Jani Leskinen

Tilastot

Uutiset: 2
Kuvat: 4

Suomen Paintball-liiton tunnustuspalkinnot 2019

user image 1.10.2019
Kirjoittaja: Jani Leskinen
Kategoria: Seuratoiminta
paintball.fi

Liitto jakoi palkintoja päättäjäisten yhteydessä Vierumäellä

Suomen Paintball-liiton tunnustuspalkinnot 2019

Olen ollut mukana suomalaisen paintballin kehityksessä ”alusta” alkaen. Toki laji aloitti Suomessa vuonna 1986 mutta vasta 90-luvun alussa SM-kilpailuissa kerran vuodessa kokoontuneet pelaajat alkoivat kaipaamaan enemmän turnauksia ja kilpasarjaa. Sellainen saatiinkin aloitettua 1994 kun pelaajien itsensä organisoiman SM-liigan ensimmäinen kausi toteutettiin.

Paintball kilpalajina on ollut tuolta lähtien ”pelaajilta pelaajille,” eli aktiiviset pelaajat ovat itse järjestäneet sarjat ja turnaukset. Näitä vetureina toimivia aktiivisia harrastajia on ollut aina mukana lopulta vain melko pieni joukko. Onneksi joukkoon on aina saatu uusiakin jonkun vanhan jättäytyessä taka-alalle tai pois. Tämä porukka tekee työtä aidosti rakkaudesta lajiin. Äärimmillään motivaatiota on ajanut ajatus siitä että vain kun tekee itse, niin pääsee pelaamaan enemmän tai jotain tiettyä formaattia.

Aktiivisten porukka kyllä tuntee toisensa ja arvostaa toistensa panosta, mutta mitään sen muodollisempaa kiitosta harvoin näyttäytyy ainakaan ulkopuolisille.

SPBL päätti jakaa ”tunnustuspalkinnon ansiokkaasta toiminnasta Suomen paintballin hyväksi” vuonna 1998 päättäjäisissä ja allekirjoittanut oli yksi palkinnon saajista. Itselleni se on jäänyt palkintokaappiin yhtenä tärkeimmistä. En vain millään saa päähäni ketkä muut (1-2 hlö) tuolloin palkinnon sai. Muistelen että ”Kossu” olisi ollut yksi.

Sittemmin näitä palkintoja ei ole jaettu ja tämä on ollut mielessäni useasti. Meillä on onni että harrastajajoukossa on paljon lajin vetureita, jotka jaksavat tehdä työtä paintballin eteen kukin omalla tavallaan. Toivon että nyt uudelleen aloitettu tapa palkinta näitä usein näkymättömän työn tekijöitä otetaan perinteeksi jokaisena vuonna.

Otin vapauden yllättää ja pidin palkinnot salaisuutena kaikilta ja puheenjohtajana päätin että reilun 20 vuoden tauon jälkeen palkinnon ansaitsijoita on niin paljon, että vähennetään painetta kerralla kolmella palkitulla. Ehkä jatkossa palkitaan yksi per vuosi.

Tänä vuonna nämä kolme palkittua edustavat korostuneesti ikää ja uraa suomalaisessa paintball-harrrastuksessa, kukin heistä on ollut mukana jo noin 30 vuotta ja aktiivisuus vain jatkuu. Pyydän kaikkia nostamaan hatun korkealle ja kiittämään ko. herrojen panoksesta Suomen paintin hyväksi, kiitos.

Jatkossa haluamme nostaa jalustalle vastaavia henkilöitä, joiden työstä saamme kiittää paintballin mennyttä, nykyistä ja tulevaa tilaa. Jonossa on jo paljon palkinnon ansaitsevia mutta lisää voi toki myös vinkata hallitukselle.

