https://paintball.fi/tero-kettu Sun, 05 Apr 2026 19:19:37 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/915/shocker-rsx-spn-uusinta-aaltoa https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/915 SP Paintball on sivujuonne GoG Paintball-yrityksestä Luxeja valmistavan DLX Technologies-firman tapaan, kaikki enemmän tai vähemmän vanhan Smart Partsin jälkeläisiä. Nyt tunnettu tuotemerkki SP tarkoittaa virallisesti Shocker Paintballia, vaikka tuskin firmaa haittaa jos joku sen Smart Partsiksi lukee .
RSX kehuu olevansa merkkain jota Shockerin omistajat ovat odottaneet (edellisistä on kyllä kauan), ja tietty miksei nekin jotka eivät sellaisella ole ikinä pelanneetkaan. Sama nimi, paljon erovaisuuksia kuulemma. Otetaan selvää!
Kun kauniisti kysyttiin, sitten saatiinkin yönmusta yksilö testeihin, kiitos Pro Games Paintball. Tarjolla on koko joukko yksiväristen sekä splash-kuvioitujen versioiden valikoimasta. Hinnaltaan merkkain asettuu vajaan 800 euron hintahaarukkaan eli ylempään keskiluokkaan voisi sanoa.
Joissain piireissä RSXää verrataan Smart Partsin menestystarinaan, Ioniin. Se oli merkkain joka jakoi mielipiteitä mutta oli samalla hyvin menestynyt myyntipuolella. Materiaali oli halvan tuntuisesta muovista/komposiittista tehty, siinä käytettiin omanlaisiaan, hivenen hankaliakin teknisiä ratkaisuja, mutta se toimi ja oli edullinen.
Valmistajalla tiedettiin kuitenkin että vaikka Ion oli kelpo tuote, siinä oli parannettavaa. Välimallin Shockerit eivät menestyneet aivan samalla tasolla ja niiden luotettavuudessakin oli omat ongelmansa. Joko sinulle sattui kappale mikä toimi loistavasti, tai sitten ei. Smarts Parts nimenäkin katosi aikanaan sitten markkinoilta jenkkilän firmoja kaataneen pankkikriisin pyörteissä, joten Ionin messiaaninen toinen tuleminen jäi odottamaan parempia markkinatilanteita.
Nyt sitten RSX on ainakin myyntipuheissa tulossa ottamaan oikeutetun asemansa Ionin perillisenä. No puheissa ainakin . Kävimme sitten ihan käsiksi pääasiaan.
Ensituntuma
Unboxing eli epälaatikointi käyntiin. Heti kättelyssä tutustumaan säilytysjärjestelmään. Jonkinlaisesta tekstiilistähän merkkaimen laukku tuntuu tehdyn, mukavaa vaihtelua ainakin tälle testaajalle ainaisiin peltibokseihin tahi pahvilaatikoihin. Itse pelivälineen mukaan oli saatu mahdutettua ainakin täysi toinen kierros o-renkaita, setti detenttejä, rasvaa (totta kai), hieman asianmukaisia avaimia sekä Smart Parts-klassikko, kolmiosainen Freak-piippusarja. Shockereilla olikin omat kierrejärjestelmänsä piipuissa joskus, mutta nyt mennäänkin jo standardinomaiseksi muodostuneella Autococker kierteellä.
Merkkain pitää sisällään kaikki normaalit krumeluurit mitä ”midpriced” hintaluokka tuppaa nykyisellään pitämään sisällään, eli kahvalla kiristettävän feedneckin, OLED-näytön, On-Off ASAn, letkuttoman rakenteen ja laadukkaan piipun. Alurunko ja kaikkea, ei sentään vanteita eikä karvanoppia.
Piipusta pidin henkilökohtaisesti eniten jo kokeilemattakaan, olkoon se ehkä Freakin perään nostalgisointia mutta hyvä nyt on hyvä aina, kun on kerran koettu. Mukana tulee yksi insertti ja takaosa plus etuosa, tosin olikin odotettavissa että Smart Partsin perillinen ottaisi käyttöön yhden parhaista osistaan. Ihanaa, mutta ihan puhtaasti lääketieteellisellä tavalla.
Ylipäätään kokonaisuuteen on näemmä panostettu. RSX on ollutkin suunnittelupöydällä usean vuoden ajan, huolellisuuteen on koitettu satsata joka kantilta. Merkkain on todella hyvin kasattu eikä jää sillä alueella häviä kilpailijoilleen.
Käytännön testausta
Entä millainen tämä on sitten käyttää, lupauksia ja uhoa on annettu mutta tuleeko puheet todeksi, testaukseen siis.
Hieman suorittelimme ammuntoja ennen varsinaisia pelejä ja saimme tehokkaaksi ammuntamääräksi noin 1400 palloa 68cin pullolle. 800 psi:n optimipaine syönee hieman tehoja mutta yhtä kaikki, ammunta oli miellyttävää ja tasaista. Herkkäkin pallo tuntui toimivan vallan mainiosti, eikä ammuntojen aikana kärsitty piippubreikeistä tai choppauksista.
Varsinaisiin peliammuntoihin mentäessä koko setti tuntui ainakin omiin apinan käsiin soveliaalta setiltä, vanha Hicap Rotor katolle ja menoksi. Kevytkin tuntui olevan, tosin koen omaavani enemmän käsivoimia kuin alle 10-vuotias pikkutyttö, jotka käsittelevät raskaampiakin settejä junnupeleissä. Joten ei painoista sitten kehdata mussuttaa ihmiset, tämä on oikeasti kevyttä kauraa!
RSX ampuu todella tasaisesti. Elektropneumaattinen solenoidi merkkaimen on käyttäjän säädettävissä ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa venttiilin avautumisaikaan. Tehdassäädöt riittivät minulle, koska korvausvaatimusten mahdollisuus kummitteli mielessäni. Ei se kuitenkaan kovin monimutkaiselta operaatiolta vaikuttanut, nettitiedon perusteella. Eli säädelkää omianne vaan, hei ihan vapaasti.
Äänikin on todella hiljainen, oman sydämen rytminhäiriötkin melkein kuulee ammunnan läpi . No siis hiljainen, mutta tämä testaaja on ehkä liikaakin Etekeillä pelannut .
Merkkain oli peleissä siis todella kevyt käsitellä ja ennen kaikkea pidin kyllä paljon ammunnan tasaisuudesta, kuten jo edellä mainittu. Mutta hoetaan sitä nyt . Ai niin, liipaisinkin oli varsin mainio, kevyt , sormille istuva ja sopivan herkkä.
Purkua ja sisuskaluja
Kentän ulkopuolella tutustuttiin huoltopuoleen. Kiva tuttavuus oli boltin työkaluton poisto, näitä aina vaan lisää toivoisi. Sisuskalut tulevat ulos rungon päässä ja alapuolella olevaa nappia painamalla. Boltti jakaantuu selkeästi erillisiin komponetteihin, helppo purkaa ja kasata.
Kehuskelevat että regulaattori on saatu ilmateiden lisäksi tunkaistua runkoon sisälle, ei niinkään perinteen mukaisesti etukahvaan. Tämähän on ollut alalla jo suuntaus jonkin aikaa, joten ei mitään mullistavan uutta sillä saraa. Toki tiivisteiden määrää on pyritty vähentämään yleisesti ottaen koko rakenteessa.
Silmäpuolella valosensorisilmät varusteena tai mitä helvataa ”fotoelectric” tarkoittanee.
OLED-näyttö on selkeä. Ohjelmointivalikko on varsin yksinkertainen, siihen on helppo päästä ja sitä on todella helppo ymmärtää. Twiikkauksia onkin tehtävissä laajalla skaalalla. Valmiit perusviritykset jos eivät riitä, tee omasi. SP paintballin verkkosivuilta on ladattavissa kielipaketteja jotka voi päivityksenä ladata merkkaimeen USB:n kautta. Kirjoitushetkellä suomen kieli ei taida olla valinnainen, joten tuskin meillä Härmässä saksaan, ranskaan tai espanjaan herkästi lontoosta vaihdetaan .
Miinuksia
Ei nyt pelkästään vain plussien riemusaattoa toki, etsitään nyt väkistenkin jotain miinuksiakin.
Feedneck on hyvin jäykkä, ainakin näin uudessa kappaleessa. Kahvakumit tuntuvat hivenen ”tahmeilta” mutta menettelevät. Myös edellä mainittu ilmasyöppöyteen taipuvuus näkyy, mutta ei ole mikään ongelma kuin korkeintaan sellaisissa kissoissa että kuka eniten palloa yhdellä pullolla ampuu. Ja ei kai sellaisia kisoja olekaan. Toivottavasti . Omissa testeissä nämä osuivat/tuntuivat silmään/käteen, kaikki yksityiskohtia joiden kanssa voi elää.
Lopputulemaa
Kaiken kaikkiaan RSX tuntuu istuvan vallan vaivattomasti omaan hintaluokkaansa, täyttäen ainakin realistiset odotukset, vaikkakaan kovin mitään uutta ihmeellistä omaa ei tarjoakaan. Suositeltava vaihto kuitenkin sinulle joka uutta merkkainta olet katsastamassa ja et halvimpia hintaluokkia ole ratsaamassa. Kokeiltavaksi, ehdottomasti!
Linkkejä:
www.shockerpaintball.com
muita tuote-esittelyitä ja testauksia 



]]> Sun, 05 Jun 2016 15:37:21 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/742/50-kaliiberin-varikuulat-kaytannossa https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/742
Paintball-teollisuuden taholta lyötiin rumpua kovastikin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuoliskolla .50 kaliiberin kuulien tulemisen puolesta. Varastointitila puoleen, ilmatehokkuus, pienempi hinta, kevyempi, luontoystävällisempi ja vähemmän roskaa. Pienempi pallo tuottaa pienempää kipua, joten mukaan saataisiin uusia pelaajaryhmiä, yhä nuorempia lapsia ja herkempiä aikuispelaajia. Tästä piti tulla uudempi ja parempi, tässä ja nyt.
[Kuvista isommat versiot kuvatekstein klikkaamalla, paluu selaimen takaisin-nuolella.]
.50 kaliiberin värikuula-aseiden ajateltiin ja ajatellaan yhä saavuttavan suosiota aloittavien pelaajien keskuudessa monistakin syistä. Ensinnäkin osumaenergia on viidesosa standardinomaisiin .68n palloihin verrattuna. Eli voima jonka .50 kaliberiinen tuottaa, on minimaalinen .68iin verrattuna. Suomeksi, se ei satu niin paljon. Tämä tosin koskee samaa lähtönopeutta, eli vakiona käytettävää alle 300 FPSää.
Toisekseen hinnat näyttävät asettuneen hieman halvemmaksi jopa kisalaadun pallolle, pitkässä juoksussa tämä tietysti tarkoittaisi kokonaiskustannusten laskua. Ero ei kuitenkaan kuluttaja näkökökulmasta ole kovin merkittävä euromäärissä mitattuna, mutta edukkaampi yhtäkaikki.
Ilman kulutuksen pitäisi myös laskea merkittävästi, valmistajat spekuloivat (elleivät jopa hekumoi) normitankista irtoavan jopa kolminkertaisen määrän laukauksia 68iin jälleen vertailtuna. Normaalihkon 68/4500 tankin luvataan antavan 4000-5000 laukausta, riippuen tietysti pallon nopeudesta (FPS) ja merkkaimen muista säädöistä, saatikka henkimaailman suosiollisuudesta.
Valmiilta vaikuttava maailma vain muuttuu kovin hitaasti. Älä korjaa sitä jos se ei ole rikki, kovaääniseksi esteeksi ilmeisen valmiiksi kaavailun muutoksen tiellä nousivat konservatiivisemmat pelaajapiirit kovin tunneperäisiltä vaikuttavin nostalgiasyin. Purkaukset olivat sen verran voimakkaita että tämä yhdistettynä siihen tosiseikkaan että varsinaisesti edes valmiita merkkaimia ollut olemassa uudelle kuulalle. Merkkainvalmistajat jäivät odottavalle kannalle, uskaliaimmat julkaisivat lähinnä .68 merkkaimille tarkoitettuja muutossarjoja pikemmin, kuin uskalsivat tuottaa puhtaasti .50 kaliiberille valmiita merkkaimia. Vallankumous näytti olevan ohi ennen kuin alkoikaan.
Kuitenkin, pienempi kaliiberi jäi elämään varjoissa. Valmistajista Spyder ja JT uskaltuivat kokeilemaan. Tuloksena edullisemman hintaluokan puoliautomaatteja ja JT Splatmaster mallisto. Vaimeaa tuulta saatiin purjeisiin ja keskustelu uudelleen käyntiin. Valmistakin tavaraa alkoi ilmestyä jopa Suomeen. Jaadijaadijaa, oliko pohjustusta tarpeeksi ennen pääasiaa? Noniin, kamera siirtyy ja fokusoituu maakuntiin.
Tutustumista
Omia aikojaan saapui .50 kalibeeri sitten Päijät-Hämeeseenkin. Omia pelejä ja testailuja saatiin suoritettua puhtaasta uteliaisuudesta, kalustoa hankittiin. JT Splatmaster -mallisto hyväksi havaittiin vasta-alkajien houkutteluun.
Seuramme oli järjestänyt jo muutamia kymmeniä, lapsille suunnattuja pelejä, .50 kuulan kanssa Splatmaster kalustolla aloitellen jo vuonna 2013. Niistä sai alkuun hyvän perusvaikutelman pienemmän kuulan mahdollisuuksista. Ehkä tässä olisi jotain. Kokeilla pitäisi henkilön ihan itse.
Tässä vaiheessa mielessäni oli jo jonkin aikaa pyörinyt halu testailla .50 palloja normi pelitilanteissa. Koska tällä kalustolla pelaaminen on vielä lapsenkengissään tässä maassa (tai sellaisista peleistä ei huudella), minun täytyi siis heittäytyä mukaan standardinomaisiin peleihin testejä varten. Talvi 2014 sai toimia kaluston kasaamisen ajankohtana.
Testivälineistä tärkein eli kalustosta joutilaana löytynyt Ego 8 oli käynyt läpi muutossarjan kautta tien .68sta .50ksi. Muutossarjan sai kokonaisena Egoon suunniteltuna pakettina Paintball Sissokselta. Samasta paikasta löytyi edullinen Kingmanin sähköloaderi.
Muutossarjan itsessään sisälsi kaiken oleellisen täydelliseen kalibeerin vaihdokseen (tai oikeastaan ei, .50 piipunputsainta en saanut vielä tähän hätään mistään). Piippu, feedneck, detentit, boltti ja sisäiset sovitepalat. Kaikki menivät paikoilleen aika helposti, vaan aika tiukasti. Hieman jännittää joskus se päivä jos haluan kääntää prosessin toisinpäin, lähtevätkö kaikki palat irti ilman silmitöntä väkivaltaa. No, sen ajan murhe. Koko operaatioon meni alle tunti. Merkkaimen ääni tuntui hieman muuttuneen koeammunnoissa,mutta ei häiritsevästi.
Talvi menikin sitten eri kuulilla suorittaessa satunnaisia koeammuntoja, haaveilin jopa johonkin talviturnaukseen osallistumista pienemmällä pallolla, vaan en jaksanut (uskaltanut).
Testailua
Omat testaukseni Splatmaster pumppumaailman ulkopuolella toteutuivat vihdoin kokeiluna kesän 2014 aikana muutamassa normaalihkossa metsäpelissä PH Paintballin Hillbilly Areenalla ja Vierumäki Areenan supikentällä viikkopelejä pelailtaessa. Molempiin sessioihin oli käytössä pelivarusteiksi upouusi mutanttini Ego 8 .50 cal kitillä, vanhan NXEn luottobulkkivyö ja laatikollisen verran erilaista .50 cal kuulaa (n. 2000 kpl).
Peruskenttähommat ensin pelipaikoilla. Yksi 500 kuulan pussillinen upposi mukavasti liki kokonaan normaaliin 140 puikkoon, arviolta 450 mahtui sisään. Näitä kolme vyölle. Boksiin näyttikin uppoavan yksi puikollinen kuulaa eli noin 450. Aika hyvin vakiorotoria pienemmäksi loaderiksi. Täysin varustettuna, boksi täynnä ja kolme bulkkia kannossa, mukana olikin jo 1800 kuulaa. Merkkain oli kronotettu about 270-280 välille. Näillä asetuksilla lähdettiin pelaamaan molempia alustoja. Supisessiossa ammuttiin kahta erilaista kuulaa, Splatmasterin omaa pallo sekä Celticin kovempaa harrastekuulaa. Metsäkeikka vedettiin puhtaasti Celticin kuulalla. Hajoamisongelmia ei ollut kummallakaan pallolla.
Kenttäkokemukset poikkesivat jonkin verran toisistaan.
Vierumäellä pystyi ampumaan ainakin supikentän toiseen päätyyn breikistä, tosin ehkä hivenen kevyempi pallo kaartoi ja ei ainakaan käytetty Celticin pallo suoraan vartalo-osumasta tuntunut aina ( suurimmassa osassa tapauksia) hajoavan.
Kovempiin pintoihin tämäkin hajosi selkeän jäljen jättäen, kuten merkkaimiin, maskeihin ja muihin varusteisiin. Lyhyemmiltä matkoilta jo hajosi vartaloonkin. Pelattaessa tuntuma oli kohtuullinen, vastustajan sai pois kun meni lähemmäs, ampua sai urku auki 10,5 pallon rampilla aika kauankin yhtä soittoa. Splatmasterin kuulaa suosittelen kisakentän valinnaksi, vaikka hinnakkaampaa onkin.
Peli-ilta oli kuuma, mutta kaiken kaikkiaan mukava. Metsäkenttäpelit olivat hieman masentavampi kokemus.
Metsäkentällä luonnollisesti ampumamatkat olivat pidempiä, joten päästä päähän ampumiset (vaikkakin kyllä PÄÄHÄN) eivät onnistuneet mallikkaasti.
Pelailtaessa suurimmaksi ongelmaksi muodostui metsä itsessään. Aina reilun parinkymmennen metrin yli ammuttaessa oksat tekivät tenää kun pallon vauhti alkoi hiipumaan. Pallot eivät vain hajonneet oksiin vaan kovemmalla satsilla pelattaessa oli nähtävissä jopa vanan muuttavan suuntaa oksaan osuessaan. Tämä olisi ollut hupaisaa ellei kohde olisi ampunut takaisin, ja ilman samaa ongelmaa isommalla pallolla .
No, teknisenä suorituksena ampuminen oli suorastaan ihanaa, koska breikkiammunnassa ei täälläkään kuula päässyt loppumaan, eikä kovin monessa pisteessä tarvinnut edes puikottaa (vaikka en edes tippunut).
Metsäsession masentavuuden korvaukseksi muutama veto konsepti kentällä palautti hauskuutta hommaan.
Plussana ilmatehokkuus muuten tuntui parantuneen molemmilla kerroilla oikeastikin. Suurimpana miinuspuolena yleisesti ottaen on mainittava että pitkilläkin vanoilla, kirkkaammillakin palloilla, vana katoaa näkyvistä. Etenkin metsään. Vaikeutti hommaa hivenen.
Ristiriitaiset tunteet pelikokemusten jälkeen itsellä. Pelaaminenhan on aina kivaa. Seuraavan kerran taidan haastaa .68 kalustoa omalla vastaavalla. Hauskaa tämä oli, mutta .50llä pelaava antaa liikaa etua vastustajalle, ellei nyt halua itseään koetella. Hyvät puolet, (ilmatehokkuus, pienempi paino, suurempi kuulamäärä) kumoutuvat varsinkin 68/50 pelissä huonoilla puolilla (kuulan heikompi näkyvyys, tuulenvaikutus keveyempään kuulaan, lyhyempi kantomatka hajoavuuteen nähden).
Kyllä tämä toimii, mutta taidanpa odottaa mahdollisuutta päästä puhtaaseen 50/50 peliin. Sitten voin olla taas, jos nyt en viisaampi, ainakin kokemusta rikkaampi. Siitä sitten ehkä oma kiehtova tarinansa. Hommatkaa kalustoa, päästään pelaamaan.
Lajia jo harrastavat tuskin innostuvat suuremmin pienemmästä pallosta kuin kuriositeettina, tämä lähinnä siitä johtuen että kaikilla on jo 68 kaliiberin varusteet. Harva kiinnostuu hankkimaan toiselle kaliiberille sopivat merkkaimet ja loaderit.
Kuitenkin lajia kokeilemaan kiinnostuneelle pienemmän pahan pallot voivat olla helpompi tapa tutustua lajiin. Tietenkin jos kaikille saadaan samat varusteet tai uusia pelaajia ammutaan sitten pienemmillä palloilla .
Karrikoiden, lapset ja vanhempaa polvea edustavat, ei peliä kokeilleet, on helpompi saada mukaan peliin tuntemaan se sama koukuttava jännitys minkä takia lajia harrastetaan.
Lue myös: Testissä JT Splatmaster z200

Paintball eli värikuula perusinfoa eri kokoisista ja näköisistä kuulista
]]> Wed, 21 Jan 2015 11:17:40 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/576/testissa-empire-resurrection-autococker https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/576 En itse ole koskaan aiemmin pelannut mekaanisella Cockerilla, yhden pumppuversion olen omistanut. Vaikka paljon on puhetta kuultu vanhan linjan pelaajilta, esimerkiksi Jani ”Grande” Anderssonilta 2007 Vironpelissä ensimmäistä kertaa kuultu termi ”Black Magic Cocker,” olisi voinut minulle merkitä enemmänkin hyvin varusteltua afrikkalaistaustaista aikuisviihdetähteä kuin peinttimerkkainta. Olen kuitenkin aina ollut erityisen kiinnostunut mekaanisista merkkaimista (kun en jaksa muistaa paristoja vaihtaa), joten olihan tämä tarkastettava kun mahdollisuus tuli saada tutustua Empiren Resurrection Autocockeriin.
(Kuvista isommat versiot klikkaamalla)

Mutta hieman merkkainhistoriikkia ensin!

Autocockerin kehityksen voidaan katsoa alkaneen 1986 Bud Orrin valmistaessa ensimmäisen Sniper pumppumerkkaimensa Sheridanin PGP:n pohjalta, tavoitteena saada merkkain pidemmällä piipulla. Worr Game Products perustettiin markkinoimaan ja kehittämään näitä merkkaimia. Merkkainmarkkinoiden suuntautuessa 80-luvun loppupuolella yhä enemmän puoliautomaattisiin, myös WGP oli saatava markkinoille omaa semituotetta.
1989 ajatusta pumppumerkkaimesta oltiinkin kehitelty niin pitkälle, että saatiin markkinoille ensimmäinen pneumaattisella järjestelmällä varustettu puoliautomaattinen merkkain, Autococker.

Autococker pysyikin aina pohjimmiltaan pumppumerkkaimena, jossa oli automatisoitu pumppausmekanismi. Näin ollen merkkain on tänäkin päivänä helposti muutettavissa asianmukaisella kitillä puoliautomaattisesta pumppumerkkaimeksi kohtuullisen pienellä vaivalla. Mahdollisuus on siis veivata samaa merkkainta pumpuksi ja takaisin mekaaniseksi, viitseliäisyyden rajoissa.

Autocockerit käyttävätkin suljettua bolttia (closed bolt, eli pallo on siirretty piippuun edellisen liipaisun yhteydessä, uusi liipaisu ampuu pallon ja siirtää jälleen uuden pallon piippuun, boltti jää eteen), kun taas useimmat valtavirran merkkaimet operoivat tätä nykyä avoimella boltilla (open bolt, liipaisimen laukaisu siirtää pallon piippuun ja ampuu sen, boltti siirtyy taakse). Suljetun boltin systeemi - joidenkin piirien mukaan - tekee merkkaimesta tarkemman, tämä on taitaa olla kuitenkin varsin käyttäjäkohtaisen kokemuksen varaista tietoa.

Mahdollisuus kustomoida merkkainta teki siitä erittäin suositun 90-luvulla, niin suuret toimijat kuin pienemmätkin nyrkkipajat valmistivat omia versioitaan perusmallista aina 2000-luvun alkuun asti. Tätä aikaa ennen elektropneumaattisia merkkaimia, Autococker liki hallitsi sen aikaisia kisakenttiä, ainoana varteenotettavana haastajanaan Automag. Jotain suosiosta kertokoon vaikka se, että tänä päivänäkin suuri osa merkkainvalmistajista käyttää piipuissaan Autocockerin kierteitä.

Sähkömerkkainten aikakaudella Cockerit alkoivat jäädä yhä enemmän marginaaliin, eikä edes osittain sähköistetytkään mallit antaneet kovin montaa lisävuotta. Merkkain kuitenkin säilyi pienen harrastajapiirin käytössä ja varsin suosittuja ne ovatkin olleet pumppupiireissä tarkkuutensa sekä helpon muokattavuutensa ansiosta.

Ja aikamatkaillaan lähimenneisyydestä tähän päivään. Yritysostojen kautta oli päädytty tilanteeseen jossa Autocockerin uudesta tulemisesta vastasi Empire. Näin oli vastattu harrastajien huutoon uuden mekaanisen mallin markkinoille tuonnista. Vuonna 2011 Empire oli jo lätkäissyt markkinoille Sniper pumppunsa, jonka pohjalle mekaaninen versio on jälleen rakennettu, ympyrä sulkeutuu ja alkaa uudestaan . ”Bringing back the Harley Davidson of paintball” sanoi joku hemmo, jossain videossa.

Jälleen kerran Paintball Sissos erittäin ystävällisesti toimitti koestettavaksi yhden kappaleen Empire Resurrection Autocockereita, kiitos siitä sinnepäin. Posti-Kustin polkemana paketti lähikonttoriin ja sieltä haltuun. ERA oli laskeutunut (en jaksa koko aika kirjoittaa Empire Resurrection Autococker, siksi nokkela lyhenne).

Koko hässäkkä oheiskamoineen tulee pahvisessa laatikossa, mistä ehkä pieni miinus valmistajalle. Ei se muovi varmaan niin paljon maksaisi. Metallikeissi tietty olisi kaikkein hienoin .

Tärkeimmät oheistuotteet. Piippusukka tietenkin, varaosasettiä, rasvaa, avaimet tietenkin ja heti kärkeen todella maukkaan oloinen kuusiosainen Sniper-piippusetti.
Merkkain on yleisilmeeltään puhtaan käytännöllinen. Ei mil-sim karkkia mutta ei myöskään kisamerkkainten kromipuskureita.

