https://paintball.fi/jani-leskinen Fri, 10 Apr 2026 15:47:23 +0300 https://paintball.fi/jani-leskinen/uutiset/1520/liiton-tunnustuspalkinto-2023-paulus-parkatti https://paintball.fi/jani-leskinen/uutiset/1520 Tiesitkö että vasta kaudella 2005 siirryttiin ns. virkatuomareihin? Eli kaudesta 1994 kauteen 2004 jokainen joukkue vastasi jollain kierroksella tuomaroinnista. Taso heitteli melkoisesti ja saattoipa joskus joku epäillä puolueellisuutta.
Tuomarointi vaatii epäitsekkyyttä ja lehmän hermoja.
Ehdottomasti parhaat tuomarit ymmärtävät lajimme hienouksia ja usein takana onkin pelaajaura.
Olemme nyt saaneet nauttia yhtenäisestä ja motivoituneesta tuomariryhmästä useampia kausia. Kaikesta tekemisestä loistaa tahto onnistua ja toimia oikein ryhmänä. Se kyllä näkyy ja tuntuu meille kaikille pelaajille ja toivottavasti kaikki jaksamme sen muistaa, vaikka välillä adrenaliini kiehuu suonissa kun ”pallo ei pompi” itselle.
Suuren panoksen tähän yhtenäisyyteen ja korkeaan toiminnan laatuun on antanut tämän kauden liiton tunnustuspalkinnon saaja päätuomari Paulus Parkatti.
Pitkä pelaajaura mm. Viper ja Urho joukkueissa näkyy kokemuksena pelistä ja pelaajanäkökulman ymmärtämisessä.
Paulus palautti liiton toimintaan vuosittaiset tuomarikoulutukset ja niiden kautta saamme mukaan joka kausi muutamia uusia raitapaitoja.
Monivuotinen toiminta liiton hallituksessa, tiedottajana ja nettisivujen ylläpitäjänä ansaitsee myös maininnan ja kiitoksen.
Tuomaroinnista ei tee hyvää yksilösuoritukset vaan tiimityö, lämmin kiitos kaikille SPBL-tuomareille.


Alla perinteiset kysymykset palkitulle:
Jani Leskinen: Miksi olet yhä mukana paintballissa?
Paulus Parkatti: Erittäin hyvä kysymys, jota on joskus itsekin tullut pohdiskeltua kaikkien näiden vuosien jälkeen lajin parissa. Meillä on varsin hieno ja uniikki (urheilu)laji, jossa on mielestäni sitä jotain omaa taikaa ja viehätystä, mitä en ole vielä mistään muusta lajista onnistunut löytämään. Voisi siis hyvin sanoa että "rakkaudesta lajiin" täällä edelleen pyöritään mukana niin kauan kuin koen, että lajille on jotain annettavaa (tosin kohta pitää ruveta melko luovaksi, sillä montaa asiaa en keksi, mitä en olisi vielä lajin parissa keksinyt tehdä). Lisäksi lajin parissa häärii mukana yhtälailla intohimoisesti lajiin suhtautuvia harrastajia, jotka tekevät tästä lajin parissa toimimisesta viihdyttävää ja yhteisöllistä. Täältä on löytynyt monta uutta elinikäistä kaveria ja varmaan niitä löytyy lisää myös jatkossakin täältä, niin pelaajana, tuomarina kuin taustavaikuttajana. Hauskaa on ollut ja niin kauan tätä tehdään, kuin homma on hauskaa myös jatkossa!

Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa?
On ollut hienoa nähdä lajin ottavan isoja askeleita eteenpäin kohti urheilullisempaa suuntaa. Vaikka lajimme onkin omanlainen "outolintu" moneen muuhun lajiin verrattuna, on yleinen ilmapiiri lajia kohtaan muuttunut mielestäni suvaitsevammaksi verrattuna 20v takaiseen aikaan, kun ensimmäisiä kosketuksia olen itse lajin pariin ottanut. Samoin yleinen tekeminen erityisesti kotimaan turnauksissa on mennyt siistimpään ja urheilullisempaan suuntaan viimeisten vuosien aikana ja mielestäni voidaan puhua jo tietynlaisesta kulttuurin muutoksesta lajin parissa, jonka kauemmin lajin parissa mukana puuhanneet voivat varmasti myös allekirjoittaa.  Maailman tasolla lajille on saatu näkyvyyttä netin striimauspalvelujen kautta, mutta Olympialaiset on vielä antaneet odottaa itseään... (Ehkä vielä jonain päivänä...). 
Täällä kotimaassa maajoukkuetoiminnan kehittäminen on vienyt lajia selkeästi urheilullisempaan suuntaan ja tästä kuuluu kiitos niille kaikille taustalla toimiville talkoolaisille ja aktiiveille, jotka tätä lajia kehittävät ja vievät eteenpäin. Ammattivalmentajia meillä ei varmaan ihan heti tulla näkemään suurissa määrin, mutta selkeästi urheilijamainen valmennustoiminta on lisääntynyt joukkueiden keskuudessa. Toivottavasti tätä saadaan lisää jatkossa, sillä tällä tullaan mielestäni nostamaan yleisen tekemisen tasoa, mikä taas tulee vaatimaan entistä enemmän sekä liitolta että liiton tapahtumilta esim. tuomaroinnin osalta turnauksissa.
Tuomaritoimintaa onkin kehitetty aktiivisesti eteenpäin viimeisen parin vuoden aikana ja tehty työ alkaa tuottaa selkeästi hedelmää, niin joukkueilta ja pelaajilta tulleen palautteen perusteella, mutta erityisesti meidän lajin aktiivituomareiden suusta todettuna. Kun joukkueiden ja pelaajien toiminta kehittyy eteenpäin lisäten vauhtia ja intensiivisyyttä, kasvavat vaatimukset myös pelien tuomari työtä kohtaan. Lajissa on sen verran uniikkeja piirteitä, ettei suoraa valmista muottia ole kellään tähän tarjolla. Poimimalla tiettyjä perusasioita muista lajeista kuten itselleni niin tutusta koripallon tuomaroinnista ja soveltamalla näitä lajin luonteeseen sopivalla tavalla on toimintaa pystytty mielestäni viemään eteenpäin huomattavasti. Ideoita ja kehitettävää riittää, eikä kaikkea ole voinut heti ottaa käytäntöön mukaan, sillä puhutaan varsin laajasta muutoksesta, joka ottaa aina oman aikansa. Kehitettävää ja kehitysideoita riittää edelleen, joten toimintaa saadaan aivan varmasti kehitettyä ja vietyä eteenpäin myös tulevaisuudessa. Uskon meidän päätuotteen (tuomaroinnin) olevan oikealla suunnalla suhteessa oheispalveluihin kuten turnaus puitteisiin ja kustannuksiin nähden ja palvelevan aika hyvin sitä kaikkien tärkeintä asiaa, eli itse peliä ja sitä pelaavia pelaajia. Hienoa olisi toiminnan kehittymisen myötä nähdä lisää uusia joukkueita ja sarjoja, kuten takavuosien menestyskausilla aina SM-liigasta 3. divariin saakka. Erityisesti uusia nuoria joukkueita on kaivattu haastamaan vanhoja mahtiseuroja ja toivon mukaan uutta verta meillä on mukana jo seuraavalla kaudella. 

Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?
Jaaha, minkähän tähän valitsisi, kaikenlaista hauskaa kun on matkan varrella tapahtunut. Monia hauskoja kommelluksia on matkalla tapahtunut (Mehukattikannuista bulkkaaminen Suurpelissä joskus 2000 luvun puolivälissä, Rooman lentokentälle jumiutuminen tulostaulun kanssa, Suomen painttihistorian nopein 1vs1 tappio Piikkiössä, Liiton kierroksen järjestämiset ja siivoamiset fudiskentältä Äänekoskella, tekonurmikentän rakentaminen yhdistyspohjalta joukkueen kanssa). Tässä muutamia mainitakseni siis.

Ehkä yksi tähän vuoteen ja tuomarointiin liittynyt asia, joka tuli mieleen päätöskierroksen palkintojen jälkeen, kun tuli puheeksi tuo Waasankadun ikäjakauma ensimmäisen SM-pokaalin jakovuodelta tämän vuoden joukkueeseen nähden (osa ei tainnut olla syntynyt vielä silloin, ja osa pelasi sekä silloin että nyt reilut 20v myöhemmin edelleen samassa jengissä). Joskus vuonna miekka ja kirves, noin suunnilleen samanikäisenä siloposkena kuin meidän nykyisen tuomarijengin nuorimmat vesat, olin muistaakseni Ikaalisten kierrokselle menossa pelaamaan, ja liitto etsi kuumeisesti tuomareita päätöskierrokselle (pelattiin kahdella kentällä, oi niitä aikoja). Luonnollisesti nuorelle työttömällä siloposkelle 40€ kuulalaatikosta turnauspeleihin meinasi tulla iso harrastusta rajoittava ongelma, johon piti keksiä näppärä ratkaisu harrastamisen mahdollistamiseksi. Soitin siis silloiselle liiton niin mystiselle ja korkealle Kalifille ja (jo silloiselle) lajilegendalle, herra  puheenjohtaja Leskiselle, joka oli enemmän kuin ilahtunut uudesta (hullusta) tuomarista. Mistään ei sellaisia tuntunut turnaukseen enää oikein löytävän paikalle kuulemma. Taisi puhelussa kysyä kokemuksesta lajin parissa ja kun kuuli, että joskus kerran tai kaksi olin fudismatsia ollut tuomaroimassa, nauroi että "sustahan voitaisiin tehdä päätuomari divari kentälle ja jos ei nyt, niin ehkä ainakin sitten joskus vähän myöhemmin liiga kentälle." Eli voisi sanoa, että nykyinen homma alustettiin jo melkein 20v sitten liiton toimesta, joten voisi sanoa toiminnan olevan pitkäjänteistä tältä osin! Pidetään meidän nuoret mukana lajin parissa, sieltä voi hyvin kasvaa monenlaista tekijää tulevien vuosien aikana.
 
Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille?
Oli suuri yllätys ja kunnia tulla huomioiduksi lajiväeltä tällaisella huomionosoituksella, joita on aiemmin jaettu todellisille lajin pioneereille.

Tässä voisi mainita monia eri nimiä vuosien varrelta joukkueista, joiden kanssa lajia on tullut puuhattua eteenpäin. Erityisesti mainittakoon lajin pariin houkutellut (ohjannut) Sami Laulajainen ja harrastushommien alkupuolella mukana pyörinyt Markus Leino sekä tietysti oma taistelijaparini, pikkuveljeni Markus Parkatti sekä vanhempani, jotka ovat harrastukseen suhtautuneet aina positiivisesti alusta alkaen.
Tuskin tässä olisin, jos ei kerran nuortenillassa olisi tullut Leinolle todettua, että kerran Suurpelissä käytyäni tietäisin "kaiken oleellisen" paintista... Sattuipa vanha Viperilainen Sami kuulemaan keskustelun minun ja Leinon kanssa ja tätä myötä esittelevän aivan kokonaan toisenlaisen puolen silloisesta lajista. Ennen pitkää lajin parissa tuli tutustuttua myös PLF:ssä ja Viperissa Samin kanssa vaikuttaneeseen Jari Tuukkaseen, jonka kanssa on tullut myös puuhattua paljon ja monenlaista juttua lajin parissa ja lajin hyväksi jo parinkymmenen vuoden ajan (ja varmasti myös jatkossakin). Ja kun puhutaan Keski-Suomalaisesta paintista, ei voi jättää mainitsematta Anssi Mennalaa ja Jämsän Paintballia, jonka kanssa on paljon puuhasteltu sekä paintballin että erikoistehosteiden kanssa. Äänekoskella täytyy kiitosta lajin ja toiminnan edistämisen osalta erikseen mainita ja välittää Huiman silloiselle puheenjohtajalle Mäkisen Heikille ja kaupungin vapaa-aikatoimen johtaja Markku Auviselle kiitokset, sillä ilman Markun, Heikin ja Huiman tukea ei olisi järjestetty yhtään turnausta eikä rakennettu tekonurmikenttää Äänekoskelle.
Yleisesti iso kiitos kuuluu kaikille niille tutuille ja tuntemattomille harrastajille, jotka on puuhanneet Viperin, Huiman, PLF:n, "Päivi ja pojat" sekä muilla mahdollisilla nimillä tunnettujen joukkueiden riveissä mennä vuosina lajin parissa. 
Kuluneesta kaudesta haluan kiittää kaikkia meidän tämän vuoden tuomareita, joiden kanssa työskentely on ollut suuri ilo. On hienoa nähdä, kuinka meidän porukassa jokainen yksilö on kehittynyt ja kehittänyt omaa toimintaansa ja osaamista eteenpäin! Haluan kiittää SPBL:ää myös tuomari toimintaan panostamisesta, sillä ilman liiton halua panostaa toimintaan ei toimintaa saada kehitettyä ja vietyä eteenpäin, vaikka halua olisi. Tästä on hyvä yhteisnäkemys ja visio liiton kanssa toiminnan eteenpäinviemiseksi nyt ja jatkossa. Kiitosta voi antaa myös kaikille joukkueille ja pelaajille, jotka lajia harrastaa, toivottavasti saadaan lisää uusia harrastajia jatkossa. Tervetuloa myös kaikki paluumuuttajat mukaan, jos ei pelaamaan niin sitten joukkueiden valmennus/vetohommiin tai vaikka Zebra Squadin toimintaan mukaan (meillä on tutkitusti suupielet ylöspäin kauden päätteeksi)!
]]> Thu, 19 Oct 2023 08:32:04 +0300 https://paintball.fi/jani-leskinen/uutiset/1435/liiton-tunnustuspalkinnot-2022 https://paintball.fi/jani-leskinen/uutiset/1435
Suomen Paintball-liiton kauden päättäjäisten yhteydessä Pirkkalan kierroksella jaettiin tunnuspalkintoja ansiokkaasta työstä Suomen paintballin hyväksi.
Tässä taustoja kunnianosoituksiin johtaneesta työstä ja palkittujen haastatteluja:

