ns. normaaleja ja peliin kuuluvia. Kuulat ostettiin tapahtumapaikalta, (hinta 70 penniä – 1 mk/kpl). Merkkejä tai laatuja ei ollut kahta tai kolmea enempää koko maassa.

Joukkueet muodostuivat kavereista, jotka muutaman vuokrapelin jälkeen olivat päättäneet ostaa omat varusteet niistä muutamasta kaupasta mikä maasta löytyi tai hankkineet ne ulkomailta.

Luonnollisesti pelin Suomessa aloittaneen Anderssonin joukkue pärjäsi parhaiten muutamissa ensimmäisissä turnauksissa, mutta siirryttäessä Splatmastereista pumppuihin uusi kenttien kuningas oli kruunaamista vaille valmis. Mauno Team teki vahvaa yhteistyötä American Game –yrityksen kanssa ja omaksui käyttöönsä ensimmäisenä uusimmat aseet. SM-kisojen avoin sarja kirjattiinkin heille neljästi peräkkäin vuosina 1990-1993.

Jo vuoden 1991 SM-kisoissa Mauno Team joukkue hämmästytti muut ollessaan ainoa joukkue, jolla oli käytössään useita puoliautomaatteja. Tippmann 68 Special oli mutkan merkki ja sillä vietiin onnettomia pumppumiehiä kuin pässiä narussa. Vuoden -91 kisat saivatkin ikävän käänteen kun muutama joukkue jäi toisena päivänä pois protestoidakseen sitä, että Mauno Team lainasi ko. puoliautomaattejaan toisille joukkueille. Suomen kilpapaintballin historiaan kirjoitettiin kuitenkin lähtemätön kappale, sillä tämän jälkeen ei enää täysin pumpuilla pelaavia joukkueita SM-kisoissa nähty.

1924_blogs.jpg?width=250Pelaajilta pelaajille 1994: American Game –yrityksen järjestämät SM-kisat olivat ainoa ja siksikin suositut, mutta pelaajat halusivat saada tulevaisuuden omiin käsiinsä. Talvella 1993-1994 joukkueiden johtohenkilöitä kokoontui Kimmo Kuusisen johdolla miettimään lajin tulevaisuutta. Mukana soppaa hämmentämässä olivat ainakin turkulaisen Dream Teamin johtaja Kai Siltala sekä Kojoottien voimakaksikko Stefan Nyström ja A.D. Laattala. Keskustelujen pohjalta kehitettiin SM-liiga, joka jatkaa toimintaansa tänäkin päivänä Euroopan vanhimpana yhtäjaksoisesti toimivana paintball-turnaussarjana. Keväällä 1994 joukkueiden edustajat kutsuttiin päättämään liigan pyörittämisestä. Ensimmäisenä vuonna joukkuekoko päätettiin laskea 8-henkiseksi verrattuna edellisten vuosien 10-man SM-kisoihin, joissa joukkueilla oli ollut vaikeuksia saada mukaan täysiä miehistöjä. Turnauksia oli kaudessa viisi, paikalliset isäntäjoukkueet toimivat tuomareina. Joukkueet kohtasivat toisensa kaksi kertaa kauden aikana. Liigan osallistumismaksu oli mahdollisimman edullinen ja osa joukkueista tilasi kauden alussa suuren määrän kuulia kustannusten alentamiseksi. Tavoitteena oli järjestää toimiva turnaussysteemi niin pelaajaystävällisesti kuin vain onnistuisi Nämä oivallukset ja työ ovat kantaneet suomalaista kilpapaintballia nykypäivään saakka.

Kojootit 1994-1999

Mauno Teamin hallitessa 90-luvun alussa suvereenisti SM-kisoja oli heidän takanaan vahvoja seuraajaehdokkaita. Jo vuodesta 1991 lähtien mukana ollut turkulainen Dream Team oli yksi suosikeista kaatamaan vanhat mestarit. Mutta isänmurhaajat taas lähempää Mauno Teamia kuin he uskoivatkaan. Pääkaupunkiseudulla toiminut lauma oli seuraava mestari.