Käteen otettuna laitos on kevyt. Piippuineen päivineen merkkaimen koko paino on vaivaiset 1,2 kg. Runko on tietysti alumiinia, ERA on rakennettu käytännössä Sniper Pump-merkkaimen alustalle.  Mukaan on vain lisätty säädettävä LPR, 4-tie venttiili ja rammeri suorittamaan virittämisprosessi pneumaattisesti pumppauksen sijaan. Delrin-boltti on irroitettavissa nopeasti vain pinni ylösvetämällä. Huomattavaa on, että ERAsta puuttuu yksi Cockereiden tunnusomainen osa, pneumatiikan liikuttama back-blokki. Teknisesti se ei liene haitta, mutta Cocker-uskovaiset pitänevät sitä erittäin vakavana puutteena .
ERA on varustettu vipulukitteisella feedneckillä, detentit kuitenkin kumia jousivoimaisten sijaan. Silmiinpistävin ero ”normimerkkaimiin” nähden, mekaanisiin tai sähköisiin, ovat rungon sivuilla näkyvät kirkkaat ohuet metallitangot eli ”rodit” sekä 4-tie venttiili suoraan piipun alla letkuineen. Rodien tehtävänä on huolehtia liipaisinpainalluksen liikkeen siirtäminen 4-tie venttiilille laukaisun jatkotoimenpiteitä varten, eli suomeksi virittää merkkain uudelleen rammerin toimesta. Monessakin mekaanisessa toki lähes samankaltaisesti suoritetaan kyseiset operaatiot, mutta erotuksena tässä liikkuvat osat ovat näkyvissä.

Kahvasta, 45 freimi kumeineen istuu käteen ja tuntuu mukavalta. Liipaisin on yhden sormen, alkuun kaipasin kahdensormen versiota mutta äkkiäpä huomasin erheeni. Liipaisu ERAssa on yhtaikaa napakka ja pehmeä, sitä normaali vastetta mitä useimmissa mekaanisissa tuntee sormeaan vasten, ei tässä huomaa.  Asiansa osaava saa irti palloa piipusta varsin mukavasti ihan semilläkin.

Bleedaava ASA löytyy tottakai, ERAssa se on vipumallinen. Henkilökohtaisesti paljon mukavampi kuin ruuvattavat mallit. Mekaaniseksi puoliautomaatiksi laitos on varsin ilmataloudellinen, omalla pelaamisella tuli ammuttua kahdeksan puikkoa vajaatäyttöisellä .68:n ilmapullolla. Näprääjälle jos eivät tehdasasetukset riitä vaan pitää saada parempi pallo/ilma suhde, harrastajat suosittelevat ”sweetspottingia.” Aikaa, palloa ja ilmaa vievä prosessi mutkan pikkutarkkaan säätämiseen, joka tekijänsä palkitsee. Toisaalta interwebbissä löytyvissä testeissä tehdasasetuksissa olevalla ERAlla lasketellaan läpi 11,5 normipuikkoa.
Ja se piippusetti tosiaan. Kaksiosainen (back/front) 14 tuumaisena johon tulee mukaan frontti ja viisi erikokoista backia pallon optimaaliseen kohdalleen mallaamiseen. Takaosan sisähalkaisijan koot loikkaavat aina .005 tuuman välein (.675, .680, .685, .690, .695 ). Ensimmäistä kertaa koeajoa suorittaessa huomasin suljetun boltin järjestelmän ja normaalia tiukemman piippu/värikuula-suhteen vaikuttavan tässä normaalia enemmän. Ensin mallattuani käytettävät kuulat siihen backiin josta ne vierivät läpi kohtuullisesti, huomasin parin pelin jälkeen toimenpiteen tässä kohtaa vääräksi. Koska suljettu boltti tarkoittaa myös sitä että joka laukaisun jälkeen boltti työntää uuden pallon piippuun, siis ohi detenttien. Jos piippu/maali suhde ei ole tiukka ja piippu vähänkin maata kohti, tuloksena siis ulos vierivä pallo ja yksi tyhjälaukaus.

Ampuminen tällä on varsin miellyttävää ja yllättävän hiljaista (varsinkin jos on pelannut enimmäkseen aina luotettavilla vaan kovin kovaäänisillä Etekeillä ). Tarkkuus pitää laukaus toisensa jälkeen, helposti noviisikin tässä joutui nielemään mainoskorulauseet suljetun boltin paremmuudesta, tosin asiallinen piippusettikin auttoi asiaa.
Hinnaltaan ERA asettuu ns. midprice luokkaan eli 500-600 euron hujakoille. Mekaanisesta merkkaimesta aika paljon joka saattaa ajatella, mutta oman kokemuksen jälkeen merkkain vaikuttaa sen verran laadukkaalta ettei hintalappu kovin kauhealta kuulosta.  Ja edelleen pitää ihan bonuksena vielä lietsoa ja kehua piippusettiä, Autocockerin kierteellähän ne mukavasti ovat käytettävissä omistajansa muihinkin merkkaimiin.

Kisakentillä tätä ei luultavasti hirveämmin nähdä varsinaisissa turnauksissa, mutta satunnaiseen supipelaamiseen kyllä kelpaisi minulle jo sellaisenaan kokeiltavaksi. Seesteisemmässä metsäpelissä tai isommalla pelialueella merkkaimen tarkkuus pääsisi oikeuksiinsa parhaiten.

ERAa voisi suositella yhtä hyvin  hieman parempana vaihtoehtona aloittelevalle harrastepelaajalle (Out Of The Box – valmis) kuin yleisestikin laadukkaista mekaanista merkkaimista kiinnostuneille. Myös säätäjät ja virittäjät löytävät tästä omansa helposti, tässä riittää puuhasteltavaa heillekin pitkiksi talvi-illoiksi.

Muita tuotetestejä
]]> Mon, 16 Dec 2013 22:44:12 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/573/mad-croc-reptile-cuppia https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/573 Ilmeisemmin ei ainakaan oman muistini mukaan tätä ole aiemmin Suomessa kokeiltu. Elikkä sanomattakin selvää siis että tähän koitokseen löytyi joukkueita täältä perukoiltakin, mukana myös pari joukkuetta Itämeren muiltakin rannoilta.

Nyt itse koettuna, täytyykin sanoa että PSP säännöillä pelaaminen oli varsin mukavaa vaihtelua perinteisesti suomalaiskentillä käytettyihin Millenium-sarjan sääntöihin. Aika kauan on Suomessa Millekaavan mukaan väännetty, eikä oman peliuran aikana hirmuisia muutoksia ole nähty jos sellaisiksi nyt ei lasketa tulinopeuden asteittaista tiputtamista 15 kuulasta per sekunti tai laitavalmennuksen mukaan tuloa.

Mikäs siinä sitten on niin erilaista? Keskussyndi oli vaihtunut totutusta keskiämmästä PSP:n A-syndiksi ja keskilippuahan siinä vaan pelataan, toteaisi äkkinäinen.

PSPssä merkkainten tulinopeus on ensinnäkin suurempi kuin Millenium-sarjassa, 12,5 totutun 10,5 sijaan. Tämä ainakin alkuun antoi joukkueille mielikuvaa kuulalaskun merkittävästä noususta, mutta ainakaan tämän turnauksen perusteella asianlaita ei ollut ihan niin. Oman kokemuksen mukaan pisteet olivat jopa entistä nopeampia, ehkäpä juurikin siksi että vastustajan sai helpommin juoksusta pois.

Toisekseen rangaistukset. Rangaistuserot olivat mielenkiintoisia. Varsinkin Suomessa entuudestaan tuntematon penalty box oli varsin eksoottinen. Omasta mielestäni rangaistuskäytäntönä penalty box on toimivampi kuin tavallinen ofojärjestelmä.
Eronahan tässä on siis että pelaaja syyllistyessä virheeseen, virheen huomannut tuomari heittää joko keltaisen (minor) tai punaisen (major) pyyhkeen ilmaan rangaistuksen merkiksi. Rangaistuksen saanut pelaaja heitetään ”jäähylle” penalty boxiin ja hänen lisäkseen yksi pelaaja eliminoidaan pelistä. Erona normaali millerangaistukseen on se, että jäähyltä voi päästä pois annetun ajan kuluttua, mikäli oma joukkue pystyy venyttämään peliä rangaistusajan yli. Jos kuitenkin vastustaja onnistuu liputtamaan pisteen, minor-rangaistus päättyy pisteen mukana. Major-rangaistuksen loppuaika taas siirtyy kärsittäväksi seuraavaan pisteeseen eli käytännössä joukkue aloittaa yhden vajaalla.

Näin siis sääntöjen puitteissa. Tosin on todettava että tässä turnauksessa ei aivan täysin menty PSP-säänöillä vaan ne olivat lähinnä ihan toimiva variantti sekä Milleä että PSPtä. Tuomareille systeemi taisi olla yhtä uutta kuin suurimmalle osalle pelaajistakin.

Ihan ei ollut saanut järjestäjä tiimitavoitetta täyteen, mutta sen verran oli porukkaa kehiin saatu kuitenkin että turnaus järjestettiin. Ehkä ulkopelikauden päättyminen ja lähestyvä joulu asettivat budjettirajoituksia useammille pelaajille. Kuitenkin pro-sarjaan oli saatu mukaan viisi joukkuetta ja noviceen kahdeksan. Pro-sarjassa pelattiin neljään pisteeseen asti viiden pelaajan joukkuein, novicessa puolestaan väännettiin kolmeen pisteeseen neljällä miehellä.
Oma näkökulma formaattiin tuli tällä kertaa ylemmästä sarjasta. Pelaamaan pääsin Led Regionin joukkueen osana. Ilo oli olla mukana porukassa jossa motivaatio ja peli-ilo oli todella korkealla tasolla, riippumatta kunkin yksittäisen pelaajan taitotasosta saatikka pelivuosista. Tämän porukan kanssa uskalsikin lähteä turnauksen korkeinta sarjatasoa kokeilemaan, kiitoksia erityisesti porukan kivirekimiehelle Arto Piiraiselle mukaan kelpuuttamisesta. Kahdeksan hengen rosterimme pääsi pelaamaan pisteitä jokainen omiksi tarpeiksi, päivän aikana jauhettiin 23 pistettä viidessä eri pelissä.
Pelit pro-sarjassa olivatkin mukavan tiukat. Vastassa olivat tutut kotimaiset Fieldfighter, Cyclone ja Urho sekä ruotsalainen Lowlife.  Näiden joukkueiden kesken väännettiin hartaasti, kuitenkin Led Regionin ja ruotsalaisten ollessa alkusarjassa hieman altavastaajina kokeneita liigatiimejä vastaan pelatessa. Toki vaikka LRn miehistössä oli paljonkin SPBL:n kakkos- ja kolmosdivarin pelaajia, tietysti totuuden nimissä on todettava muidenkin suomalaisten näemmä kokeilevan jonkin verran uudempia pelaajia rostereissaan.

Ruotsalaisten kuitenkin jäädessä alkusarjan viimeiseksi, Led Region pääsi neljänneltä sijalta vielä koittamaan pronssipeliin onneaan Urhoa vastaan vieden selvästi tämän  mittelön, vaikka Urho oli alkusarjassa vienyt keskinäisen pelin tiukaksi menneessä pelissä. Cyclone ja FF ehkä hieman odotetustikin olivat keskenään finaalissa, jossa FF veti lopulta pidemmän korren.

Turnauspäivä oli onnistunut. Aikatauluissa ei ihan pysytty, mikä nyt on aika normaalia mutta ei kenenkään maailmaa luultavasti kaatanut. Paitsi jännitystä ehkä toi joillekin tuomareille yksilötasolla että ehtivätkö Suomenlahden etelärannalta tulleet viimeiseen laivaan .

Normaalista poikkeava formaatti näytti maistuvan pelaajille. Paikkana Bunkkeri osoitti jälleen olevansa se yksi ja ainoa paikka tähän vuoden aikaan moista toteuttaa, puhumattakaan Äänekosken ja Viperin henkilöstön suorituksesta turnauksen järjestelyistä vastaavina. Erinomaista, kiitoksia ja lisää samanlaista. Tai ehkäpä Formula 5 seuraavaksi .
Linkkejä:
www.PHpaintball.fi
PH Paintball Facebookissa
Reptile Cupin tulokset ja valokuvalinkkejä

 ]]> Mon, 09 Dec 2013 01:03:18 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/493/kuinka-nuori-on-liian-nuori-pelatakseen-paintballia https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/493
Ajatus lasten ja nuorten tutustuttamiseksi paintballin maailmaan oli ollut Päijät-Hämeen Paintball ry:ssä mielessämme jo muutaman vuoden. Kuten jokainen harrastaja tietää, meitä ei ole liikaa. Aikuisia harrastajia tulee mukaan tipoittain ja samaan aikaan poistuu näyttämöltä lähes samaan tahtiin aktiivimaalaajia.  Nuorisotyössähän se aina kaikessa toivo on, sanotaan. Propangandatyötä siis tekemään ja nuorison mieliä turmelemaan, ihan vaan vaikka lajin takia sitten .
(Kuvista isommat versiot klikkaamalla, paluu selaimen takaisin-nuolella.)
Junnuikäisten kanssa oli jo pelattu muutaman kerran pienimuotoisilla kokoonpanoilla aikaisemmin, mutta ihan aikuisille tarkoitetuilla varusteilla. Merkkainten lähtöjä yritettiin säätää huomattavasti normaalia alemmas ja käyttää herkemmin hajoavaa palloa, mutta silti ongelmaksi muodostui useimmiten se, että varusteet olivat yksinkertaisesti vain liian isoja ja raskaita pelaajille.

Uutta eloa ja intoa asiaan saatiinkin kun JT Splatmaster tuli markkinoille. Merkkain edusti uutta ajattelua ja ennen kaikkea oli kevyt että kestävä, ei liian monimutkainen, eli sekä helppo käyttää ja huoltaa. Ja kun kenttätestitkin osoittautuivat menestyksekkäiksi, päätettiin ottaa idea käytäntöön. Ei muuta kuin omat ensimmäiset lapsille suunnatut pelit kehittelyyn.

Omiin tapahtumiimme edellytimme aikuisen huoltajan mukanaoloa maksimissaan kahdelle junnulle. Ajatuksena oli tarjota tietoa lajista ja halusimme että myös vanhemmat/huoltajat näkisivät omakohtaisesti mistä lajissa on todella kyse. Siinä samassa voitiin myös tarjota aikuisille mahdollisuutta jopa osallistua pelaamiseen. Mikä sen paremmin yhdistää kuin yhdessä tekeminen.
Pelejä suunnitellessa haluttiin kiinnittää ennen kaikkea huomiota turvallisuuteen. Asiaa auttoi suuresti huoltajien läsnäolo, heitä käytettiin peleissä mukana huoltajina ja tuomareina. Oman aikuisen läsnäolo silminnähden rauhoitti monia vilkkaimmista junioreista.
Junnujen kanssa toimiessa on muistettava määrätietoisuus, juniorit ovat taipuvaisia testailemaan kaikenlaista mieleen juolahtavaa, alkuun maskit eivät pysy päässä sen paremmin kuin humalaisella polttariporukallakaan. On osattava olla rauhallinen ja jaksettava pysyä johdonmukaisena. Ja juopuneista aikuisista poiketen, junnuilla annetut ohjeet rupeavat päässä pysymään.

Kuitenkin kokonaisuutena emme osanneet hirveästi etukäteen suunnitella tai kuvitella olisiko näissä peleissä jotain erityistarpeita. Päätettiin edetä normaalin pelinvetämisen puitteissa. Kokemus sitten opettaisi.

Ensimmäiset uuden sukupolven pelit meidän osaltamme pidettiin kotikentällämme Heinolassa 27. kesäkuuta, juuri lomakauden kynnyksellä. Ihan ensimmäisenä emme ehtineet Suomen mittakaavassa Splatmaster pelejä pitämään mutta ainakin hyvin oltiin kärjen imussa mukana .

Koska pelialueemme tarjoaa mahdollisuuden pelata useampaa eri alustaa, pelit päätettiin vetää läpi metsä-, konsepti- ja sup' air kentillä.
Ensimmäiset pelit ajoitettiin viikkopelipäivälle ennen varsinaisia treenejä. Ilmoitettuun aikaan paikalle saapuikin sekalainen kokoelma jännittyneitä junioreita, ikähaarukalla 6-12 vuotta. Tosin rehellisesti sanottuna, jännitys taisi olla järjestävälläkin osapuolella samaa luokkaa .
Kaikenkaikkiaan neljätoista junnua ja kymmenkunta aikuista ehti kokeilla uudenlaisen pelaamisen maailmaa. Junnulle pelaaminen tietysti oli uutta jo sinänsä kuin osalle aikuisistakin, enemmän pelanneet aikuiset saivat taas kangistuneisiin kaavoihinsa uusia näkökulmia. Pelata voi monella tavalla.
Kuitenkin vielä tässä tapahtumassa pelattiin aika puhtaasti joko junnu- tai aikuisporukalla, hieman oli arkuutta nuorimmilla ottaa edes tuttuja aikuisia peliin mukaan.

Alkupelien hapuilusta ja uuden opettelusta kasvoikin nopeasti sangen taitavia pelaajia, joiltakin alkoi informaatiokin putoilla joukkueiden sisällä ihan itsestään.

Toinen tapahtumanne 7. heinäkuuta oli osallistujamäärältään hivenen heikompi, kuitenkin mukaan saatiin uusiakin junioreita. Viidakkorumpu oli tehnyt työtään. Hieman vajaamman setin kuitenkin uskalsimme laittaa lomakauden piikkiin.

Mukaan oli saatu tällä kertaa myös uusia aikuisiakin. Junnutkin olivat jo sen verran rohkaistuneet ensimmäisestä pelikerrasta että sekajoukkueissa pelaaminen oli mahdollista. Pelikokemus taisi olla sitäkin huimempi jokaiselle .

Näiden kahden tapahtuman jälkeen oli ilmeistä että niin kuin pitääkin, junnupeleissä tärkeintä on hauskanpito. Ei niin väliä kuka voittaa ja kuka häviää, vaan se että peli on kivaa. Pelejä seuraillessa huomaa kuinka me aikuiset sen ilon osaamme joskus kadottaa. Sehän oli koko pointti kaiken kilvankin keskellä. Se kun rakastui lajiin!
Linkkejä: www.PHpaintball.fi
PH Paintball Facebookissa
Aiempi artikkeli junnupeleissä käytössä olleista JT Splatmastereista: "Testissä JT Splatmaster z200"
Tästä takaisin "Mitä on paintball?"-sivulle
]]> Mon, 08 Jul 2013 02:33:14 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/418/testissa-jt-splatmaster-z200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/418
Enpä muista milloin sitä yhtä malttamattomana olisi odottanut pakettia postista tulevaksi. Nyt sieltä olisikin tulossa jotain samalla niin vanhanoloista mutta silti täysin uutta. JT Splatmaster z200, jihuu.
Ai mikä se on, kysyvät tietämättömät massat kuola toisesta suupielestä valuen. No sanotaan että se ei ole mitään kovin kummoista kisapelaajalle, ei sillä pärjää viikonloppu metsätaistoissa luultavasti pitkään eikä sitä varsinkaan voi kanniskella mukanaan pelimestoilla yyberkalliina fallossymbolina. Mutta se voi hyvinkin olla se tulevaisuuden syötti jolla saadaan koukutettua yhä nuoremmat kokeilijat lajin pariin.
(Klikkaamalla kuvista isommat versio, paluu selaimen takaisin-nuolella.)
Nythän paintballin harrastajien parissa on suosittu lajin aloittamista ns. yläaste-iässä, 12-15 vuoden korvilla. Totta on että monet vanhemmat ovat vieneet lapsiaan nuorempanakin kokeilemaan, mutta kipupallon pelaaminen ei kovin monelle alle 10-vuotiaalle pirtaan istu ilman merkkainten lähtöjen rajua tiputusta. Pahimmillaan liian kipuherkän noviisin peluuttaminen normaali harrastepelissä saattaa johtaa koko orastavan harrastuksen ikuiseen hyllyttämiseen. Saatikka hieman liioitellen, kisakentän todellisuuden iskeminen vasten kasvoja, itkuisen esiteinin juostessa pois maalia valuen, lähemenee-huutojen raikuessa korvissa. No ei oikeesti kai. Ehkä.
Tehdään siis laji aloittajaystävällisemmäksi ja siihen voidaan ennen kaikkea vaikuttaa varusteilla. JT:n invaasioaloite onkin viedä laji kokonaan uusille markkinoille eli 9-vuotiaista ylöspäin. Tätä varten vuonna 2012 alkoivat tulla pintaan promovideot JT:n uudesta Splatmaster-sarjasta, kunniaa nimellä lienee haluttu osoittaa yhdelle ensimmäisistä paintballiin 1980-luvulla tarkoitetuista merkkaimista.
Markkinoille tuotiinkin alkuun kaksi uutuutta, JT Splatmaster z100 (pistoolimalli) sekä JT Splatmaster z200 (kiväärimalli). Molemmat versiot toimivat pelkällä jousivoimalla, mikä eliminoi erillisen kaasun tarpeen ajoaineena, ovat sähköttömiä että myös vedellä puhdistettavia. Tässä artikkelissa keskitytään esitelmöimään/elämöimään enemmän z200-mallista. Kiitämme testikappaleen toimittamisesta Paintball Sissosta.
Varsinaista myyntipakkausta en päässyt näkemään, Sissoksen toimittamana sain kuitenkin itse merkkaimen, asiaankuuluvan piippuplugin, muutaman kymmentä värikuulaa sekä käypiä reballeja.
Testejä ryhdyttiin suorittamaan pelottomalla iskuryhmällä joka sisälsi 5- ja 9-vuotiaiden koeampujien lisäksi pari yli kolmenkympin reilusti olevaa isompaa kakaraa.
Yleisolemus

Ensituntumalla sekä näkemällä vempain yllättää, jotenkin odotti jotain muovista ja heppoisempaa. Sen sijaan merkkain tuntuu käsiin otettuna oikein tukevalta. Aikuisen käteen ja lapsellekin, merkkain on kevyt, eikä pituudella pilattu. Merkkain on varustettu pistoolikahvalla.
Liipaisimen lisäksi ulkoiset liikkuvat osat sisältävät varmistimen, pumppukahvan sekä lipasjousen. Varmistin on ehkä kohderyhmään nähden hitusen jäykkä, mutta ajaa asiansa. Merkkaimen viritys ja laukaisu on naurettavan helppoa, testiryhmämme 5-vuotiaskin jaksoi virittää ja laukaista merkkaimen ilman minkäänlaisia ponnistuksia.
Piipun suuntaisesti ja sen päällä sijaitseva putkilipas ottaa valmistajan mukaan sisäänsä 15 palloa, mutta pienellä kikkailuilla saatiin lippaaseen 18 palloa ja piippuun yksi mokoma lisää. Varsinaisena forcefeedinä on putkilippaassakin jousi. Täyttö on sangen yksinkertaista; vedetään lippaan jousi eteen ja lukitaan, siten syötetään kuulat niin ikään jousivarmisteisen syöttöaukon kautta. Kun tarvittava määrä kun on tuhoainetta sisällä, vapautetaan lipasjousi. Homma toimii vielä niin ihanasti että kun lipasjousi on vapautettu, kuulat itsessään lisävarmistavat syöttöaukon kiinni pysymisen.
Merkkaimen kaliiberi on .50. Mitä ilmeisemmin tähän on päädytty syystä että pienemmälle kuulalle saadaan jousivoimalla parempi lähtönopeus. En minä tiedä, tämä nyt on vain sivistynyttä arvailua. Käytettävissä meillä oli normaaleja värikuulia sekä saman kaliiberin kumisia reballeja.
Syöttö ei pahemmin pätki nopeamminkaan ammuttaessa edes reballeilla. Palloa lähtee piipusta juuri niin nopeasti kuin jaksaa pumpata. Autotrigger ominaisuus kuitenkin on unohdettu ihan suosiolla .
Koekappaleeni mukana ei tullut mitään varsinaista piippuputsaria, mutta ihan tuikitavallinen paintball merkkaimen swabi ajaa saman asian.
Merkkaimen oikealla sivulla olevien 10 ruuvin avaamisella päästään käsiksi sisuksiin, niitäkään tosin ei ole kovin paljon. Yksi jykevä jousi, jonkilainen mäntä ohjureineen ja tupladetentit pallon pitämisen paikallaan. Vedellä peseminen kuulosti ensi alkuun rajulta optiolta, mutta eipä juuri ruosteenraiskattavia komponentteja olekaan, jousta lukuun ottamatta
Maalailua

Kuinkas se pääasia sitten eli itse ampuminen tahi viattomien pikkupalleroiden merkkaaminen? Otettiin siis merkkain kätöseen.
Varsinaiset värikuulat ammuttiin suurimmaksi osaksi ulkotiloissa palttiarallaa -20 asteen pakkasessa. Kuulat pidettiin taskulämpiminä ja maalitauluna toimi vanha hyllylevy joka jostain saatiin kaivettua esiin. Ampumaetäisyydeksi otettiin 15-20 metriä, kun ei sen pitemmälle hankeen viitsitty laiskuuttamme maalitaulua virittää
Tarkkuus yllätti. Kiinteäpiippuiseksi merkkaimeksi laukaukset löysivät tauluun vaivattomasti, kovaan levyyn napsahdusten saattelemina syntyikin vallan värikkäitä osumia. Kuulien pienuudesta huolimatta filliä tuntui olevan runsaasti. Kun maalitaulu vaihdettiin keppien varaan ripustetuksi takiksi, bounssejakin rupesi tulemaan. Pitemmälle pellolle ammuttaessa ihan lentomatkaa arvioidaksemme, kuulat leijasivat tuplamatkan kuin kuin pelkkään tauluun ampuessa. Eli karkeasti ottaen yli 30 metriä.
Tietysti vähän kellottaakin piti. Kronolla vaihtelu oli yllättävän pientä, lähdöt hipoivat parhaimmillaan lähellä 140 fps:sää kuitenkaan alittamatta 130 fps:n lukemaa.
Noin vaatimattomat lähdöt eivät ainakaan kuulosta tuskallisilta, vaan miten käytäntö. Kokeillahan piti.
Ensivaiheessa testiryhmämme aikuisen näköiset jäsenet päättivät suorittaa koeammunnan suoraan kämmenselkään lähietäisyydeltä varsinaisilla värikuulilla. Hammasta puren vedettiin liipaisimesta... noh nipistyskö se tunne oli, ei sitä ainakaan aikuinen kivuksi voinut sanoa. Ammuttiin parikertaa kahta miestä varmuuden vuoksi, ilman mainittavia traumoja. Reballeilla kokeiltaessa kokemus oli hivenen tuskallisempi, mutta ei mitään verrattuna normaalihkoon 270 fps osumaan .68 pallolla.
Lapsethan ne kuitenkin varsinainen kohderyhmä olivat, mitenkäs mitenkäs.
Itsehän ei tietysti lapsukaisia kehdannut kiusata, joten pikaisen koulutuksen jälkeen ja asianmukaisilla maskeilla varustettuina, suoritettiin reballammunnat sisätiloissa. 5-vuotiaan tarkka-ampuja lahjakkuuden pistäessä kuulaa ilmaan reilun viiden metrin päästä, 9-vuotias varsinaisen kohderyhmän jäsen suoritti näyttävää kujanjuoksua huoneesta toiseen toppavaatteissa näin alkuun. Muutamaa kunnolla kopsahtanutta osumaakaan ei kuulemma tuntenut, tosin sitten ilman toppatakkia uskalikko tunnusti pallojen jo tulevan hieman kovempaa ja ilkeämmin kuulostivatkin napasahtavan, vaan itkuun ei mennyt homma missään vaiheessa vaan nauru raikasi. Varsinkin sitten kun aikuinen vaihdettiin maalitauluksi. Myös ihan ilman liikkuvaa maalia tapahtuva lelujen tiputtelu hyllyn päältä oli erittäin suosittua. Ei muuten riko kuulat lipaston laseja eikä jätä jälkiä seiniin, vaikka talouden naispuoliset ihmiset niin epäilivätkin.
Lopputulemaa

Meidän taloudessamme tästä innostuttiin sen verran paljon että suunnitelmissa on tilata kaikille perheenjäsenille omat, jopa äidille, että päästään keväämmällä kunnon ulkopeleihin. Mielenkiinnolla jäädään suomalaisten liikkeiden hintojen asettumista odottamaan, ison veden takana näitä näytetään markkinoivan 39-45 dollarin hintahaarukassa.
Suurin kysymys, tarvitaanko tätä? Ehdottomasti.
Pakko sanoa, tämä on ideana loistava. Edullinen, turvallisempi ja todella kätevä tapa jolla junioritkin pääsevät tutustumaan paintball pelin maailmaan hivenen helpommin. Pelihän sitten vie mennessään iästä riippumatta. Jos ostatte tämän omalle lapsellenne tai sukulaiselle, muistakaa hommata itsellennekin. Koska porukassa pelaaminenhan on kaikkein hauskinta!
]]> Mon, 18 Mar 2013 07:03:07 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/391/swat-raportti-sissos-winter-seriesin-ensimmaiselta-kierrokselta https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/391 Talvikausi joukkueellamme oli mennytkin tähän asti samankaltaista kaavaa kuin edellisvuodet, leijonaosa jäsenistöstä vetäytyy talvilevolle ja aktiivisimmat käyvät treenaamassa uusien innokkaiden kanssa. Tähän talvikauteen piristystä oli saatu niin sanottujen kollektiivitreenien muodossa, joilla vältyttiin motivaatiokadosta sen takia ettei treeniseuraa olisi.