Muista kiittää sitä oman joukkueesi työmyyrää jo tänään.



spbl2019_palkitut.jpgKimmo Kainulainen


Aktiivinen Feenix-joukkueen johtohahmo 90-luvulla, menestystä kilpakentillä mestaruuteen saakka. Kimmo on ollut liiton toiminnassa mukana aktiivisesti alusta alkaen. PH Paintball nauttii tätä nykyä hänen panoksestaan niin kentällä kuin sen laidalla.

Mikä hienointa Kimmolla on ollut osaamista ja halua kertoa paintballista niin lajin sisällä kuin ulkopuolisillekin. Hän on yksi tärkeimmistä pioneereista paintin tiedottamisessa:

Snapshot -lehti oli lajin ainoa painettu tietolähde pitkään vuosina 1997-2001.

Paintball.fi nettisivu on jo vuodesta 2003 alkaen ollut lajimme tärkein uutislähde artikkeleineen, kuvineen ja videoineen. Se käsittämätön työmäärä, jonka Kimmo tekee lajin näkyvyydelle, olisi yksinään syy jokavuotiselle palkitsemiselle.

Jani Leskinen: Miksi olet yhä mukana paintballissa?

Kimmo Kainulainen: Paintball on toki itsessään jännittävää, mutta kyllähän lajin ja harrastuksen pitävät kiinnostavana ihmiset. Yhteinen tekeminen kavereiden kanssa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin on pitänyt mielenkiintoa yllä vuosikymmenten yli ja tuo vaihtelua arkeen.

Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa?

Eri puolelle Suomea toivoisi paljon lisää aktiivisia ja sinnikkäitä harrastepelien järjestäjiä, jotka olisivat valmiita kokeilemaan ja testaamaan uutta niin pelimuotojen kuin varusteidenkin suhteen. Maailma on muuttunut ja lajinkin pitää kehittyä sen mukana, uusia kokemuksia pitää tarjota jotta pelaajien mielenkiinto pysyy yllä.

Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?

Suomen paintballissa iso käännekohta oli liiton perustaminen, joka saatiin aikaan yhteistyössä vaikka kentällä olikin välillä kireää. On vaikea kuvitella minkälaiseksi lajin kehitys olisi muodostunut, jos tällainen laaja yhteistyö ei olisi onnistunut.

Aivan viime vuosilta maajoukkueprojektin käynnistäminen on aikamoinen virstanpylväs, isot kiitokset Aleksi Peltoselle ja muille vastuullisille. Luulen että on nähty vasta alkusoitto siitä mitä kaikkea positiivista se tuokaan.

Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille?

Isot kiitokset kaikille harrastajille, Paintball.fi:n kautta on tullut tutustuttua aika uskomattomaan määrään ihmisiä eri puolilla Suomea. Viime vuosista kiitokset PH Paintballin jäsenille yleensä ja Tero Ketulle erityisesti uskomattomasta duunimäärästä, Päijät-Hämeen alueen yhdistystoiminta on lähtenyt todella mukavaan lentoon.

Ohjeena nykyisille peinttaajille voisi vinkata, että laji kannattaa pitää monipuolisena pelaamalla erilaisilla alustoilla ja varusterajoituksilla. Se kantaa sillä tavoin paljon pidemmälle jos/kun burnout jossain välissä uhkaa.

Lopettaneille pelaajille taasen toivetta, että paluu kentille on ihan mahdollinen, vaikka oman jälkikasvun kanssa. Maailmalla uudelleen yleistyneet mekaanisten mutkien pelit ja turnaukset kertovat että vuosituhannen vaihteen tyyppiselle pelikokemukselle on reilusti kysyntää, joten kentälle ei ole pakko mennä sähkömutkan kanssa :).



spbl2019vmaki_palkitut17.jpgAleksi Peltonen


Kojootit-joukkueen ”nuori osuja” läpi 90-luvun. Suomen kansainvälisimmän ja menestyneimmän joukkueen Cyclonen kantavia pelaajia.

Todennäköisesti pelaaja, jolla on eniten Suomen Mestaruuksia, korjaa Leksi jos olen väärässä.