Tero Kettu

Teron huikea työ seuransa PH Paintballin veturina ei ole jäänyt huomaamatta. Jo yli 20 vuotta painttiin hurahtaneena hän on ”painttiveturi” kirjaimellisesti. Ansiolistasta voidaan nostaa ainakin Metsäliigan aktivointi ja pyörittäminen. Vierumäen paintball-pyhättö on Suomen paras paikka harrastaa lajia ja siitä on suuri kiittäminen Teroa. Kiinteä harrastuspaikka on mahdollistanut erittäin monipuolisen turnaustarjonnan ja yhtenä suurimpana meriittinä aidon junioritoiminnan. Kilpakentällä toteutetut säännölliset junioritreenit keräsivät yhteen joukon nuoria joiden tie johti kaudelle 2020 liiton sarjoihin ja Suomen ensimmäiseen junnujoukkueeseen PH Young Gunsiin. Tämä junioritoiminta on inspiroinut muita seuroja aktivoitumaan ja herra Ketun ansiosta junioreita nähdään nyt todella monissa joukkueissa.
Nostetaan myös esiin läpi vuoden jatkuvat pelit Hevossaaressa, joista löytyy aina peliseuraa magfed- ja metsäpelaajille. Oma aktiivinen pelaajaura on tainnut kahlata läpi kaikki sarjatasot ja turnausmuodot. Niin se vaan menee että kun johtaa edestä innokkaasti niin muut seuraavat kyllä ja siitä Tero on hieno esimerkki.
Luonnollisesti Tero on myös ollut mukana Suomen Paintball-liiton toiminnassa ja toivottavasti todennäköisesti jatkossakin.
Miksi olet yhä mukana paintballissa?
Tero Kettu: Paintballissa ollaan mukana ihmisten vuoksi, näin se on ollut alusta asti. Kaikkien niiden jotka ovat tavalla tai toisella hurahtaneet lajin mihin tahansa muotoon, joko pelaten, tuomaroiden tai taltioiden, järjestäjiä unohtamatta. Minun laajennettu perheeni, hyvässä ja pahassa!
Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa?
Haluaisin nähdä että kisapuolella olisi enemmän sarjatasoja jälleen tulevaisuudessa, sitä mahdollistavaa kasvua haluan olla yhä mukana tekemässä.
Harrastepuolella haluan olla mukana kehittämässä uudenlaisia tapoja ihmisille tulla tutustumaan lajiin ja sitä kautta saada heihin istutettua samaa liekkiä kuin itsessäni syttyi silloin vuonna 2000. Ainoa katumukseni peintin suhteen on että löysin sen vasta 26 vuotiaana.
Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?
Mieleen on jäänyt Arto Piiraisen kanssa ideoidut ja pyöritetyt Kollektiivitreenit, samaa settiä oleva Basic Paintball Series että 2006 alkaneen Metsäliigan kaikissa vaiheissa (ideointi, kehitys ja rebootit) mukana oleminen.
Omien poikien saaminen mukaan pelikentille on ollut elämäni parhaita hetkiä, samoin jokainen nuori, joka on mukaan tullut peinttiin
Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille?
On ollut kivaa tehdä asioita skenellä, välillä hittejä ja yhtä paljon hutejakin. Kaikki kerrat kun on onnistunut jossain, se on mielestäni kiinni siitä että mukana tekemässä ja tukemassa hullutuksia on ollut itselleni merkityksellisiä ihmisiä todella paljon.
Erityisesti mainittakoon Mika ja Jari Sinisalo. Yhteistä historiaa jo 41 vuotta, yhdessä aloitettiin ja yhä jatketaan. Aina valmiita tekemään, auttamaan ja ideoimaan. Jo sieltä lapsesta asti hullutuksissa mukana, ja nyt peintin saralla jatkamme yhteisen harrastuksen parissa.
Kimmo Kainulainen, Suomen peintin merkkimies. Tutustuin Kimmoon 2005 ja voin sanoa olevani ylpeä siitä että hän on ystäväni. Kimmosta on tullut vankkumaton tekijämies seurassamme ja hän on usein järjen ääni minun hulluille ajatuksilleni. Tosin olen saanut hänetkin heittäytymään niihin mukaan aina välillä, ja hyvähän siitä on yleensä tullut 😉
En voi unohtaa myöskään Harri Koskelaa, josta on tullut 2016 lähtien kun liittyi mukaan todella tärkeä aktiivi seurassamme ja todellinen luottoystävä että apu minulle kaikissa arkisissa peinttiasioissa. Samalla hämäläisellä mielenlaadulla varustettuna usein pakerramme jotain tuhoontuomittua ajatusta periaatteella ”ainakin koitettiin!” 
Kaikki mitä olen saanut aikaan, nämä ihmiset ovat olleet sitä kanssani tekemässä. Kiitos heille!
Kiitos myös kaikille teille jotka ovat olleet esikuviani suomalaisessa peintissä, teitä on monia. Kuitenkin varaan suurimman kunnioitukseni Jani Leskiselle ja aina värikkäälle Kai Siltalalle. Teidän edeltäviä tekoja yritän mallina käyttää, nyt ja tulevaisuudessa.
Ja ennenkaikkea kiitos jokaiselle peintti-ihmiselle, teidän takia ja teidän kanssa tätä tehdäön!

Tuure Toivola

Kun tekee paintista koko elämänsä niin tältä se näyttää positiivisessa mielessä. Tuure on pian kolmekymmentä vuotta pelannut painttia. Aktiivinen toiminta Raumalla 90-luvun puolivälistä omalla joukkueella ja tapahtumia sekä turnauksia järjestäen. Liiketoiminta taisi olla enemmän ja vähemmän mukana jo alusta lähtien ja Sissos on tänään synonyymi paintballille Suomessa ja naapurimaissakin. Kasvaminen pohjoismaiden suurimmaksi paintball-tukuksi on ollut hienoa seurattavaa ja herättää ylpeyttä mihin kaikkeen Suomesta pystyy kun vain on tahto ja oikea tekijä.
Suomen Paintball-liitto on voinut aina luottaa Tuuren ja Sissoksen tukeen ja kokemukseen. Nostetaan mukaan 2. ja 3. divareiden kehitys 2000-luvun puolivälissä Kai Siltalan taisteluparina. Samoin suurin osa toimivien kilpakenttien infrasta suojat, verkot, ilmahuolto jopa tekonurmi on saatu etenemään Sissoksen avustuksella. Esimerkit kuten Bunkkerin sisähalli antavat kaikille lajin ja seurojen vetureille näytön siitä mitä voisi tehdä ja vielä neuvoja että miten.
Tuure ja Sissos tarjoaa tänä päivänä huippuluokan harrastusmahdollisuudet yrityksen omassa paintballkeskuksessa mm. viikoittaiset edulliset junioritreenit yhteistyössä Urhon kanssa. Panostukset keskukseen nyt ja jatkossa tulevat lisäämään joukkueita liiton sarjoihin lähivuosina.
Vaikka paintballia tekee työkseen niin onneksi myös halu pelata on säilynyt ja kentällä aina nähdään.
Miksi olet yhä mukana paintballissa?
Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa?
Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?
Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille?
Vastaus:
Tuure Toivola: Oli liikuttava ja täydellinen yllätys tulla palkituksi liiton puolelta tällaisella kunnianosoituksella, joka on aiemmin jaettu kunnioittamilleni henkilöille.
Moni minut paremmin tunteva on nähnyt minun julkaisemia kamppailulajien aiheuttamia vamma- ja podiumkuvia, mutta läheskään kaikki paintballin parissa eivät tiedä että juuri kamppailulajien takia eksyin paintballiin. Valmentajani halusi minun juoksevan intervallia ja olen aina ollut vähän laiska lenkkeilemään ja järkeilin että paintballin syöksy esteeltä toiselta olisi hauska tapa toteuttaa valmentajan toive. Ja siitä se sitten 1995 lähti. Kesät on pelattu paintballia ja talvet ”tapeltu.” Ja samalla tiellä ollaan.
Olen jollain tasolla adrenaliiniriippuvainen ja paintballista sitä saa yhä. Adrenaliinipurskeitakin tärkeämpi on kuitenkin seuratoiminta. 1995 perustettiin kaveriporukalla Raumalle Satakuula Ry ja siellä oli mahtavia tyyppejä. Kun opiskelut oli vienyt Helsinkiin ja Satakuulan kilpaporukassa ei ollut riittävästi porukkaa, niin olin vaikean päätöksen edessä: minulla oli tarjolla monia hyviä vaihtoehtoja pelipaikaksi, mutta päädyin kuitenkin Turkulaisen Dream Teamin riveihin ja siellä olen saanut jatkoa mahtavien tyyppien kanssa pelaamiselle.
Sissoksen työni takia olen myös etuoikeutetusti päässyt olemaan monien muidenkin kuin vain Dream Teamin toiminnassa mukana, joko mentorina tai sponsorina tai jotenkin muuten läheltä seuraamassa. Esim. minun ja Urhon yhteinen matka on ollut todella upea. Uskon ettei suurin osa Urholaisistakaan tästä sanamuodosta pahastu. Minut tuntevat myös tietävät, että kentällä ja Sissoksessa on kaksi eri Tuurea. Usein on haastavaakin saada treenata rauhassa ja pitää välit kunnossa myös niihin asiakkaisiin, jotka ovat kentällä kilpailijoita tai niihin kanssapelaajiin, jotka ovat busineksessa kilpailijoita. Omasta mielestäni olen kuitenkin kohtalaisen hyvin asiassa onnistunut, vaikka helppoa se ei ole ollut. Ja varmasti olen monet myös suututtanut. Pahoitteluni siitä.
Minusta ihmisessä pitää olla vähän hulluutta ja unelmia. Bunkkeri oli yksi sellainen ja matkalle on mahtunut monta muutakin. Tälläkin hetkellä työstän useampaa ”unelmaa” eteenpäin, joista varmasti yksi tunnetuin on Iisakin kirkkoonkin verrattu projekti, jossa on tavoitteena rakentaa kilpapaintall-kenttä Sissoksen viereiselle tontille Espoon Juvanmalmille. Hommaa on viety eteenpäin pikkuhiljaa jo useampia vuosia, mutta nyt ollaan aika lähellä asian toteutumista. Meillä on tavoitteena, että turffi saataisiin paikoilleen ennen tulevaa talvea, jotta osaamme varmuudella sanoa kentän olevan ensi vuonna pelikuntoinen. Tällä hetkellä asiaan uskon vahvasti, vaikka toki asiassa on vielä muttiakin.
Suomen kisapaintballissa oli todella paha ukkoutuminen käynnissä, mutta viime vuosina junnutoiminta on lähtenyt käyntiin usealla suunnalla ennennäkemättömästi ja tänä vuonna junnut alkoi jo setiä pieksemäänkin. Hyvä niin. Itse uskon että jo muutaman vuoden sisällä näemme näitä tämän hetken junioreita SPBL:n korkeimmista sijoista taistelevan ja yksi tavoitteeni on SPBL:n joukkuemäärän kasvattaminen. Näen että esim. jonkinlaiselle 2-divarille olisi taas paikka Suomen paintball-piireissä. Lisäksi tavoitteena olisi lähteä lähivuosina taas ulkomaille pelaamaan ainakin johonkin turnaukseen.