Kuitenkin treeniäkin tärkeämpää mielestänne on turnauskokemus, eli uusille pelaajille olisi perustaitojen lisäksi, hyvä saada iskostettua kalloon miten kisoissa toimitaan, sitten kun tahti on vähän kiivaampi. Eikä kertaus koskaan olisi pahaksi vanhemmillekaan pelaajille, että pysyisi totuus mielessä…





Tätä silmälläpitäen päätimmekin ottaa osaa Bunkkerilla järjestettävään Sissos Winter Series 2013 sarjaan. Kaksi kierrosta normitreenien lomassa olisi juuri omiaan tyydyttämään pahinta pelinälkää.





Sarja tultaisiin pelaamaan tammi-helmikuussa 2013 ja se oli järjestetty pelattavaksi kolmella eri tasolla. Menneinä vuosina tapamme oli ollut uuden rosterin kanssa liikkeelle lähdettäessä ottaa osaa alimpaan sarjatasoon, että saataisiin pehmeämpi aloitus noviiseillemme.





Pois ne ajatukset kuitenkin tällä kertaa, pää edellä betoniin eli suoraan toiselle sarjatasolle. Siellä kun saisi pelata muutenkin enemmän varmoja pisteitä (kolmeen pisteeseen), toistohan on kaiken a ja o. Pohjiksi laitoimme joukkueeseen muutaman seniorin kuorrutettuna parilla lupaavalla noviisilla. Tässä olisi kaikille jotain uutta .
Winter Serieksen 2. divariin oli ollut jostain syystä nihkeästi osallistujia. Yhden kotimaisen, tuttavista kasatun joukkueen lisäksi mukaan oli saatu sentään kattaus naapurimaista. Ulkomaalaisten tiimien kanssa pelaaminen olikin virkistävä kokemus meille kaikille, kotimaisten kanssa saa nyt aina vääntää ihan tarpeeksi.



Matkaan oli lähdetty kuuden pelaajan voimin, lisäksi Niko Hyytiäinen oli tullut mukaan valmentajaksi. Normaalit rutiinit, pelaajat kuntoon ja palloa bulkkeihin. Pikainen leiskan tarkastus, saattaisi olla tämä meille konstikas. Käytettävät breikkivaihtoehdot käytiin läpi, varioitaisiin sitten päivänmittaan.





Tunnustettiin realiteettit, uusi kokoonpanomme oli altavastaajan asemassa tällä sarjatasolla. Lähdettiin pelaamaan pelejä piste kerrallaan, kaikkia emme suostuisi häviämään .

Degernes Rednecks-SWAT



Vuonojen maasta (eli Norjasta, you fools!) oli tullut ensimmäinen kattaus viikinkien jälkeläisiä. Norjaa puhuttiin sitten sen verran että peli saatiin taputeltua mukaviin lukemiin 2-3, vaikkakin ikävä  kyllä  meidän tappioksemme.





Itse peli oli todella viihdyttävä, saatiin pelattua kuusi pistettä (yksi no-point mahtui mukaan) ja tilanteet vaihtuivat vauhdikkaasti. Välillä eivät kummankaan joukkueen pelaajat tienneet missä tilanteessa mennään. Tuomarilinjaan saatiin kosketus ja se tiukaksi mutta hyväksi päästiin havaitsemaan.
EPC-SWAT
Eestiläiseen vastustajaamme saatiinkin parempi kosketuspinta, peli päättyi voittoomme 2-1 mutta pisteitä päästiin pelaamaan viisi  (yksi no-point, viimeinen meni aikaan). Eestiläisille tasoitus jäi 10 sekuntin päähän, kentän olivat saaneet tyhjäksi ennen kellon soimista.



Brothers Of Paintball-SWAT





Toisen viikinkiannoksen tarjoilivat Ruotsin omat pojat. Heidän kanssaaan mittely oli suoraviivaisempi ottelu kuin norjalaisten kanssa, ensimmäisen pisteen onnistuimme itsellemme vääntämään huonosta alusta huolimatta , mutta sen jälkeen kolmessa suorassa pisteessä peli vääntyi vääjäämättä ruotsalaisille.





Led Region-SWAT





Pienen välianalyysin kävin tässä kohtaa lähinnä omassa päässäni. Sovittu kun oli joukkueen kesken ettei sorruta laskelmoimaan, vaan pelataan omaa peliä, piste kerrallaan ja voittamaan pyritään aina!





Kahden tappion ja yhden voiton tilanne oli se, että tämä olisi voitettava, niin polku voisi aueta vielä yhteen lisäpeliin eli finaaliin.





Tilanne oli siinä määrin kutkuttava että asiaan vaikuttaisi myös samassa parissa pelattava toinen ottelu (BOP-EPC). Led Region oli voittanut kaikki pelinsä tähän mennessä. Jos finaaliovesta olisi vielä käyminen, meidän ei tullut vain voittaa tätä peliä vaan myös EPC:n (joka oli hävinnyt kaikki ottelunsa tähän asti tullessa) tulisi voittaa ruotsalaiset. Voittivat ne eestin miehet pelinsä muuten.





Vaan mites meidän kävi.





Ensimmäiset kaksi pistettä saimme itselle LR:n miesten töhöillessä ensimmäisessä pisteessä itselleen rangaistuksia ja toisenkin pisteen rullatessa meille. 2-0, mukavasti olimme ottaneet hajurakoa. Ainoa mutta vain, aikaa oli jäänyt kelloon aivan liian paljon. Pelimme sortui liialliseen omahyväisyyteen, josta vastustajamme pääsi meitä rokottamaan pohjanmaan kautta aina 2-3 tappioon saakka. No sitten niin. Oli meillä oma mies siellä vastustajankin joukkueessa joten päästiin jännäämään Korhosen Mikon puolesta finaaleja. Otetaan ne ilot sieltä mistä saadaan .





Lisäpeliä emme onnistuneet tienaamaan. Mutta tyytyväinen saattoi olla suurimmalta osin. Pahimmillaan altavastaajajoukkueemme olisi joutumut 3-0 selkäsaunoja saadessaan tyytymään 12 pelattuun pisteeseen, pelatuissa neljässä alkusarjan pelissä. Hyvä joukkuehengellä, kovalla taistelulla ja ripauksella onneakin saimme kuitenkin pelata maksimaaliset 20 pistettä.  Noviisimme Denis Tuutijärvi ja Andrey Koronen  suoriutuivat joukkueessamme kaikkein tasaisimmin, töröilyt ja hätiköinnit menivät puhtaasti vanhempien pelaajiemme piikkiin. Tulokkaidemme ohella pelissä olivat mukana Mika Sinisalo, Tero Kettu, Filipp Hilden ja Piia Keinänen.





Sijoitus neljäs. Normista poiketen sarjoissa jaettiin mitalit myös neljänneksi parhaalle, joten metallia tuli kaulaan meillekin. Kunniaa ja ylpeyttämme ei toki yhteen hälvennä se että mukana oli viisi joukkuetta





Joukkueemme puolesta kiitos järjestäjille, tuomareille, Paintball Sissokselle, Paintball.fi:lle sekä tietenkin Päijät-Hämeen Paintball ry:lle. Helmikuussa tavataan, palloa ilmaan!
Päijät-Hämeen Paintball ry/SWAT Facebookissa]]> Sat, 26 Jan 2013 13:07:10 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/384/testissa-virtue-spire-lipas https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/384 Paintballin alusta lähtien loadereita on tehty jos jonkinmoisia. Merkkainten nopeutuessa kasvoivat pian myös loaderien syöttövaatimukset. Heti perässä seurasivat sitten syöttöongelmien ratkaisut (antijam), silmät, paristotaloudellisuus, kuoren kestävyys ja suurimpana lataamisen nopeus (quick feed). Kapasiteettia on koitettu välillä kasvattaa erilaisilla kansilaajennuksilla. Muitakin kokeiluja on nähty, esimerkiksi alhaalta ylöspäin syöttäviä sähköisiä (Warp) ja mekaanisia (Q-loader, Mag fed). Nämä omista hyvistä puolistaan huolimatta ovat jääneet lähinnä marginaaliin ja kukkona tunkiolla on pitänyt paikkansa perinteinen alaspäin syöttävä, merkkaimen katolla istuva pyöreähköjä muotoja omaava loaderimalli.
Markkinoilla onkin nähty vuosien varrella yhtä sun toista yrittäjää erilaisilla malleillaan, ihan niin kuin kaikkien muidenkin paintball-varusteiden kanssa. Samalla tavalla loaderimarkkinoiden kärkisijoja ovat pitäneet muutamat suuremmat yritykset lippulaivamalleillaan, varsinkin DYE:n betonoitua Rotorillaan markkina-asemansa suurimpana ja kauneimpana, ennen kaikkea paristotaloudellisuutensa takia. Se missä vakavasti otettava loaderi kilpakentille tai metsäpelien fullauto maalaamiseen vaati aiemmin lähes poikkeuksetta kaksi kappaletta 9 voltin paristoja, Rotorilla päästiin kolmeen 1,5 voltin AA paristoon. Empiren Prophecy Z2 nousi kantapäille kärkkymään neljän AA:n ratkaisullaan. Molemmat mallit myös satsasivat lippaiden kuorien kestävyyteen sekä ennen kaikkea ilman työkaluja suoritettavaan pura/kokoa-optioon. Hintakin sitten pompsahti omiin sfääreihinsä, mutta suurin osa kisapelaajista oli valmis tekemään tämän sijoituksen. Laadustahan kannattaa maksaa, ainakin joskus. Tähän rakoon ja hintaluokkaaan lähti yrittämään myös Virtue omalla Spire-loaderillaan.
Aiemmin Virtue on tullut tunnetuksi paintball alalla alunperin lähinnä piirilevypäivityksistään. Sittemmin yritys kehitti oman suosituksi tulleen Virtue Crown quickfeedin ja astui mukaan myös kronomarkkinoille Virtue Clockillaan.
Quickfeedejä kun on tehty jo aiemmin, loaderit eivät siis olleet jääneet aivan vieraiksi Virtuen kehittäjille. Kuten aiemmassa sanottu, ilmiselvästi oli lähdetty haastamaan markkinajohtajia. Siispä Spire.
Pitkällisten alustusten että jorinoitten jälkeen itse asiaan, mitä tällä kertaa meille yritetään syöttää? Ylihintaista muovia ja elektroniikkaa lienee skenellä nähty, monet suuret markkinointipuheet ovat vesiperän vetäneet.
Kestävän tuntuista komposiittimuovia, ainakin alkuun osviitaksi katsotun ja alta löytyvän nettivideotestin perusteella loaderia voi ampua haulikolla reilun kymmenen metrin päästä, koko laitoksen voi upottaa veteen tai sekoittaa muutaman kananmunan loaderin sisällä sen pysähtymättä ja show vaan jatkaa kulkuaan.
Tämä iframe ei ole sallittujen joukossa




Omaa Paintball Sissoksen lainaamaa testikappaletta en viitsinyt lihamyllyn läpi ajaa, mutta jospa nyt tarkasteltaisiin vekotinta normaalia tarkemmin.
Kokonaisuus osina
Pidemmittä puheitta. Loaderi hajoaa kätevästi ilman työkaluja kolmeen osaan; käteen jää varsinaisen kuoriosan lisäksi kannen takaosa syöttöaukkoineen ja moottoriosa. Pienemmäksikin Spiren voi pilkkoa työkalujen avustuksella, kuinka tarpeellista se sitten on, jää käyttäjän arvioitavaksi.

Olennaisin
Moottoriosa koostuu pohjalevystä, sen alla olevasta patterikotelosta, piirilevystä painonappeineen ja itse moottorista.
Moottori itsessään on onnistuttu kasaamaan sangen kompaktiin tilaan, kaikki osat paristoja ja piirilevyä lukuun ottamatta ovat Drive Conen (se tornimainen hässäkkä joka siellä palloja pyörittää niin maan per..usteellisesti) sisällä.

Spiren moottoriin ei ole tehty ”pakkia” kuten monissa muissa loadereissa, eli mahdollisuutta napin kautta kytkimen avulla pyöräyttää syöttöä taaksepäin pallojumien purkamiseksi. Virtuen innovaationa on ajaa jatkuvasti moottoria eteenpäin, jolloin pehmeät syöttölavat yhdistettynä moottorin jousitukseen ”väistävät” pallon ja hakevat sille uuden paikan. Näin ollen syöttöön ei pitäisi tulla katkoksia koska moottori ei pysähdy missään vaiheessa. LED-valoon on kuitenkin kytketty nappi jota painamalla loaderi ottaa kierroksia eteenpäin jos jotain uskomatonta nyt kumminkin sattuisi tapahtumaan ja karavaanin täytyisi kulkea aina vaan eteenpäin.
Elektroniikka on suojattu lakalla kautta vastaavalla kosteusongelmien poistamiseksi. Paristoina kolme AA:ta hoitaa homman ja helppoheikki puheissa ainakin luvataan pisin mahdollinen käyttöaika, tähän luvataan 20 000 laukausta per paristosetti.

Syötöksi mainitaan maksimaaliset 30 palloa sekunnissa. G-Force-sensoria käytetään ampumisen tarkkailuun eli mitä nopeammin ammutaan, sitä nopeammin Spire syöttää. Moottori valvoo itseään antaen tietoa käytetystä väännöstä boordille jolloin loaderi voi säätää itseään antaakseen tarpeellisen voima käytetylle pallolle. Paljon luvattu!
Liikaa kytkimiä tahi muita vipstaakeja ei ole käytetty, helppo ratkaisu on yksinkertainen painonappi ON/OFF sekä kaverina LEDissä oleva nappi. LED-napin olemassaolo oli kyllä hieman salatun tuntuinen, itselle se ei testatessä heti selvinnyt ilman manuaalia.
Loaderi on myös ohjelmoittavissa On/off napin ja LED-napin kautta. Ohjelmoimaan pääsee eri väreillä ilmaistuna merkkiääniä, LEDin päälle tai pois, valmiustilaan siirtymisen viivettä, G-Force sensorin herkkyyttä ja Drive Pressurea. Tadaa.
LED-napin valo myös ilmaisee normaalimoodissa kolmella värillä loaderin tilaa; sininen (palloa loaderissa ja valmiina ollaan), punainen (missä sitä palloa viipyy, ei muuten tässä mitään tule kuule tapahtumaan) ja keltainen (et sitten muistanut taaskaan vaihtaa paristoja).

Eteenpäin
Kalikka nro kaksi moottoriosan jälkeen on kansimoduuli tai miksikä sitä nyt sanoisi. Käytännössä kyseessä on loaderin kuorien irroitettavissa oleva takaosa, johon varsinainen kansi tai speedfeed on saranoitu. Varsinaisen kannen avaus on hivenen jäykähkö, mutta toimii kelvollisesti.
Kannen vaihtaminen on Spire loaderissakin nopeaa jos hankkii toisen kansiosan. Speedfeed on tietysti normikannen tapaan omassa kansiosassaan saranoituna, jos on tarvis saada kesken pelin jotain loaderin sisään puuhaamaan.
Kansiosa lukittuu paikalleen ja irtoaa kätevästi, varsinaisessa kuoriosassa on vielä lukitus estämään tahatonta irtoamista.
Suurin ja kaunein
Mitä jää suurimpana käteen, onkin sitten varsinainen taistelulaivan runko eli kuoret, syöttökauloineen miinus kansiosa. Loaderin profiili on saatu matalaksi. Vakiokuorien (moottoriosan kanssa tietenkin) luvataan vetävän 200 palloa tai enemmän. Tosin on huomattava että kolmen pienen ruuvia avaamisella saadaan etuosakin kannesta irti alaosasta, haistanko tässä suuremman kapasiteettin kannen markkinoille pian ilmaantuvan, mene ja tiedä.
Pelissä koettua ja tuntemuksia
Kokonaisuutena loaderi poikkeaa ulkonäöllisesti jonkin verran kilpailijoistaan, särmää ja terävyyttä on totuttua enemmän. Kiinnitettynä boksi istuu mukavasti merkkaimen päälle ja tuntuu varsin luonnolliselta. Ampumisen kanssa ongelmia ei ilmennyt ainakaan testipeleissä käytetyn halvemman pallon kanssa. Boksi otti myös kiitettävästi iskua osakseen, siitä sen kummemmin närkästymättä.
Myöskään reball-ammunnat eivät tarjonneet vastoinkäymisiä, mikä on monilla vanhemmilla loadereilla ollut kompastuskivenä.
Ainoan tenkkapoon harjoituksisssa teki kuulan loppuminen, mikä vain ja ainoastaan johtui siitä että testaaja oli tottunut pelaamaan Rotorilla isomman kannen kera. Kuulien loppuminen tulkittiin jumiksi ja peliä sotki sitten kaavoihin kangistuminen että ”missä helvetissä se antijam-vipu on.” Kuulaa sisään kaadettua löytyi sitten yrityksen ja erehdyksen kautta se LED-valossa oleva Force Feed toimintokin, senkin tosin kaveri kertoi pitissä ”oisko se toi.”
Parit potentiaaliset nikottelut loaderi selvitti muitta mutkitta ja toimitti murkinaa merkkaimelle lähes saumattomasti. Speedfeedinä käytetty Crown2 otti kuulat sisään ja pitikin ne siellä sangen kelvollisesti, tosin feedi kuin feedi taitaa tänä päivänä ne muutamat pallot hukata siedettävissä määrin pysyen, joten siinä tämäkään ei tehnyt poikkeusta.
Erityisen plussan loaderi saa vaivattoman puhdistamisen mahdollistavasta rakenteesta, moduulit tipahtelevat käsiin ilman suurempaa väkivaltaa ja ainakin pelkät muoviosat voi putsata juoksevan veden alla. Vaikka elektroniikka mainittiin vedeltä suojatuksi, kehtasin korkeintaan kosteahkolla rätillä sen putsata ja tuntuu vieläkin toimivan. Koko laitoksen saa myös kuivattua nopeasti eikä vettä tunnu jäävän piiloon mihinkään.
Ostaisinko?
Kelle loaderi sitten sopii?
Kaikille jotka tarvitsevat paristotaloudellisen, kestävän ja ennen kaikkea luotettavasti syöttävän boksin ja ennen kaikkea ovat siihen valmiita sijoittamaan.
Jos omistaa jo jommankumman saman hintaluokan pääkilpailijoista, vaihtaminen tähän tuotteeseen ei ole mielestäni välttämätöntä (ellei ole pakko aina olla uusinta uutta ja se lopullinen onni yksilölle on aina siellä taivaanrannan takana), kuitenkin hinta/laatusuhde on kaikissa tuotteissa kunnossa ja Spire ei tarjoa mitään niin suurta ihmeellistä että vanha Dyen tai Empiren sotaratsu ei pärjäisi.
Kuitenkin jos olisin vasta hankkimassa parempaa boksia, silloin kallistuisin Spireen. Laatikossa saa lähes kaiken sen mitä muillakin on ja tuote on tuoreita innovaatiota pullollaan.
Hyvistä on paha parasta valita, se ongelma täytyy jokaisen kohdallaan ratkaista. Onnea matkaa itsekullekin .]]> Mon, 14 Jan 2013 08:24:05 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/335/metsaliigan-historian-lyhyt-oppimaara https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/335
Metsäliiga nykymuodossaan on viihdyttänyt suomalaisia harrastajapeinttaajia jo kolmatta kautta. Vuonna 2006 alunperin nähtiin kilpapaintballin paluu metsiin, Suomen Paintball-liiton kilpasarjojen siirryttyä sup'air-kentille lopullisesti muutamaa vuotta aiemmin. Tarkoituksena ei ollut niinkään olla sup'air-pelaamista vastaan, vaan edelleen tarjota lisämahdollisuus kilpapelaamiseen metsäkentillä.
Sarja syntyi samalla tavalla kuin 90-luvun Suomi-paintballin aalto, aktiivisten pelaajien halusta mitellä keskenään tavanomaisia viikonloppupelejä ylemmällä tasolla. Talvikauden 2005/2006 aikana saatiin sen verran kalloja kolisteltua yhteen eri foorumeilla että säännöt saatiin sovittua sekä konsepti päätettiin, kuuden mukaan innostuneen joukkueen sarja, neljänä osakilpailuna.
Turnaukset pelattiin kaksiosaisina, mukana oli skenaariotehtäviä ja lippupelejä. Skenaariotehtävä oli kaikkien joukkueiden suorittama rata, lippupelit pelattiin round robin -periaatteella muita osallistujia vastaan. Järjestävä joukkue sai kierroksestaan sarjataulukkoon täydet pisteet, muiden viiden pelatessa palkintosijoista. Tuomarointivastuu oli myös järjestäjällä. Mukana ensimmäisellä kaudella olivat Borderliners (Lappeenranta), HCS (Riihimäki/Hyvinkää), SiPa (Nurmijärvi), Sturmhunden (Helsinki), SWAT (Lahti/Heinola) sekä TNT (Hausjärvi).
2006
Metsäliigan synty päästiin Heinolassa näkemään toukokuussa 2006 ja kautta aikain ensimmäiseksi Metsäliigan osakilpailun voittajaksi julistettiin (tosin jälkikäteen, pistelaskuvirheiden takia) Sturmhunden.
Kesän yli käytiin ottamassa yhteen vielä Launoisissa ja Nummenpäässä ennen kuin ensimmäiseksi Metsäliigan mestariksi päästiin Lappeenrannan päätöskierroksella julistamaan SiPa.
Ideana alkuperäisessä Metsäliigassa oli puhtaasti hauskanpito, joukkueiden välisen kilvoittelun ollessa mukana mausteena. Ajatuksena oli myös tarjota kilpauralle siirtyviä joukkueita kokemaan hieman pehmeämpi aloitus turnausten maailmaan. Kuitenkin varsin nopeasti kilpakärpänen Metsäliigankin pelaajia puraisi. Suuresti keskustelua herätti, ottaisiko liiallinen kilpailuhenki vallan sarjassa, syrjäyttäen alkuperäisen rennon fiiliksen.
Metsäliigan alkuvuosina skenaariotehtävissä oli huomattavia eroja,
Heinolassa 2006 yhtenä osana oli auton saatto

2007
2007 mukaan tullut Tampereen Napalmi hallitsi sarjaa kaudet -07 ja -08, kuitaten mestaruudet. Mukana alkuperäisen kuusikon lisäksi oli saatu Napalmin lisäksi muitakin, helsinkiläinen Trivoga, Mommilan Mohikaanit ja Vantaan Destroyers . Osa ensimmäisen kauden joukkueista osoitti kuitenkin hyytymistä jääden pois sarjasta ja kausi oli varsin rikkonainen. Kesän mittaan sarjaan osallistui kaikkiaan yhdeksän joukkuetta. Pääsyynä tähän oli ehkä selkeän järjestelyorganisaation puute sekä kehitystavoitteiden puuttuminen. Kauden aikana kierrettiin Vantaan kautta Riihimäellä, Valkealasta Lempäälään.
Napalmi aloituksessa Valkealassa 2007

2008
Kaudella 2008 mukana oli vielä kattaus lisää uusia joukkueita (Fieldfighter, Trolls, LHV, Carelia Syndicate, Los Bastardos ja Cyclone), kaikkiaan kauden aikana sarjassa oli jälleen mukana yhdeksän joukkuetta. Kesän aikana ehdittiin testata Hämeenlinna, Kauhajoen ja Riihimäen kentät, mutta kausi jäi tällä kertaa vain kolmen osakilpailun mittaiseksi kun Lempäälän päätöskierros peruttiin.
2009
Tuumaustaukoa jouduttiin vuoden verran pitämään 2008 kauden jälkeen. Takki oli useilla joukkueille tyhjä ja vastakkaisia näkemyksiä oli nähtävissä sen suhteen mihin suuntaan liigaa olisi kehitettävä, eikä seuraavaa kautta suunnittelemaan lähtenyt tarpeeksi halukkaita, sarjan kuoppaaminen näytti todennäköiseltä.
Joensuussa syksyllä 2009 järjestetty metsäpeliturnaus lienee tarjonnut uuden kipinän sarjan perusteelliselle rebootille. Loppuvuodesta oli saatukin Salaseura-nimellä tunnetuksi tullut työryhmä pohtimaan menneiden kausien plussia ja miinuksia.
Halu oli sen verran kova että työryhmä sai hyvissä ajoin värvättyä kiinnostuneet kierrosjärjestäjät, rukattua sääntöjä (käytännössä hyvin pitkälti SPBL.n sääntöjen pohjalta mukautettuna) ja päästiin jo hyvissä ajoin sarja julkistamaan keväällä 2010. Suurimpana edistysaskeleena saatiin sarjaan mahdollisuus SPBL lisensseihin, näin ollen halukkaat pelaajat saivat ottaa halutessaan itselleen hieman vakuutusturvaa. Lisenssi määriteltiin vapaaehtoiseksi.
Tuomarointivastuu päätettiin säilyttää järjestäjällä, vaikka kiinteitä koko sarjan kiertäviä tuomareitakin mietittiin. Rahkeita ja ennen kaikkea varoja moiseen ei kuitenkaan oletettu olevan vielä tässä vaiheessa
2010
Vuosi 2010 näkikin sitten hieman uudenlaisen Metsäliigan. Sääntöjä oli selvennetty, kierrosjärjestäjille oli asetettu edellisvuosien palautteen perusteella tiukempia edellytyksiä sekä aloitustasoa ainakin koitettiin madaltaa. Skenaariot nähtiin jo kaudella 2007 hankalina ja aikaa vievinä vaikkakin hauskoina. Skenaario-osuudet jäivät siis lopullisesti historiaan ja pelit tapahtumat järjestettiin jatkossa pelkästään lippupeleinä, mikä selkeyttikin asioita hyvin suuresti aikataulujen, paikkojen ja järjestelyitten osalta.
Sarjan uuden tulemisen kunniaksi hankittiin uusi kiertopalkinto, Mutkamalja. Toisena syynä taisi olla se että edellistä kiertopalkintoa ei mistään enää löydetty .
Vuoden 2010 aikana pelattiin neljä tiukkaa kierrosta (Hämeenlinna, Joensuu, Heinola ja Hausjärvi), mukaan saatiin kauden aikana ennätykselliset kuusitoista joukkuetta ja ensimmäiseksi uuden Metsäliigan mestariksi kruunattiin Nokian Steelnuts. Sarjan päätös oli erittäin jännittävä, mestaruus ratkesi viimeisen osakilpailun viimeisessä pelissä.
Steelnuts mestariksi vuonna 2010

