Harrastepeliseuraa Lahden ja Päijät-Hämeen alueella 2019

PH Paintball
PH Paintball
@ph-paintball
5 vuotta sitten
551 viestiä

ph_viikkopelit_toukokuu_2019.jpg

Harrastepeliseuraa Lahden ja Päijät-Hämeen alueella 2019


PH Paintball järjestää monipuolisia harrastepelejä Heinolan Hevossaaressa metsä- ja rakennetuilla kentillään. Vuonna 2018 pelejä tuli päälle 30 kertaa ja samoihin määriin päästäneen tänäkin vuonna, joten tervetuloa mukaan kokeilemaan.

Normaalien viikkopelien lisäksi järjestellään myös muitakin erilaisia tapahtumia, mukana on tänä vuonna ainakin naisten pelejä, junnupelejä, magfediä ja 12 grammaisten kapselien pelejä.

Tapahtumista ilmoitellaan täällä kalenterissa ja seuran FB-sivun tapahtumina. Pelit järjestetään pääasiassa sunnuntaisin, mutta poikkeuksiakin nähtäneen vuoden mittaan, joten kannattaa aina tsekata viimeisin tilanne ja ilmoittautua tapahtumiin.

Muutama kuva ja videoita kentistä tuolla:

Mukaan toimintaan?

Peleihin mukaan ovat tervetulleita kaikki lajista kiinnostuneet. Seuralla on kolmisenkymmentä jäsentä ikähaarukalla teineistä nelikymppisiin, valtaosa Päijät-Hämeestä mutta myös kauempaa ja mukaan mahtuu tietysti lisää.

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule peleihin tutustumaan toimintaan, olet sitten lajista kiinnostunut tai jo kokeneempi konkari. Seuralta löytyy varusteita joilla lajia pääsee kokeilemaan ja jos innostus iskee, niin omien varusteiden hankinnoissa tietysti neuvotaan. Muiden jäsenten varusteita pääsee näkemään ja vähän testaamaankin. Peleihin on järjestetty myös ilmahuolto, joten harrastaminen seurassa ei vaadi henkilökohtaisia investointeja siihen puoleen.

Lisätietoa seurasta kotisivuilla ja Facebookissa:

Tagit