]]> Tue, 13 Sep 2022 07:42:44 +0300 https://paintball.fi/jani-leskinen/uutiset/1246/suomen-paintball-liiton-tunnustuspalkinnot-2019 https://paintball.fi/jani-leskinen/uutiset/1246
Olen ollut mukana suomalaisen paintballin kehityksessä ”alusta” alkaen. Toki laji aloitti Suomessa vuonna 1986 mutta vasta 90-luvun alussa SM-kilpailuissa kerran vuodessa kokoontuneet pelaajat alkoivat kaipaamaan enemmän turnauksia ja kilpasarjaa. Sellainen saatiinkin aloitettua 1994 kun pelaajien itsensä organisoiman SM-liigan ensimmäinen kausi toteutettiin.
Paintball kilpalajina on ollut tuolta lähtien ”pelaajilta pelaajille,” eli aktiiviset pelaajat ovat itse järjestäneet sarjat ja turnaukset. Näitä vetureina toimivia aktiivisia harrastajia on ollut aina mukana lopulta vain melko pieni joukko. Onneksi joukkoon on aina saatu uusiakin jonkun vanhan jättäytyessä taka-alalle tai pois. Tämä porukka tekee työtä aidosti rakkaudesta lajiin. Äärimmillään motivaatiota on ajanut ajatus siitä että vain kun tekee itse, niin pääsee pelaamaan enemmän tai jotain tiettyä formaattia.
Aktiivisten porukka kyllä tuntee toisensa ja arvostaa toistensa panosta, mutta mitään sen muodollisempaa kiitosta harvoin näyttäytyy ainakaan ulkopuolisille.
SPBL päätti jakaa ”tunnustuspalkinnon ansiokkaasta toiminnasta Suomen paintballin hyväksi” vuonna 1998 päättäjäisissä ja allekirjoittanut oli yksi palkinnon saajista. Itselleni se on jäänyt palkintokaappiin yhtenä tärkeimmistä. En vain millään saa päähäni ketkä muut (1-2 hlö) tuolloin palkinnon sai. Muistelen että ”Kossu” olisi ollut yksi.
Sittemmin näitä palkintoja ei ole jaettu ja tämä on ollut mielessäni useasti. Meillä on onni että harrastajajoukossa on paljon lajin vetureita, jotka jaksavat tehdä työtä paintballin eteen kukin omalla tavallaan. Toivon että nyt uudelleen aloitettu tapa palkinta näitä usein näkymättömän työn tekijöitä otetaan perinteeksi jokaisena vuonna.
Otin vapauden yllättää ja pidin palkinnot salaisuutena kaikilta ja puheenjohtajana päätin että reilun 20 vuoden tauon jälkeen palkinnon ansaitsijoita on niin paljon, että vähennetään painetta kerralla kolmella palkitulla. Ehkä jatkossa palkitaan yksi per vuosi.
Tänä vuonna nämä kolme palkittua edustavat korostuneesti ikää ja uraa suomalaisessa paintball-harrrastuksessa, kukin heistä on ollut mukana jo noin 30 vuotta ja aktiivisuus vain jatkuu. Pyydän kaikkia nostamaan hatun korkealle ja kiittämään ko. herrojen panoksesta Suomen paintin hyväksi, kiitos.
Jatkossa haluamme nostaa jalustalle vastaavia henkilöitä, joiden työstä saamme kiittää paintballin mennyttä, nykyistä ja tulevaa tilaa. Jonossa on jo paljon palkinnon ansaitsevia mutta lisää voi toki myös vinkata hallitukselle.
Muista kiittää sitä oman joukkueesi työmyyrää jo tänään.