2011
Talvikausi 2010-2011 vietettiin Metsäliiga-aktiivien kesken ankarasti boordipeinttaamalla. Jo kesän kierroksilla oli jääty kaipaamaan lisää pelejä, joten kaudella 2011 päätettiin yrittää järjestää viisi kierrosta liigaa. Lisäksi laadittiin kysely jonka vastausten pohjalta rukattiin sääntöjä jälleen formaattia paremmin tukeviksi.
Turnauspaikoiksi 2011 valikoituivat kaudelle Heinola, Kauhajoki, Joensuu, Lappeenranta ja Nokia.
Edellisvuoden tiimihuipusta oltiin tultu alaspäin, mukana kaudella oli yhteensä yksitoista joukkuetta. Kenttiin oli saatu edellisvuoteen verrattuna jälleen vaihtelua ja oikeastaan kautta aikainhan Metsäliigan suurimpana plussana onkin ollut pelialustojen totaalinen erilaisuus.
Mestaruus saatiin jälleen katkolle vasta viimeisessä osakilpailussa ja tällä kertaa eron ratkaisi yksi eliminaatioluku. Mestariksi loppujen lopuksi nousi SPU Lappeenrannasta.
Metsäliigan pelaajia yhteiskuvassa Nokialla 2011

2012
Kaudella 2012 Metsäliigaan päätettiin tuoda mukaan ensiapu-optio. Edellisillä kausilla ei pahempia tapaturmia ollut sattunut, mutta vauhti todettiin olevan kivien ja kantojen maailmassa jo sen verran hurjaa että varautuminen voisi olla viisasta. Näin ollen optio ensiavusta kierrosjärjestäjien vaatimuslistaan kirjattiin. Viisi osakilpailua oli tuntunut kisaajiin uppoavan edellisenä vuonna joten samalla kaavalla lähdettiin liikenteeseen tällekin vuodelle.
Turnauspaikkoina kaudella olivat Heinola, Nokia, Joensuu, Kirkkonummi ja Lappeenranta. Liikkeelle saatiin 13 joukkuetta joten nousukiitoon ollaan toivon mukaan tulevaisuudessa siirtymässä. Erityisesti ensimmäisen ulkomaisen joukkueen osallistuminen sarjaan (Adrenaliin, Viro) ansaitsee erityismaininnan, toivon mukaan vierailu ei jäänyt ainutkertaiseksi. Ristiin pelatun kauden tasaisimman suorituksen veti SPU joka uusi näin mestaruutensa.
Tulevaisuus
Kuusi kautta, seitsemän vuotta. Tulevan talvikauden asioiksi jää jälleen herätellä Metsäliiga-aktiivit yhteisiin talkoisiin seuraavan kauden kasaamiseksi. Ilolla on voinut seurata yhä useamman suomalaisen peinttaajan käyneen sarjaan tutustumassa ja halunneen sen jälkeen olla mukana kehittämässä sarjaa eteenpäin.
Kaudesta 2013 tulkoon tähänastisista parhain, sen päihittäköön sitten vasta sitä seuraava kausi .
Linkkejä:
www.paintball.fi/sarjat Sarjataulukot vuosien varrelta
Tästä takaisin "Mitä on paintball?"-sivulle
]]> Sun, 07 Oct 2012 22:52:55 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/326/swat-raportti-tallinnasta https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/326 Päijät-Hämeen Paintball oli laittanut matkaan jälleen joukkueet kakkos- ja kolmosdivariin, molemmissa divareissa oli vielä mahdollisuudet mitaleille.
Vakiintuneen tavan mukaan päätöskierros pelattiin kahdella kentällä, näin saatiin SM-liiga ja kaikki kolme divaria pelattua pois yhden päivän aikana.
Pientä hankaluutta aiheutti kolmos ja kakkosdivarin pelaaminen samaan aikaan. Kun sekä SWATissa että SWABissa oli vain viisi pelaajaa mukana, juuraakin ei ehditty antaa pittiapuja sisarjoukkueelle. Suuri kiitos jo tässä vaiheessa Takeoverille, joka olikin auttamassa molempia joukkueittamme joka käänteessä.
SWAB ehti aloittaa pelinsä kolmosessa samaan aikaan kun SWAT siirtyi odottamaan omia alkulohkon pelejään jotka alkoivatkin olla käsillä. Mitäpä tästä nyt seuraisi, päätettiin että keskityttäisiin omaan pelaamiseen.
Normaalista Milleleiskojen seuraamisesta oli tällä kertaa poikettu ja mallia oli haettu sen sijaan Ruotsin sarjoista. Tuloksena oli kovin erinäköinen kenttä kuin yleensä, tätä voitaisiin pelata monella eri tapaa.
SWAT – Fieldfighter
En tiedä näyttikö vain siltä, mutta jotenkin jäi sellainen fiilis että vastaamme tuleva Fieldfighter (ns. 3-joukkue) ei ollut aivan samaa porukka kuin mitä vastaan esimerkiksi Kirkkonummella pelasimme. Liekö kysymyksessä ollut enempi paikallinen kokoonpano FF:n nimissä. No samapa tuo, kaikki pitää aina yrittää ensisijaisesti voittaa!
Ensimmäinen piste menikin rullaten mukavasti. Sneikki- että telttapuolemme pääsivät jyräämään vastustajan pois päiväjärjestyksestä ja olimmekin valmiiksi jo voitonvarmoja.
Kokeilivatko meitä vain ekassa pisteessä, mutta kolme seuraavaa pistettä menikin aivan eri komennossa. Tiukkojakin pisteitä pelattiin, mutta lopputulos oli kuitenkin 3-1 tappio. Eivät olleet ehkä ihan ehtaa Fieldfighteria mutta ainakin peli ryhtyi heillä kulkemaan siihen malliin.
SWAT – Urho Keltainen
Urhon 2. divarin ruumiillistumaa vastaankin oli ehditty mitellä pariin otteeseen kauden aikana. Nyt kaavailimme heidän osakseen hyvittäjän roolia edellisottelumme tappioon. Olisi niillä varmasti jotain vastaan väittämistä
Peli alkoi Urhoa vastaan hyvin, hallinta oli totaalisesti meillä. Pikapuoliin oli päästy jo 2-0 tilanteeseen eduksemme. Sitten alkoikin kone nykiä, menetimme pisteen OFO-rangaistusten saattelemana. Hieman hölmistyneenä koitimme koota itsemme. Siitä huolimatta, jälleen piste Urholle omien hölmöilyjemme tuloksena. Reilu minuutti peliaikaa ja tasapelissä oltiin. Tässä tilanteessa oli tarkoituksemme puskea läpi, mutta Urho taitavasti blokkasi yrityksemme ja peli päättyi 2-2. Ei näin!
SWAT – Fieldfighter Outbreak
Koska FF Outbreak oli ennen tätä kilpailua varmistanut nousunsa ykködivariin, tämä tulisi luultavasti olemaan viimeinen ottelumme heitä vastaan vähään aikaan, ainakin SPBL -sarjoissa. Monen monituista vuotta on näitten kavereitten kanssa väännetty hyviä ja tiukkoja pelejä, ikävähän oikein tulisi tässä . Edellisen pelimme Piikkiössä onnistuivat viemään eli kostoko eläisi?
Kaksi tiukkaa pistettä myöhemmin, 2-0 tappiolla. Näinkö tämä nyt sitten muka päättyisi, perk...? Ei heitetty vielä lusikkaa nurkkaan, vaan päätettiin mennä taistellen laivan mukana pohjaan.
Pienellä breikkimuutoksella uuteen peliin! Vaikka breikki hieman käteltiinkin, silti selkä seinää vasten oli hyvä olla, piste tuli meille taistelun jälkeen. Vielä ei saisi hellittää! Seuraava piste alkoi murheellisemmin, breikistä menetimme kaksi (toinen sankarillisesti omien selkään ampumana) mutta silti loppukolmikkomme onnistui vääntämään pisteen kotiin. Tasapelissä jo ja peliaikaa jäi reilu puolitoista minuuttia vielä viimeiseen pisteeseen.
Päätettiin nyt pitää sneikki puoli niin kiinni kuin mahdollista, estääksemme FF:n aina vaarallisten sneikkipelaajien pääsyä tappopaikoilleen. Suunnitelma onnistui, FF ei saanut peliään levitettyä ja pääsimme itse etenemään sneikkipuolta rokottaen heiltä viimeisenkin pisteen! 2-0:sta 2-3:seen, näistä sitä nauttii eniten ja varsinkin jos saa voiton parhaasta mahdollisesta vastustajasta. Kiitos Outbreak, hyvä taisto, ehkä vielä joskus!
SWAT – Stainless
Stainlessin kanssa oli tällä kaudella päästykin pelaamaan joka kierroksella ja tilin saldo oli tähän mennessä tiukkojen pelien jälkeen, tasuri ja kaksi voittoa. Vaikka liikavarmuuteen ei ole missään tilanteessa varaa, olisi historia mikä tahansa, taisimme ihan pikkuisen siihen sortua.
Tiukkojen pisteiden jälkeen, peli taipui Stainlessille 3-0. Pari hyvää saumaa meillä oli piste tai pari itsellemme kuitata mutta meni sitten näin päin. 1-0 tilanteessa pelattu 1vs 1 olkoot meille opiksi, vastustajan juoksuliputus oli näkemisen arvoinen suoritus .
Destroyers, Takeover Silver, Fieldfighter ovat kaikki olleet menneinä vuosina joukkueemme ”arkkivihollisen” asemassa, kaikki ovat olleet joukkueita joiden kanssa on saatu pelata mitä nautittavinta paintballia. Ikävä kyllä nämä joukkueet syystä tai toisesta kakkosdivarista kadonneet. Joten ilo huomata meidän saaneen uuden nemesiksen Stainlessin muodossa, odotamme tulevia koitoksiamme innolla!
Pelit ohi
Tappio, tasuri, voitto ja tappio. Ei näillä jatkoon mennä. Päivän kuudes ja sarjasijoitus jäi kakkosdivarissa tällä kaudella edellisvuoden tapaan viidenneksi, tosin pistettä lähempänä oltiin mitalisijoja. Eli kait senkin voisi jonkinlaiseksi kehitykseksi katsoa .
Kolmosdivarin joukkueemme suoriutui ensimmäisestä kaudestaan myös hyvin, vaikka sarjasijoitus jäikin myös heillä viidenneksi, erot kolmosessa olivat olleet hiuksenhienoja. Ja ennenkaikkea tulevalle kaudelle meillä olisikin käytettävissä entistä enemmän supipelaamiseen rutinoitunutta miehistöä
Vaikka omat pelit ohi olivatkin suurin osa porukkaamme jäi paikanpäälle muitten pelejä seuraamaan sekä apua tarvitsevia jeesailemaan.
Illalla olikin jälleen kauden päättäjäiset palkintojenjakoineen ja pakollisine puheineen, jonka jälkeen ihmiset siirtyivät yhdessä tai erikseen Tallinnan yöelämään, kertoilemaan kaudella suoritettuja urotekoja tai ihan vain pehkuihin.
Kausi pakettiin
Kaiken kaikkiaan kausi 2012 oli ollut pienoista vuoristorataa, tosin piirun verran kehitystäkin nähtiin jälleen joukkueen peleissä. Kaudella ei nähty yhtään huonoa turnauspaikkaa, vaan kierrokset kieltämättä paranivat kerta toisensa jälkeen seuraavaan potenssiin. Suuret kiitokset SPBL:ssä toimiville ja muille talkoohenkisille jotka mahdollistivat meille muille tämän kauden. Ei kaikki kai täydellisesti nappiin mennyt puolin tai toisin mutta kommervenkkien jälkeen läpi kausi saatiin jälleen kunnialla . Suuri kiitos viimeisen kierroksen osalta myös Action Gamesille matkajärjestelyitten hoitamisesta, päästiin helpolla.
Koko kaudesta haluamme kiittää erittäin paljon yhteisyökumppaneitamme Paintball Sissosta (Jesper, Grande, Tuure) sekä Paintball.fi:tä (Kimmo), olette parhaita! Ikuista ystävyyttä ja toveruutta vannomme Takeoverin ja Jämsän Paintballin suuntaan, kiitos kaikesta avusta mitä saimme kauden aikana teiltä, toivottavasti osasimme antaa jotain takaisinpäinkin. Vastustajille kakkos- ja kolmosdivareissa, kiitos kovista peleistä!
Nyt osa miehistöstämme luultavammin vetäytyy talvilevolle, aktiivisempien kuitenkin jatkaessa ulkopelejä kotiareenalla eri muodoissa, aina siihen asti kun lumet tulevat ja tukkivat tiet. Sitten soitetaan aura ja pelataan lisää! Nähdään kullannuput ensi kaudella!
www.facebook.com/paijatpb Päijät-Hämeen Paintball ry/SWAT Facebookissa]]> Wed, 12 Sep 2012 07:33:56 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/319/swat-raportti-aanekoskelta-2012 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/319 Edellinen lauantaipäivä oli jättänyt kolmosdivaria pelaavan SWABin pronssipelissä tappiolle. Paikanpäälle oli jäänyt vielä sunnuntaiksi joukkueesta Piia Keinänen, Hannu Rekola ja Niko Hyytiäinen pittiavuksi sekä kullanarvoisia tippejä antamaan, samaa palvelua oli ollut edellispäivänä SWATista suorittamassa Filipp Hilden ja Mikko Korhonen. Samaten Arto Piirainen oli aina suurena apuna kuten tavallista. Eli jotain valmista näkemystä tästä luulisi olevan.
Pelit pelattiin Kirkkonummen kierroksen tyyliin lomittain ykkösdivarin kanssa, järjestely oli osoittautunut toimivaksi ennakkoluuloista huolimatta. Lyhyemmät tauotkin ajateltiin jo hanskattavan. Muutama breikki oli jo visioitu etukäteen ja kentänluvun aikana niihin päästiin tutustumaan paremmin. Mikko Korhonen rulettaisi teltassa, Pauli Vartiainen/Tero Kettu teltan tukena ja pesässä, Filipp Hilden ja Harri Junttila sneikkilaidalla. Siinä palettia.
Yhden joukkueen jäädessä pois kierrokselta, osallistujia olikin 8, minkä johdosta kapteenien kokouksessa jaettiinkin uudet pelilistat. Samalla ensimmäinen pelimme siirtyi hieman myöhemmäksi, vaikka kävimmekin pittiin siirtymistä jo kerran harjoittelemassa.
Ei muuta kuin peliä sitten.
Ässä Creditor – SWAT
Ja vaikka kuinka oli mukamas valmistauduttu normaalia lyhyempiin taukoihin, pääsi kello meidät yllättämään ja ensimmäinen piste alkoi liiankin vauhdikkaasti. Breikkimme olivat puolitehoisia ja Creditor pelasikin kohtuu nopeasti itsensä jo 3-1 voittoon. Mitä tapahtui, oli suurin kysymys taukoalueellamme. Päätettiin herätä seuraavaan. Ottelun negatiivisin kohokohta lienee OFO-rangaistus joka annettiin piippuswabista. Uusi työkalu taisi olla liiankin värikkään näköinen, mistä taisi johtua sen tulkinta osumaksi :D.
Coitus – SWAT
Uuteen nousuun oli tarkoitus lähteä, mutta siitäkin huolimatta huomasimme olevamme 2-0 tilanteessa alta aikayksikön. Joskus selkä seinää vasten onkin hyvä paikka olla, sillä jo alkoi pätkivä koneemme käynnistyä. Piste pisteeltä kiipesimme lopulta 3-2 voittoon. Erittäin raskaasti piti kyllä tämän urakan jälkeen huokaista.
Kuvat: Piia Keinänen (klikkaamalla isompia versioita)

Stainless – SWAT
Joko se perkele urku aukeaisi? Coitus-pelin voitto ei ollut antanut aihetta erityiseen henkselin paukutteluun, niin takkuisesti pisteet olivat irronneet. Joka ukko tahoillaan koitti terästäytyä henkisesti. 3-1 voitto lopulta kuitattiin, mutta peli oli nihkeää edelleen. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon piste johon Stainless lähti kolmella pelaajalla, mutta joka ratkesi meille vasta 1 vastaan 1 tilanteessa.
Feenix – SWAT
Näitten kanssa ei oltukaan ehditty tällä kaudella leikkiä. Edellisen kohtaamisemme Oulun pronssipelissä olimme vieneet, mikä olikin maksanut Feenixille myös 2-divarin pronssin. Vieläköhän nuo sitä pahalla muistelisivat?
Niin tai näin, otetta emme saaneet koko aikana peliin ja Feenix vei tasaisen varmasti ottelumme 3-0. Viimeisessä pisteessä pelattiin vielä jännittävää 1 vastaan 1 tilannetta joka olisi voinut tuottaa meille lisäpelin, mutta Feenix-pelaajan taikapallo sukelsi lystikkäästi pelaajamme syndin taakse. Näitäkin vielä piti nähdä .
Jatkoon ei liennyt sitten asiaa. Päivä oli hienoista puitteistaan huolimatta ollut meille todella vaikea. Valmistauduttu tähän kierrokseen oltiin kuitenkin oltu ja treeniäkin alla oli kohtuumäärä. Joka tapauksessa voitetut pisteet oli saatu lähinnä hyvillä yksilösuorituksilla, joukkuepeli oli kadoksissa ja syndipeli oli tavanomaisempaakin irtonaisempaa. Väliajoilla muitten joukkueitten breikkejä scoutatessa todettiin toistenkin käyttävän liki samoja kuin itsekin, joten omasta pelaamisesta ja muusta kättelystä taisi olla kysymys. No, ensi kerralla uusi yritys ja uudella määrätietoisuudella. Kiitokset jälleen yhteistyökumppanien Paintball.fi:n ja Paintball Sissoksen suuntaan, anteeksi että saatoimme teidät häpeään . Syvää analyysiä olisi siis syytä harjoittaa ja luita treenikenttään kolistella ennen Tallinnan kierrosta. Siellä sitten, sarjatilanne jäi ainakin jännittäväksi!

 www.facebook.com/paijatpb Päijät-Hämeen Paintball ry/SWAT Facebookissa]]> Thu, 23 Aug 2012 12:18:27 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/309/testissa-tippmann-crossover https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/309 Välimaastoon on mahtunut monenlaista hyvää ja huonoa tuotetta, mutta useimmiten mid-range hintaluokan merkkaimet ovat olleet puhtaasti joko vähän parempia mekaanisia tai hieman köyhempiä sähköisiä. Miksei voisi olla molempia, ovat pirulaiset Tippmannin markkinoinnissa ilmiselvästi juonineet. Ja tekniikan pojathan lähtivät mukaan.
Tippmannin merkkaimet ovat olleet yksi paintballin kivijaloista jo vuodesta 1986, katsoit asiaa sitten miltä kantilta vain. Ensimmäisestä vuodestaan tähän päivään yhtiöltä on tullut markkinoille 19 merkkainta ja Tippmannin nimi on yhdistetty ennen kaikkea kestävyyteen ja luotettavuuteen. Silti, tähän päivään asti, likipitäen kaikki tuotteet on suunniteltu sekä valmistettu palvelemaan paintballin harrastepuolta, monien merkkainten ollessa muokattavissa erilaisin mil-sim henkisten lisäosien avulla. Nyt sitten Tippmann mitä ilmeisemmin on lähtenyt tekemään mid-range hintaluokan valloitusta kaikille mahdollisille alustoille sopivalla uutuudella, Tippmann Crossoverilla. Onhan Tippmann sähköillä ennenkin kokeillut (Tippmann 98 Pro-E, A-5 ja X-7 sähköversioina)  mutta suurimpana erotuksena menneisiin, Crossover satsaa oikeasti pelattavuuteen karsien liiat pois perinteisestä mil-sim krumeluurista. Ja yrittää tarjota myös entry-level vaihtoehdon kisakentille haaveilevalle harrastajalle.

Noooo propagandat sikseen (olis siellä ihan kivikovia faktojakin mukana kyllä), yhdenmiehen testiryhmämme lähti ottamaan selvää olisiko tästä … no keksitään sopiva vertauskuva as we go- periaatteella. Kiitämme jo etukäteen Paintball Sissos Oy:tä koekappaleen toimittamisesta.

Hieman mielikuvitukseton, vaan vallan käytännöllinen pahviloota kivoilla väreillä. Siinä on Crossoverin laatikko. Häviäähän tuo kuitenkin jossain välissä, tai kiitos ainakin sytykkeistä sitten jos hajoaa. Sisältöhän se on kuitenkin tärkein ja laatikosta löytyy merkkaimen (alumiinirunko, komposiittikahva) ohella kaikkea kivaa ja käytännöllistä. Paitsi kuminen lötkö piippu putsari tekeekö tällä oikeasti kukaan mitään, liian lyhyt hirttonaruksikaan tai koiran ulkoiluttamiseen. Paremmin tarkoituksensa täyttävät: avainsetti kuusiokoloja, tuubillinen rasvaa, piippusukka, piippu(!), o-rengas johonkin ja niin sanottu De-Voluminizer. Viimeksi mainittu asennetaan bolttiin halutessa alhaisempia lähtönopeuksia, sanoo manuska. En halunnut, en kokeillut.

Crossover hyödyntää Tippmannin aiemman merkkaimen,  X-7 Phenomin, FlexValve-tekniikkaa.  X-7 Phenomhan oli Tippmannin ensimmäinen versio FlexValvesta, mutta se oli suunnattu erityisesti Mil-Sim markkinoille. Boltti eli DriveTrain koostuu kolmesta osasta, joka jousineen muistuttaa muuten hyvin paljon Automagien bolttiratkaisuja. Hyvin samankaltaistahan Planet Eclipse toi markkinoille jo aiemmin Etha merkkaimessaan, tosin vain ja ainoastaan sähköisessa muodossa.    Tiedä häntä onko tässä lähdetty tavoittelemaan Magien jo aikapäiviä sitten keksittyjä hyviksi osoittautuneita ratkaisuja, vaiko sattumallta päädyttiin keksimään pyörä uudelleen. Samapa tuo, jos homma toimii ja pysyy lakimiehet aisoissa.
Sisuskalut (kuvista isompia versioita klikkaamalla)

Pattereilla tai ilman
Crossover toimii kahdella tavalla, täysin mekaanisesti tai sähköllä. ”Päämoodien” valinta (eli mekaaninen/sähkö) on tehty varsin yksinkertaiseksi. Merkkaimen vasemmalla sivulla on kolmeen asentoon säätyvä  kytkin. Marssijärjestys etenee lyhyellä kaavalla; varmistettu/poispäältä, mekaaninen, sähkö. Hyvin simppeliä ja toimivaa, tilat oppii nopeasti ja ennen kaikkea kytkin on hyvin jämäkkä. Erityisesti testaaja piti todella mutkattomasta tavasta pistää merkkain pois päältä, ihan niin kuin kokonaan.
Varmistettu/mekaaninen/sähkö -valinnat kytkimestä

Sähköpuolella moodeja on valittavissa useampikin; Mille, PSP, Semi, NXL Safe Full Auto, Safe Three Shot Burst ja Auto Response. Tulinopeus eli palloa/sekunnissa on säädettävissä välillä 2-15, näemmä on tehty jo selvä pesäero sähkömerkkainten valikoimissa yleensä täysin turhaan roikkuville 20-30 palloa sekunnissa -moodeille. Liekkö säästetty bitti jos pari tilaa muistissa moisella, ihan tervetullutta kuitenkin. Dwell- ja Debounce-arvot ovat myös säädettävissä, tosin manuaali kehottaa olemaan koskematta tehdasasetuksiin vahvoin perusteluin ja en omannut muutenkaan tarpeeksi seikkailumieltä.
Mechwarrior-moodissa ( eli se mekaaninen puoli, anteeksi kekseliäs sanaleikki) merkkain ylittää jo tyylipuhtaasti kaikki edelliset saman firman tuotokset. Veto on kohtuullisen lyhyt ja nopeasorminen kaveri saa vaivattomasti esim Dyen Primo-loaderin syötön pätkimään.

Liipaisin sitten itsessään on tuttua kahden sormen huttua, tarpeeksi on jätetty tilaa sormipelille. Alumiininen liipaisin on tukeva, mutta kaksipiippuiseksi sen tekee huomattava jäykkyys. Mekaanisessa moodissa sitä ei niinkään huomaa, mutta sähköpuolella sen tuntee jo paremmin. Totuttelun jälkeen rampit sun muut kyllä käynnistyvät ja pysyvät päällä. Täysmekaanisesta ylöspäin hyppäävälle varmasti entistä parempi liipaisin, enemmän kisapelaavalle outo alkuun.
Ohjelmointi ja silmät
Komposiittikahvaan on ympätty elektroniikan tueksi yksi, pienehkö, painonappi ohjelmointia ja silmiä varten ja kolme lediä, jotka indikoivat seuraavasti:
Ylin ledi, silmien tila, palloa vai ei kammiossa
Keskimmäinen ledi, tulimoodi, eli edellä mainitut Semi, PSP, Mille, NXL.....
Alin ledi, akun/pariston tila, vihreä, keltainen, punainen ( ei tarvinne avata enempää)

Painonapin olisi voinut toteuttaa suurempana, muutoin ohjelmointiin pääsee käsiksi helposti ja säätäminen on lyhyen manuskasurffaamisen jälkeen helppoa.