Kojoottien menestyksennälkä oli suuri ja heidän panostuksensa lajiin ja varusteisiin oli omaa luokkaansa. Taakse jäivät Tippmannit ja PMI-3-aseet, uusinta uutta olivat WGP:n Autocockerit sekä AGD AutoMagit. Käyttökaasu oli yhä hiilidioksidia, mutta nyt trendinä oli siirtää iso 20 unssin pullo selkään bulkkivyöhön ja sieltä letku aseeseen ja vielä paisuntasäiliön läpi.

Tekninen kehitys olikin tarpeen, sillä liigasäännöt toivat mukanaan myös säännöllisen aseiden kronotuksen. Ensimmäinen liigakausi värittyikin paljon sillä miten aseiden tekniikka hallittiin ja miten saatiin lähtönopeudet säädettyä pysymään tasaisina. Liigasäännöt rankaisivat pahasti, jos ase ampui yli sallitun 300 jalkaa sekunnissa. Vuonna 1994 olivat käytössä valoportteihin perustuvat kronot, joiden mittaustarkkuus oli aavistuksen vaihtelevaa. Lisäksi monelle pelaajalle aseen säädöt olivat vielä hepreaa ja huolta tuotti myös hiilidioksidin käyttäytyminen Suomen kesäsäässä.

Liigakentät olivat aina huomattavan erilaisia ja mikäli joukkue oli päässyt harjoittelemaan kyseisellä kentällä, se myös näkyi tuloksissa. Kauden 1994 ensimmäinen kierros pelattiin Kotkan kylmässä sisähallissa hyvin aikaisin toukokuussa, kun muutamia lumikasojakin oli nähtävissä. Viimeinen kierros pelattiin Turussa ja sekin hallissa. Tosin halli oli melko pimeä ja kenttä oli U:n muotoinen, mikä teki pelaamisesta vähintään mielenkiintoista.

Kojootit pokkasivat ensimmäisen liigamestaruuden vuonna 1994 ja siitä alkoikin lähes katkeamaton voittoputki aina vuoteen 1999 saakka. Kojootit olivat myös ensimmäinen joukkue, joka panosti pelaamiseen ulkomailla. Ensimmäinen ulkomainen turnausvierailu oli 1993 Ruotsiin, jossa pojat oppivat ainakin miten hyvin pumpputoimisille aseilla voi pelata, jos osaa ja on pakko (puoliautomaatit olivat tuolloin kiellettyjä Ruotsissa). Seuraavina vuosina Kojoottilauma vieraili lähes vuosittain ulkomaisissa turnauksissa Mayhem Mastersseissa Englannissa ja Ranskan 7-man World Cupissa.

Hiljaista mutta vahvaa työtä tehtiin myös Turussa ja Dream Team (DT) onnistuikin voittamaan liigamestaruuden 1996. Merkillepantavaa on että DT on koko historiansa treenannut lähes ainoastaan oman joukkueensa kesken ja kaikki pelaajat asuvat Turun lähialueilla. Verrattuna pääkaupunkiseutuun jossa joukkueita on useita ja pelaajia siirtyy muualta Suomesta paikkakunnalle.

Paintball-liigan synnyssäkin vaikuttanut A.D. Laattala yhdisti paintball-harrastajia tekemällä ensimmäisen suomalaisen paintball-lehden PaintMailin. Tämä 15-20 sivuinen kopiokoneella tuotettu lehti levisi koko maan harrastajille ja jopa ensimmäisen vuoden ilmaiseksi. PaintMail olikin lajin tärkein tietokanava vuosina 1994-1995.