Kimmo Kainulainen

Aktiivinen Feenix-joukkueen johtohahmo 90-luvulla, menestystä kilpakentillä mestaruuteen saakka. Kimmo on ollut liiton toiminnassa mukana aktiivisesti alusta alkaen. PH Paintball nauttii tätä nykyä hänen panoksestaan niin kentällä kuin sen laidalla.
Mikä hienointa Kimmolla on ollut osaamista ja halua kertoa paintballista niin lajin sisällä kuin ulkopuolisillekin. Hän on yksi tärkeimmistä pioneereista paintin tiedottamisessa:
Snapshot -lehti oli lajin ainoa painettu tietolähde pitkään vuosina 1997-2001.
Paintball.fi nettisivu on jo vuodesta 2003 alkaen ollut lajimme tärkein uutislähde artikkeleineen, kuvineen ja videoineen. Se käsittämätön työmäärä, jonka Kimmo tekee lajin näkyvyydelle, olisi yksinään syy jokavuotiselle palkitsemiselle.
Jani Leskinen: Miksi olet yhä mukana paintballissa?
Kimmo Kainulainen: Paintball on toki itsessään jännittävää, mutta kyllähän lajin ja harrastuksen pitävät kiinnostavana ihmiset. Yhteinen tekeminen kavereiden kanssa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin on pitänyt mielenkiintoa yllä vuosikymmenten yli ja tuo vaihtelua arkeen.
Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa?
Eri puolelle Suomea toivoisi paljon lisää aktiivisia ja sinnikkäitä harrastepelien järjestäjiä, jotka olisivat valmiita kokeilemaan ja testaamaan uutta niin pelimuotojen kuin varusteidenkin suhteen. Maailma on muuttunut ja lajinkin pitää kehittyä sen mukana, uusia kokemuksia pitää tarjota jotta pelaajien mielenkiinto pysyy yllä.
Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?
Suomen paintballissa iso käännekohta oli liiton perustaminen, joka saatiin aikaan yhteistyössä vaikka kentällä olikin välillä kireää. On vaikea kuvitella minkälaiseksi lajin kehitys olisi muodostunut, jos tällainen laaja yhteistyö ei olisi onnistunut.
Aivan viime vuosilta maajoukkueprojektin käynnistäminen on aikamoinen virstanpylväs, isot kiitokset Aleksi Peltoselle ja muille vastuullisille. Luulen että on nähty vasta alkusoitto siitä mitä kaikkea positiivista se tuokaan.
Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille?
Isot kiitokset kaikille harrastajille, Paintball.fi:n kautta on tullut tutustuttua aika uskomattomaan määrään ihmisiä eri puolilla Suomea. Viime vuosista kiitokset PH Paintballin jäsenille yleensä ja Tero Ketulle erityisesti uskomattomasta duunimäärästä, Päijät-Hämeen alueen yhdistystoiminta on lähtenyt todella mukavaan lentoon.
Ohjeena nykyisille peinttaajille voisi vinkata, että laji kannattaa pitää monipuolisena pelaamalla erilaisilla alustoilla ja varusterajoituksilla. Se kantaa sillä tavoin paljon pidemmälle jos/kun burnout jossain välissä uhkaa.
Lopettaneille pelaajille taasen toivetta, että paluu kentille on ihan mahdollinen, vaikka oman jälkikasvun kanssa. Maailmalla uudelleen yleistyneet mekaanisten mutkien pelit ja turnaukset kertovat että vuosituhannen vaihteen tyyppiselle pelikokemukselle on reilusti kysyntää, joten kentälle ei ole pakko mennä sähkömutkan kanssa .


Aleksi Peltonen

Kojootit-joukkueen ”nuori osuja” läpi 90-luvun. Suomen kansainvälisimmän ja menestyneimmän joukkueen Cyclonen kantavia pelaajia.
Todennäköisesti pelaaja, jolla on eniten Suomen Mestaruuksia, korjaa Leksi jos olen väärässä.
Mikä mahtavinta yksi kokeneimmista ja parhaista pelaajistamme on kouluttautunut historian ensimmäiseksi ammattimaiseksi paintball-valmentajaksi. Kokemuksen ja näkemyksen siirtäminen uusille pelaajille on arvokkainta mitä voimme tehdä. Aleksin työ valmentajana on vasta alussaan mutta tulokset niin Cyclonen kuin maajoukkueen valmentajana ovat jo huikeat.
Miksi olet yhä mukana paintballissa?
Niin lajissa jossa nimikin on vaihtunut matkan varrella. Oma innostus pelaamiseen hiipui pikkuhiljaa viime vuosien aikana. Kiinnostus lajiin kuitenkin on edelleen ja pelkkä seuraaminen ei riitä. Valmennushommat on sitten mahdollisuus olla mukana lajissa joka on ollut lähellä kolme vuosikymmentä. 
Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa?
Lajin tulevaisuudelta toivoisin maajoukkueen kilpailuiden saavan arvostetumman aseman. Pitkän tauon jälkeen muutamana vuotena on nyt pelattu Nations Cup. Yritystä taas siis on mutta turnaus on turnauksen sisällä eivätkä kaikki maat panosta siihen tarpeeksi. Itselle on ollut kunnia asia saada olla mukana ja edustaa Suomea. 
Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille?
Kiitokset Helsinki Cyclone joukkueelle. NXL kausi 2018 mahdollisti valmentajatutkinnon suorittamisen. Kiitokset Miro Rainio maajoukkueen kapteenille. Kiitokset apuvalmentajille ja sparraajille. Patrik Louko, Ilkka Kaakkola, Toni Sireni, Sam Stark ja Pertti Berg.
Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?
Varmasti yksi tapahtuma jäi mieleen. Finnkampen turnaus joka pelattiin Tapiolassa sisähallissa (vuotta en muista). Finaalissa kaatui Ruotsin ykkösjoukkue Joy Division. Pelin aikana katsomo piti niin kovaa ääntä ettei kentällä kuullut yhtään mitään. 


Kai Siltala

Yli 30 vuotta Turun seudun paintballin veturi. Yhden Suomen menestyneimmän joukkueen Dream Teamin johtaja, joka on ollut järjestämässä niin liiton kuin muitakin turnauksia alusta alkaen. Kaitsu on ollut mukana liiton perustamisessa ja puheenjohtajana useita vetoja. Paintball-yrittäjänä mukana myös vuokrapelaamisessa ja yrityksille suunnatuissa turnauksissa.
Panos Suomen kilpapaintballin kehitykselle mm. 2. ja 3. divarin muodostamisessa 2000-luvun alussa on ollut mittaamaton. Lajiveturi joka on mahdollistanut toiminnallaan sadoille pelaajille reitin lajiin.
Vauhti pysyy ja toivottavasti tavoitteet kruunataan kypsien pelaajien MM-kisoissa syyskuun 2019 lopussa NXL Amsterdamissa.   
Jani Leskinen: Miksi olet yhä mukana paintballissa?
Kai Siltala: Ollut hauskaa vuodesta 1987 asti ja on edelleenkin. Lisäksi helvetin hyviä kavereita saanut vuosien varrella ympäri Suomea.
Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan seuraavana parina vuotena lajissa? 
Harrastajamäärän kasvu olisi suotavaa niin kisa- kuin metsäpelaamisessa. Lisäksi olisi hienoa, että irto turnauksia alkaisi tulla taas Suomessa sekä muissakin maissa.
Haluatko kiittää tai antaa jonkun vinkin/ohjeen lajin harrastajille? 
Olette valinneet hienon harrastuksen ja pitäkää siitä kiinni sekä houkutelkaa etenkin nuoria mukaan lajin pariin.
Mieleenpainuvin tapahtuma/käännekohta omalla ja/tai Suomen paintballin aikajanalla?
Mieleenpainuvin asia on ensimmäisen Suomen Mestaruuden voitto 1996 sekä World Cup:ssa pelaaminen 2006, jolloin tosiaan näki mitä on suuren maailman meininki kilpapelaamisessa.
 