Merkkain on varustettu tottakai sähköpuolensa takia ”silmillä” pallojen oikea-aikaiseen havaitsemiseen kammiossa. Detentteinä eli kuulastoppereina onkin sitten käytetty 98:sta tuttua oranssia ”käyrää” (Tippmann 98/A5 Ball Latch Detent) ,vaan nyt kaksin kappalein. Detentit ovat Tippmannin vanhan tavan vastaisesti vaihdettavissa  todella helposti poistamalla silmien suojuslevyt. Hyvä se on välillä asiat helposti tehdä, eikä aina tarvitse merkkainta purkaa atomeiksi huoltoa varten. Oikeasti kiitos tästä.
Piippu ja syöttökaula
Piippu on A-5 kierteellä, mikä on ok ( jos kerta jostain syystä ei voida jo lähes standardina tunnettua Autocockerin kierrettä käyttää). Itsessään vakiopiippu on aika karkean tuntuinen, mutta ammuntatestit osoittivat sen kohtuu tarkaksi. 30 metrin päästä tyhjään kuulalaatikkoon saatiin osumaan 80 % kuulista (kunhan saatiin ensin vana kohdilleen). Kuulana ammuttiin laatikon verran Exit kuulaa, joten turnausluokan kuulan ampuminen (jonka merkkain näemmä ampuu ongelmitta myös, pari puikkoa Ultra Eviliä ja Marbalizer Pro:ta paukuteltiin läpi piipusta) parantanee tarkkuutta. Piipun päivittäminen ei ole näin ollen pakollista. Moni tekee sen siitäkin huolimatta, aika turhaan kuitenkin.
Feedneck on harvinaista kyllä, vakiona (Tippmannin ja aika monen muunkin valmistajan mittapuulla) valmiiksi hyvä, vipulukitteinen kumipäällystetty (vetoketju ja pallo suusta puuttuu) syöttökaula jossa tukevan tuntuinen säätöruuvi. Ja keskisyöttö näyttää olevan selvä valinta tänä päivänä mutkaan kuin mutkaan, aivan niinkuin pitääkin. Pois kaikki turha sivupaino.
Paineilma ja hiilidioksidi kelpaavat molemmat
Kaasuna voidaan käyttää joko paineilmaa tai hiilidioksidia. Ihan kiva että on vaihtoehtoja. Vähän niin kuin valitsisi ruosteisen pokasahan ja moottorisahan väliltä näin kielikuvan omaisesti, vaikken suostu olemaan juurikaan kummankaan puolesta tässä mieltä, ettei tule kellekään paha mieli. Merkkaimen käyttöpaineen manuaali mainitsee joka tapauksessa olevan 300 psi.

Kaasulähteen eli paineilman/hiilidioksidipullon kiinnitys (okei, puhutaan  ilmasta, ketä tässä muka hämätään) on jälleen vallankumouksellisesti sijoitettu kahvan alle, wuhuu. Sen verran uutta/vanhaa siinäkin on että pullo ruuvataan kiinni suoraan regulaattoriin joka toimii siis ASA:na. Ilma siirtyy eteenpäin kahvan sisällä olevia kanavia pitkin. Näin on saatu eliminoitua pois turhat  letkut (Mini/Axe/Luxe-ratkaisu, onhan näitä nähty). Miinuksena On/Offin puuttuminen, eli ilmaa ei voi katkaista irrottamatta pulloa. Tippmannin mukaan aftermarket-sovelluksina on saatavissa On/Off ASA, jota voidaan käyttää etukahvan tilalle ruuvattavan regulaattorin kanssa. Siinä tapauksessa tervetuloa takaisin letku letkeä (uhkaavaa, nousevaa musiikkia tähän väliin jos olisi elokuva tämä). No joo, se kai oikeasti ketään haittaa, kunhan pääsee tässä dramatisoimaan ja jännitystä luomaan.

Kaasutaloudellisuus onkin vallan hyvällä tolalla. Markkinointipuheissa kehutaan päästävän jopa 1400 laukaukseen 1,1 litran 300 barisella pullolla, itse testatessa en ampunut pulloa aivan tyhjäksi ennen täyttöä. Kuitenkin 8 kpl 140 pallon normipuikkoa oli läpi päästetty sitä ennen.
Pelituntuma
Pelituntuma kokonaisuuteen on hyvä. Merkkain tuntuu tasapainoiselta, joskin aika pitkältä, varsinkin jos käytettävän pullon regulaattori on pidempää mallia. Kahva istuu käteen mukavasti. Peliasennon ottaminen voi tuottaa pienempikokoisille pelaajille haasteita, sen verran pituutta setille tulee. Asiaa voi kyllä auttaa kiinnittämällä juurikin huomiota edellä mainittuun ilmapullon varusteluun.

Merkkain on hybridi, ampuessa sen huomaa. Saadakseen aikaan molemmat moodit, on jouduttu tekemään uusia (ja ottaen oppia jälleen vanhoistakin) ratkaisuja, mikä ilmenee hiukan tärisevänä ampumisena molemmissa moodeissa. Tämä johtunee sähköpuolella suurimmaksi osaksi nakuttavasta magneettisesta palautussolenoidista, joka säätelee ampumisnopeutta. Mekaanisellakin puolella tärinää on luonnollisesti siellä jopa enemmän, mutta merkkain on silti moninkertaisesti parempi ampua kuin monet muut lajikumppaninsa. 
Lopputulema

Loppuyhteenvetona merkkain on  hyvä pelattava, järkevään hintaan. Tosin se vaatii jälleen kerran sitä kuuluisaa asennoitumista tuotteeseen. Ken ampuu vain ja ainoastaan high-end kisamerkkaimilla, tuskin löytää itselleen tästä vakavasti otettavaa varamerkkainta. Mutta keskitien kulkija, joka viihtyy metsäkentällä yhtä hyvin kuin supikentällä, löytää tästä varmasti itselleen sopivan monikäyttötyökalun asialliseen hintaan. Minä pidän tämän.]]> Fri, 03 Aug 2012 06:06:09 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/299/swat-raportti-kirkkonummelta https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/299 Taktisesti päätimme ajoittaa itsemme paikanpäälle kapteenien kokouksen aikaan, julkaistun pelilistan valossa ensimmäinen pelimme olisi vasta lähempänä puoltapäivää, päivän aluksi kun oli tarkoitus pelata 2. divarin Piikkiön semit ja finaalit. Lisäksi turnaus pelattaisiin 1. divarin kanssa lomittain niin sanotulla neljän joukkueen systeemillä, eli kahden pelaavan joukkueen erätauolla pelaisi toinen joukkuepari. Systeemiä oli jo kokeiltu edellistalvena Baltic Sea Cupin ohessa, ja ilmeisemmin sillä saavutettiin aikasäästöä. Hieman järjestely jännitti etukäteen, mutta osoittautuikin jälleen kerran ihan toimivaksi ratkaisuksi.
Taisimme olla paikalle hiukan liian aikaisin, yhdeksänteen pelipariin oli matkaa ja tylsistyminenkin meinasi jo uhata pelaajiamme. Yhteistyösopimus ehdittiin kuitenkin vastavuoroisesta pittiavusta 1. divarin Jämsän Paintballin kanssa hieroa kuntoon, on ne vaan aina niin hienoja miehiä!
Päästiinhän sitten peleihin lopulta kuitenkin, mites sitten kävikään:
SWAT – Fieldfighter
Heti arkkivihulaista vastaan, nämä pelit olivat tunnetusti aina kovia, oli sitten kysymyksessä millä kokoonpanolla oleva FF tahansa.
Ensimmäinen piste menikin taas muistellessa että miten tätä nyt pelattiinkaan, tauko oli tehnyt tehtävänsä. Hieman meinattiin ehkä jo lannistua, peliin päästiin kuitenkin mukaan ja ennen pitkää oltiin jo 2 – 2 tilanteessa. Aallonharjalta toiseen. Nyt alkoi halua löytymään porukasta jo ihan eri tavalla ja peli päättyi SWATille 3-2. Tiukalla meni, mutta ei se mitään!
SWAT – Ässä Creditor
Edellisvuoden 3. divarin nousijoista ei ollut juurikaan kokemusta, Creditorin organisaatiota vastaan pelaamisesta ei meillä ole ollut varsinaista historiaa, muutamia kohtaamisia lukuun ottamatta. Varman päälle ja kovaa, siinä reseptiä.
Ensimmäisen pisteen voittomme jälkeen Creditor pääsi rankaisemaan meitä telttalaitamme OFOsta. Pakka kasattiin uudelleen ja Creditoria rangaistiin sitten takaisin aina 3-1 asti. Peli rullasi jo niin mukavasti että meillä oli varaa ampua pois jopa omia pelaajiamme ihan snadisti selkään.
SWAT – Urho Keltainen
Keltaiseen tilaan oli jälleen siirrytty näemmä jonkin verran eri kokoonpanolla kuin Piikkiössä, mutta yritettäisiin nyt ampua nuo pois.
Peli noudatti aika pitkälti samaa kaavaa kuin Creditor-matsikin. Jos muisti palvelee oikein, tässä pelissä eliminoitiin oma pelaaja sikasiistillä syndikimmokkeella. Linjaa ammuttaessa pikkuteltalta, pallo pomppasikin edemmästä teltasta suoraan 90 astetta tölkillä pelaavan etumiehen loaderiin. Mutta vaikka kuinka tasoitusta yritettiin antaa, peli kuitenkin mystisten käänteiden jälkeen peli SWATille 3 – 1
Seurasipa jälleen pidemmän puoleinen tauko. Paikat meinasivat jo jumittua ja niitä pitikin availla pienellä juoksulenkillä.
Viimeinen alkusarjan peli olisi ollut Stainlessia vastaan. Semifinaaleihin pääsyn kannalta pelillä ei ollut enää kannaltamme merkitystä, joten luovutimme pelin ja näin siirryimme pelilistassa eteenpäin.
Semifinaali: SWAT – Horna
Ja milläs kokoonpanolla sieltä Turusta tällä kertaa meitä vastaan, katsotaan! Dream Teamin laajasta organisaatiosta tiedettiin aina saatavan ammuttavaksi jotain vanhaa , uutta, varsinkin sinistä, lainatusta en tiedä.
Saimme mukavan aloituksen otteluun turkulaisten myöhästyessä aloituksestaan, joka loikin sopivasti sekaannusta heidän puolelleen, Piste aika vaivattomasti meille. Riemumme osoittautui ennenaikaiseksi ja seuraavassa pelissä vastustaja antoikin potut pottuina rangaisten meitä ylimielisyydestämme tasoittaen 1-1. Seuraavan pisteen aikana pääsimme 2 vs 1 ylilyöntiasemaan jonka kuitenkin hukkasimme ja onnenkantamoisia jaeltaessa viimeinen pelaajamme jäi ampumiskisassa kehnommaksi. Peliaikaa oli enää jäljellä enää yksi minuutti viimeiseen erään ja selkä oli seinää vasten. Teimme tähän väliin kaksikin huonoa ratkaisua, aloitimme passiivisella breikillä ja emme tajunneet että olimme pakkovoiton edessä vaan jäimme lähes istumaan syndeillemme. Kello kävi pisteen ja pelin turkulaisille 2-1. Pronssipeliin päästiin, harmittamaan jäi viimeisen pisteen pölvästely kuitenkin.
Pronssipeli: SWAT – Stainless
Savolais-kainuulainen kombinaatti oli jo samana päivänä päässyt hopealle edellisen kierroksen mitalipeleistä joten koitettaisiin nyt edes vähän niitä lannistaa. Ei niillä autoon kaikki pokaalit mahtuisi kuitenkaan.
Peli saatiin aloitettua mukavasti erävoitolla, mutta seuraava piste menetettiinkin 3 for 1 – tuomion saattelemana. Meillä mitään kyllä pyyhitty, mutta tuomarin sana on ehdoton laki. Silloinkin kun hän on väärässä :D. Tasapisteissä pääsi jännitys hieman kasaantumaan, toistuisiko tässä Horna peli? Tavallaan toistuikin. Kolmatta pistettä pelattaessa saimme kuitenkin yliotteen ja itse pääsimme 2 – 1 johtoasemaan, peliaikaa jääden alle minuutin. Nyt olisi sitten ihan luvan kanssa saatu istuakin, mutta tavoitteeksi otettiin kuitenkin pisteen ottaminen ettei liikaa passivoiduttaisi. Stainless oli puolestaan pakkovoiton edessä jos jatkoajasta haaveilisivat, mikä heidän pelistään näkyikin. Heidän vaarallisen telttalaitansa puskun torjui Filipp Hilden, vaihtaen itsensä meidän puolemme telttaan päässeen vastustajan kanssa. Kello kävi taas tik tak, mutta nyt meille. Yksi kappale pronssia, mukaan kiitos, en syö täällä!
Viimeisen pelin myötä jännitys purkautui, Piikkiön täpärä semeistä poisputoaminen ja varsin lyhyt turnausväli oli nyt mielestä poispyyhitty. Nyt meillä olisi paremmin aikaa valmistautua Keski-Maassa käytäviin mittelöihin, seuraavan turneen koittaessa vasta elokuun alussa Äänekoskella. Se kuitenkin ajallaan!
Pelipäivä, -paikka ja puitteet olivat jälleen toimivat ja ensimmäistä kertaa joukkueemme historiassa, Kirkkonummen vierailusta jäi mitalinen jälkimaku. Tahdomme kiittää jälleen kerran työntöavusta yhteistyökumppaneitamme Paintball.fi:tä ja Päijät-Hämeen Paintball ry:tä sekä Paintball Sissosta erinomaisesta pallosta, . Suuret kiitokset myös Jämsän Paintballille, vastustajille sekä muille joukkueille että erityisesti uhrautuville tuomareille, jotka pienellä miehityksellä vetivät päivän läpi. Seuraavaa koitosta odotellessa, ammutaan teitä siellä!
www.facebook.com/paijatpb Päijät-Hämeen Paintball Facebookissa]]> Fri, 13 Jul 2012 12:07:41 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/285/swab-raportti-piikkiosta https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/285 Kostea kesäkuun lauantai ja Piikkiön paintball-pyhättö - varustettuna kioskilla ja ehkäpä salakavalimmalla/tehokkaimmalla myyntitykillä - odotteli pelaajiamme kokeilemaan onneaan värikuulapyssytappelun saralla.
Vuonna 2012 SWAT oli päättänyt perinteisen 2. divisioonan kivijalkajoukkueensa lisäksi koota miehistön mukaan SPBL sarjojen aloitustasolle 3. divariin. Edellisen kauden loppupuoliskolla oli saatu mukaan mukavasti uutta innokasta pelaajamateriaalia, jota oltiin lähdetty jo ennen uuden kauden alkua jalostamaan Paintball Bunkkerin treeneissä uudeksi joukkueeksi. Tavoitteena oli lähteä hakemaan pelikokemusta turnauksista, muuta tavoitetta ei ennen kautta asetettu.
Rosterina joukkueessa olivat Niko Hyytiäinen, Petri Oinonen, Hannu Rekola, Jan Oksman, Perttu Alitalo ja Piia Keinänen. Huollosta ja sivulaita valmennusavusta vastasivat Filipp Hilden, Arto Piirainen ja Tero Kettu. Katsottaisiin mitä tuleman pitää. Game on.
SWAB – Ässä Creditor
Ensimmäinen ottelu SPBL-sarjoissa antaisi heti kärkeen joukkueellemme kovan luokan vastuksen, Porin Ässä Creditorin.
Ottelun alkaessa joukkueen otteissa näkyi vielä hapuilu ja jännitys, breikistä ei muistettu ampua tarpeeksi ja osumista lähdettiin pois kentältä pyytämättä checkkiä tuomareilta. Vaikka yksi piste saatiinkin omaan päätyyn, peli silti Creditorille 2-1.
SWAB – Nokkapokka
Edellisen pelin erätauoilla ja ottelun jälkeen käytiin uudestaan läpi breikkejä sekä palautettiin mieliin perusasioita. Päädyttiin lopputulemaan että nyt otettaisiin uusi alku, ja edellinen peli olkoot pelkkää harjoitusta.
Turkulaisten joukkueitten kolhoosista oli kolmosdivariin lähtenyt mukaan taas tänä vuonna Nokkapokka, joka kuitenkin miehitykseltään vaikutti eri joukkueelta kuin edellisvuoden samalla nimellä pelannut kokoonpano. Yhtäkaikki, ylisuurta pillerikuuria lähdettiin niillekin tarjoamaan.
Pelissä näkyi edelliseen verrattuna aivan uutta latausta, tällä kertaa saatiinkin tiukan väännön jälkeen voittopisteet kotiin, yhden pisteen harhaillessa vihulaiselle. Nyt näytti miehistöllä jo pelikenkä liikkuvan ihan erimalliin, pisteet siis SWABille 2-1.
SWAB – Viper Red
Keski-Suomen peinttisaloilta oli mukaan lähtenyt Viper -nimisiä joukkueita kaksikin kappaletta ja nyt tuli aika ottaa siitä punaisemmasta mittaa. Sen verran itseluottamusta oli saatu edellisestä pelistä että ilman sen suurempaa draamaa 2-0 SWABille. Pelaajat näyttivät löytäneen roolinsa ja peli alkoi yhä enemmän muistuttaa joukkueen peliä enemmän kuin viiden erillisen yksilön. Viperille kiitokset kapuloitten yrittämisestä rattaisiin joka tapauksessa!
SWAB - Iron Balls
Mieli alkoi olla sen verran korkealla että ehkäpä tarvittiinkin pientä maanpinnalle pudotusta kun Iron Balls vei viimeisen alkusarja ottelun ensimmäisen pisteen. Etelärannikon pojat eivät kuitenkaan päässeet helpolla, sillä voitonnälkä oli jo päässyt kasvamaan eeppisiin mittoihin ja pelaajamme jauhoivat vastustajat kelpo pyssytappelun päätteeksi pois kentältä kahdessa pisteessä. Lukemiksi tauluun SWABille 2-1. Hannu Rekola ja Petri Oinonen telttalaidalla vetivät tässä vaiheessa päivää jo jääkylmällä rutiinilla.

Semifinaali: SWAB - Holy Gunz
Kukaan ei aamulla ollut odottanut tätä. Että joukkueen ensiesiintyminen tällä kokoonpanolla kolmosdivarissa olisi kantanut semeihin asti. Olihan pelaajien potentiaali nähty jo kotiharjoituksissa, mutta silti jokaikinen taisi olla positiivisesti yllättynyt.
Pohjoisen poronpurijat, jotka taisivat edellisellä kaudella kokeilla urhoollisesti onneaan kakkosdivarissä nimellä RPC, olisivat seuraava mysteerilaatikko avattavaksi. Sen verran näkyi heidän ohimennen seuratuista peleistä läpipaistavan että tiedettiin kelpo pelin olevan tulossa.
Miehistön usko asiaansa näkyi koko pelin ajan, tänne asti oli taisteltu ja nyt haluttiin mennä loppuun asti. Vaikka vastustaja teki parhaansa hankaloittaakseen elämää, nyt ei ollut heidän päivänsä. Tämä kuuluisi SWABille 2-0. Finaaliin!
Finaali: SWAB – Ässä Creditor
Ympäri mennään ja jotain sitten sinne päin, alkupäivän toisintoa tarjoamaan mielivät jälleen Porin iloiset siniset miehet: Nyt ei kuitenkaan smurffeille sitä riemua annettaisi.
Ensimmäisessä pisteessä saatiinkin jo suloisen koston urkuja sen verran auki, että linjan ampuminen breikistä ja joukkuepeli oli jo kehittynyt päivänmittaan seuraavaan potenssiin. Tuskallisen hitaasti etenevän pelin ( pitistä katsottuna ainakin) ensimmäinen piste kuitenkin meille.
Toinen piste.Tulisiko ratkaisu jo tässä? Vai saisivatko mustikkamiehet keulivan mopon ojaan kiilattua? Jälleen oma breikki näytti onnistuvan hitusen vastustajaa paremmin! Ja vaikka tiedettiin pyssytappelutaidoissa jäätävän hopealle, tiimipelaaminen ja tilanteen vikkelä lukeminen pelaavalta joukkueelta kampesi pisteen SWABin laariin. 2-0! VOITTO oli hänen nimensä ja muut menkööt menojaan! Tunne oli sanoinkuvaamattoman upea sekä pelaavalla joukkueella että pittihenkilökunnan keskuudessa.
Finaalin jälkitunnelmia

Takki jäi tyhjäksi, hämäläisen peruspessimistisyydellä oli liikkeelle lähdetty ja kirkkain pytty tuli joukkueelle kuitenkin kotiinviemisiksi. Tämän edessä jokainen tajusi pysyä nöyränä, vaikka väkistenhän se hymyä huulille nosti. Suuret kiitokset täytyy jälleen kerran antaa yhteistyökumppaneille, Paintball Sissokselle sekä Paintball.fi:lle. Tietenkään unohtamatta suurinta ja kauneinta Päijät-Hämäläistä taustaorganisaatiota, eli Päijät-Hämeen Paintball ry:tä.
Seuraavalle kierrokselle tulos ainakin jätti paineita. Vaikka aikaa olisi kovin vähän ennen seuraavaa kierrosta, ei kun treeniä treeniä, tästä junasta kuulette vielä!
Päijät-Hämeen Paintball Facebookissa
Voittojuomat
]]> Mon, 18 Jun 2012 10:26:26 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/240/swat-raportti-baltic-sea-cupin-avaus-helsingissa https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/240
Pelit oli tarkoitus vetää läpi ns neljän joukkueen systeemillä, kaksi pelaisi toisten kahden pelitauolla. Tarkoitus oli saada suurempi määrä pelejä mahtumaan kuin normaalisti totuttu yhteen päivään. Järjestely tulikin vaatimaan entistä suurempaa tarkkaavaisuutta pelaavilta joukkueilta, vaihdot eri otteluiden välissä oli tarkoitus suorittaa 30 sekunnin aikana ja pisteiden kulusta riippuen , erien välissä saattoi olla normaalin 2 minuutin tauon sijasta lyhimmillään 1 minuutin tauko tai sitten erän venyessä totuttua pidempikin. Ennalta-arvaamaton kuitenkin. Eipä siinä, ajatuksena kuulosti ihan pätevältä, toki luonnollista muutosvastarintajupinaa kuului sieltä sun täältä. Omasta mielestäni päivän päättyessä,järjestely oli toiminut ihan positiivisella tavalla.

Ja totta kai kun tämmöisiä mittelöitä lähdettin pelaamaan, oli Päijät-Hämeen Paintball ry jälleen lähettänyt matkaan oman edustusjoukkueensa 3. divisioonaan, tälläkin kertaa nimellä SWAB (SWAT Beeta). Jälleen kantavana kuningasajatuksena oli peluttaa tuoreempia pelaajiamme täysipäiväisesti ja öljytä vanhempien pelaajiemme natisevia saranoita enemmän tukipelaajien roolissa. Matkaan oli lähtenyt kiiltävissä haarniskoissaan Petri Oinonen, Niko Hyytiäinen, Mikko Korhonen että kolhiintuneissa varusteissaan Mika Sinisalo ja Filipp Hilden sekä kaksi rumempaa Teroa, eroteltuna Rautiainen/Kettu.

Pelileiska oli hivenen tylsäntuntuinen, johon saatiin jo ennakkoon hahmoteltua perusbreikki koko kentän pelaamiseen. Tavoite syndit telttakolme, sisätölkki, temppelit että sneikki. Ja tottakai krossiin kun päästäisiin teltta/sneikistä pelaamaan, maailma olisi meidän. No ainakin näin alkuun lähdettäisiin. Katsottaisiin sitten lisää ”as we go”. Pelejä odotellessa.

SWAB-Nokkapokka
Turun suunnalta tulevat joukkueet ovat aina pienoinen arvoitus miehityksensä osalta, joten etukäteen pidimme tätä lohkossamme pahimpana vastuksena. Kuitenkin miehistö tällä kertaa vaikutti olevan täysin eri porukkaa kuin talven edellisessä turnauksessa. Ei auttanut muu kuin lähteä tutkailemaan vastusta.

Varsinais-Suomen kokoonpano tarjosikin kelpo vastuksen kahdessa erässä, vaan saatuamme etulyöntiaseman molempiin koitoksiin sneikkipuolella, peli ratkesi eduksemme 2-0. Tämä puhdas voitto olikin erityisen tärkeä aloitus peleille, nyt oli peikko pois selästä, vähimmäistavoite eli yksi voitto oli jo saavutettu.

SWAB-Aliens
Ainakin joku samanniminen Eestin joukkue oli edellisessä talviturnauksessa voitettu 2-0 , emme kyllä osanneet olla varmoja oliko nyt kyseessä sama joukkue. Pelistä itsestään muodostui varsinainen näytelmä.

Ensimmäisessä pisteessä Aliens pelasi meidät tyylipuhtaasti pois kentältä. Kuitenkin tuomarin rof- tarkastuksessa todettiin yhden pelaajista pelaavan ”kuumalla mutkalla”, joten piste tuli käänteisesti SWABille.

Toinen erä, uudet kujeet. Hieman olimme päättäneet breikkiä muokata edellisen tappion vuoksi ja olimmekin valmiina taistelemaan entistä lujempaa.

Kuitenkin, jostain syystä, 10 sekunnin huudon kohdalla vastustaja oli vasta kävelemässä kentälle, meidän jo kyyristyessä lähtöasentoon. Tietokatkosko vai muu väärinkäsitys, erä kuitenkin päättyi alkuunsa kaikkien vastustajien eliminoimiseen ja pisteet SWABille ottelusta 2-0. TYLSIN peli ikinä, mutta pisteet kyllä kelpasivat kaikki tyynni.

SWAB-Hibernation
Seuraavaa suomalaisvastustajaa sen kummemmin tuntematta päätimme lähteä hakemaan nopeaa ratkaisua telttapuolelta, perustylsän koko kentän kaavan mukaan pelaamisen sijaan. Tarkoituksena oli lukittaa kahdelle pelaajalla vastustajan peli sneikkipuolelta ja painaa äkäisesti kolmella miehellä telttapuolelta läpi. Sounds like plan.

Ensimminen piste alkoikin lupaavasti saadessamme erittäin nopeasti pelaajat teltta fiftyyn ja telttakakkoseen parin tiputuksen kuorruttamana, Vaan vastustaja silti onnistui teilaamaan sneikkipuolemme lukkomiehet lähes heti kärkeen, ja nopea läpijuoksu että liputus tapahtuikin hieman käänteisemmin kuin ajattelimme.

Toiseen pisteeseen vahvistimme sneikkipuolen lukkoa vielä yhdellä pelaajalla yhä kuitenkin pyrkien telttapuolen ratkaisuun. Siitäkin huolimatta piste toisti lähes saman kaavan kuin edellinen peli. Kaipa se perustylsä koko kentän pelaaminen oli sitten enempi meidän juttu tällä kertaa ,pääteltiin, peli vastustajalle kuitenkin 0-2.

SWAB-Encryption
Ennen seuraavaa otteluamme kohdalle sattui tavallista pitempi paussi peleissä. Seuraavaa vastustajaa päätettiin olla scouttaamatta ja arvioimatta sen kummemmin, vaan lähdettäisiin pelaamaan täysiä, turhia säästelemättä.

Pienoinen katastrofi kuitenkin meinasi tapahtua, paussi sai joukkueemme sen verran herpaantumaan että meinasimme myöhästyä seuraavasta pelistämme. Täysin oli ohi mennyt kuulutukset joissa meidän joukkuettamme jo oli huudettu.