Joukkuekoot vaihtelivat liigan alkuvuosina -94 8-man, -95 9-man, -96 8-man ja vuodesta 1997 lähtien on psysytty 7-henkisissä joukkueissa, joka on standardi maailmallakin. Samalla vuonna -97 siirryttiin erillisiin turnauksiin koko kauden pelipisteiden yhteenlaskun sijaan.

Liigassa tuomaroinnista vastasivat pelaavat joukkueet kauteen 2004 saakka. Näin kustannukset pysyivät alhaisina ja tuomareita oli riittävästi kahdenkin pelikentän pyörittämiseen.

SM-liiga ja sen ympärillä pyörineet puuhamiehet päättivät Sami Laitalan johdolla vuonna 1997 vahvistaa lajin urheilumaisuutta ja uskottavuutta ulkopuolisten silmin ja perustivat Suomen Paintball-liitto ry:n (SPBL).

Kun suomalaisia joukkueita alkoi käydä useammin Ruotsissa erityisesti Scandinavian Masters –tapahtumassa, tarttui sieltä pelityylin lisäksi mukaan uusimpia aseita ja varusteita. Vuonna 1996 alkusyksystä tapahtumassa oli mukana All Americans-joukkue USA:sta ja heillä mukaan ensimmäiset sähkötoimiset paintball-merkkaimet. Samassa turnauksessa muutamilla Banzai Bandits UK:n englantilaisilla pelaajilla oli käytössään englantilainen WDP:n valmistama Angel-merkkinen sähkösemi, joka oli viel prototyyppiasteella. Shocker voitti toimivana pakettina ensimmäisen erän tässä asevalmistajien kädenväännössä.

Shocker tuli samalta reissulta Suomeen ja sen jälkeen alkoivat mekaaniset AutoMagit tuntua auttamattoman vanhoilta. Aseiden käyttökaasuna paineilma alkoi korvaamaan hiilidioksidin varsinkin kilpajoukkueissa 90-luvun lopussa.

Ensimmäinen varsinainen suomalainen konseptikenttä, jossa suojia oli etukäteen määritetyn mallisia ilmatäytteisiä suojia, valmistettiin Suomessa kesällä 1998 ja sillä pelattiin turnaus. Mallia kentälle oli haettu Ranskan vuoden 1997 turnauksesta, jossa mukana oli pari suomalaista joukkuetta (Kojootit ja Team Tonox). Siellä oli ensimmäistä kertaa käytössä ranskalaisen Adrenaline Gamesin toteuttamat Sup’Air-pelikentät, joista on muodostunut vakiomalli tämän päivän kilpakentille. SM-liiga ei kuitenkaan heti siirtynyt ns. Supi-kentille, vaan liigaa sekä vuonna 1999 mukaan tullutta 1. divisioonaa pelattiin metsässä vuoteen 2001 saakka. Aseiden kehittyessä nopeammiksi ja pelaajien tottuessa Supi-turnauksissa kovaan vauhtiin, ei metsäkentillä ollut enää turvallista pelata samalla vauhdilla. Lisäksi laji haluttiin tuoda paremmin yleisölle nähtäväksi ja erottaa kilpapaintball metsäpeleistä. Kilpapelaajat halusivat 90-luvun puolivälissä erottautua varusteillaan ja pukeutumisellaan lajia vaivaavista ennakkoluuloista, joita maastokuvioisilla varusteilla pelaaminen herätti. Tässä mentiin jopa niin pitkälle, että 90-luvun lopussa SM-liigan säännöt kielsivät pelaajia käyttämästä maastokuvioisia vaatteita tai varusteita; tämä sääntö on kumottu vasta kaudella 2005.

Suomen Paintball-liitto järjesti vuosittaisen liigakokouksen, joka tarpeen mukaan muokkasi sääntöjä yleensä kansainvälisiä vastaaviksi. Samoin jokaisen joukkueen päästessä/joutuessa tuomaroimaan kokeneemmat pelaajat järjestivät tuomarointikursseja halukkaille.