]]> Tue, 01 Oct 2019 09:48:24 +0300 https://paintball.fi/jani-leskinen/uutiset/941/suomen-paintball-historiaa-1986-2006-paintti-lehti-1-2006 https://paintball.fi/jani-leskinen/uutiset/941
Kilpapaintball Suomessa 1986-2006

Paintball rantautui Suomeen nopeasti Survival Game-nimellä lajin saatua jalansijaa Amerikan ihmemaassa 80-luvun alkupuolella. Ensimmäiset aseet olivat Splatmaster-merkkisiä – muovisia, kertaladattavia ja 12 gramman kaasupatruunoilla toimivia.
Selviytymispeliä 1986-1990: Monen lähteen mukaan Ragnar Andersson on mies, jota on kiittäminen paintballin tuomisesta Suomeen ainakin laajemmassa mittakaavassa 1986. Ensimmäinen kilpatapahtuma oli 1988, silloin mukana oli muutama joukkue ja kaikki pelasivat samoilla välineillä.
[Toim. huom: Artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran Paintti-lehden numerossa 1/2006. Viittaukset nykyisiin joukkueisiin ja tapahtumiin ovat luonnollisesti tuosta ajankohdasta, mikä sotkee helposti kun mukana on joukkueita jotka ovat edelleen aktiivisia kisapuolella.
Kuvista isommat versiot klikkaamalla, paluu selaimen takaisin-nuolella.]
Survival Game-firman ympärillä toimineet perustivat kilpajoukkueen ja osallistuivat jopa Euroopan SG-turnaukseen vuosina 1988 ja -89 Hollannissa. Menestystäkin tuli joukkueen pokatessa hopeaa molemmilla kerroilla. Tapahtumasta uutisoitiin Suomen televisiossa Urheiluruutu-ohjelmassa – taatusti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran. Tämä oli siis todellista lajin pioneerityötä.
Seuraavina vuosina joukkueet kohtasivat näissä vuosittaisissa SM-kisoiksi kutsutuissa tapahtumissa. Joukkuekoko oli tuolloin 10-15 henkeä.
Survival Game ei ollut enää ainoa peluri kentällä, vaan Suomeen kotiutunut puolalainen Roman Jakiminski haistoi kiinnostavan ja hauskan liikeidean ja perusti 1988 American Game –nimisen yrityksen (nykyisin Paintball Games oy). AG toi maahan muitakin aseita kuin Splatmastereita. Pumpputoimiset PGP:t, Nelspot 007:t, Tippmann-pumput ja muut vastaavat aseet saavuttivat nopeasti suosiota kestävyyden, helpomman käytettävyyden ja paremman tulinopeuden ansiosta.
SM-kisat Amerikan malliin 1990-1993: Amecan Game aloitti kilpailujen järjestämisen 1990 (rinnakkain Survival Gamen Splatmaster-sarjan kanssa 1990-1992) ja vastasi SM-kisojen järjestelyistä vuosina 1990-1993. Näissä SM-kisoissa oli mukana kuudesta kahdeksaan joukkuetta ympäri Suomen. Tapahtumat kestivät kaksi päivää ja olivat erilaisten majoitusalueiden yhteydessä (mm. 1992 saaressa). Joukkuekoko oli vuosina -90 ja -91 viisitoista pelaajaa per joukkue, mikä kertoo melko hyvästä harrastajamäärästä, jos muutetaan tuo noin pariksikymmeneksi nykystandardin viiden henkilön joukkueeksi. Pelaajat olivat pääosin alle 20-vuotiaita nuoria miehiä, eli keski-iältään nuorempia kuin nykypäivänä.
Perli olivat kahden lipun pelejä isoilla, useamman sadan metrin pituisilla ja noin sadan metrin levyisillä metsäkentillä, joissa ei ollut mitään keinotekoista rakennettuna. Peliaika oli peräti 30 minuuttia, joten tapahtumat olivat melko verkkaisia.
Tuomareita oli vain kourallinen ja nämäkin lähinnä lippujen luona. Vielä vuonna 1992 oli sääntönä se, että pääosumia ei laskettu (eikä myöskään aseosumia), perusteluna että tällöin päähän ei turhaan ammuttaisi, jotta vältyttäisiin vahingoilta. Valitettavasti tämä johti lähinnä siihen että vastustaja pyrittiin sokaisemaan ampumalla maski umpeen ja sitten koukattiin parempaan kulmaan. Pelaajien suojukset olivat hyvin vaihtelevia ja usein täysin riittämättömiä. Silmäsuojat olivat pakolliset ja muut olivat valinnaisia.
Silloisten ulkomaisten paintball-lehtien kuvista tutkittiin kuin tosi ammattilaiset jättivät nenän ja suun kokonaan suojaamatta nykypäivän airsoftin tyyliin. Silti tulee muistaa, että jo 90-luvun alussa aseiden lähtönopeudet olivat samat 300 jalkaa sekunnissa kuin tänään, joskin kronotus oli hyvin satunnaista. Hiilidioksidikaasun ollessa käytössä lähtönopeudet olivat hyvinkin vaihtelevia täytöstä ja vallitsevasta säästä riippuen. Pienet loukkaantumiset ja usein räikeät mustelmat kasvoissa olivat ns. normaaleja ja peliin kuuluvia. Kuulat ostettiin tapahtumapaikalta, (hinta 70 penniä – 1 mk/kpl). Merkkejä tai laatuja ei ollut kahta tai kolmea enempää koko maassa.
Joukkueet muodostuivat kavereista, jotka muutaman vuokrapelin jälkeen olivat päättäneet ostaa omat varusteet niistä muutamasta kaupasta mikä maasta löytyi tai hankkineet ne ulkomailta.
Luonnollisesti pelin Suomessa aloittaneen Anderssonin joukkue pärjäsi parhaiten muutamissa ensimmäisissä turnauksissa, mutta siirryttäessä Splatmastereista pumppuihin uusi kenttien kuningas oli kruunaamista vaille valmis. Mauno Team teki vahvaa yhteistyötä American Game –yrityksen kanssa ja omaksui käyttöönsä ensimmäisenä uusimmat aseet. SM-kisojen avoin sarja kirjattiinkin heille neljästi peräkkäin vuosina 1990-1993.
Jo vuoden 1991 SM-kisoissa Mauno Team joukkue hämmästytti muut ollessaan ainoa joukkue, jolla oli käytössään useita puoliautomaatteja. Tippmann 68 Special oli mutkan merkki ja sillä vietiin onnettomia pumppumiehiä kuin pässiä narussa. Vuoden -91 kisat saivatkin ikävän käänteen kun muutama joukkue jäi toisena päivänä pois protestoidakseen sitä, että Mauno Team lainasi ko. puoliautomaattejaan toisille joukkueille. Suomen kilpapaintballin historiaan kirjoitettiin kuitenkin lähtemätön kappale, sillä tämän jälkeen ei enää täysin pumpuilla pelaavia joukkueita SM-kisoissa nähty.