Äkkiseltään kuitenkin päästiin kentälle ja erittäin hätäisesti peli saatiin alkuun. Perusturvallinen kaava tuotti hermostuneen taistelun jälkeen 2-0 voiton ja viimeisen sinetin lohkomme voittajaksi. Semeihin siis.

Semifinaali: Urho jr – SWAB
Toisessa lohkossa kakkoseksi pelannut Urho jr saatiin vastustajaksi seuraavaan peliimme. Tuoreilla peinttilupauksilla varustettu joukkue saatiin sortumaan ensimmäisessä pisteessä, mutta sen verran tuntui olevan voitontahto kovempi helsinkiläisillä , että kaksi seuraavaa pistettä meni sitten vieraaseen osoitteeseen. Eli vielä joutuisi mitalista pelaamaan, Urho olikin näinollen itselleen ainakin hopean varmistanut.

Pronssiottelu: Fieldfighter Fire – SWAB
Ja tännekö se taas oli kaikki johtanut, Fieldfighter Firen kanssa päästäisiin ottamaan edellisen talviturnauksen tiimoilta revanssia. TYLSÄÄ! No ei oikeasti, nämä pelit kun, sarjatasosta riippumatta, ovat olleet lähes eeppisiä kohtaamisia.

Niin tälläkin kertaa. Perusbreikkiä lähdettiin pelaamaan mutta kuitenkin päätettiin antaa normaalia enempi ekstraa telttapuolelle, jonka arvioimme olevan vastustajan vahvin valtti.

Tästäkin huolimatta FF pääsi pisteen nappaamaan nenämme edestä helpon tuntuisesti, ja pientä huolestumista pääsi heräilemään riveissämme. Kuitenkin saimme tilanteen nollattua tasoituksen muodossa, hieman kun lisää äkää saatiin satsattua peliin.

1-1 tilanteessa, joko natsaisi. Piste alkoi huolestuttavasti joukkueemme menettäessä heti kärkeensä kaksi pelaajaa vastustajan yhtä vastaan, jättäen meille sneikki-pesä-teltta kuvion. Tovin kuluttuä menetimme telttapelaajammekin, kuitenkin Petri Oinonen pesästä teki mainittavan arvoisen peliliikkeen ja paikkasi lähes välittömästi telltakakkoseen. Pisteen sankariksi nousi jälleen vanha konkarimme Tero Rautiainen, mies jonka vastustaja tuntui täydellisesti unohtaneen sneikin ykkösminiin. Sieltä veteraanimme rauhallisesti poisti 4 vastustajaa pelistä ja näinollen sinetöi voitomme että pronssimitalimme tällä kertaa. On se välistä ihan kivaa!

Kaiken kaikkiaan reissu onnistui yli odotusten, sitä kuuluisaa treenikokemusta kun lähdettiin varta vasten tuoreemmille pelaajille jälleen hakemaan. Saatiinkin sitten ekstrana kokemusta heille ”palkintopallilla” seisomisesta ja mitalien oikeaoppisesta vastaanottamisesta. Kaikki ”noviisit” suoriutuivat erinomaisesti, mutta varsinkin Mikko Korhosen kokonaissuoritus ansaitsee erityismaininnan. Palkintojenjakoa todotettiin innolla, tosin ihan siitäkin syystä että päästäisiin kotiin ennen puoltayötä .

Eli reissu oli taas kokemuksen arvoinen, joukkueemme tahtoo kiittää maailaman parhaita tukijoitamme (Sissos, Paintball.fi), hienosta tapahtumasta Baltic Sea Cup- organisaation taustatoimijoita, kovasta vastuksesta kaikkia joukkueita että erityisesti jälleen erinomaisa tuomareita. Jokohan seuraavaksi ulkokentillä miteltäisiin.

Päijät-Hämeen Paintball Facebookissa]]> Mon, 26 Mar 2012 21:18:01 +0300 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/224/bunkkerilla-jytisee-swat-raportti-sissos-winter-cupista-2012 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/224
Hienointa on että joku viitsii ja uskaltaa nähdä vaivaa kuitenkin järjestää turnauksia aika-ajoin. Tällaisena taivaanlahjana saimmekin Sissos Winter Cupin talvelle 2012. Sarjaa oli lähietäisyydellä tarjolla kolmen divaritason verran tammikuun lopulla ja reippaimmat voisivat lähteä vielä merten taa toisenkin annoksen hakemaan helmikuun aikana.

Omalle sarallemme olimme jo tovin miettineet, miten saisimme turnauspeliaikaa uudemmille pelaajillemme kesän koitoksia varten. Sitä tarkoitusta silmällä pitäen päätimme koota joukkueen SWATille 3.divariin. Osallistuisimme joukkuenimellä SWAT Beeta eli mukailtuna, SWAB.

Alkuperäinen tarkoitus oli täyttää koko joukkue uusilla pelaajillamme, mutta harvoinhan asiat menevät täydellisesti suunnitelman mukaan. Joukkueesta muodostuikin sekametelisoppa uudempia (Nikolas Ylinen, Mikko Korhonen, Niko Hyytiäinen) ja vanhempia pelaajiamme (Terot Kettu ja Rautiainen), mukaan otettiin vielä kovan luokan vahvistus Lammin Mohikaaneista (Hannu Raukko) .

Kokoonpano osoittautui toimivaksi. Kokeneempien pelaajien mukanaolo edesauttoi uudempien systeemiin sisälle pääsemiseen ja toisaalta tuoreemmat taistelijamme toivat tervetullutta uutta näkemystä pölyttyneisiin käsityksiimme.

Paintball Bunkkerin puitteet olivat tällaiseen turnaukseen mitä parhaat, kaikki oli lähellä ja oheispalvelutkin toimivat. Heti pelivarusteisiin päästyämme, tutustuimme koko joukkueella kenttään. Pääasiallisena breikkinä tultaisiin käyttämään tasapuolisesti koko kentälle painottuvaa eteenpäin pyrkivää peliä. Sieltä mentäisiin läpi mistä latu aukeaisi, patsastelemaan syndeille ei saisi jäädä. Joukkueen tunnelmat olivat vapautuneet, odotuksia ei viitsitty ladata kattoon, jokainen saatu piste olisi voitto tällä täysin uudella kokoonpanolla. Pelien alkamista odotellessa olikin mukavasti aikaa tarkkailla muita joukkueita, jututtaa vanhoja tuttuja ja morjestella kavereita. Ensimmäinen pelimme olikin pelilistan kakkonen.

SWAB - Iron Balls
Iron Ballsista ei ollut hirvittävästi ennakkokokemusta, tuttuja ihmisiäkin porukassa näytti olevan, mutta miten pelaisivat, se oli arvoitus. Kovaa pelattava jokaista vastaan kuitenkin, löysäilyt jätettäisiin pois.

Otteluun lähdettiin hiukan huolimattomasti valmistautuneena. Jo ennen peliä jouduimme ottamaan molemmat varamerkkaimemme käyttöön ylikronotusten takia. Saimme lopulta onneksi kaikki pelaajamme mukaan viime tingassa.

Peli alkoi hyvin, kaikki pelaajat saivat tehtyä muuvinsa suunnitelman mukaan. Pelin ensimmäisten 15 sekunnin aikana vastustaja sai tyhjennettyä sneikkimme. Iron Balls ei saanut kuitenkaan hyödynnettyä tätä tai sitten eivät asiaa muuten vain hoksanneet. Takaisku saatiin kuitenkin korjattua ja telttapuolemme sai kentän putsattua. Ensimmäinen piste SWAB:lle. Hieman liikaa takeltelua oli kuitenkin mukana tässä erässä.

Toiseen pisteeseen lähdimme uudella sykkeellä, sneikkiä emme saaneet täytettyä tässäkään pisteessä kovin kauaksi aikaa ilman paikkausta. Mutta yhtäkaikki piste saatiin lopulta meille väännettyä. 2-0 SWAB:lle, kiitokset vastustajalle.

SWAB – 08 Legion
Ruotsalaista 08 Legion vastaan käytiinkin mielenkiinnolla. Kerrankin vastustaja josta ei tiedetty etukäteen YHTÄÄN mitään. Breikki pidettiin samana, kaipa nuokin palloa tottelevat, tuumattiin. Sneikkiin menoa hieman suoraviivaistettiin.

Ensimmäinen piste saatiin tasaisen väännön jälkeen pelattua haltuumme, toinen piste menikin yllättävän helpolla vastustajalle. Kolmatta pistettä paukuteltiin sitten antaumuksella, molemmilla joukkueilla oli hakusessa tiukka ote toisen kurkusta. Pisteen lopulla tuomarit joutuivat pitämään hieman torikokousta, tilanteen ollessa 2 vs 1 vastustajalle, mahdollisesta vastustajan hitti päällä pelaamisesta. Ruotsalaiset loppujen lopuksi vetivät pitemmän korren ja pääsivät liputtamaan pisteen. 08 Legion 2-1 voittoon, hauska peli kuitenkin.

SWAB – Aliens
Seuraavana vuorossa olikin yksi ”Eestin erikoisista,” Aliens. Taas täysin tuntematon vastustaja. No, kivaa se vaan on uusiakin naamoja päästä ampumaan ja väistelemään.

Tähän otteluun muutettin sneikkipuolen pelaamista. Molemmat sneikkimiehet otettiin peliin ja tarkoitus oli puskea sneikista heti kärkeen mahdollisimman pitkälle, että päästäisiin mahdollisimman nopeasti pelaamaan ristiin.

Ei ihan ajatellulla tavalla sneikin pelaaminen mennyt, mutta joka tapauksessa pisteet ja sitä kautta ottelu 2-0 SWAB:lle.

SWAB – Fieldfighter Fire
Välillä jotain tutumpaakin. Arkkivihulaisemme (silleen kivalla tavalla) oli pelannut ihan odotetulla tavalla kahteen voittoon, joten tässähän pelattiin sitten ihan lohkovoitostakin.

Ensimmäisen pisteen vyörytys Fieldfighterin puolelta oli samaa taattua laatua johon on totuttu. Vaikka pelejä heiltä yritimmekin scoutata etukäteen ja aprikoimme heidän silti jotain erilaista yrittävän meitä vastaan, pääsivät yllättämään. Toisessa pisteessä päätimme ottaa keskustaa rohkeasti edemmäs, joka poikikin meille pisteen. Siitäkin huolimatta että menetimme koko telttapuolemme pelaajarangaistuksilla.

Kolmanteen pisteeseen latautuikin sitten intensiteettiä oikein kunnolla, molempien osapuolten pelatessa todellakin verenmaku suussa voitosta. Loppuhuipentumana kentällä pelattiin jo jännittävää 1 vs 1 tilannetta jossa FF pelaaja sai voiton käännettyä joukkuelleen. Fieldfighter Fire 2-1, aina vaan hauskaa näiden kaverien kanssa.

Puolivälieriä jännätessä
Alkuerien kahdeksan parasta menivätkin jatkoon, muiden joutuessa pakkaamaan jo tavaransa. Hieman jännäsimme tulostaulun äärellä miten meidän kävisi.

Pelisysteemissä jokaisesta kolmesta lohkosta kaksi parasta menisi suoraan jatkoon ja sitten villinä korttina, kaksi lohkojen kolmosta pisteiden perusteilla. Olimme viimeisen pelin jälkeen jääneet omassa lohkossamme kiperästi kolmanneksi ja näin ollen olimme niin sanottu ”Jokeri1.” Eli jatkoon, mahtavaa!

Tylsempi juttu olikin se että Jokeri1 pelasi A-lohkon (eli oman lohkomme) voittajaa vastaan. Joka olikin sitten Fieldfighter Fire . Ei siinä muuta, mutta olisi ollut ehkä kivempi pelata jotain uutta porukkaa vastaan vielä tässä turnauksessa. No systeemin mukaan mentäisiin, olisipa tilaisuus yrittää pistää kapuloita kaverien rattaisiin ja pudottaa ne jatkosta.

Puolivälierä: SWAB – Fieldfighter Fire
Edellisessä pelissä keskustan rohkeampi pelaaminen oli tuottanut tulosta, joten sitä lähdettiin yrittämään tässäkin ottelussa. Aggressiivisellä pelaamisella piti yrittää ottaa vastustajalta heti kärkeen pois.

Ehkä meidän puolella sitten kuitenkin hieman pelättiin päivän venymistä ehtoopuolelle jatkopelien muodossa, taisimme pisteet suorastaan lahjoittaa vihulaiselle. Okei, pelasivat ne sen lisäksi vielä paremminkin . Pyristelyistämme huolimatta, Fieldfighter Fire vei pelin 2-0. Onnea heille jatkoon!

Taktinen vetäytyminen
Eli pelit pelattu ja päivä täynnä, kamat kasaan. Ylitimme odotuksemme pääsemällä alkusarjasta vielä askeleen verran jatkoon, pienillä onnenkantamoisilla tie olisi ehkä jatkunut vielä hivenen pidemmällekin.

Henkilökohtaisesti oli hienoa päästä pelaamaan uudempien pelaajiemme kanssa ja huomata se innokkuus ja sitoutuminen peliin mitä he osoittivat. Tämä viestii pelkkää hyvää joukkueemme tulevaisuudelle. Omasta mielestäni, mitkään tekniikkaharjoittelu tai joukkueen sisäiset pelit eivät anna samanlaisia valmiuksia kilpapelaamiseen kuin irtoturnaukset. Mutta, lopulta pääasiahan on; ihan sama mitä pelataan, kunhan pelataan. Jos lisää tämmöisiä turnauksia on luvassa, voin taata meidän olevan jälleen mukana!
www.päijät-hämeenpaintball.fi
www.facebook.com/paijatpb SWAT Facebookissa]]> Wed, 22 Feb 2012 09:02:25 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/182/testissa-planet-eclipsen-etha https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/182
Maailmassa on pyörinyt ja pyörii paintballmerkkaimia jo sekä useaa eri merkkiä että eri valmistajalta. Muutamat isommat yritykset ovat dominoineet markkinoita jo vuosia, vaikkei todellisia vallankumouksellisia muutoksia olekaan tapahtunut mallistoissa aikoihin. Menneinä vuosina on nähty melkein jokaisen kisamerkkaimia valmistavan yrityksen yrittävän laajentaa markkinoitaan halvemman hintaluokan mutkilla, harvemmin siinä onnistumatta. Tähän on nyt iskenyt kyntensä myös Planet Eclipse Etha-uutuudellaan.

Parikin suuresti hypetettyä rimanalitusta on nähty tai sitten hieman paremmin onnistuneille ”Low end” ja ”Entry-level” merkkaimille kaupitellaan parhaassa tapauksessa jo ennen varsinaisen tuotteen julkaisua päivityspaketteja, joiden kanssa merkkaimen hinta onkin sitten helposti lähellä jo esikuvaansa, josta sen piti olla se edukkaampi versio. Toki virkistäviä ja yllätyksellisiä poikkeuksiakin on mukaan mahtunut.

Varsinkin Dyen ja Planet Eclipsen suuntaus viime vuosina on tuntunut olevat tarjota markkinoille, yhtiöiden ”lippulaivamalleista ” riisutumpia versioita ns. mid-range hintaluokassa, jossa on ollut liikkeellä toki muitakin valmistajia. Toisin sanoen on pyritty edulliseen hintaan tarjoamaan lajia aloittelevalle tai jo jonkin aikaa harrastaneelle merkkain jolla ei jää jalkoihin kisakentilläkään. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita sekä Dyen Proto Rail-mallisto että Planetin Etek-sarja kuin myös hivenen uudempaa tuotantoa oleva Empiren Axe.
Planet Eclipse Etha(Kuvat: Tero Kettu)
Merkkaimet toiselta Planeetalta
Planet Eclipsen ETek-sarja on perustunut suoraan yhtiön menestykkääseen Ego-merkkaimeen, jonka vastaparina on ollut hi-end hintaluokassa vuonna 2009 päivänvalon nähnyt Geo. Ego ja Geo eroavat toisistaan kaikkein eniten käytettävän valve-systeemin osalta (Egossa poppet valve, Geossa spool-valve Dyen merkkaimien tyyliin) joten kun yhtiö julkaisi ensimmäiset kuvansa uudesta Etha-merkkaimesta, oletus oli että kyseessä on Geon kevennetty versio, GTek. Näin ei kuitenkaan ollut asian laita, vaan kyseessä ilmoitettiin olevan kokonaan uusi merkkain.

Laatu. Voiko se kohdata hinnan, niin kuin ikinä?
Jos keskivertopeinttaajalta kysytään oikotiestä onneen, se useimmiten tulisi sellaisen merkkaimen muodossa joka ei paina mitään, toimii vaikka veden alla ja avaruudessa. Sillä osuu vastustajan takamiehen keskellä otsaa olevaan luomeen kolmella laukauksella perättäin, se jättää pariston syömättä, käyttää kärpäsen pierun verran paineilmaa lootaan maalia ja on kokonaan metallia (jos nyt vaikka detentit saa sentään kumia tahi muovia olla). Toki onhan MELKEIN sellaisiakin mutkia jo markkinoilla mutta ne sitten myös maksavat sen tuhat euroa eikä sitten riitäkään. Ihan omana keskiverto-vetonani voisin listaa jatkaa että tuota, saisiko vielä edulliseen hintaan? Mitenkä sitten tämä Etha?

Miten niin muka halvempi?
Hinnoittelultaan Etha on sijoitettu keskikastin alapuolelle. Valmistajan ilmoituksen mukaan merkkaimen hintaa ei pyritä laskemaan käyttämällä halvempia materiaaleja, väljempiä toleransseja tai vähemmän tarkkoja työstökoneita, vaan säästöt on haettu pelkästään yksinkertaistamalla sekä sisäisten että ulkoisten komponenttien rakennetta ja suunnittelua. Merkkaimien sanotaan läpikäyvän aivan samat testit ja koeammunnat kuin muutkin PE:n mallit. Filosofiakseen Planet Eclipse ilmoittaa yksinkertaisesti: Laatu, Luotettavuus, Palvelu.

Selvä. Lähdetään tätä filosofiaa sitten purkamaan ja katsotaan mitä Etha on syönynnä, laatikko auki!

Ruumiinavaus kuusiokoloavaimilla ja ilman
Paintball Sissos ystävällisesti toimitti testaajallemme tuliterän, yönmustan Etha-merkkaimen ajettavaksi testejä varten. Tavanomaisen myyntipakkauksen pahvikuorista löytyikin sitten vallan hauskannäköinen kuljetus- ja säilytyssalkku sisältöineen.
Laatikko sisältöineen

Ilmiselvästi valmistaja on halunnut lähteä tällä merkkaimellaan kosiskelemaan varsinkin niitä yksilöitä, jotka ovat jo siirtymässä vuokrapeleistä aktiivisempaan harrastamiseen, mutta joille vielä peintinpelaaminen on ensi sijassa juurikin sitä metsissä tapahtuvaa ninjailua. Sen verran jonkinlaiselta ammuslaatikolta Ethan kovamuovinen ja tukeva salkku näyttää. Mukana tuleekin kaikki tarpeellinen ja jopa hiukan ylimääräistä.

Itse merkkaimen lisäksi salkusta löytyy toki koko setti tarvittavia kuusiokoloavaimia kätevässä telineessään, rasvaa, kunnollinen piippusukka, manuaali, laadukas piippu sekä kohtuullisen kattava varaosasetti o-renkaita sun muuta pienempää tilpehööriä.

Piippu onkin Planetin kaksiosainen Shaft4, 14,5 tuumaa mitaltaan. Bore on reilu .693. Samaa piippua käytetään valmistajan muissakin tuotteissa kuten esimerkiksi Ego 11:ssa ja Geo 2.1:ssä.

Manuaali lyhyesti: kattava-selkeä-värikuvat (kuvat on aina kivoja, jos englannin kieli ei taivu).

Sitten se pääasia, itse merkkain. Kevyt, kiva käteen. Yksi pitkä putki, varsin simppelin näköinen laitos, sangen ”Geomainen.” Tässä ei ole turhia hienosteltu muotoilussa vaan rungon työstöt on menty kaavalla ”mutkat suoriksi.” Ja tässä tapauksessa se ei ollenkaan vaikuta hullummalta ratkaisulta, pinnan puhdistamisen luulisi olevan aina vain helpompaa, kun ei tarvitse kaikkia pikku uria vanupuikolla hinkuttaa.

Runko, asa, liipaisin ja piippu ovat alumiinia. Kahvassa, feedneckissä ja silmien suojalevyissä on käytetty komposiittiosia (Glass Reinforced Nylon, lasikuitunailonia?).

Tässä kohtaa ainakin omaan korvaan fraasi ”hintaa alemmas yksinkertaistamalla rakennetta, ei käyttämällä halvempia materiaaleja” vaistomaisesti särähtää alkuun. Äkkiseltään kun voisi komposiittiosia pitää alumiinia halvempana ratkaisuna (tosin en minä juurikaan ole materiaalien maailmanmarkkinahintoja seuraillut). Mutta onhan materiaaleja ja teknisiä ratkaisuja korvattu toisilla, edullisimmilla, saman lopputuloksen tarjoavilla maailman sivu. Muutoinhan kai vieläkin lentokoneet olisivat kangasta ja laivat kasattaisiin nitomalla. Jo Etek 3:n LT-versiossa oli käytössä komposiittia, eikä ainakaan minun korviini ole vielä kantautunut kenenkään kahvan tai muun komposiittiosan katkenneen, murtuneen, atomeiksi muuttuneen. Asia lienee kuitenkin monelle konservatiiville tärkeä mielipidekysymys, toisille on oltava metallia vaikka mikä olisi, testaajalle tämä kyllä kelpaa.
Kahvapaneeleissa vain yksi ruuvi irrotettavana/hukattavana
Kahva on tukeva ja hyvän tuntuinen. Kahvakumit on korvattu kahvapaneeleilla, jotka ensialkuun tuntuivat omaan käteeni hivenen oudoilta, mutta ote on yhtäkaikki varma, eikä lipsu hanskojenkaan kanssa. Paneelien plussaa on myös se että ne on kiinnitetty vain yhdellä ruuvilla alareunasta, yläreunan lukittuessa omaan loveensa.

Kahvassa on yksi iso selkeä nappi. Painallus, merkkain päälle, paina uudestaan, silmät pois, paina pitkään, merkkain sammuu. Napin alapuolella iso selkeä kolmiväri LED. Tarvitseeko sitten muuta, no ei, simppeliä.

Boardi eli varsinaiset merkkaimen aivot tietysti sijaitsevat, yllätys yllätys, kahvan sisällä. Tehonlähteeksi vaaditaan 9 voltin paristo kuten tavallista, boardin ohjelmoiminen tapahtuu aika samalla tavalla kuin Etekeissä. Eli boardissa olevaa Tournament Lock – nappia painetaan kerran, lukko pois päältä, merkkain käynnistetään uudelleen pitämällä liipaisinta pohjassa jolloin päästään ohjelmointitilaan.

Ohjelmointitilassa päästään säätämään vakiintuneeseen tapaan Firing Mode, Maximum ROF, Maximum ROF ilman silmiä, Dwell ja Debounce. Firing Mode-tiloja voidaan säädellä semitilojen, PSP 2011 ja Millenium 2010 välillä. ROF (Rate Of Fire eli tulinopeus) on säädettävissä 4.0 bps (balls per second, kuulaa sekunnissa) ja 15 bps välillä. Ei mitään tavattoman uutta tällä rintamalla, tuttua ja turvallista.

Asassa hyödynnetään OOPS (On Off Purge System) - systeemiä, samaa kuin Ego10:ssä. Macroline letku on johdettu kätevästi On-Off -nupin läpi. Joten jos nuppi sattuu ruuvautumaan irti, se jääkin kätevästi talteen roikkumaan macroline-letkuun eikä pääse hukkumaan :D. Macrolinea pitkin ilma johdetaan SL3-regulaattoriin. SL3 regua käytetään valmistajan muissakin tuotteissa kuten SLS, Ego11, Geo2 ja CSL:ssä. Regulaattorin kierteet ovat päinvastoin kuin tavallisesti, eli naaras osa on itse regussa ja urososa rungossa, tällä on ilmeisemmin haluttu pienentää profiilia.
On-off ASA (Air Source Adaptor, eli se palikka johon pullon regu ruuvataan kiinni) ja kekseliäs tapa pitää nuppi tallessa letkun avulla

Feedneck on kiristettävä ja komposiittisuudestaan huolimatta (tai ehkä sen takia, kuka tietää) lujantuntuista tekoa.

Plussaa pitää muuten yleisesti antaa sille seikalle että tämän hintaluokan merkkaimessa on jo vakiona On-Off- asa SEKÄ vipukiristeinen feedneck. Useimmissa ”entry-level” mutkissa nämä kun ovat mahdollista saada vain päivityksinä. Puhumattakaan kaksiosaisesta piipusta. Normaalisti tällaiseen päivitykseen voisi helposti mennä lähemmäs parisataa euroa.

Itse bolttisysteemi eli merkkaimen moottori on toteutettu jousipalautteisena spool valvena. Näin on saatu itse pneumatiikkapuolta yksinkertaisemmaksi. Koko paketti lähtee ilman työkaluja irti. Sormipelillä väännetään merkkaimen takaosan nupista ja niin sinulla onkin käsissäsi koko hela hoito. Ulosvedettynä koko paketti näyttää saaneen vaikuitteita Automageista, mikä ei ole huono asia. Legendoista kannattaa aina ottaa vaikutteita.

Boltin kärkiosana käytetään kumista valmistettua ”bumperia” jolloin pallon siirtäminen feecneckistä ammuttavaksi tapahtuu pehmeämmin ja vähennetään riskiä seuraavan pallon rikkomisesta. Pienen yllätyksen tuotti kyllä jousipalautteisuus, täysveriset elektropneumaattiset merkkaimet eivät ole tainneet tätä hyödyntää tässä määrin ennen.

Tekniska dator sikseen, voiko sillä ampua?

Radalle!
Ilmat kiinni, rotor katolle ja raittiiseen ulkoilmaan. Joulukuussakin pääsi vielä ainakin vuonna 2011 palloa ampumaan ulos +5 asteen lämpötiloissa. Testipallona käytössä oli muutama puikollinen Marballizeria, Silveriä, Diablo Formula 13 ja Vulcania. Bulkit kuulineen säilytettiin ennen ampumista lämpölaatikossa ja ammuttiin aina loaderitäyttö tyhjäksi merkkain Millenium-rampille asetettuna.

Vulcan ja Diablo suoriutuivat hintaluokansa kuulista ihan odotetusti, kuitenkin lähinnä vain maalitaulusta satunnaisesti bounssaamalla. Enemmän yllätys oli että hajonta oli yllättävän pientä ja eroja turnaustason kuulaan eli Marballizeriin ja Silveriin ei ainakaan tarkkuuden osalta ollut kovin suuresti. Ja tämä vaikkei oikeastaan mikään käytettävistä palloista ollut aivan ihanteellista kokoa käytettyyn vakiopiipun boreen (.693). Piippubreikkejä ja/tai choppeja ei tullut ensimmäistäkään, edes herkemmällä kuulalla. Kuulat tosin eivät olleet suoraan laatikosta otettuja vaan bulkeissa jonkun aikaa säilytettyjä, mutta silti olin kaiken kaikkiaan positiivisesti yllättynyt.