Liigakierrosten järjestelyjen jakautuessa osallistuville joukkueille kenttien ja organisoinnin taso toki vaihteli melko runsaastikin, mutta 2000 siirryttäessä Sup’Air-kentille oli helppo laatia vähimmäisvaatimuksen tapahtumajärjestäjille.

Joukkuemäärien kasvaessa liigan rinnalle syntyi luonnostaan tarve muodostaa 1. divisioona. Kaudella 1999 pelit käynnistyivätkin kahdessa sarjassa: SM-liigassa ja 1. divisioonassa. Liiga- ja divarijoukkueet ovat historian aikana pelanneet pelinsä vain keskenään ja alkusarja sekoitettuina. Divisioonasta nousee vuosittain yksi tai kaksi parasta joukkuetta liigaan ja samoin liigan alimmat tippuvat tasoa alemmas.

Paintball jatkoi kasvuaan ja kaudelle 2000 perustettiin erillisissä turnauksissa pelattava 2. divisioona, jossa pelaajamäärä laskettiin viiteen per joukkue. Kakkosdivari on tällä hetkellä alin kilpa-paintball-taso Suomessa.

1925_blogs.jpg?width=250Cyclonen valta

Historian toistaessa itseään, Dream Teamin pyrkimyksistä huolimatta, vuosituhannen vaihteessa seuraavaksi liigan valtaistuimelle nousi Kojoottien kanssa läheisessä yhteistyössä ollut Cyclone. Samalla panostuksella ja innolla kuin Kojootit 6-7 vuotta aiemmin nuorempi kaarti valloitti kentät entistä nopeammalla ampumisella. Cyclone sai vuonna 2000 käyttöönsä WDP:n sähköisen Angel-merkkaimen, joka oli tuohon asti hallinnutta Shockeria nopeampi ja kevyempi. Koko joukkueen toimiessa samalla kalustolla aseiden huolto oli organisoitua ja toimivaa.

Cyclonen keskittyminen pelkän pelailun sijasta pelaamisen eri osa-alueiden harjoitteluun sai tuloksia aikaan nopeasti ja ero muihin suomalaisiin joukkueisiin tuntui kasvavan vuona 2000-2002 melko suureksi. Joukkue alkoikin tuossa vaiheessa siirtää tavoitteitaan ja panostuksiaan ulkomaisille kentillä pärjäämiseen. Resurssien jako ulkomaille ja kahteen joukkueeseen (sisarjoukkue Cloneen) päästikin jälleen lähellä perässä tulevan DT:n nappaamaan mestaruuden vuonna 2003 toistamiseen Turkuun. Jo seuraavana vuonna Cyclone tarkasti keskittymistään ja voitti mestaruudet 2004 ja 2005. Cyclone on ehdottomasti Suomen kansainvälisin joukkue ja on saavuttanut huikeita meriittejä kuulumalla Euroopan kärkijoukkueisiin viime vuosien ajan. Pieni uhka on jälleen olemassa joukkueen johtohahmon Eero Kaakkolan muutettua pysyvämmin USA:han. Mikäli vahvaa ohjausta ei kotimaasta löydy, joutuu joukkue käyttämään ainakin hetken uudelleen organisoitumiseen. Vahvalla historialla luulisi Cyclonen saavan ruorin käännettyä ja paluu takaisin parrasvaloihin niin Suomessa kuin maailmallakin olisi mahdollinen.

Cyclone jätti Suomen paintball-liigan väliin kokonaan vuonna 2006 ja keskittyi ainoastaan Millennium Series –euroopanmestaruussarjaan. Tämä jätti kauden 2006 Suomen Mestaruus-tittelin jaettavaksi uusien joukkueiden kesken. Muutaman vuoden omaa hyvin organisoitua ja määrätietoista harjoittelutyötä tehnyt Urho oli vuosi vuodelta hilautunut kohti Suomen kärkeä. Elokuussa kauden viimeisen turnauksen jälkeen joukkue Urho kruunattiin kauden 2006 mestariksi, joukkueen voitettua kaikki kauden neljä osakilpailua.