Pelaajilta pelaajille 1994: American Game –yrityksen järjestämät SM-kisat olivat ainoa ja siksikin suositut, mutta pelaajat halusivat saada tulevaisuuden omiin käsiinsä. Talvella 1993-1994 joukkueiden johtohenkilöitä kokoontui Kimmo Kuusisen johdolla miettimään lajin tulevaisuutta. Mukana soppaa hämmentämässä olivat ainakin turkulaisen Dream Teamin johtaja Kai Siltala sekä Kojoottien voimakaksikko Stefan Nyström ja A.D. Laattala. Keskustelujen pohjalta kehitettiin SM-liiga, joka jatkaa toimintaansa tänäkin päivänä Euroopan vanhimpana yhtäjaksoisesti toimivana paintball-turnaussarjana. Keväällä 1994 joukkueiden edustajat kutsuttiin päättämään liigan pyörittämisestä. Ensimmäisenä vuonna joukkuekoko päätettiin laskea 8-henkiseksi verrattuna edellisten vuosien 10-man SM-kisoihin, joissa joukkueilla oli ollut vaikeuksia saada mukaan täysiä miehistöjä. Turnauksia oli kaudessa viisi, paikalliset isäntäjoukkueet toimivat tuomareina. Joukkueet kohtasivat toisensa kaksi kertaa kauden aikana. Liigan osallistumismaksu oli mahdollisimman edullinen ja osa joukkueista tilasi kauden alussa suuren määrän kuulia kustannusten alentamiseksi. Tavoitteena oli järjestää toimiva turnaussysteemi niin pelaajaystävällisesti kuin vain onnistuisi Nämä oivallukset ja työ ovat kantaneet suomalaista kilpapaintballia nykypäivään saakka.
Kojootit 1994-1999
Mauno Teamin hallitessa 90-luvun alussa suvereenisti SM-kisoja oli heidän takanaan vahvoja seuraajaehdokkaita. Jo vuodesta 1991 lähtien mukana ollut turkulainen Dream Team oli yksi suosikeista kaatamaan vanhat mestarit. Mutta isänmurhaajat taas lähempää Mauno Teamia kuin he uskoivatkaan. Pääkaupunkiseudulla toiminut lauma oli seuraava mestari.
Kojoottien menestyksennälkä oli suuri ja heidän panostuksensa lajiin ja varusteisiin oli omaa luokkaansa. Taakse jäivät Tippmannit ja PMI-3-aseet, uusinta uutta olivat WGP:n Autocockerit sekä AGD AutoMagit. Käyttökaasu oli yhä hiilidioksidia, mutta nyt trendinä oli siirtää iso 20 unssin pullo selkään bulkkivyöhön ja sieltä letku aseeseen ja vielä paisuntasäiliön läpi.
Tekninen kehitys olikin tarpeen, sillä liigasäännöt toivat mukanaan myös säännöllisen aseiden kronotuksen. Ensimmäinen liigakausi värittyikin paljon sillä miten aseiden tekniikka hallittiin ja miten saatiin lähtönopeudet säädettyä pysymään tasaisina. Liigasäännöt rankaisivat pahasti, jos ase ampui yli sallitun 300 jalkaa sekunnissa. Vuonna 1994 olivat käytössä valoportteihin perustuvat kronot, joiden mittaustarkkuus oli aavistuksen vaihtelevaa. Lisäksi monelle pelaajalle aseen säädöt olivat vielä hepreaa ja huolta tuotti myös hiilidioksidin käyttäytyminen Suomen kesäsäässä.
Liigakentät olivat aina huomattavan erilaisia ja mikäli joukkue oli päässyt harjoittelemaan kyseisellä kentällä, se myös näkyi tuloksissa. Kauden 1994 ensimmäinen kierros pelattiin Kotkan kylmässä sisähallissa hyvin aikaisin toukokuussa, kun muutamia lumikasojakin oli nähtävissä. Viimeinen kierros pelattiin Turussa ja sekin hallissa. Tosin halli oli melko pimeä ja kenttä oli U:n muotoinen, mikä teki pelaamisesta vähintään mielenkiintoista.
Kojootit pokkasivat ensimmäisen liigamestaruuden vuonna 1994 ja siitä alkoikin lähes katkeamaton voittoputki aina vuoteen 1999 saakka. Kojootit olivat myös ensimmäinen joukkue, joka panosti pelaamiseen ulkomailla. Ensimmäinen ulkomainen turnausvierailu oli 1993 Ruotsiin, jossa pojat oppivat ainakin miten hyvin pumpputoimisille aseilla voi pelata, jos osaa ja on pakko (puoliautomaatit olivat tuolloin kiellettyjä Ruotsissa). Seuraavina vuosina Kojoottilauma vieraili lähes vuosittain ulkomaisissa turnauksissa Mayhem Mastersseissa Englannissa ja Ranskan 7-man World Cupissa.
Hiljaista mutta vahvaa työtä tehtiin myös Turussa ja Dream Team (DT) onnistuikin voittamaan liigamestaruuden 1996. Merkillepantavaa on että DT on koko historiansa treenannut lähes ainoastaan oman joukkueensa kesken ja kaikki pelaajat asuvat Turun lähialueilla. Verrattuna pääkaupunkiseutuun jossa joukkueita on useita ja pelaajia siirtyy muualta Suomesta paikkakunnalle.
Paintball-liigan synnyssäkin vaikuttanut A.D. Laattala yhdisti paintball-harrastajia tekemällä ensimmäisen suomalaisen paintball-lehden PaintMailin. Tämä 15-20 sivuinen kopiokoneella tuotettu lehti levisi koko maan harrastajille ja jopa ensimmäisen vuoden ilmaiseksi. PaintMail olikin lajin tärkein tietokanava vuosina 1994-1995.
Joukkuekoot vaihtelivat liigan alkuvuosina -94 8-man, -95 9-man, -96 8-man ja vuodesta 1997 lähtien on psysytty 7-henkisissä joukkueissa, joka on standardi maailmallakin. Samalla vuonna -97 siirryttiin erillisiin turnauksiin koko kauden pelipisteiden yhteenlaskun sijaan.
Liigassa tuomaroinnista vastasivat pelaavat joukkueet kauteen 2004 saakka. Näin kustannukset pysyivät alhaisina ja tuomareita oli riittävästi kahdenkin pelikentän pyörittämiseen.
SM-liiga ja sen ympärillä pyörineet puuhamiehet päättivät Sami Laitalan johdolla vuonna 1997 vahvistaa lajin urheilumaisuutta ja uskottavuutta ulkopuolisten silmin ja perustivat Suomen Paintball-liitto ry:n (SPBL).
Kun suomalaisia joukkueita alkoi käydä useammin Ruotsissa erityisesti Scandinavian Masters –tapahtumassa, tarttui sieltä pelityylin lisäksi mukaan uusimpia aseita ja varusteita. Vuonna 1996 alkusyksystä tapahtumassa oli mukana All Americans-joukkue USA:sta ja heillä mukaan ensimmäiset sähkötoimiset paintball-merkkaimet. Samassa turnauksessa muutamilla Banzai Bandits UK:n englantilaisilla pelaajilla oli käytössään englantilainen WDP:n valmistama Angel-merkkinen sähkösemi, joka oli viel prototyyppiasteella. Shocker voitti toimivana pakettina ensimmäisen erän tässä asevalmistajien kädenväännössä.
Shocker tuli samalta reissulta Suomeen ja sen jälkeen alkoivat mekaaniset AutoMagit tuntua auttamattoman vanhoilta. Aseiden käyttökaasuna paineilma alkoi korvaamaan hiilidioksidin varsinkin kilpajoukkueissa 90-luvun lopussa.
Ensimmäinen varsinainen suomalainen konseptikenttä, jossa suojia oli etukäteen määritetyn mallisia ilmatäytteisiä suojia, valmistettiin Suomessa kesällä 1998 ja sillä pelattiin turnaus. Mallia kentälle oli haettu Ranskan vuoden 1997 turnauksesta, jossa mukana oli pari suomalaista joukkuetta (Kojootit ja Team Tonox). Siellä oli ensimmäistä kertaa käytössä ranskalaisen Adrenaline Gamesin toteuttamat Sup’Air-pelikentät, joista on muodostunut vakiomalli tämän päivän kilpakentille. SM-liiga ei kuitenkaan heti siirtynyt ns. Supi-kentille, vaan liigaa sekä vuonna 1999 mukaan tullutta 1. divisioonaa pelattiin metsässä vuoteen 2001 saakka. Aseiden kehittyessä nopeammiksi ja pelaajien tottuessa Supi-turnauksissa kovaan vauhtiin, ei metsäkentillä ollut enää turvallista pelata samalla vauhdilla. Lisäksi laji haluttiin tuoda paremmin yleisölle nähtäväksi ja erottaa kilpapaintball metsäpeleistä. Kilpapelaajat halusivat 90-luvun puolivälissä erottautua varusteillaan ja pukeutumisellaan lajia vaivaavista ennakkoluuloista, joita maastokuvioisilla varusteilla pelaaminen herätti. Tässä mentiin jopa niin pitkälle, että 90-luvun lopussa SM-liigan säännöt kielsivät pelaajia käyttämästä maastokuvioisia vaatteita tai varusteita; tämä sääntö on kumottu vasta kaudella 2005.