Merkkain tarjoaa jonkun verran hienoista potkua, mutta jos ampuja on varustettu suuremmilla käsivoimilla kuin 9-vuotias, ei ongelmaa pitäisi olla. Aika nopeasti pieneen tärinään pystyi sopeutumaan hivenen tiukemmalla otteella ja kuulavanat menivät aika tarkasti sinne minne pitikin jopa liikkuessa. Ääntä lähtee ehkä jonkun korvaan kovastikin, mutta sekin lienee makuasia. Lähes täysi 1,1 litran 300 barin ilmapullo ampui ainakin käytössä olleet 7 bulkkia tyhjäksi ja ilmaa jäi jonkin verran.

Putsaaminen ja huoltotoimenpiteet (jota ei siis tarvittu oikeasti, mutta pitihän kokeilla) nekin hoituvat aika vaivattovasti, boltin irrotessa sormipelillä kenttäolosuhteissakin.

Kaikkiaan ei paha pikku koeammunta, tosin merkkaimesta olisi jauhettava läpi muutama laatikko kuulaa kunnes lopullinen totuus alkaisi löytymään, mutta alku ainakin lupaili ihan hyvää.

Lopputulema?
Kaiken kaikkiaan testaajamme tässä oli positiivisesti yllättynyt. Reilusti alle 400 euron hintaan oli saatu aikaan paketti joka sisälsi jo HUOMATTAVASTI kalliimmissa merkkaimissa (siellä tuhannen euron tuolla puolen) käytettäviä ratkaisuja että ominaisuuksia, kuten Shaft4-piippu ja SL3-regulaattori. Lisäksi peukkua on pakko laittaa ylös myös vakiona tuleville lisävarusteille, kuten On-Off asa ja vipukiristettävä feedneck.

Uuden bolttisysteemin kuulumisia jää kyllä mielenkiinnolla odottamaan, vaikuttaa tosi hyvältä, yksinkertaiselta ja ennen kaikkea helpolta huoltaa. En soisi siitä löytyvän vastedeskään mitään Akilleen kantapäätä. Hienoinen potku ja reippas ääni voivat olla jollekulle ehkä ylitsepääsemättömiä esteitä, joita ei ison rahan merkkaimissa ole, mutta siinä kohden muistuttaisin katsomaan toisen kerran sitä hintalappua. Hintaluokassaan tällä varustelulla ja ominaisuuksilla kyseiset seikat ovat todella merkityksettömiä.

Ethaa voi helposti suositella kenelle tahansa vaikka ihan ensimmäiseksi merkkaimeksi, jo hieman kokeneemmalle uudeksi aseeksi joko metsään tai kilpakentille ja varmasti vaikka kovimmillekin kisajyrille tiukan paikan turnauksessa tullessa ja kaiken muun pettäessä, ihan kelvolliseksi varamutkaksi. Itse aion kyllä kokeilla tätä vielä kerran jos toisenkin, ja molemmilla alustoilla!

]]> Wed, 04 Jan 2012 16:16:30 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/158/tutustumassa-paintball-bunkkeriin https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/158
Paintballiin käytettävät hallit ovat ikävä kyllä olleet Suomessa erittäin harvassa. Syyt tietysti on aivan ymmärrettäviä, lajimme aktiiviharrastajamäärät kun ovat kuitenkin kohtuullisen pieniä sekä toimintakausi on vain noin kolmannes kalenterivuodesta. Kun aktiivit lisäksi ovat maantieteellisesti matkan päässä toisistaan, on ollut ilmeisen vaikeaa tavoittaa harrastajia pelaamaan saman katon alle tarpeeksi usein.
Pelejä voi seurata koko kentän pituudelta
Tuntuu että pelkillä harrastajilla ei yrittäjä elä, nämä kun yleensä vielä olemaan hintatietoista sakkia ja ehkä välillä liiankin hanakasti pidetään kukkaron nyörejä tiukalla. Satunnaiset polttariporukat ja muut lajia kokeilevat kaveriporukatkaan harvoin riittävät saamaan taloudellista pohjaa kuntoon hallin kulujen peittämiseksi. Saanemme siis kiittää onneamme että sopivan määrän positiivista hulluutta ja yrittäjärohkeutta omaavia yksilöitä on aina silloin tällöin ilmaantunut ja antaneet meille muille aina vaan uusia lukuja peintin kotimaisiin aikakirjoihin. Reilun 7-vuotisen aktiiviurani aikana en ole todellakaan onnistunut näkemään kaikkia Suomen paintball-halleja, mutta silti voin lämmöllä muistella niitä muutamia missä onnekseni ehdin pelaamaan. Hyvinkää, Toijala ja Tuusula ehtivät tarjota monia mieleenpainuvia pelihetkiä ja niistä tahdonkin vilpittömästi kiittää niitä kaikkia henkilöitä jotka olivat näiden hallien toiminnasta vastaavia.

Näin päijäthämäläisenä peinttaajana olen ollut siinä mielessä kohtuullisen onnellisessa asemassa että suurin osa suomalaisista harrastajista on keskittynyt Etelä-Suomen alueelle ja näin ikään halliprojektitkin ovat olleet varsin kohtuullisen matkan päässä, jopa autoillessa täältä tiettömien taipaleiden takaa. Reilu kahden tunnin reissu suuntaansa ei ole ikinä tuntunut pahalta, kun tietää näin saavansa näin annoksensa maailman parasta pallopeliä. Talvi kun se tuppaa ikävästi aina katkaisemaan ulkopelaamisen ihanuuden, varsinkin jos ei ole valmis hangessa teutaroimaan.

Tätä markkinarakoa helsinkiläinen Paintball Sissos meidän pelaajien onneksi on lähtenyt täyttämään. Taisi heti ensialkuun olla kiistaton tosiasia että Paintball Sissos on vienyt halliyrittämisen seuraavaan potenssiin Suomessa, jo pelkkä Jätkäsaaren kompleksin lähestyminen aiheuttaa väristyksiä, sen verran monumentaalinen ilmestys on koko rakennus. Vaikka tietääkin hallin ja myymälän hyödyntävän pelkästään järkäleen ylintä kerrosta, on vaikea olla pitämättä tätä Suomen peinttaajien uutena pyhäkkönä. Ylisanoja, ylisanoja, tiedän. Eikä ollut vielä edes pelattu erääkään .

Mutta mieleen tuli kysymys kuitenkin: onko vaikuttavista kuorista huolimatta tällä hallilla edeltäjiään pitkäikäisempi tarina? Eli otettaisiin selvää. Kun ison tilan vaativa yritys muuttaa vanhan teollisuusrakennuksen kuudenteen kerrokseen, luulisi sen luovan jo alkuunsa logistisia ongelmia. Rappuja pitkin sinne pitäisi kassia raahata? Ei onneksi. Rappujen lisäksi löytyikin jykevähkön tuntuinen tavarahissi, jolla matka yläkerroksiin taittui rivakasti.
Paintball Sissoksen myymälää
Omat treenivuoromme olimme varanneet etukäteen jo koko talveksi suosien lauantaipäiviä, joten myymälä itsessään ei ollut auki normaalisti. Mutta onneksemme vuoronvalvojamme omasi tarpeeksi natsoja että pääsimme näin ensimmäisellä kerrallamme myös tutustumaan myymälään. Tämä kuitenkin kannattaa jokaisen vuoroa varaavan muistaa kysyä vaikka paria päivää ennen itse vuoroa, jotta ei tule ikävänä yllätyksenä. Jos oli vaikka tarkoitus jonkinlaista alan ostoksia tehdä samalla ja varsinkin jos jotain erikoisempaa pallomerkkiä haluaa saada pelattavaksi, kannattaa olla yhteydessä myymälään etukäteen. Perustarpeet täyttävä kioski palloineen kuitenkin löytyy paikalta ja ilmahuoltokin on järjestetty asianmukaisesti.
Varsinainen hallitila aukeaa heti myymälän ohi käveltyä. Vaikuttava ilmestys kaiken kaikkiaan, kaksinkertainen kokokentän kiertävä verkotus täydensi kuvan.
Huoltotilaa oli järjestetty runsaasti ja vaatteiden vaihtoalue oli todella siistissä kunnossa. Sangen fiksusti pallojen käsitteleminen oli kielletty ”pukukopeilla,” eli ne täytyy bulkittaa vasta verkotetulla huoltoalueella. Ihan kiva, säilyy omat kengät ja vaatteetkin puhtaana ja varmasti helpottaa pitämään paikkoja hallitummin siistinä. WC-tilatkin ovat olemassa joten ei silläkään saralla pitäisi olla valittamista.
Kuten jo edellä mainittu ilmahuoltohan toki löytyi paikanpäältä. Lisäksi oli järjestetty varsin riittävästi pittitilaa useammallekin joukkueelle, huoltoalueelta löytyi tietysti myös kronotusmahdollisuus.

Kenttä itsessään on päällystetty keinonurmimatolla eli turffilla. Kannattaa tällä alustalla pelatessa ehdottomasti panostaa suojien käyttöön, varsinkin liukuharjoituksissa. Hanskat varsinkin ovat tärkeät, tuli allekirjoittanutkin todenneeksi. Normaalisti kun slaidatessa on se nurmi mennyt rullalle käden alla, ei nahka siitä kädestä. Kantapään, tai tässä tapauksessa kämmenen kautta opittua.

Suojina pelikentällä oli virallisen Millennium-formaatin mukaiset täytettävät Sup'Air-suojat, höystettynä muutamilla hieman epävirallisemmalla ilmatäytteisellä tankilla, linnatornilla sekä ammuslaatikoilla . Kaiken muun hyvän lisäksi kentän laidalta löytyi tulostaulu ajanotolla ja lähtopäädyt oli varustettu painonapilla toimivalla summerilla liputtamisen helpottamiseksi. Eli kenttä on painotettu suojiensa puolesta enemmän kilpapeintin harjoittamiseen, mutta omasta mielestäni varmasti vuokrapelaajaporukatkin saavat hauskuuden kentästä irti, vaikkei olisi varsinaisesti aavistustakaan suojien sielunelämästä sen kummemmin.
Hallissa on vielä erillinen reball-kuulien ampumiseen tarkoitettu harjoitusalue, mikä tosin on enemmän tarkoitettu tekniikka- ja ampumisharjoitteluun, ei varsinaiseen pelaamiseen.

Kenttä oli tasaisesti valaistu. Tosin alkuun vetämissämme ammunta ja väistämis-harjoituksissa, kirkkaankuoristakin kuulaa oli vaikea nähdä, ehkäpä valo hieman hukkuu betoniseen ympäristöönsä? Tosin saattaahan tuo silmä harjaantua nopeammin valaistukseen useamman käyntikerran jälkeen. Kuitenkin ehkä paikoittaiset lisävalot voisivat olla hyödyksi, mene ja tiedä.

Erittäin asiallisissa tiloissa vedettyjen vajaan kolmen tunnin treenien ja pelien jälkeen oli vauhtia saatua aikaan vallan kiitettävästi ja sangen tyytyväisinä, vaikkakin väsyneinä, saatoimme vielä tutustua poikkeuksellisesti auki olevaan myymäläänkin ja sen valikoima sangen laajaksi todettua. Onneksi (ainakin omalta kannaltani) ei tullut sorruttua kaikkiin niihin tuiki tarpeellisiin varusteisiin mitä silmään osui . No ehtiihän sitä vielä!

Loppusyksyn ilta se alkoi nopeasti hämärtää kotimatkalla, mutta se ei todellakaan haitannut. Hallikokemus kun oli ollut kerta kaikkiaan plussanpuolella, ja saaliina oli yhdellä sun toisella upouusia mustelmia nyt ainakin. Vilpittömät onnentoivotukset pitää lausua uskaliaille yrittäjille näin suuresta satsauksesta lajin eteen. Helppo on sanoa että uudestaan tulee kyllä tämän talven aikana sama matka kuljettua ja useasti!

www.facebook.com/paijatpb Päijät-Hämeen Paintball Facebookissa
Näkymä kentän myymälän puoleisesta päästä
Kentältä poistuessa ei tarvitse tapella verkkojen liepeiden kanssa, mainioista aukotuksista pääsee nopeasti verkon suojaan
Vaatekaappeja ja pelaaja-aluetta, kenttä kuvasta vasemmalle
Vuokraryhmille on oma valmistautumis-/lepoalueensa
Kumisia reball-kuulia pääsee kurittamaan omassa pisteessään]]> Wed, 14 Dec 2011 23:15:24 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/157/swat-raportti-oulusta-2011 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/157
Ässä Creditor - SWAT
Sarjajohtajan kohtaaminen on aina mielenkiintoinen tapaus, varsinkin päivän ensimmäisessä pelissä. Ässä oli jyrännyt kaksi ensimmäistä SPBL-osakilpailua nimiinsä varmoin ottein. Ainoa edellinen kohtaamisemme oli Ikaalisten semifinaaleissa päättynyt heidän 3 – 0 voittoonsa. Piikkiössä oli jo vauhti hivenen hiipunut Los Bastardosin viedessä finaalin, mutta jotakin erityistä piti saada tähän peliin kehitettyä.

Kapteenimme Harri Junttila laatikin pelkästään tätä ottelua varten erityisen ”Ässä”-breikin, jonka ideana oli työntää keskeltä kaksi pelaajaa mahdollisimman pitkälle. Harri itse ottaisi telttakakkosen ja allekirjoittanut tölkkikakkosen. Filipp Hilden laitettiin millelaidan takakulmaan, Jan Oksman otti sneikin takakulman ja Mika Sinisalo telttaykköselle. Ja kaikki piiput soimaan heti lähdöstä ja linjoja tukkoon. Breikki ymmärrettiin riskaabeliksi keskustan osalta, mutta kovatasoista joukkuetta vastaan oli pakko yrittää riskillä. Peruspelillä meillä tuskin olisi ollut kauaa sanomista.

Breikki onnistui yli odotusten ja mitä ilmeisemmin sotki Ässän pakan, koska peli oli alta aikayksikön 1-0 SWATille. Seuraavan erän breikki muutettiin tavalliseksi perusbreikiksi joka poiki 2-0:n. Kolmanteen erään taas ”Ässä”-breikillä ja 3-0, kiitos. Päätettiin käyttää ”Ässää” tarpeen mukaan muissakin peleissä.

Kuvat: Pauli Vartiainen

FieldFighter Outbreak – SWAT
FF:n 2-divarijoukkuetta emme olleet tällä kaudella vielä kohdanneet. Perinteisesti FieldFighterin kanssa vääntäminen kuitenkin oli kovaa peliä, emmekä odottaneet helppoa peliä nytkään.

Ei ollut helppo peli, mutta sitäkin hienompi pelikokemus! Peli aaltoili päädystä päätyyn ja saatiin pelattua kaikki mahdolliset viisi pistettä. Jok’ikistä breikkivaihtoehtoa kokeiltiin ja niiden variaatioita, peli oli nopeaa ja armonta. Matsi kuitenkin meni lopulta FF:lle 3-2. Aina ilo, saatte selkäänne sitten ensi kerralla .

Feenix – SWAT
Feenixiä vastaan olikin saatu tällä kaudella vääntää jo kaksi kertaa, Kirkkonummella hävisimme 3-0 ja Piikkiössä 3-2. Päätettiin että nyt olisi meidän vuoromme.

Jos muistini oikein palvelee, saimme ensimmäisen pisteen haltuumme. Seuraavat kaksi kuittasi Feenix. Neljänteen erään lyhyt psyykkaus ja piste meille. Viidettä ja ratkaiseva erä jäi sitten harmittavasti kesken jännittävässä 1vs1 tilanteessa. Peli siis tasuri 2 – 2. Ei ainakaan hävitty, lohduttelimme itseämme.

RPC – SWAT
Kauden uusinta 2-divari tulokasta RPC:tä vastaan oltiin pelattu ainoastaan Ikaalisten kierroksella. Koko kauden olimme seurailleet heidän peliään ja kehitystä olikin huomattu tapahtuvan kierros kierrokselta. Varman päälle piti ottaa tämäkin peli, jos jatkosta haaveiltaisiin. Tasapeli edellisestä ottelusta oli nyt painolastina lisäpelejä ajatellessa. Voittaa olisi ainakin pakko.

Ensimmäinen piste tuli meille peruspelillä, toiseen pisteeseen lähdimme liiankin riskillä ja ehkä vähän ylimielisesti. Peli kahden erän jälkeen tasan 1-1. Kahden pisteen jälkeen puolten vaihto, mikä vaikeutti peliä huomattavasti, ilta-auringon paistaessa puitten yläpuolelta suoraan silmiin. Tästä huolimatta onnistuimme saamaan loput pisteet itsellemme. Peli siis SWATille 3-1.



Mites sitten kävikään?

Jatkosta ei ollut vielä hajua. Kaksi voittoa, tasuri ja tappio. Mihin se riitttäisi? Ylempi finaali näytti olevan jo poissuljettu tässä vaiheessa, mutta pronssipeliin oli vielä mahkuja.

Pelastava ritari valkealla ratsulla tulikin PPW Mad – Ässä Creditor pelin muodossa. PPW:n pistäessä Ässälle hanttiin oikein urakalla, peli päättyi 2-2. Hilkulla oli päättyä 3-2 PPW:lle, aika taisi loppua juuri viimeisellä puolella metrillä ennen liputusta.

Tiukalla meni mutta menköön, pronssipeliin Feenixiä haastamaan !

Pronssipeli: Feenix – SWAT
Päätyarvonta hävittiin siinä mielessä että jouduimme raahaamaan kamppeet kauempaan päätyyn ja pelaamaan ensimmäiset pisteet aurinko silmillä.

Lataus ja henki tähän peliin olivat kovat. Filipp Hilden oli loukannut itsensä joten hänen tilallaan pelasi Antti Viiala. Antin tiedettiin hoitavan tonttinsa joten peliä lähdettiin voittamaan. Nyt tai ei koskaan, Feenix – lintu saisi tuhkaansa jäädä.

Ei mitään kikkailuja, perusbreikillä mentiin neljä erää. Ensimmäinen erä 1-0 SWATille, toinen erä no point. Suivaannus ja loput kaksi pistettä meille, 3-0! Feenix ei antanut mitään ilmaiseksi mutta yhtäkaikki ensimmäinen voittomme heistä oli varmaa. Jan Oksman millelaidalla toimi ratkaisuroolissa jokaisessa pisteessä.

Takkiko tyhjä?
Pronssiin oli upeaa lopettaa SPBL-kausi! Saimme sarjataulukossa hinattua sijoitustamme tänä vuonna jälleen hieman ylöspäin ja kaksi pronssisijaa samalla kaudella kertoo edistystä tapahtuneen.
Näkemykseni mukaan Kirkkonummen ja Piikkiön heikommat sijoitukset olisivat olleet käännettävissä paremmiksikin sijoituksiksi huolellisemmalla pohjatyöllä ja valmistautumisella. Mutta loppujen lopuksi ihan itse ne onnistuimme tunaroimaan, toki saaden hieman apua siihen armottomilta vastustajiltamme .

No, ensi vuodelle olemme jälleen asteen parin verran kovempia ja taatusti kokeneempia. Tulee olemaan meille kuudes vuosi putkeen kakkosdivarissa nousematta tai tippumatta, toivottavasti se on edes joku ennätys .

Joukkueemme tahtoo kiittää kaikki sarjan toteutumiseen vaikuttaneita henkilöitä, kaikki pelanneita joukkueita, tuomareita, Näpää, Grandea, Jaagoa, Artoa sekä ennen kaikkea sponsoreitamme Paintball Sissosta, Siivous Oksmania sekä Päijät-Hämeen Paintball ry:tä.

Lopuksi, nöyrimmät kiitokset mielenkiinnostanne. Toivottavasti nämä tarinoinnit ovat tarjonneet sivuston kävijöille jonkinlaista viihdykkeen korviketta, palataan asiaan jälleen ensi kauden korkattuamme!

Päijät-Hämeen Paintball/SWAT Facebookissa
Pauli Vartiaisen kuvia Oulun kierrokselta
]]> Wed, 14 Dec 2011 23:14:34 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/156/swat-raportti-turusta-2011 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/156
SWAT - Trivoga Bronze
Kalavelkoja makselemaan teki mieli, Trivogan kaverit olivat meitä kaltoin kohdelleet ja suunnilleen ylikävelleet Kirkkonummen aavoilla peltoaukeilla. Nytkö potut pottuina?

Peli alkoi kehnosti, nopeassa tahdissa peli oli taipumassa Trivogan hyväksi ensimmäisessä pisteessä, meiltä yhden miehen jäädessä kentälle kahta vastaan. Vaikka pitissä kynnet jo melkein irti järsittiin, Filipp Hilden kuitenkin hoiti tilanteen vallan mallikkaasti kotiin ja ensimmäinen piste olikin näin ollen meidän.





Toisessa ja kolmannessa pisteessä Jan Oksman pääsi todenteolla hyödyntämään sneikkiä ja saikin siirrettyä sukkelasti Trivogan pelaajia pois kentältä, joten peli ja ah, niin suloinen kosto oli meidän 3-0. Aina ilo pelata kanssanne, herrasmiehet! Varmasti koitattekin tämän kuitata sitten ensi kerralla .

SWAT - Feenix
Uutta peliä putkeen, eli arpajaiset olivat sitten jälleen näemmä valmistelleet meille seuraavan matokuurin. Feenixillekin meillä oli asiaa Kirkkonummen jäljiltä.
Kaksi ensimmäistä pistettä meni selvin sävelin Feenix-orkesterille hetken taiston jälkeen, nyt oli saatava kapuloita rattaisiin. Breikkimuutos, Hilden jäi pois sneikkipuolelta ja Saku Tonteri laitettiin etenemään telttapuolen takakulmaan.

Tulosta saatiin heti, kaksi seuraavaa pistettä tulivat SWATille, kovan taistelun jälkeen, vaan ilman suurempaa draamaa.

Tilanne 2-2, viides ja ratkaiseva piste. Tätä voittoa tarvitsivat molemmat, Feenixille tämä oli kuitenkin kuolemanpaikka jatkoa ajatellen. He olivat hävinneet ensimmäisen alkusarjan pelinsä, kun me taas olimme voittaneet omamme. Kovan väännön jälkeen Feenix sai meidät alakynteen ja puhdisti kentän. Liputtaja kuitenkin joutui tiukkaakin tiukempaan syyniin tuomareiden toimesta ja hetken pieni toivon kipinä syttyikin meille, ehkäpä liputtaja olisikin likainen. No cigar, pelaaja tuomittiin torikokouksen jälkeen puhtaaksi. Peli 3-2 Feenixille.

Kuitenkin, olimme pääosin tyytyväisiä peliin. Saimme kovatasoiselle joukkueelle pistettyä vastaan ja noustua hetkellisesti tasapeliin selkeästä tappioasemasta. Paremmin sitten ensi kerralla, jookosta joo.

SWAT - Jämsän Paintball
Keski-Suomen omat kultapojat ja muutenkin vallan mukavat kaverit olivat seuraavana tähtäimessä. Vielä ei oltu päästy pelaamaan heitä vastaan tämän vuoden aikana.

Jämsällä oli sama tilanne kuin meillä, yksi voitto ja yksi tappio. Joten, tämä peli määräisi jatkoon menijä-ehdokkaan kaksikosta. Suunnitelmana, ei sääliä.

Niin, ei ne antaneet meille sääliä. Peli oli muutoinkin täydellinen fiasko, ainakin merkkainteknisessä mielessä. Breikit onnistuivat hyvin, vaan kun pahimmillaan kolmella pelaajalla viidestä lakkaa merkkain toimimasta, set oli että kaput ja näkemiin. Erätauoilla nämäkin merkkaimet sitten toimivat, mutta kentällä ongelmat toistuivat kaikki kolme pistettä. Varamerkkainten arvo se jälleen nousi esille, vaikka tekniikka hässäkän oli sitten lähemmissä tarkasteluissa osittain aiheuttanut muutama turvonneempi pallo loaderissa. Kuuma aurinko ja huolimaton bulkkivöitten säilytys kostautui ehkä? Ja kun vielä Jämsäläiset pelasivat sikamaisen hyvin, mitäpä siinä sitten. Vain vana jäi, kun laivasi (jatkopeleihin) lähti.

Käteen jäi sitten seitsemäs sija Piikkiösta, ja pakko myöntää sen olleen pettymys. Suurimmat kirkkoveneet mieleen nostattivat varsinkin viimeisen pelimme tunarointi, alkusarja kun oli kuitenkin mennyt kohtalaisen tehokkaasti.

Kuitenkin, erityiskiitokset Jani ”Grande” Anderssonille kullanarvoisista vinkeistä ja valmennusavusta, samoin Sissokselle yhteistyöstä yleensä ja Paintball.fi saa kiitollisuutemme vahvasta tuestaan Päijät-Hämäläisen paintball-skenen edistämiseksi.

Oulussa sitten tavataan, peli-intoa meiltä kyllä vielä löytyy!!!

Päijät-Hämeen Paintball/SWAT Facebookissa]]> Wed, 14 Dec 2011 23:13:47 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/155/swat-raportti-kirkkonummelta-2011 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/155
Pro Parkin kenttä järjestelyineen näytti jälleen kerran yleispätevältä. Pelipallot haltuun saatuamme siirryimmekin tuttuihin askareisiin, bulkittamaan ja tekemään viimeisiä silauksia pelisuunnitelmiin. Tai tässä tapauksessa tekemään yleensä niitä suunnitelmia, treenaaminen tätä kierrosta ja leiskaa varten oli jäänyt hävettävän vähäiseksi. Toki jonkinlaiseen perusbreikki-ideaan oli päästy ja pari ensimmäistä peliä seurattuamme ja niiden ideasta kiinni saatuamme, olikin aika siirtyä areenalle.
Kuva: Perttu Alitalo

SWAT – PPW Mad
Wipen perillinen ja PPW:n ensimmäinen joukkue 1-divisioonassa, oli kärsinyt putoamiskohtalon edellisenä kautena ja näin ollen PPW:n joukkue pelasi vuoden tauon jälkeen jälleen 2-divisioonaa. Päätettiin lähteä asiaankuuluvalla kunnioituksella ottamaan näitten kavereitten tasosta selvää. Etukäteen pelistä ei tiennyt mitä odottaa. Vaikea tai helppo, samapa tuo, voittoa haettiin jokaisesta pelistä.

Peli käynnistyi vauhdikkaasti eikä OFO-rangaistuksetkaan tainneet jäädä vieraaksi. Kuitenkin sneikin suht’koht nopea hyödyntäminen toi peliä auki ja tuiki tärkeä ensimmäinen piste oli meidän.

Vastustaja ei saanut peliään käyntiin onneksemme, joten seuraavatkin pisteet solahtivat samaan tapaan meidän päätyymme, kokon pelin langetessa eduksemme 3-0. Mukavan vauhdikas aloitus, tätä lisää.