Kaudella 2005 liitto jättäytyi liigan ja divisioonien järjestelyissä taka-alalle toimien vain kilpailulisenssien tarjoajana ja valvoi yleisesti sääntöjen noudattamista. Samoin kauden 2006 turnausten järjestämisestä vastasi Kai Siltalan ja Jani Leskisen muodostama organisaatio. Tuomarointivastuu vaihtui kaudella 2005 pois joukkueilta ja tuomareina toimivat entiset kilpapelaajat.

Suomalaisen kilpakauden sijoittuessa käytännössä touko-syyskuulle Suomessa on läpi historian pelattu talvisin sisähalleissa. Ensimmäinen halli, jossa kisattiin, oli Urban Action Herttoniemessä Helsingissä 1993-1994. Tämän jälkeen erilaisia turnauksia ja jopa turnaussarjoja on pelattu myös sisällä. Suurin sisäturnaus oli vuonna 2003 Espoon Arena Center salibandyhallissa pelattu Finnkampen Suomi-Ruotsi –maaottelu, jossa oli mukana yhteensä 36 joukkuetta Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta. Sisähalleja on nykypäivänä jo useammassa kaupungissa ja niiden löytämisen ja käyttämisen tekee helpommaksi maaliton muovikuula ReBall, joka on ruotsalainen innovaatio paintball-harjoitteluun.

Suomalainen kilpa-paintball on erittäin aktiivista ja perustuu harvinaisen vankalle pohjalle SM-liigan ja divisioonien kautta verrattuna vaikkapa naapurimaahan Ruotsiin, jossa yhtäkään varsinaista turnaussarjaa ei ole saatu pyöritettyä montaa vuotta peräkkäin. Samalla suomalainen turnausjärjestelyosaaminen on saanut koulutusta, kun monia vuosia kaikki joukkueet saivat järjestää tai joutuivat järjestämään turnauksia vuosittain. Vasta viime vuosina turnausjärjestelyt ovat jääneet hyvin harvalukuisen joukon vedettäväksi. Kun historiaa tarkastelee, on toivottavaa että pelaajat itse yhdessä liiton kanssa ottavat oppia menneestä. Kaikki harrastajat saatiin puhaltamaan yhteiseen hiileen ja sitä kautta toimiviin tapahtumiin. Tärkeää olisi keskittyä tarjoamaan pelaajille hyviä pelejä oikealla hinta/laatusuhteella ja jättää koreilu tai aiheeton yleisön kalastelu yksittäisiin tapahtumiin, joihin voi mahdollisesti paikan tai muiden puitteiden puolesta liittää muitakin turnauksia tai tapahtumia.


Kuvat: Jani Leskinen

WALKOINEN WOIMA
29/08/16 20:02:11 @walkoinen-woima:

Pieni korjaus Juicen erittäin hyvään historiikki-pläjäykseen eli 1996 pelattiin SM-liiga 10-man miehityksellä! 


Jani Leskinen
30/08/16 09:40:50 @jani-leskinen:

Tästä Kimmokin minulle antoi palautetta.

Muistan tätä alkuperäistä kirjoittaessani myös selvitelleeni.

Minusta 1993 jälkeen ei Suomessa pelattu koskaa 10-mania muuta kuin se yksi turnaus Turussa.

Tuo 1996 piti olla 10-man mutta sitten se jotenkin muutettiin ihan viime metreillä? Olen valmis muuttamaan historian kirjoitusta jos vielä muutama muukin muistaa varmuudella että olisi ollut tasan 10-man?

Kannustan muuten ketä vaan kirjoittamaan seuraavan 2006-2016 välin?


Tagit