Mikä mahtavinta yksi kokeneimmista ja parhaista pelaajistamme on kouluttautunut historian ensimmäiseksi ammattimaiseksi paintball-valmentajaksi. Kokemuksen ja näkemyksen siirtäminen uusille pelaajille on arvokkainta mitä voimme tehdä. Aleksin työ valmentajana on vasta alussaan mutta tulokset niin Cyclonen kuin maajoukkueen valmentajana ovat jo huikeat.

Miksi olet yhä mukana paintballissa?

Niin lajissa jossa nimikin on vaihtunut matkan varrella. Oma innostus pelaamiseen hiipui pikkuhiljaa viime vuosien aikana. Kiinnostus lajiin kuitenkin on edelleen ja pelkkä seuraaminen ei riitä. Valmennushommat on sitten mahdollisuus olla mukana lajissa joka on ollut lähellä kolme vuosikymmentä. 

Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa?

Lajin tulevaisuudelta toivoisin maajoukkueen kilpailuiden saavan arvostetumman aseman. Pitkän tauon jälkeen muutamana vuotena on nyt pelattu Nations Cup. Yritystä taas siis on mutta turnaus on turnauksen sisällä eivätkä kaikki maat panosta siihen tarpeeksi. Itselle on ollut kunnia asia saada olla mukana ja edustaa Suomea. 

Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille?

Kiitokset Helsinki Cyclone joukkueelle. NXL kausi 2018 mahdollisti valmentajatutkinnon suorittamisen. Kiitokset Miro Rainio maajoukkueen kapteenille. Kiitokset apuvalmentajille ja sparraajille. Patrik Louko, Ilkka Kaakkola, Toni Sireni, Sam Stark ja Pertti Berg.

Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?

Varmasti yksi tapahtuma jäi mieleen. Finnkampen turnaus joka pelattiin Tapiolassa sisähallissa (vuotta en muista). Finaalissa kaatui Ruotsin ykkösjoukkue Joy Division. Pelin aikana katsomo piti niin kovaa ääntä ettei kentällä kuullut yhtään mitään. 



spbl2019vmaki_palkitut18.jpgKai Siltala


Yli 30 vuotta Turun seudun paintballin veturi. Yhden Suomen menestyneimmän joukkueen Dream Teamin johtaja, joka on ollut järjestämässä niin liiton kuin muitakin turnauksia alusta alkaen. Kaitsu on ollut mukana liiton perustamisessa ja puheenjohtajana useita vetoja. Paintball-yrittäjänä mukana myös vuokrapelaamisessa ja yrityksille suunnatuissa turnauksissa.

Panos Suomen kilpapaintballin kehitykselle mm. 2. ja 3. divarin muodostamisessa 2000-luvun alussa on ollut mittaamaton. Lajiveturi joka on mahdollistanut toiminnallaan sadoille pelaajille reitin lajiin.

Vauhti pysyy ja toivottavasti tavoitteet kruunataan kypsien pelaajien MM-kisoissa syyskuun 2019 lopussa NXL Amsterdamissa.   

Jani Leskinen: Miksi olet yhä mukana paintballissa?

Kai Siltala: Ollut hauskaa vuodesta 1987 asti ja on edelleenkin. Lisäksi helvetin hyviä kavereita saanut vuosien varrella ympäri Suomea.

Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa? 

Harrastajamäärän kasvu olisi suotavaa niin kisa- kuin metsäpelaamisessa. Lisäksi olisi hienoa, että irto turnauksia alkaisi tulla taas Suomessa sekä muissakin maissa.

Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille? 

Olette valinneet hienon harrastuksen ja pitäkää siitä kiinni sekä houkutelkaa etenkin nuoria mukaan lajin pariin.

Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?

Mieleenpainuvin asia on ensimmäisen Suomen Mestaruuden voitto 1996 sekä World Cup:ssa pelaaminen 2006, jolloin tosiaan näki mitä on suuren maailman meininki kilpapelaamisessa.


 

Tagit