SWAT – Feenix
Vanhojen starojen miehittämä Feenix olisi seuraava koitoksemme. Tämä osattiin ajatella jo etukäteen päivän vaikeimmaksi peliksi. Tässä porukassa kun oli varmasti yhteenlaskettuna ylivoimaisesti eniten pelivuosia 2-divarissa. Lisäksi nousu 3-divisioonasta edelliseltä vuodelta kertoi jotain siitä junasta jonka kyytiin oltiin lähdössä.

Muutaman ratapölkyn saimmekin kiskoille heitettyä eikä Feenix-juna aivan ilman hidastetöyssyjä meistä selvinnyt. Ensimmäinen piste meni toki heille, mutta toista pistettä pelatessa saimme kentän tyhjennettyä sinipaidoista vielä kahden oman jäädessä peliin. Mutta liiankin innokkaasti pyrimme liputtamaan ja siinä hötäkässä jäi liputtava pelaaja tarkastamatta. Ja kun liputtajasta maalijälki sitten löytyikin, joka oli tulkittavissa myös osumaksi, ei tuomareiden ollut vaikea eliminoida liputtajaa ja antaa OFO-tuomio viimeiselle pelaajalle. Nollapiste, Fennixin johto siis edelleen 1-0. Jarruja yritettiin vielä vastustajan suuntaan heittää mutta Feenix silti sai korjattua lopulta ne tuikitärkeät kaksi pistettä. 3-0 Feenixille, jättäisi hieman paineita viimeiseen peliimme jos jatkosta aioimme enää haaveilla.
Kuva: Perttu Alitalo

SWAT - Trivoga Bronze
No niin, sitten jotakin aivan tuttua. Mystinen mato oli jälleen määrittänyt vastustajaksemme vanhan kunnon Trivogan. Heillä oli vielä yksi peli ennen meitä joten päätettiinkin miehissä lähteä sitä koitosta tarkastamaan. Jonkinlaista osviittaa saimmekin Trivoga – RPC pelistä ja näin ollen omahyväisesti kuvittelimme saavamme yliotteen vastustajasta.

Ylpeys käy sitten hei ihan oikeasti lankeemuksen edellä. Ensimmäinen piste sujahti ilmeisesti noin 15 sekunnissa Trivogalle. Heti peliin alkuun saadut kaksi OFO-rangaistusta hautasivat jo tässä vaiheessa jatkopelihaaveemme. Toista pistettä yritettiin samalla kaavalla vaan vastustajan erittäin telttapuolelle painotettu peli plus allekirjoittaneen mutkalakko kaivoivat kuoppaamme entistä syvemmäksi. Nyt muutettiin jo breikkiäkin ja vaihdettiin miehitystä, tuloksena piste meille. Mutta liian myöhään saimme kiinni juonesta, neljännen erän tasaisemman väännön Trivoga kuittasi itselleen. Peli siis 3-1 Trivogalle ja aivan ansaitusti. Kiitos selkäsaunasta.

Ei siis saatu lisää pelejä tälle sunnuntaipäivälle. Syvällistäkin itseanalyysia oli siis syytä tehdä. Joka pelistä kyllä löydettiin onnistuneitakin hetkiä, mutta tällä kertaa sorruimme omiin virheisiimme ja tietysti taitavat vastustajamme eivät niitä meille anteeksi antaneet.

Edessä onkin siis kuudet viikkotreenit korkeapaikan leirillämme Heinolan Hillbilly Areenalla. Tarpeeseen taitaa tulla. Ja paljon töitä pelikunnon löytämiseksi!
Päijät-Hämeen Paintball/SWAT Facebookissa]]> Wed, 14 Dec 2011 23:12:46 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/154/swat-raportti-ikaalisista-2011 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/154
Nyt se sitten koittaisi, kauan odotettu ja haikailtu SPBL:n kisakausi. Tätä varten on boordipeintattu koko talvi, saatikka jo huhtikuun alusta särjetty paikkoja viikkotreeneissä Hillbilly Areenan armottomaan maaperään Heinolassa.

Jo lauantai 14.5. oli paljastanut että SM-liigassakin oli tarjolla yllätyksiä tulevalle kaudelle, mitä paljastuisi alemmista divareista. Kaverijoukkueet Mohikaanit ja TBD olivat jo kolmosdivarissa kisakauden korkanneet, TBD jopa pronssin merkeissä. Huonommaksi ei lämminhenkisen kilvoittelun nimissä ainakaan aiottu jäädä.

Sunnuntaina paikan päälle liiankin aikaisin, hivenen meinasi aika käydä pitkäksi ennen kuin päästiin varsinaiseen asiaan, eli alkusarjojen pelien kimppuun.
Kuvat: Perttu Alitalo


SWAT - Los Bastardos

Baltic Sea Cupissa jäi peli harmittavasti tasoihin kolmosdivarista nousseiden äidin pikku äp...kullannuppujen kanssa, jotenka nyt olikin mukavaa hakea siihen koitokseen loppuluku.

Ensimmäinen piste soljahti erittäin vaivattomasti LB:lle samalla kun selvitimme tämänvuotisen OFO-herkkyyden. Talvi- ja treeniteloilta oli mitä ilmeisemmin jäänyt säädettävää. Toinen piste saatiin kammettua itsellemme, vaikka surkuhupaisaa hämmennystä jäljellejääneessä kenttäkaksikossamme herätti valmentajien huudot ”Tero, se on purjeessa.” Kumpi purje ja ennenkaikkea, kummalle Terolle tässä huudettiin. Kolmas piste ilman sen kummempia jälleen LB:lle. Neljäs piste ja huomasimme olevamme neljällä miehellä aloittamassa. Missä viides, olimmeko saaneet jonkun pelaajarangaistuksen? Peli alkoi, heti kärkeen OFO ja se siitä.

Pitissä selvisi puuttuvan miehen episodi. Viides kaveri oli luullut että varamies oli mennyt hänen sijastaan kentälle, kun tämä oli siirtynyt toiseen päähän valmentamaan. Sovittiin muuten että tästä ei puhuta enää ikinä. Alkuhuudon jälkeen siis. Peli LB:lle siis 3-1. Ei kovin mallikas alku turnaukselle.

SWAT - Trivoga Bronze

Viime kaudelta kolmoseen tippunut ja sieltä takaisin ylemmäs kammettu, Trivoga Bronze on ollut koko 2-divari historiamme ajan yksi vakiovastustajamme. Alkuvuosina saimme heiltä kovastikin selkäämme opetellessamme supipelaamisen saloja, mutta parina viimevuonna olemme jo oppineet laittamaan heille kampoihin. Hyvät pelit tämän porukan kanssa saa aina. Tasaista tuttua ja vahvaa vääntöä, mutta sen verran saimme lisää vauhtia peliimme pienillä breikkimuutoksilla ja LB-pelistä kerätyn v***tuksen ansiosta että 3-0 kilahti tilipussiin.

SWAT-RPC

Tästä tapauksesta onkin jo pakko tarinoida vähän enempi. RPC oli rohkeasti tarttunut tilaisuuteen, kun SPBL tarjosi kolmosdivarin tiimeille mahdollisuutta nousta suoraan ylemmälle sarjatasolle. Tätä esitettiin kait lähinnä siksi että saataisiin molempiin divareihin parillinen määrä joukkueita.

RPC oli jo uusi tulokas kolmosdivariinkin ja sanasen vaihtaessani hemmojen kanssa, ilmeni että osa heistä näki supikentänkin ensimmäistä kertaa. Ihailtavaa kuitenkin että kaverit uskalsivat tarttua haasteeseen, varsinkin kun kolmosen lauantai pelipäivä muuttui vähemmän kiitolliseen sunnuntaipäivään. Tulikokeensa kaverit ottivat vielä 1-divaripudokasta, Coitusta, vastaan.

Seurasimme RPC:n pelejä sivusilmällä läpi päivän, ihan sillä varauksella että usein paperilla ”altavastaajina” pelaavat joukkueet saattavat tarjota ikäviäkin yllätyksiä. Porukka paransikin peliään kuin sika juoksuaan, mutta silti välisessämme kohtaamisessa onnistuimme yhtäkaikki kuittaamaan pisteet itsellemme 3-0. Erät vietiin läpi ilman suurta draamaa, perusaggressiivisesti päälle hyödyntäen vastustajan kovin vähäistä breikkiampumista (vaikkei se meilläkään usein kovin hektistä ole vieläkään). Vilpittömästi onnea tälle porukalle tuleviin koitoksiin, ainakin oli henki kohdallaan.

Jatkot?

Jonkin tovin jouduimme jännäämään jatkopelien suhteen, odotukset eivä olleet kovin suuret Los Bastardos-pelin fiaskon jälkeen. Mutta kuitenkin, pelit olivat menneet sopivasti ristiin, että jatkopaikka lohkesi kuin lohkesikin meille. Jatkossa olivat Ässä Creditor, Coitus, Jämsän Paintball sekä SWAT. Semifinaalin saimme vastaamme Ässän.

Semifinaali: SWAT - Ässä Creditor

Tiesimme jo ennen peliä että nyt on vastassa joukkue, jonka treenimotivaatio ja tekniikkataso on korkealla kuten sitä myöten se kuuluisa rimakin. Alkusarjan pelinsä nämä kaverit olivat hoitaneet varsin hyvin. Tarkoitus oli saada pelattua heitä vastaan sitten aggressiolla, jospa saisimme yllätettyä ja sitä kautta päästäisiin kiinni pisteisiin. Taisi vain jäädä aggressio toisen puvun taskuun, sen verran laiskasti pelimme käynnistyi ja suorastaan jumittui omaan päätyymme. Siitä olikin Ässän varsin helppo poimia hedelmät eli 3-0 pisteet pölyn laskeudettua. Siispä pronssipeliin.

Jämsä ja Coitus olivat jauhaneet jännittävän pelin. Kunnian kukko kuitenkin lauloi Jämsälle, joka näin oli varmistanut itselleen ainakin hopean. Itse joutuisimme vielä pronssista taistelemaan.


Pronssipeli: SWAT - Coitus

Ässän tavoin, Coituskin oli alkusarjan pelejään dominoinut. Vaan hieman näkyi hiipumista Jämsä-pelin aikana vauhdissa. Oman kunnon oli siis riitettävä. Peli alkoi hyvin pisteen viemisellä, Coitus tasoitti heti seuraavaan. Pikku paketti psyykkausta ja seuraava piste kolahti jälleen meille. Nyt odotettiin vielä jotain erikoista vetoa vastustajan puolelta, mikä jäi kuitenkin tulematta. Peli 3-1 SWAT:lle!

Pronssi kolahti postiluukusta kuitenkin, vaikka pienin epäilyksin oli jatkopeleihin lähdetty. Pakko olla tyytyväinen, 2010 Ikaalisten 4. sija nyt astetta ylemmäs.

Kaiken kaikkiaan turnaus viikonloppu Ikaalisissa oli varsin onnistunut järjestelyiltään eli ilmoiltaan. Mukava on käydä paikalla ainakin kerran vuodessa, varsinkin kun on joskus jotain kotiin viemistäkin. Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille (Paintball.fi, Sissos, Siivouspalvelu Oksman, Duracell) ja varsinkin pelaavalle joukkueelle sekä ylin kiitos huoltovastaava-laitavalmentaja Sakulle. Jämsää porukkaa ja valokuvausautomaatteja Grandea ja Perttua unohtamatta . Jääkiekostakin tämä päivä sitten ehkä myös tullaan muistamaan.

Kirkkonummi, here we come!
www.facebook.com/paijatpb Facebook-sivu
]]> Wed, 14 Dec 2011 23:11:57 +0200 https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/153/testissa-contour-gps-kyparakamera https://paintball.fi/tero-kettu/uutiset/153
En juuri harrasta kuvaamista, en valokuva enkä video. Minulla ei riitä mielenkiintoa kuvailla itse peleissä (kun en voi itseäni kuvata) saati minulla ole juurikaan käsitystä kameratekniikasta taikka alan termistöstä. Eli miksi hel....ssä minulla olisi mitään sanomista kun aiheena on vajaan 400 euron HD-videokamera, GPS-tiedon tallennusominaisuuksilla, mahdollisuus ottaa automaattista valokuvasarjaa 3 sekunnin välein aina 2000 kuvaan per gigatavu, laajalla skaalalla mahdollisuus säätää video-ominaisuuksia ja plaa plaa plaa...

Koska tämä on täydellinen kadunmiehen arvio laitteen käyttöominaisuuksista ja, mikä tärkeintä, onko sen käyttö helppoa ja vaivatonta. Varsinkin peinttaajalle, joille kaikki pitää muutenkin olla hetitässänytmikseiolejojamiksionvaikeetaeihuvita. Siksi.


The Box, outside of it and beyond!

Kamera oheistarvikkeineen ja manuaaleineen tyhjiöpakattuna tuhoutumattomaan muovipakkaukseen jonka avaamisesta ei ilman verenluovutusta selvitä? Manuaalin voi hyötykäyttää renkaanvaihdossa varmistuspönkkänä? Ei. Järkevästi pakattuna läpinäkyvään, suljettavaan kovamuovilaatikkoon jossa tavarat säilyvät kätevästi pitempäänkin. Manuaali kattaa hyvin perustiedon tarpeen, on saatu pieneen tilaan, etsitty fakta löytyy helposti. Harvinaista. Tämän manuaalin lukee mieskin mielellään, jo ennen kuin on ihan pakko.

Ensivaikutelma itse kamerasta, pienihän tuo on ja aika keveäkin. Kamerassa ei ole näyttöä laisinkaan, jotenka siitä on saatu entistäkin kompaktimpi. Nappeja kameran ulkopinnalla on kokonaista yksi, ON/OFF. Tämän lisäksi kameran päällä on jämäkän tuntuinen liukukytkin joka toimittaa REC-nappulanvirkaa ja akkuluukun avauskytkin. Merkkivaloja löytyy neljä. Ulkopinnalla löytyvät valot akulle (Battery Status), kuvauksen tila (Record Status) ja muistikortille (Memory Status). Lisäksi liukukytkimen alla löytyy kuvaukselle toinen merkkivalo. Vähäeleistä ja käytännöllistä, maallikko tykkää. Manuaali kertoo vielä jostain löytyvän sisäisen mikrofonin että GPS:n.

Värillähän ei ole väliä kunhan se on mustaa, kuten tässäkin tapauksessa, jossa runko on mainitunväristä alumiinia. Kestävässä rungossa on molemmin puolin TRail -kiinnitysjärjestelmä kameran mukana tuleville kiinnikeille, joita on pakkauksessa kolme. Kaksi kiinteälle alustalle kiinnitettäväksi (Flat mount) ja peinttaajalle tärkein, maskikiinnitys (Goggle mount). Mukana tulee myös pikalukituksella varustettu remmi, joka toimii varmistuksena kameraan ja kiinnitysjärjestelmään yhdistettynä, jos sattuisi kamera kiinnikkeestä syystä tai toisesta irtoamaan. Tosin jos kiinnike pettää, siinä meni kamera, kiinnike ja remmi. No ei olla liian pessimistejä. Hyvä idea kuitenkin.
Kameran linssi (laajakuva, 110-135 astetta,mukana suojus) pyörii 180 astetta eli puolikierroksen, ideana saada kuva haluttuun tasoon, villisti veikkaisin horisontaali-tason olevan suosituin valinta. Tässä apuna toimivat kaksi laseria jotka kohdistamalla esim. seinään, voidaan linssiä kääntämällä saavuttaa tuo hekumallinen vaakataso alustaan nähden. Pätevää.

Oman näytön puuttuminen kamerasta on etu sekä haitta. Etuina pienempi koko, paino ja pidempi akunkesto. Haittana että kaikki asetuksien säätäminen ja tarkistaminen että videoiden katselu/poistaminen tapahtuu kotikoneelta ohjelmiston kautta. Yhtenä vaihtoehtona kentällä voi tietysti käyttää muistikortin siirtämistä sopivaan älypuhelimeen videoiden katselua varten, jos jaksaa vaihdella kortteja. Internetin ihmeellisen taikamaailman mukaan kameraan on tulossa Bluetooth-palikalla (ja varmaankin yhteenkäyvällä softalla) mahdollisuus käyttää älypuhelinta näyttönä, tosin epäselväksi jäi, mahdollistaako tämä asetusten säätämisen tätä kautta.

Takaisin nappeihin ja kytkimiin. ON/OFF nappi tuskin kaipaa suurempia selityksiä. Nappia reilusti painamalla (ja akku ladattuna) kamera käynnistyy ja piippaa kerran. Nappia reilusti painamalla ja painettuna pitämällä noin 3 s, kamera sammuu ja piippaa kaksi kertaa. Käynnistettäessä syttyvät myös linssin laserit muutamaksi sekunniksi kohdistusta varten.

Akkuluukun alta paljastuvat tärkeimmät. MicroUSB-liitäntä (mukana tulee tarvittava kaapeli) tiedonsiirtoa ja akun latausta varten, 1-2-kytkin kuvaustilojen vaihtoa varten (työasemaohjelmistolla muokattavissa laajalti), paikka MicroSD muistikortille (2 GB kortti tulee mukana, tuki 32 GB saakka) ja paikka akulle (3.7 V/1050 mAh Litium-Ioni, kuvausaikaa luvataan jopa 3 tuntiin). Jep.

Ja itse REC. Työnnä liukukytkin eteen, äänitys. Vedä liukukytkin taakse, äänitys pysähtyy. Rivoa mutta yksinkertaista.

On/Off ja REC ovat erittäin jämäkän tuntuisia, ja niiden painaminen/liikuttaminen vahingossa on erittäin epätodennäköistä tai ainakin vaatii aika ison vahingon. Hanskat kädessäkin operoiminen onnistui vaivattomasti. Akkuluukun avauskytkin toimii niin tylsästi ja varmasti ettei siitä ei paljon tarinaa irtoa.


Teoria ja käytäntö, missä ne kohtaavat?

No niin, mutkat suoriksi. Toimiiko se? Onko kätevä? Kamera kiinni ja testaamaan.

Koska testaaja on peinttaaja, kiinnitys maskiin on luonnollisin vaihtoehto. Mukana tulevilla kiinnikkeillä ei ollut mahdollisuutta kokeilla suoraan kiinnitystä merkkaimen piippuun ilman kekseliästä viritystä, mutta mielestäni maskikiinnitys hakkaa piippukiinnityksen muutenkin mennen tullen, vähemmän kuvaa maaperästä ja ilmatilasta editointipöydällä poistettavaksi.

Talven jonkin verran rajoittaessa mielenkiintoa ulkopeleihin, testausta suoritettiin laskettelurinteessä, pulkkamäessä, hiihtäessä ja tietysti Toijalan reball-olosuhteissa. Samalla tuli testattua pakkaskestävyyttä ihan vahingossa niin kuin sivutuotteena. Testausalustana Proton Axis Pro, V-Force Rental että JT Flex, viimeksi mainittu ilman maskiosaa (laskettelukeskuksessa olisi luultavammin herättänyt pahennusta tai pakokauhua kokomaskin kanssa skimbailu).

Kuitenkin, ennen maastoon siirtymistä oli hieman tutustuttava ohjelmistoon. Ja ladattava akku. Akun voi ladata joko mukana tulevalla kaapelilla tietokoneen USB-väylästä tai erikseen ostettavalla laturilla. Kameran softaa, asetuksia, ja tiedonsiirtoa hallinnoidaan, kameran oman näytön puuttuessa, Contourin omalla Contour Storyteller -sovelluksella kotikoneelta. Valmistajan kotivuilta saa viimeisimmän version.

Sovelluksen yleisnäkymä on selkeä ja valikot helposti hahmotettavissa. Sovellus mahdollistaa maallikon näkökulmasta aika laajankin tweekkauksen asetuksien suhteen ja tarjoaa laiskemmallekin yksilölle helpot ja lyhyesti selitetyt vaihtoehdot kuvausmoodeiksi. Valinnan varaa löytyy aina Full HD:stä Still-kuviin. Kameraan voi asettaa kerrallaan kaksi kuvausmoodia joita voi sitten kentällä vaihdella tilanteen mukaan akkuluukun alta löytyvällä 1-2-kytkimellä. Sovelluksessa on mukana oma videosoitin, jonka avulla voi myös seurata videoon tallennettua GPS-tietoa liikkumisesta erillisessä karttaruudussa. Videoita voi myös toistaa muillakin soittimilla, mutta GPS-info on rajattu vain Contourin softaan.

Akku täynnä ja kuvausmoodit valittuina siityminen ulkotiloihin. Ensimmäisellä kerralla oli tarkoitus testata kuinka pitkää videota voi tallentaa yhtäsoittoa mukana tulevalla 2 Gb:n kortille laskettelurinteessä. Akunkeston rajoja ei päästy tällä kortilla koettelemaan, koska muisti tuli aina täyteen ennen akun loppumista.

Pari ensimmäistä kuvaussessiota meni piloille linssin tason säätämisen opettelussa/muistamisessa sekä kameran oikean paikan löytämisessä maskihihnassa. Kaikilla maskeilla ja laseilla oikea paikka tuntui löytyvän mahdollisimman edestä jotta kuva ei tiltannut ulos sektorista.

Tällä kertaa käyttöön valituista moodeista, Contour HD-moodissa päästiin 1h 13 min tallenteeseen alhaisella laadulla, 38 min parhaalla kuvanlaadulla. Full HD-moodissa vastaavat lukemat olivat 31 min ja 17. min. Maallikon silmin tallenteissa oli nähtävissä jonkin verran eroa, vaan kun en ole pikseli-intoilija, niin kohtuullinen kuvanlaatu ja pitempi tallennusaika oli henkilökohtaisesti tärkeämpää. Sisäinen mikrofoni sieppasi äänen joka tallenteessa kiitettävästi.

15 asteen pakkanen sekä tuiskuinen keli eivät laitteistoa tuntuneet juurikaan koettelevan. Kaatumisetkaan eivät tuottaneet vahinkoa ja kamera pysyi todella mallikkaasti paikoillaan niistä huolimatta, tosin päätä ei kolisteltukaan rinteeseen.



Toijalan Reball-koettelemukseen päätin kokeilla Action HD-moodia, ihan vain ihanaisen slow-motionin tähden. Akut täyteen, kortti tyhjäksi ja kohteeseen. Selvisi vasta muuten jälkeenpäin ettei Action HD-moodi tallenna sitten ääntä? Tai jonnekin se kuitenkin jäi Toijala – Heinola välille, pistäkää vaikka mailiin jos löytyy.



Normi kolmen tunnin sessio kamera kiinnitettynä maskiin tuntui aivan luonnolliselta, kameran mukana oloa ei edes huomannut. Ei heilunut eikä kolissut ja hititkin tuntui ottavan ilman mukinoita vastaan. Sai slaidata, daivata ja vaikka päälleen betoniin kaatua, kamera tuntui vain toimivan. Sen verran tuntui kuitenkin heinämiehenä heiluminen eroavan laskettelusta ja pulkkailusta että maskikiinnike liikkui päivän aikana pois tarkoin asetetulta paikaltaan, mikä sitten vaikutti suuresti katselunautintoon. Vajaa 20 min filmimateriaalia tältä keikalta kyllä jätti toivomaan isompaa korttia vakiona koneeseen. Myös esiasetettujen kuvausmoodien vähyys (2) jätti hivenen kylmäksi, varsinkin kun kortti ennätti loppua ennen kuin pääsin edes toista moodia kokeilemaan. Kuitenkin kun muistaa kysymyksessä olevan ensisijaisesti kompaktiin kokoonsa panostava laite, nämä pikku miinukset tuntuvat aivan siedettäviltä. Kaipa sitä isoimmissa vehkeissä olisi enemmän ominaisuuksia vaan kuinka huomaamatta ne kulkisivat mukana.
Kaiken tämän jälkeen?

Plussia ja miinuksia ynnäillessä, tämän testaajan käyttökokemus saa kyllä positiivisen etuliitteen. Parhaimmiksi ominaisuuksiksi nousi ehdottomasti helppokäyttöisyys ja laitteiston pieni koko, puhumattakaan harvinaisen järkevästä manuaalista. Suurimpina herneinä nenässä oli jo edellä muutamaan otteeseen mainittu asetusten säätämisen mahdottomuus ilman tietokonetta ja paketissa mukana tulevan tallennusmedian koko. Kuitenkin 400 euron hintaluokkaan sovitettuna ja näin jämäkän tuntuisesta laitteesta, nämä muutamat miinukset eivät minua estäisi ostamasta tätä kameraa. Vaimo saattaisi yrittää estää .

www.contour.com valmistajan kotisivut
www.kyparakamerat.fi maahantuojan kotisivut








 

Contour GPS kypäräkameran teknisiä ominaisuuksia (valmistajan ilmoittamat)

SIJAINTITIETO
Sisäänrakennettu GPS-vastaanotin seuraa matkaasi useita kertoja sekunnissa tallentaen sijainnin, nopeuden ja korkeuden. Contourin ohjelmalla näet sijaintisi kartalla samalla kun katsot tapahtumat videolta.

HANDS FREE
Contour mullisti ihmisten tavan kuvata ensimmäisellä kypäräkamerallaan. Salaisuutena oli kameran pieni koko ja patentoitu TRail™ kiinnitysjärjestelmä, joka mahdollistaa helpon ja pitävän kiinnityksen vartaloon, välineisiin ja ajoneuvoihin.

147 grammaa painava kamera on pienin ja kevyin GPS:n sisältävä kypäräkamera.

Alumiinirunko on kestävä ja roiskevedenpitävä. Sitä on myös helppo käyttää: Nauhoitus alkaa kun kameran yläreunassa oleva liukukytkin työnnetään eteen. Kytkimen kokoa on kasvatettu ja sitä on nyt helppo käyttää myös hansikkaat kädessä. Lasereiden avulla saat kameran kohdistettua juuri oikeaan paikkaan.HD ContourGPS:llä voit kuvata aitoa FullHD-videota, mutta myös pienemmällä resoluutiolla. Kameralla voi ottaa myös valokuvia, vaikka automaattisesti 1-60 sekunnin välein.


PAKKAUS SISÄLTÄÄ
ContourGPS kamera
2 GB MicroSD-muistikortti
Flat Surface Mount tasaisen pinnan tarrakiinnike
Goggle Mount lasien hihnaan tuleva kiinnike
Akku
USB-kaapeli
GPS
Sisäänrakennettu GPS
VIDEO
5 Megapikseliä
H.264
.mov

AUDIO
Sisäinen mikrofoni
AAC Audio

LINSSI
Kuvausala:
135°: 960p, 720p, Photo
110°: 1080p
Kaksi kohdistuslaseria

MUISTI
MicroSD
Tukee 32 gigan korttia (Mukana 2 GB)

OHJELMISTO
Yhteensopiva Mac (10.5, 10.6), Windows (XP, Vista, 7)

AKKU
Litium-Ioni
Kuvausaika jopa 3 tuntia
Ladataan tietokoneen USB-kaapelilla tai laturilla (Myydään erikseen)

RUNKO
Roiskevedenkestävä alumiinirunko
TRail™ kiinnitysjärjestelmä
Tuotekuvien käyttö artikkelissa maahantuojan luvalla.]]> Wed, 14 Dec 2011 23:05:04 +0200