Suomen Paintball-liitto järjesti vuosittaisen liigakokouksen, joka tarpeen mukaan muokkasi sääntöjä yleensä kansainvälisiä vastaaviksi. Samoin jokaisen joukkueen päästessä/joutuessa tuomaroimaan kokeneemmat pelaajat järjestivät tuomarointikursseja halukkaille.
Liigakierrosten järjestelyjen jakautuessa osallistuville joukkueille kenttien ja organisoinnin taso toki vaihteli melko runsaastikin, mutta 2000 siirryttäessä Sup’Air-kentille oli helppo laatia vähimmäisvaatimuksen tapahtumajärjestäjille.
Joukkuemäärien kasvaessa liigan rinnalle syntyi luonnostaan tarve muodostaa 1. divisioona. Kaudella 1999 pelit käynnistyivätkin kahdessa sarjassa: SM-liigassa ja 1. divisioonassa. Liiga- ja divarijoukkueet ovat historian aikana pelanneet pelinsä vain keskenään ja alkusarja sekoitettuina. Divisioonasta nousee vuosittain yksi tai kaksi parasta joukkuetta liigaan ja samoin liigan alimmat tippuvat tasoa alemmas.
Paintball jatkoi kasvuaan ja kaudelle 2000 perustettiin erillisissä turnauksissa pelattava 2. divisioona, jossa pelaajamäärä laskettiin viiteen per joukkue. Kakkosdivari on tällä hetkellä alin kilpa-paintball-taso Suomessa.
Cyclonen valta
Historian toistaessa itseään, Dream Teamin pyrkimyksistä huolimatta, vuosituhannen vaihteessa seuraavaksi liigan valtaistuimelle nousi Kojoottien kanssa läheisessä yhteistyössä ollut Cyclone. Samalla panostuksella ja innolla kuin Kojootit 6-7 vuotta aiemmin nuorempi kaarti valloitti kentät entistä nopeammalla ampumisella. Cyclone sai vuonna 2000 käyttöönsä WDP:n sähköisen Angel-merkkaimen, joka oli tuohon asti hallinnutta Shockeria nopeampi ja kevyempi. Koko joukkueen toimiessa samalla kalustolla aseiden huolto oli organisoitua ja toimivaa.
Cyclonen keskittyminen pelkän pelailun sijasta pelaamisen eri osa-alueiden harjoitteluun sai tuloksia aikaan nopeasti ja ero muihin suomalaisiin joukkueisiin tuntui kasvavan vuona 2000-2002 melko suureksi. Joukkue alkoikin tuossa vaiheessa siirtää tavoitteitaan ja panostuksiaan ulkomaisille kentillä pärjäämiseen. Resurssien jako ulkomaille ja kahteen joukkueeseen (sisarjoukkue Cloneen) päästikin jälleen lähellä perässä tulevan DT:n nappaamaan mestaruuden vuonna 2003 toistamiseen Turkuun. Jo seuraavana vuonna Cyclone tarkasti keskittymistään ja voitti mestaruudet 2004 ja 2005. Cyclone on ehdottomasti Suomen kansainvälisin joukkue ja on saavuttanut huikeita meriittejä kuulumalla Euroopan kärkijoukkueisiin viime vuosien ajan. Pieni uhka on jälleen olemassa joukkueen johtohahmon Eero Kaakkolan muutettua pysyvämmin USA:han. Mikäli vahvaa ohjausta ei kotimaasta löydy, joutuu joukkue käyttämään ainakin hetken uudelleen organisoitumiseen. Vahvalla historialla luulisi Cyclonen saavan ruorin käännettyä ja paluu takaisin parrasvaloihin niin Suomessa kuin maailmallakin olisi mahdollinen.
Cyclone jätti Suomen paintball-liigan väliin kokonaan vuonna 2006 ja keskittyi ainoastaan Millennium Series –euroopanmestaruussarjaan. Tämä jätti kauden 2006 Suomen Mestaruus-tittelin jaettavaksi uusien joukkueiden kesken. Muutaman vuoden omaa hyvin organisoitua ja määrätietoista harjoittelutyötä tehnyt Urho oli vuosi vuodelta hilautunut kohti Suomen kärkeä. Elokuussa kauden viimeisen turnauksen jälkeen joukkue Urho kruunattiin kauden 2006 mestariksi, joukkueen voitettua kaikki kauden neljä osakilpailua.
Kaudella 2005 liitto jättäytyi liigan ja divisioonien järjestelyissä taka-alalle toimien vain kilpailulisenssien tarjoajana ja valvoi yleisesti sääntöjen noudattamista. Samoin kauden 2006 turnausten järjestämisestä vastasi Kai Siltalan ja Jani Leskisen muodostama organisaatio. Tuomarointivastuu vaihtui kaudella 2005 pois joukkueilta ja tuomareina toimivat entiset kilpapelaajat.
Suomalaisen kilpakauden sijoittuessa käytännössä touko-syyskuulle Suomessa on läpi historian pelattu talvisin sisähalleissa. Ensimmäinen halli, jossa kisattiin, oli Urban Action Herttoniemessä Helsingissä 1993-1994. Tämän jälkeen erilaisia turnauksia ja jopa turnaussarjoja on pelattu myös sisällä. Suurin sisäturnaus oli vuonna 2003 Espoon Arena Center salibandyhallissa pelattu Finnkampen Suomi-Ruotsi –maaottelu, jossa oli mukana yhteensä 36 joukkuetta Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta. Sisähalleja on nykypäivänä jo useammassa kaupungissa ja niiden löytämisen ja käyttämisen tekee helpommaksi maaliton muovikuula ReBall, joka on ruotsalainen innovaatio paintball-harjoitteluun.
Suomalainen kilpa-paintball on erittäin aktiivista ja perustuu harvinaisen vankalle pohjalle SM-liigan ja divisioonien kautta verrattuna vaikkapa naapurimaahan Ruotsiin, jossa yhtäkään varsinaista turnaussarjaa ei ole saatu pyöritettyä montaa vuotta peräkkäin. Samalla suomalainen turnausjärjestelyosaaminen on saanut koulutusta, kun monia vuosia kaikki joukkueet saivat järjestää tai joutuivat järjestämään turnauksia vuosittain. Vasta viime vuosina turnausjärjestelyt ovat jääneet hyvin harvalukuisen joukon vedettäväksi. Kun historiaa tarkastelee, on toivottavaa että pelaajat itse yhdessä liiton kanssa ottavat oppia menneestä. Kaikki harrastajat saatiin puhaltamaan yhteiseen hiileen ja sitä kautta toimiviin tapahtumiin. Tärkeää olisi keskittyä tarjoamaan pelaajille hyviä pelejä oikealla hinta/laatusuhteella ja jättää koreilu tai aiheeton yleisön kalastelu yksittäisiin tapahtumiin, joihin voi mahdollisesti paikan tai muiden puitteiden puolesta liittää muitakin turnauksia tai tapahtumia.
Kuvat: Jani Leskinen
]]> Tue, 16 Aug 2016 13:24:05 +0300